Kauanko kestää ennen kun vihan tunteet mieheni viettelijää kohtaan häviävät? Pelkään kohtaamista hänen kanssaan kun en tiedä hallitsenko itseni ja tunteeni.
Viha on sitäkin suurempi koska nainen tiesi mieheni olevan varattu ja mieheni (tai siis exäni) irtaantua hänestä useamman kerran kertoen valitsevansa minut ja lapsemme. Mutta nainen vain roikkui hänessä ja mies ei kyennyt lopettamaan.
Vika oli tietysti molemmissa mutta en voi käsittää tällaisia "ukkomiehen" metsästäjiä.
Nyt olen itse vapaa mutta ei tulisi mieleenkään ruveta ukkomiehiä vikittelemään.
Viha on sitäkin suurempi koska nainen tiesi mieheni olevan varattu ja mieheni (tai siis exäni) irtaantua hänestä useamman kerran kertoen valitsevansa minut ja lapsemme. Mutta nainen vain roikkui hänessä ja mies ei kyennyt lopettamaan.
Vika oli tietysti molemmissa mutta en voi käsittää tällaisia "ukkomiehen" metsästäjiä.
Nyt olen itse vapaa mutta ei tulisi mieleenkään ruveta ukkomiehiä vikittelemään.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Mitenköhän kauan tuosta riistämisestä on mennyt? Jos olet pitkämuistinen ja tunnet kärsineesi vääryyttä, et ehkä pääse vihasta irti elinaikanasi. Ja se olisi kyllä kovin kuluttavaa, saattaisipa syödä sydämesi ontoksi.
Niin ymmärrettävä kuin vihan tunne tuossa tapauksessa onkin, se pitäisi pystyä hillitsemään, laannuttamaan. Itse asiaa tuskin pystyt unohtamaan - en pystyisi minäkään - mutta vihalle uhraamasi aika on kaikelta myönteiseltä ja mielekkäältä pois. Et kai halua käyttää tulevia vuosiasi ajattelemalla vain vierasta syöjätärtä?
Tuo on niin totta tom. Yritän mutta aina kun ajattelen heitä kahta nousee viha naista ja hänen määrätietoista perheen rikkomistaan kohtaan taas esiin mielessäni. Kuvittelen mielessäni myös miten voitonriemuinen hän on kun sai perheeni rikottua. Lapsellista eikö totta?
vaan inhimillistä. Uskon tietäväni sinun fiiliksesi, mutta tämän sieppaajan tunne-elämään en pysty ollenkaan samaistumaan.
En muuten ole ikinä aikaisemmin käväissytkään avioero-palstalla, mutta nyt tämä tuli omassa liitossani yhtäkkiä ajankohtaiseksi.
Minun raivoamiselle on aivan eri syyt mutta tunne on sama.
Minua on petetty,muutin mieheni kanssa yhteen,hänen ex lähti toisen mukaan.Tulin kahden lapseni kanssa hänen ja entiseen taloonsa,lasteni kanssa.
Tunnen suurta pettymystä,raivoa ja vihaa miestäni kohtaan,hän repi minut tuon 2 vuoden aikana riekaleiksi,otti sydämmeni,katseli sitä hetken ja talloi.
Ei tunnu kivalta kun omat puree..En menettänyt itsetuntoani,en vain voi tajuta että tuollaisia mieheiä on olemassa.Yritin olla " turpakiinni" etten vain puhuisi Herralle totuutta,se kun sattui,sen jälkeen meni rakkaus kun yritin kysellä miksi emme voisi koetteaa toisella lailla,että kummankin olisi hyvä olla.Mutta ei hänen mielestään epäoikeudenmukaisuus,vääryys ja vääryyden puolustaminen oli ok.Vastaus kun oli " mitä sitte"?.
Hän sopi kaiken tapaamiset ex-kanssa,ihmettelein aha..taas tyttö tuotiin..jne..
Minulla ei ollut mitään sanavaltaa.
Onneksí lähdin ja nyt yritän koota itseäni.
Sattuu ja itkettää kun joku tulee ja repii palasíksi.Eikä anna arvoa ihmisyydelle ja naiselleen/vaimolle.Tunteiden tapattaminen on kaikista kauheinta.Mutta mitä vähemmän mielessä se poissa sydämmestä. Siinä se.
aikaisemmin, että viha syö sydämen ontoksi. Itselläni kuitenki viha on se, joka antaa voimia kestää tämä tilanteeni. JA MINÄ VIHAAN KOKO LOPPUELÄMÄNI. Onhan tutkittu, että vihaa ei saa padota sisimpään vaan antaa tulla ulos.
itse olen kokenut saman tuleva ex mieheni pitää suhdetta vuosia kestänyt ns.salasuhde vanhempaan naiseen meillä useita yhteisiä lapsia olen pyytänyt lopettamaan suhteen ja sanoo et loppu on aikoja sitten mut kyseinen viettelijätär on ilmoittanut mulle ja myös lapsillemme menen miehesi kanssa naimisiin ja et miehesi on ollut vuosia jo hänen,eihän tollaisessa tilanteessa voi kuin vain todeta ero tulee,jos joskus tapaan ton kyseisen naisen en tiedä miten käyttäytyä anteeksi en pysty antamaan saatikka unohtamaan niitä juttuja.
Kirjoitat: "Vika oli tietysti molemmissa...", tarkoitatko tällä ex-miestäsi ja tämän uutta naisystävää vaiko ex-miestäsi ja sinua?
