Ongelmia itärajalla. Rikollisjärjestö uittaa laittomia maahantulijoita Suomeen Saimaan kanavaa pitkin. Kerralla on tuotu melkein 20 henkilöä.
https://yle.fi/uutiset/3-9778534
"Veneessä piilotteli 17 ihmistä, joiden epäillään olevan kotoisin Jemenistä. Heidät oli kätketty osittain päällekkäin ja muun muassa veneen lattian alle."
https://yle.fi/uutiset/3-9778534
"Veneessä piilotteli 17 ihmistä, joiden epäillään olevan kotoisin Jemenistä. Heidät oli kätketty osittain päällekkäin ja muun muassa veneen lattian alle."
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kaukaa ovat vieraat muuten tulleet. Jemenin pääkaupungista on Lappeenrantaan linnuntietä pitkinkin 5200 kilometriä. Maita pitkin tulee varmasti ainakin tuhat kilometriä lisää. Itse olisin jäänyt johonkin halvempaan ja lämpimämpään maahan.
Suomi on lähin hölmölaisten asuttama maa
Aitoja venepakolaisia.
Meillä oli koulussa joskus palttiarallaa 1990 venepakolaisten poika. Osasi suomea ja oli hyvä matematiikassa. Tiedä sitten onko muuten menestynyt tai älynnyt muuttaa jonnekin muualle.
Eikö sielläkään ole yhtään rajavartijaa, joka voisi käännyttää jemeniläiset takaisi? Vai onkos niillä kaikilla ajantasalla oleva passi ja kutsukurtti Helsinkiin?
Liittyisiköhän Viipurin tullin "kuohunta" aiheeseen, jos vaikka tullin porukkaa olisi mukana busineksessa?
https://yle.fi/uutiset/3-9767856
Vene on kulkuneuvo samalla tapaa kuin autokin. Miksi veneitä ei tarvitse tullata?
Venäläisillähän on myös pienoissukellusveneitä, joilla voidaan tulla salaa jopa Suomen sisävesille.
No tallinnan laivalla voi tulla suomeen vaikka koko laiva lastillinen, ei tartte mitään papereita näyttää missään.. Koko suomen rajat meillä vuotaa, tänne voisi tulla paljonkin enemmän matuja mitä nyt tulee. Salakuljetetut on jotain rikollisia joilla ei ole varaa näyttää naamaansa.
Ensin pitäisi päästä Viroon muualta.
"Siitari arvioi, että yksittäisen henkilön salakuljetuksen hinta pyörii kokonaisuudessaan 10 000 eurossa, pitäen sisällään niin järjestämisen Venäjälle, kuljetuksen sekä hoitamisen eteenpäin."
Melko kallista. Jemenin rajan lähellä olevasta Saudien Abhasta pääsee lentämällä Hki-Vantaalle 257 eurolla. Kolme vaihtoa ja aikaa kuluu 43h55min. Extreme-matkat ovat toki aina kalliimpia, mutta ovatko sitten hintansa väärtejä on toinen juttu.
Lentäessä pitää olla matkustusasiakirjat kunnossa. Eli passi ja viisumi Suomeen.
Tuskin ne montaa kymppiä tuohon päälle tekee.
Arabimaista lähdettäessä pitää olla EXIT viisumi, muuten et pääse maasta ja saudien puolelle tarvitaan ainakin kauttakulkuviisumi. Viisumi ainakin pyhiinvaellukselle lähtijöille oli tosi kallis.
Suomen viisumia ei ole välttämättä helppo saada. Pitää olla asiallinen ja hyväksyttävä syy tulla maahan.
Millä tavalla turistit sitten saavat viisuminsa?
Sen 10.000e maksaa Suomalaiset veronmaksajat rahat kerätään täällä eri tavoilla sen takia monella on paniikki saada rahaa,koska salakuljettajat uhkaa perheenjäseniä
,jos rahaa ei ala kuulua.
Pitää lähteä koko suku kerrallaan, niin salakuljettajat joutuvat uhkaamaan eioota. Tiedä vaikka saisi samalla paljousalennusta.
Somaliasta pääsee Suomeen 10.000e siitä voitte laskea hintoja.
Rajoille aidat ja voimavirta-töpseli seinään. Loppuu se tunku.
Sellainen Berliínin muuri tyyppinen aita, jollaista Rumppikin haaveilee Mehicon rajalle.
Kanavassa aidasta tulee pato, eli ei toimi.
Tarkoitinkin maamme rajoja. Olisivat rillaantuneet jemunilaiset aitaan, ennen Saimaan ilmapiirin pilaamistaan.
Kyllä maalimalla nauretaan Suomalaisille hölmöille päättäjille,, nyt nämä islamistit kääntyy kristinuskoon kun ovat saaneet kielteisen päätöksen jäädä tänne loisiin,, ja nämä hölmöt uskoo nämä kaikki valheet mitä elintasosurffaajat valhtelee,, maaliman paras sosiaalitoimisto on Suomi,,, kantaväestön toimeentuloo kiristetään jatkuvasti,, jälleen kerran kaikki kalistuu,,,
Päättäjät ns. itse päättävät näin päivänsä päättäjinä.
Mikä helvetti on jemeniläisen motiivi? Kysykää niiltä. Urpo "hirteen" ja vapaavuori kans. Selvästi juonittelua.
No, nehän on rajanylittäjiä. Kumivene puhki ja sitä rataa.
Vapaavuori on rähjännyt mediassa matutuksesta monta päivää, tätä se tiesi. Tuo ukko on "kaheli".