TE-keskus lähestyi minua työtarjouksella. Työtarjoushan on sama asia, aivan kuin armeija on valtion tarjoama ilmainen kuntoleiri, tai verotus on iloiset rahankeräystalkoot. Kuitenkin, tarjottu työpaikka on tietenkin mahdollisimman kaukana asuinpaikastani. Palkka surkea, työn kesto 6 kuukautta ja työ täysin minulle sopimatonta. Vaatii sellaisia kädentaitoja, joita minulla ei ole. Kaikki kliseet täyttyvät, mutta yhtä jäin miettimään. Miksi nämä työtarjouksissa tarjotut työpaikat eivät näy MOL:lin sivuilla? Ovatko ne jossain tiskin alla, ihan vain siksi, että niillä voi sitten kiusata ihmistä?
tiskinalta
riippuvanmatonajattelija
10307
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kertomasi perusteella sinun kannattaa ilmoittaa asia poliisille. Alla perusteet.
Jos epäilee työpaikkailmoituksen olevan tasa-arvolain vastainen, voi ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun tai työsuojeluviranomaisiin:
Tasa-arvovaltuutettu voi viedä syrjivää ilmoittelua koskevan asian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan. Lautakunta voi kieltää syrjivän ilmoittelun uusimisen tai jatkamisen, tarvittaessa sakon uhalla.
Työsuojeluviranomainen voi viedä asian työnantajan ja tämän edustajan osalta syyteharkintaan rikoslain työsyrjintäkiellon rikkomisena.
Muut syrjivän työpaikkailmoituksen julkaisemisesta vastuussa olevat voivat joutua rangaistusvastuuseen rikoslain syrjintää koskevan yleissäännöksen perusteella.
Syrjintä työpaikkailmoituksissa
Yhdenvertaisuuslaki edellyttää työnantajilta työntekijöiden sekä työnhakijoiden tasapuolista kohtelua. Yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan 20. tammikuuta 2004. Laki kieltää sekä välittömän että välillisen syrjinnän ja syrjintään yllyttämisen. Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). (Yllä)
Työnantaja ei saa asettaa valittavalle työntekijälle sellaisia ammattitaito- tai koulutusvaatimuksia, jotka eivät ole tehtävän kannalta perusteltuja, vaan pikemminkin syrjiviä.
Työnantajan on aina pystyttävä perustelemaan ilmoituksessa esitetty rajoitus työn hakemiseen. Työnantaja ei saa asettaa hakijoita myöskään työhönottopäätöstä tehdessään eri asemaan, ellei tähän ole selvää työhön liittyvää perustetta.
Kyllä aloittajan ihmisarvoa on taas menty loukkaamaan verisesti tarjoamalla hänelle työpaikkaa, tuota vihon viimeistä tapaa hankkia elantonsa.
Olet ymmärtänyt väärin. Työnestotoimisto ei ole tarjonnut työpaikkaa, vaan vaatinut hakemaan jotain koneelta arpomaansa sopimatonta työpaikkaa. Työnhakumääräys ei ole työpaikka. Siinä on hienoinen ero, tiedätkös. Jos ei hae, tulee karenssi, eli tuki poikki kuukausiksi. Parasta on olla hakevinaan, mutta tehdä se niin keskinkertaisesti, ettei saa työtä. Aina kuitenkin on riski, että saakin. Toivon aloittajalle onnea tulevaan koettelemukseen.
Tärkeintähän ei ole että hän saisi töitä, vaan että hän saisi itselleen sopimatonta työtä, johon ei työllisty.
Ei noi duunit sovi suomaloiselle...mutta ei siihentyöpaikkaa ketään ulkomaalaistakaan saa ottaa, koska se voi viedä sinulta työpaikan perkele ja voit masentua saatana ja ryhtyä lasinpesunesteisiin kiljun sijaan...
"Työtä tekevällä ihmisellä ei ole vapaata aikaa, jotta hän voisi viettää päivänsä todella itsellisesti. Hänellä ei ole varaa ylläpitää kaikkein arvoikkaimpia suhteita kanssaihmisiinsä, jottei hänen työpanoksensa markkina-arvo vähenisi. Hänellä ei ole aikaa olla muuta kuin kone"
-Henry David Thoreau
Mulle tuli samanlainen tarjous, joku työpaikkaesittely. Te-tsto antanu yhteystiedot ja kävin haastattelussa. Ammattitaito, koulutus (vanhentunut) ja terveydentila ei tosin riittänyt. Työ oli lisäksi muu osa-aikatyö eli tarvittaessa töihin kutsuttava. Piti antaa selvitys lääkärinlausuntoineen, jottei karenssia pukannut. Käsittääkseni tällaiset paikat on niitä, että työnantaja soittaa työlinjalle ja kysyy sopivaa ehdokasta eli eivät laita julkiseen hakuun. Toisaalta tästä yrityksestä paljastui paljon ikäviä juttuja jälkeenpäin, joten voi olla, etteivät tästä syystä laita julkisestikaan hakuun. Monelle näitä tuli samaan aikaan eli juuri kesä-heinäkuussa, kun uudet tilastot työttömyyden vähenemisestä julkaistiin. Kuinkahan moni oli "selvistyspyynnön" alaisessa tilassa ja välttämättä ei missään tilastossa? Näillähän on hyvä siivoilla työttömyytta pienemmäksi.
Kannattaa käydä kusemassa virkailijan päälle, jos hän on mokannut.
Eihän työkkäri koskaan tarjoa oikeita työpaikkoja, vaan sukulaisten ylläpitämien yhdistysten kyykytyspaikkoja, joissa kupataan valtion rahat. Ei ole tarkoituskaan, että työtön oikeasti saisi töitä, vaan tarkoitus on lypsää valtion rahoja.
Jokaisesta epäselvästä tapauksesta kannattaa ilmoittaa heti poliisille.