Todennäköisesti vihaat niin kauan, kun kieltäydyt näkemästä, että todelliset syyt liiton päättymiseen kumpuavat niistä kadesta ihmisestä, jotka siinä liitossa olivat (eli selvennykseksi vielä: sinä ja ex-miehesi). Jos kaikki on liitossa hyvin, niin ei kukaan tuosta noin vaan siihen väliin pääse ketään pakolla viemään, kuten asian lähestulkoon muotoilet..
Omassa tapauksessani minulla viha helpotti, kun myönsin vihdoin itselleni, että ilman mitään kolmansiakaan meidän liitostamme ei loppupeleissä olisi tullut mitään. Vihaan on turha juuttua - elämää on elettävä eteenpäin...
Tsemppiä ja rohkeutta katsoa peiliin!
mutta pointti onkin se, MITEN vihaaminen katkaistaan! Riittääkö jokin nopeasti heitetty "uusi harrastus" tai ystävien tapaaminen? Onko mahdollisuuksia - onko ystäviäkään muuten kuin parisuhteen kautta - sen parisuhteen johon koko ongelma liittyy? Minusta tuntuu että helppoja ratkaisuja ei ole, jos ihminen on ajatuksineen synkässä kierteessä.
Itse koin että olimme harvinaisen onnellinen perhe. Ei riitelyä ei mitään. Mies vieraantui matkatöiden myötä perheestä. Oli kotona niin harvoin ja silloinkin menossa omiin juttuihinsa.
Rakastin pientä perhettämme, miestäni myös kovasti.
Se toinen nyt vain oli sitten jotain uutta ja ihanaa varmastikin? Eli en näe että olisin itse tehnyt mitään ansaitakseni tulla jätetyksi.
Ei ihminen voi 15 avioliittovuoden jälkeen ruveta olemaan jotain muuta jos arki toisesta tuntuu tylsältä?
Kyllähän jätetty aina kokee itsesyystöstä se on selvä. Hakee vikaa itsestään.
Tuo on niin tuttu lause että "vika on molemmissa".
kirjoittamalla sanat R.I.P. Hautasin molemmat ja annan heidän olla. Mitäpä minä voin, hankin itselleni oman elämän ja katson mitä tuuli kuljettaa eteeni ja missään nimessä en ripustaudu ensimmäiseen mieheen. Tiedötkö, syvä hiljaisuus on pahinta mitä voi olla. Älä ole missään yhteydessä. Kyllä se arki palaa siihenkin liittoon ja kaikkine asioineen, ei ne mihinkään katoa. Vähä aikaa leikkivät paratiisia ja kohta miehesi ruikuttaa oventakana.
Vihani oli kauhea, raivoa. Käytin kaikki voimasanat ja uhkasin tehdä huoran ja huoripukin.
Valitettavasti olen tehnytkin. Ei se ole mukavaa. Olisin antanut olla, kyllä aika hoitaa. Anna olla ja odota ja unohda, maailma on ihmisiä täynnä. Montakohan triljoonaa, miljoonaa..anna kevään tulla sieluusi ja alkaa hormoonit hyrräämään.
Luepa nimimerkin "Avioerolapsiaikuinen" vastaus otsikolla "mieti". Paljon asiaa.
Jos toiselta rakkaus loppuu, se loppuu. Turha siinä on syyllistä etsiä. Yleensä se syyllinen on kuitenkin löydettävä keinolla millä hyvänsä..
Itse muotoilit asian näin: "Mies vieraantui matkatöiden myötä perheestä". Itse matkatyöläisen lapsena voin sanoa, että kyllä se vieraantumisen syy on teillä ollut jossain muualla. Oma isäni ei perheestään vieraantunut, vaikka oli joskus jopa kuukausitolkulla kaukoidässä työmatoilla minun ollessani lapsi.
Olisiko nyt niin, että olet vain halunnut muotoilla asiat itsellesi tietyin päin?
vihasta pääsee kun ajattelee että on päässyt lopullisesti siitä ihmisestä jolle en lopulta merkinnyt mitään.Ketään ei väkisin viedä.
Riippuu ihmisestä, kuinka anteeksiantavainen on. Itse en voisi kuvitella kohtaavani sellaista naista koskaan. Ei edes lapseni saisi häntä kohdata. Ja varsinkin jos nainen on tullut suhteen väliin ja rikkonut avioliiton, se olisi täysin mahdotonta, että viha loppuisi koskaan. Sen takia niin paljon on sitä vihaa kun he väistämättä rikkovat kaiken, mikä toisilla on hyvin.
Paras tapa on päästä tapauksesta yli tekemälle itse samoin, käymällä ukkomiesten kimppuun. Kyllä se on niin ettei kaikkea tarvi sietää, joten tekemällä itse samoin, saa mielenrauhan, että silmä silmästä!
Viha vähenee, kun saat itse pettää ex-miehesi kanssa sen uutta. Tämä on tietenkin se kaikkein lapsellisin veto.
et suinkaan vaan tosissasi.. siitä ei koidu kuin harmia ja mielenrauhan menettäminen. Antaa äijän mennä ja jälleen kerran ihmettelen, että missä ne vapaat miehet on? Ukkomies toisensa jälkeen menee toisen naisen matkaan ja nainen ruikuttaa.
Itse pistin ködet kyynärpäitä myöten ristiin kun älysin lähteä avioliitosta johon sotkeutui toinen nainen lapsineen.
Jälkeenpäin olen tajunnut asioita, joiden aistin olevan olemassa mutta miehen elämässä tapahtui mullistus ja ehkä henkeni olisi ollut vaarassa. Toivottavasti se toinen nainen, lapsineen on rauhoittaa. Mutta empä usko. Kohta lentää ulos kuin leppäkeihäs.
Olen aina miettinyt noita juttuja, että menkää keskustelemaan ammattiauttajan kanssa. Keskustelin viisi minuuttia psykiatrin kanssa ja asia on selvä kuin pläkki. Luojan kiitos lähdin.
Onnetonta, miehelleni, exälleni. Onnetonta sille naiselle. Ei kaikki ole aina niin suloista ja ihanaa.
kaikista typerin teko mitä voi tehdä. Mieti vähän kuinka se on uittanut mulkkuaan vieraassa v..ssa ja mitä pöpöjä siellä on? Vaikka olisi kumikin, sekin pettää.. hyi hyi ei tulisi mieleenikään tehdä tuommosta.
alussa voi vihata toista naista,mutta lopulta huomasin,hän teki minulle palveluksen!kiitos että pääsin irti väkivaltaisesta miehestä,itse en olisi osannut lähteä olin jo niin itsetunnon menettänyt!
Tämä tuntuu nyt pahalta, mutta ei ketään viedä pakolla. Jos miehesi olisi halunnut olla sinulle uskollinen, hän olisi sitä ollut.
Syyllisiä ja syyttömiä tuskin on turha enää tässä vaiheessa miettiä. Kun elää vaihetta joka on täynnä vihaa, pettymystä ja katkeruutta, niin on vaikea nähdä kokonaistilannetta ja todellisia syitä jotka mahdollistivat parisuhteenne karikolle menon.
Nyt sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, annatko vihan ja katkeruuden pilata myös elämäsi tästä eteenpäin vai saatko oman hyvän elämäsi takaisin.
Jos edelleen haluat pitää kiinni siitä että tuo ulkopuolinen nainen rikkoi avioliittonne, niin mieti annatko hänen pilata myös sinun elämäsi tästä eteenpäin. Kun mietit tätä, niin ethän halua olla tilanteen tai vihaamasi ihmisen uhri enää tästä eteenpäin, älä anna enää päivääkään tapahtuman/hänen pilata sinun elämääsi.
Päätä että sinä selviät tästä voittajana, kerää halusi vahvuuteen ja viisas nainen kun olet, et jää märehtimään jo maahan kaatunutta maitoa vaan elät joka päivän omana upeana itsenäsi.
Mene paikkakuntasi kirjastoon ja lainaa kaikki mahdolliset kirjat jotka käsittelevät parisuhdettaa, avioeroa, itsensä kehittämistä, myönteistä elämänkatsomusta. Tai jos sinulla on netti, kerää sieltä tietoa.
Vaikutat kunnon ihmiseltä, käytä energiasi vihaamisen sijasta itsesi eheäksi saattamiseen. Viha vie valtavasti voimia, ajattele jos sen määrän voimia käytät itseesi, mitä upeaa se voi saada sinussa aikaan kun käytät sen oikein.
Minä tiedän mistä puhun, itse vihasin monta vuotta ennenkuin ihan ohimennen joku sanoi minulle että on uskomatonta miten annan vihaamieni ihmisten "varastaa" hyvän elämäni. Se antoi siemenen joka pikku hiljaa alkoi itää ja lopuksi ymmärsin että minä ja vain minä voin asialle tehdä jotain, ja sain oman hyvän elämäni takaisin. Nykyisin tunnen vain surua tapahtuneesta jos sitä mietin. Ja tuo klisee " tapahtunutta ei voi muuttaa" on hyvä sanonta.
Toivottavasti luet tämän toiseenkin kertaan, vaikka hetken ajan kuluttua, sillä luultavimmin ensimmäistä kertaa tämän luettuasi, et pidä tekstistäni, mutta lue uudestaan. Älä anna vihan pilata elämääsi, olet hieno ihminen.
Kiitos,tämä kolahti ja sai jotain aikaan.
Itselläni sama tilanne 11/2v. sitten,yli 20v.avioliiton jälkeen mieheni löysi uuden.Jotkut vanhat ja viisaat ovat sanoneet että hyvään liittoon ei kahden väliin sovi kolmatta osapuolta.Se on aivan totta.Avioeropäätöksen jälkeen alku oli vaikeaa...inho,halveksunta..toista naista kohtaan.Oma itsetunto kärsi,tuntui että elämä loppuu....sitten aloin analysoida tilannetta...noin pitkän avioliiton aikana(luulin että olimme onnellisia)monelle toinen on liian itsestäänselvyys(itsellenikin)...unohtuu parisuhteen hoito..Toivon sydämmestäni että mieheni on nyt onnellinen...nyt kun itseluottamus noussut kohisten,i olen tyytyväinen ..elämääni, uusia vapauden tuulia haistellen...lapsilla isäänsä hyvät välit...minustakin tuntuu että olen löytänyt hänestä Ystävän isolla Y:llä....aurinkoa ja iloa kevääseen......
Olisikohan nyt naisenkin aivot varustettu "putkiaivoilla". Eihän se miehesi viettelijä yksinään toiminut vaan siinäkin oli kaksi osapuolta. Kukaan ei voi rakastumiselle mitään ja niin taisi tässäkin tapauksessa miehesikin kohdalla käydä...Teidän suhteesta rakkaus oli kuollut, että siinä oli viettelijättären menevä aukko.
Rakkaus vain on asia, jolla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Sen edessä jokainen on voimaton, joka sen on kokenut. Jopa "kylmäkin" ihminen nöyrtyy rakkauden edessä.
Pilaat elämäsi tuollaisella vihalla ja vedät puoleesi vain sairautta itseesi. Nosta pääsi. Kohtaat vielä sen ihmisen, joka on kuin sinulle luotu ja silloin viimeistään ymmärrät jo miestäsikin.
Hymyä huuleen ja vauhdilla vastatuuleen ;)
Ai sinä taidat kuulua tuohon kysiseen "pettäjien vikittely" kastiin kun siinä niin puolustelet.
Olen tukevasti naimisissa ollut yli 20 vuotta. Asioilla on vain monet puolensa ja aina on syy/seuraus jokaiseen asiaan. Kukaan ei "riitele" yksinään, aina on kaksi osapuolta. Elämän filosofia opettaa ajattelemaan laaja-alaisesti ja toisen huomioonottaminen on toimivan parisuhteen perusedellytys ja kynnyskysymys.
Edelleenkin hymyä huuleen ja vauhdilla vastatuuleen ;)
Olet siis syyllistänyt tämän miehesi uuden naisen? "Mutta nainen vain roikkui hänessä ja mies ei kyennyt lopettamaan."
Etkö ymmärrä, valinta on ollut miehesi. Hänen mielestään avioliittonne on ollut ohi, hänen tunteensa sinua kohtaan kuolleet. Vaikkei teillä mitään riitoja tms. olisi ollutkaan, niin sille asialle et sinä mitään voi. Eikä miehesi. Kaikkein viimeksi se nainen.
Yritä keksiä joku keino suggeroida itsesi ymmärtämään asia. Kaikkien osapuolten kannalta - etenkin lasten - sinun tulisi hallita itsesi. Lapset kyllä huomaavat käytöksesi ja tuntevat olonsa epävarmaksi. Tiedän tämän siksi, että omien vanhempieni erottua äitini purki kaiken katkeruutensa isäni uuteen vaimoon ja haukkui häntä kotona, ja jopa esti meitä lapsia tapaamasta isäänsä. Äiti yritti saada meidät lapset näkemään isän pahana. Minä olin onneksi jo sen verran vanha (16) että äidin käytös suututti ja osasin käyttää omaa harkintaa, mutta nuorempiin sisaruksiini (14v,10v, 9v) äidin käytös vaikutti. 14v katkaisi välit kokonaan isään, nuorin pelkää isää vieläkin. 10v on yrittänyt koko ikänsä tasapainoilla vanhempiemme välillä, aivan kuin toisilta salaa. Minä puhuin suuni puhtaaksi kun tulin vanhemmaksi ja ilmoitin äidille etten todellakaan aio olla hänen kanssaan missään tekemisissä jos vielä minun kuulteni morkkaa isää tai hänen elämäänsä, tai minun tietääkseni puuttuu siihen, tai yrittää saada sisarukseni kääntymään heitä vastaan. Sen jälkeen asiat parantuivat, vaikka äidin katkeruus jäi.
Varo, etteivät sinun lapsesi käännä käytöstäsi sinua vastaan.
Minä luulen,että lakkasin vihaamasta, tai aika vahvasti sanottu, pikemmeinkin vihan tunteet lakkasivat, kun tajusin etten enää rakasta exääni.
Ajattelin asioita, pyörittelin päässäni, surin,
olin epätoivoinen ja yhtäkkiä huomasin,että exä ei merkinnytkään enää mitään.
Rakastin sitä avioliittoa, kumppanuuden tunnetta, perhettämme edelleen, mutta kun tajusin
ettei siihen kuulunut enää exä, en tuntenut vihaakaan.
Miksikö? Ehkä siksi,että ei ollut enää sitä ihanaa kultaista miestä olemassa vaan minut raskaasti pettänyt ihminen, joka kylmästi jätti kaiken taakseen nuoren misun takia.
Nyt minusta tuntuu,että exäni on niin muuttunut,
että se mies jonka kanssa olin 15 v on kuollut.
Ja tavallaan se onkin totta, on olemassa vaan jonkun toisen mies ei minun.Ja hyvä niin.
Voin jutella exäni kanssa ja toivotin hänelle onnea,kun hän meni naimisiin ja jatkan elämääni.
Yritä hyvästellä mennyt elämä ja pidä ne muistot, varsinkin ne kauniit, niitä et saa takaisin ,mutta ei niitä kukaan sinulta viekään.
Selväksi tuli - oma vikani sitten että äijä löysi uuden eikä rakkauteni ollut hänelle tarpeeksi.
Turha vihata tuota naista - vihaan siis itseäni.
Lukuisat miehen valheet - kaikki oma vikani.
Kiitos rakkaat ihmiset vastauksista.
Seitsemän myyttiä uskottomuudesta. Tosin tässä lähinnä kaksi.
Myytti: Uskottomuus todistaa, että rakkaus on kadonnut parisuhteesta.
Uskottomuudelle voi olla monia syitä. Useimmiten syyt liittyvät syrjähypyn tekijän omaan tilanteeseen. Pitkään parisuhteeseen liittyvät tunteet eivät ole kuvattavissa pelkästään sanalla rakkaus, vaan ne ovat paljon monivivahteisempia: mukana voi olla rakkautta, vihaa, himoa, inhoa, kateutta, syyllisyyttä, sääliä, ihailua, riippuvaisuuta, pelkoa jne.. Syrjähypyn aloittamisessa ei ole niinkään jyse tunteesta kuin valinnasta - tahtooko sitoutua parisuhteeseen vai ei.
Myytti: Uskottomuus on petetyn puolison syytä. Tavallisia syytöksiä voivat olla "Sinä sait minut tekemään sen" tai "Sinä olet osasyyllinen". Petetyn puolison ei kuitenkaan pidä ottaa vastuuta sellaisesta, jota HÄN ei ole tehnyt. Syrjähypystä saatetaan etsiä monia asioita, esim. ystävyyttä, vaihtelua, puolisoa täydentäviä asioita tai mahdollisuutta kokeilla jotakin kiellettyä fantasiaa.
Että käytä ihminen hyvä järkeä! Uskollisuus ja uskotomuus ovat valintoja, eivät jonkun/jonkin syytä!
Ihmetellä kyllä sopii, että jos sinua moitittiin siitä, että haluat asiat vääntää oman mielesi mukaisksi, niin mikäköhän tarve ja ajatus oli sinua syyllistävillä kommenteilla ja kirjoittajilla??!! Miksi he olisivat oikeassa??
Miten helvetissä kukaan voi koskaan toipua uskottomuudesta ja jatkaa suhdetta, jos uskottomuus on parisuhteen tai jonkun muun henkilön syytä??!! Silloinhan ollaan tehtävä impossible:n edessä: vain itseään voi muuttaa.
Kiitos sinulle kovasti. Viestisi helpotti oloani.
Näen arjen pienissä asioissa iloa ja rakkaus on jotain aivan muuta kuin rakastuminen. Jos itse pidin meitä onnellisena on minun vaikea käsittää, miksi minun pitäisi itseäni syyttää miehen uskottomuudesta.
Ihminen on ihmiselle susi -pitää paikkansa sen näki näistä kirjoituksista.
kiitos edelliselle kirjoittajalle koko sydämestäni.
Ei sinun hyvä ihminen tarvitse syyllisyyttä tuntea miehesi uskottomuudesta. En minäkään tuntenut syyllisyyttä mieheni uskottomuudesta. Ja vihasin todella syvästi sekä exääni että naista joka hänet minulta "vei". No, itse minä sen avioeropaperin hänen nokkansa eteen valmiiksi täytettynä lykkäsin siinä vaiheessa, kun olin uuden asunnon itselleni hankkinut. En keskustellut asiasta hänen kanssaan etukäteen, vaan se tuli yllätyksenä hänelle, eikä millään olisi halunnut erota. Pidin kuitenkin puoliani, ja olen tänään hyvin onnellinen siitä. Vihan tunne laantuu aikanaan. Se mikä oli tärkeää minulle oli, että soin itselleni oikeuden vihata hetken! Suo myös sinä itsellesi oikeuden vihata! Kunhan et jää kiinni siihen! Minun tapauksessani huomasin uupuvani vihan tunteesta, ja totesin ajan myötä, että minulla on tosi hyvä, jopa parempi elämä ilman exääni. Tätä nykyä en voisi vähempää välittää, vaikka vielä 15 vuoden jälkeen tasasin välein ruikuttaa minulle, että oli meillä niin hyvä elämä ja häntä ottaa päähän että minulla on hyvä olla ilman häntä! Ei voi muuta sanoa siihen kun että voi-voi!
Joten tsemppiä vain eteenpäin! Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa!
viekottele ukkos takaisin tai lopeta nyyhkiminen. Sittenhän näät kumpaa se haluaa, jos et pätjää kisassa niin ei kannata murehtia, uutta putkeen.
En näe kostoon mitään järkeä (miehen ämmältä vikittelyyn).
Hain vain järkeviä neuvoja tuohon ensin mainittuun vihaani ja lähinnä toisilta kokemuksia.
Sen sijaan sainkin syyttävän sormen itseäni kohtaan, melko kumma kun ette voi tietää toisten elämästä mitään. Ehkä syyttävät sormet ovat juuri näiden ukkomiesten vikittelijöiden ja huoraavien naisihmisten?
Mielestäni liian moni avioliitto päätyy eroon kun toinen osapuoli alkaa etsiä jotain ihme rakastumisia ja omaa nuoruuttaan sekä jotain ihme seksielämyksiä sen sijaan että osaisi nauttia siitä mitä on. Ja kaikkein eniten kärsivät lapset liitossa.
ugh olen puhunut.
No kokemusta on. "Iapset kärsivät" mutta kun täytyisi myöskin tietää, Onko niistä lapsista silloinkaan välitetty? Kun on aviossa tai avoliitossa oltu? Onko ollut koko ajan huuto äänestys päällä? Siitä ainakin lapset kärsii,sen myöskin kyllä tiedän,että syytä on molemmissa,kun oikein asioita aletaan punnita,aina syytetään lähtijää tai jättäjää ja vedotaan siihen toiseen naiseen-mieheen? Tämä asioiden tonkiminen on kuin paska kasaa tonkisi,aina tulee uutta paskaa.Sitten se jälkiviha sehän ei kohdistu useinkaan kuin niihin sen perk....n lapsiin. Tässä kun on vedottu lasten kärimiseen,tulisi kuitenkin aina muistaa että lapset ovat vähiten syyllisiä kun aikuiset taistelevat,lapset rakastavat aidosti omia vanhempiaan ja se heille aina suotakoon. Joten te jätetyt ja lähteneet älkää vihatko ketään,ajatelkaa aina vain toisianne,sieltä ne syyt löytyvät,kunhan anatte vihanne tasottua.
Meillä ei huudettu, ei riidelty. Olimme onnellinen perhe.
Lapselle ja itselle oli todella järkyttävä yllätys tämä miehen teko. Annoimme monta mahdollisuutta vielä hänelle, sekään ei ollut helppoa mutta perheen pelastusyritys kuitenkin. hän pisti ne kuitenkin haisemaan. Valehteli päin naamaa lapselle ja minulle.
On helppoa luulla tietävänsä toisten asiat kun todellisuudessa ette tiedä mitään.
Ilmeisesti vain on niin, että miehille tulee jossain vaiheessa "menovarvas" ja jos mies matkatöissä hän alkaa elää helposti sitten sitä "poikamieselämää" minkä luulee olevan niin ihanaa?? Halutaan kokea rakastumista jne.??
Me menetimme ihanan perheemme (15 avioliittovuoden jälkeen), emme saa sitä koskaan takaisin. Nyt olemme lapsen kanssa perhe. Yritämme jatkaa elämäämme eteempäin.
En pysty enää pitämään miestäkään samana ihmisenä tekojensa (ja etenkin valheidensa) jälkeen.
Toivottavasti vihasi laantuu. Minä itse olen kohdistanut vastaavassa tilanteessa vihani vain avomiestäni kohtaan, koska hänhän minua petti, ei se toinen nainen. En voisi kuvitellakaan olevani vihainen tai katkera tätä toista naista kohtaan, koska ei ketään voi väkisin viedä. Eikä ketään toista voi pakottaa rakastamaan itseään, eikä ketään voi omistaa.
Itse olen nyt rakastunut ukkomieheen. En vietellyt enkä iskenyt häntä. Ehdotin häntä olemaan vaimonsa/perheensä kanssa, jos liitto vielä vaikka onnistuisi.
Ehkä me olemme "ne oikeat" toisillemme. Onko minun vastuulla jos mies pettää vaimoaan ja eroaa? Ei mielestäni. Tässä tapauksessa liitto oli jo karilla ja ero olisi tullut minusta huolimatta, se oli jo vireillä.
Hyvää jatkoa toivon sinulle!
Ja anteeksi niille, keitä tämän mahdollisesti loukkasi.
Luonteessasi on jotain vialla, koska et voi hyväksyä sitä, että joku toinen nainen voittaa sinut kilpailussa. Viha kilpailijaa kohtaan on väärä tunne. Sen sijaan katkeruus on ymmärrettävää, jos se kestää vain lyhyen ajan. Parasta olisi, jos osaat ottaa tappiosta opiksesi. Muista, että aina löytyy sinua parempia naisia.
Ei avioliitto ole kilpailu! Avioliitossa on kyse muusta kuin miehen/naisen voittamisesta itselleen!
Itse en ikinä hyväksyisi että kilpailisin jonkun akan kanssa siitä kumpi miehen saa. Aivan ällistyttävää.
Rakkaus on syvempi tunne kuin voittamisen tunne. Ei se silloin ole niin pysyvää jos se ukko olis joku palkinto!
Koskaan ei löydy itseään parempia ihmisiä. Miten voit elää, jos sinä tunnet olevasi täysin tollo! Harmi jos sinusta niin tuntuu, että et ole mitään, mutta me muut olemme ylpeitä itsestämme.
perkeleen kilpailussa. Kantakirjasonnin tavoittelemisessa vai? Saako siitä kunniakirjan?
Vielä tässä joku keksi kilpailun. Kaikkea kanssa.
Maailma on miehiä täynnä ja varmaan parempiakin kuin tuo heikkomielinen otus, joka lähti nartun matkaan.
Tervemenoa helvettiin...
pohtinut, että mikäs se oikein johti minun avioeroon. Olihan siinä vaiheessa kun ero repesi, lähtölaukauksena toinen nainen jolla on lapsia.
Saimpa vittuilun aihetta pitkäksi aikaa mutta vihaa en tuntenut sitä naista kohtaan vaan säälin häntä koska raukkariepu ei tiennyt mihin sekosi.
Enimmäkseen minua vitutti hukkaan heitetty elämä koska näin jälkeenpäin ajateltuna avioliitto oli täyttä paskaa. Kulissit vaan pystyssä tyhjässä paskatynnyrissä.
Vittuiluni meni niin pitkälle, että äijä sanoi jo melkein itkukurkussa, että osaan olla ilkeä ja toisesta suupielestä kysyi, että haluanko vielä yrittää; siis MINÄ yrittää ei hän. Haistatin paskat ja tilasin muuttoauton pihalle ja korjasin luuni. Mutta vielä jälkeenpäinkin muistan joskus räyhätä kunnes tapahtui ihme. Löysin miehen, siihen loppu mekastus. Ei, en vihaa naista sillä tiedän ettei exäijäni vaihda mukavaa poikamieselämäänsä toisen miehen kakaralaumaan eikä minua sureta, annoin viimeiseksi neuvoksi, että osata hyvämies itsellesi parempia alushousuja, kuka katsoo keltaista etupuolta ja ruskeaa takapuolta ja se helvetillinen perseen ja pallien raapiminen pois.
Rahaa sillä on vähempi käytettävissä kuten mullakin mutta ei meillä ollut lapsia eikä meillä ollut muutakaan. Kaksi tolloa yhdessä. Tätä jorinaa vois jatkaa mutta viha on liian kova sana, katkera ennenminkin menetetystä elämästä. Pitää nyt ottaa takaisin ja korkojen kanssa.
Tekstisi oli sen verran topakkaa ja tomeraa meininkiä että nauroin vedet silmissä. Ollappa sinunkaltaisesi ystävä! Onnea elämääsi!
Viha ja katkeruus loppuvat, kun alat elää omaa elämääsi. Asiat joita ei voi muuttaa, on hyväksyttävä oman mielenrauhasi saavuttamiseksi. Jos haluat olla vihainen, katkera ja kostonhimoinen saat varmasti siihen runsaasti tukea ympäristöltäsi. Henkistä hyvinvointia et sillä saavuta. Ottamalla itseäsi niskasta kiinni ja katsomalla itseäsi peilistä & määrittelemällä millainen ihminen haluat olla, pääset ehkä mielenrauhaan joskus. Mieti sitä, että paras kosto miehellesi ja myös tälle uudelle, on se, että luot itsellesi hyvän ja onnellisen elämän.
Kokeiltu on ja toimii. Siinä sivussa tosin se "kostoelementti" menetti täysin merkityksensä ja sillä, että ex on myöhemmin todennut, että olenpa sitten "hyvä ihminen" ei ollut enää merkitystä. Merkitys löytyy siitä, että elän hyvää, tasapainoista ja itsenäistä elämää.
Elämä voi paikoitellen olla karua ja vaikeaa, mutta vastoisnkäymisten hyväksyminen ja epäonnistumisien kanssa toimeen tuleminen ovat ainoa tapa päästä eteenpäin.
Turha surra kaatunutta maitoa, sanoo vanha kansa.
Eihän sitä tarvii koskaan lakata vihaamasta. Miksi pitäs? Mitään ällöttävämpää asiaa kuin toisen miehen vieminen, ei nainen voi toiselle tehdä, sitä ei saa eikä pidä antaa koskaan anteeksi.Eikä lakata vihaamasta, siihen on täysi oikeus.
Niin varsinkin tavalla, että hän tiesi miehellä olevan vaimon ja lapset, ja silti teki hävyttäömän teon.
Ole kovana vaan, sillä seuraava hyökkäys on odotettavissa, kun hän iskee silmänsä lapsiisi ja nappaa vielä nekin, kuka nyt lapsia tekemään kun valmiitakin on olemassa,hän ajattelee. Mutta lapset ovat sinun, ja näytä heille kuinka paljon heitä rakastat, ja älä missään nimessä anna enää minkäänaista valtaa sille muidulle joka on täysin pilannut lasten elämän ja sinun myuös.
Edellinen kirjoittaja sanoi pysy lujana? Niin sanon minäkin,älä kuitenkaan menetä oikeuden mukaisuuttasi:Lapsillasi täytyy olla oikeudet isään ja äitiin tasapuolisesti,mutta jos alat osoittamaan kauheaa omistus halua,hämärtyy lastesi oikeudet molempiin vanhempiin ja vaikeudet alkavat. Sinun ei tarvitse alistua, ole vain oikeuden mukainen se riittää,vaadi sitä myöskin toiselta osapuolelta. Sen jälkeen tapelkaa keskenänne jos on aihetta,uskon kuitenkin ettei ole mitään tapeltavaa,kun nukkuma paikat ovat erillään?
Hyvä nimimerkki "pysy lujana",
lukaisepas tässä ketjussa kirjoitetut tekstit mm. otsikoilla "Jotain neuvoa" ja nimimerkin "avioerolapsiaikuinen" kirjoitus. Ehkä saat niistä jotain ajateltavaa - ellet sitten ole tosissasi noin lapsellisesti asioihin suhtautuva ihminen, kuin mitä kirjoituksesi antaa ymmärtää..
Toivottavasti sinäkin pääset joskus yli katkeruudestasi! Mahtaa olla rankkaa elää noin?
akka laittaa ukon naruun ja kohta äijällä on uusi perhe ja kaikki alkaa alusta. Ja kas kummaa äijänvötkäle huomaa, että sama paska eri kuorissa ja kohta ilmestyy uusi viettelijätär ja nappaa tämmä mullikan itselleen ja entinen exviettelijätär jää nuolemaan näppejään.
Tai käy niiku minun tutulle miehelle, joka purki vihansa minuun, oli eronnut entisesta vaimosta ja löysi nuoren naisen, jonkin aikaa oli helvetin hauskaa mutta sitten tämä nuori nainen päätti, että nytpä aletaan tekemään lapsia.
Ukkopa ei halunnut. Haukkui minutkin pystyyn ja sanoi, että kaikki naiset on samanlaisia, hän ei halua enää kasvattaa lapsia kun niitä oli entisestä avioliitosta nokko ja jo melkein aikuisia jo.
Sanoin, että mitä vittua se minulle kuuluu sinun sekoilusi, korjaa jälkesi ja ole mies jos sinusta siihen on ja painu takas kotiisi. En tiedä miten on käynyt, ei ole kuulunut mitään.
Ei, ei tämä viettelijätär haluaa omia lapsia ja omat geenit niihin jos on vielä fertiilissä iässä, ei hullussa viettellyn ukkorievun perhe kiinnosta. Kyllä äijä on kusessa mutta omapa on valinta. Taitaa olla jo iänvanha äijänkäppänä kun uusio perheen lapset on aikuisia.
Eihän tässä muuten ole iästä puhuttu esikirjoituksessa mitään. Kaikki on oletusta.
Miten ihmeessä pitää hyväksyä itseensä kodistunut vääryys? Ihanko totta olette sitä mieltä että, on oikein viedä toiselta mies ja lapsilta isä? Mä en jaksa sitä ymmärtää! Miksi se on lapsellista, kun puolustaa itselleen tärkeitä asioita, perhettään? Onko todella naikkosten teot hyväksyttäviä? Ei niin voi olla.
Anteeksi nyt vaan, mutta mitä voitat sillä, että vihaat ja uhoat? Jos avioliitto on ohi, se on ohi.
Hetkinen nyt! Tässähän mies vietiin, vaikka hän oli vielä naimisissa?
Siinä on ero. Avioliitto on ohi jos he olisivat olleet eronneet, mutta kylmästi mies vietiin avioliitosta! Lue nyt herranjestas se teksti alussa uudelleen!
kyllä on kylmä ja tunteeton susihukkanen, joka sieppasi lampaan haasta. Kyllä se mies on kuulkaa täysi möllö. Viedään kuin sikaa teuraaksi. Sikahan se onkin. Röh, röh.. ja emakko kurnuttaa vieressä ja kohta on pikkuporsaita lauma. Mitä muuten se emakko ajattelee? Onkohan sillä aivoja ollenkaan? Ei taida olla menestystä miesmarkkinoilla kun pitää ukkomiehiin sekaantua. Valmiiksi opetettu, sisäsiisti sika, kelpaa.'
Nyt pitää vaimon ajatella kaikkia pahimpia puolia mitä siinä äijässä oli. Kuorsaa, pieree, ikisee, haisee, tekohampaat? Käyttää viagraa, kalju, tupee..Uuden vaatimen kanssa on tekohampaat samassa lasissa.Varpaan välissä sieni? Partasieni?
Polttaa tupakkaa, juopottelee, haisee kapakka reissun jälkeen vanhalle viinalle ja tupakansavulle? Reissun jälkeen hielle ja paskalle. Tulee kotiin peseytymään. Täyshoitoon! Onneksi pääsit eroon. Kiitä luojaa. Siinä vaan hoitakoot narttu pesunkestävään kuntoon aljunsa. Älä sure.
Miten helvetissä niin vietiin????? Eikö jumalauta äijällä ollut omaa tahtoa??? Jos ei ollut, niin mitä sellaista sitten edes haluamaan? Kyllä se kuules kultsipuppeli vain on niin, ettei ketään väkisin viedä, kyllä siinä myös omat halut merkitsevät jotain.
No, tuossahan sinulle jo kommentoitiinkin, mutta painotanpa vielä: Ei ketään avioliitosta VIEDÄ. Tämä on FAKTA.
Ajattele nyt hyvä ihminen, ei kai se mies mikään tahdoton olio ole? Kyllä aikuisella ihmisellä on oma tahto ja halut.
Jos on liitto kunnossa, ei siihen kukaan väliin pääse. Kyllä se on se mies, joka on halunnut lähteä. Eihän se nainen sentään ole miestä huumannut ja tajuttomana pois kotoa kantanut.
Kasvakaa nyt hyvät naiset aikusiksi!!
Juu kyllä ne omilla jaloilla varmasti kävelee, mutta ressukat eivät osaa ajatella omilla aivoilla, tai ne aivot ovat niin pienet, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu muuta kun helppo elämä.
Mutta tosi-asiassa, jos tuotakaan naista ei olisi ilmestynyt, ei se mies olisi lähtenyt, joten suurin vastuu on sen naisen, joka vikittelee varattuja miehiä. Jos se nainen olisi sen verran fiksu, olisi jättänyt miehen perheensä pariin ja etsinyt vaikka puistonpenkiltä vapaan mihen, jos niin miehen kipee on.
Mutta on niin kiva tuhota jonkun perhe, kun itsellä sitä ei ole, mitäs muiden onnesta, ei muutkaan saa olla onnellisia jos ei itse ole! Ja osa näistä saamattomista tallukkamiehistä; minkäs ressukat voi kun luvataan parempaa ja helpompaa elämää, kuin mitä miehellä sillähetkellä on. Lapset ja vaimo ei ole enää mitään, kuin vanhoja leluja jotka voi heittää pois. Niin, jollekin miehelle ne taas ovat elämän tärkeimpiä asioita, joita mistään hinnasta ei vaihdettaisi, tai jätettäsi kenenkään väliaikaisen harakan takia.
en tiedä itkeäkö vai nauraa.
a) sinkkunaiset vaanivat ukkomiehiä työkseen
b) haluavat tuhota "ONNELLISEN" perheen, koska kukaan ei saa olla onnellinen
c) miehiä viedään kun pässiä narussa, jokaikisessä avioerodraamassa?, Ne ihanat älykkäät aviomiehet jostain taikaiskusta muuttuvat aivottomiksi ja tahdottomiksi leluiksi. Niinkö te luulette te jätetyt, katkerat ENT.AVIOVAIMOT.
Eihän tällainen keskustelu voi olla vuodelta 2005.
Kasvakaa ajoissa ! Kasvakaa edes joskus !
Ei ketään voida aivopestä nykyaikana tai sitten teidän miehet olisi pitänyt pistää holhouksenalaisiksi jo silloin kun oli naimisissa teidän, nyt jätettyjen, ex-vaimojen kanssa. Eiköhän tämä katkeruus, kostonhimo (keinoilla millä tahansa) voisi jo loppua. Vaikka mikä perheterapeutti sanoisi, että on hyvä tuntea VIHAA...jooo tuntea saa, mutta onko pakko toteuttaa kaikki kostonhalunsa. Se on sairasta, se on säälittävää. Entisten fiksujen naisten käytös erotilanteissa ja eron jälkeen on monesti (en yleistä) NIIN käsittämätöntä, että ne jätetyt ex-vaimot ovat onnekseen ymmärtäneet vaihtaa sukunimensä takaisin tyttönimeksi...eiväthän tuttavat ja sukulaiset voisi käsittää, että fiksu ihminen sellaisia tekoja voi edes keksiä tehdä härnätäkseen ent. miehen nykyistä elämää.
(Tässä keskustelussa on puhuttu naisista, joten minä jatkan tästä aiheesta....mainiten kuitenkin, että joo kyllä ne miehetkin...)
kyllä kuule naiset käyvät mieheen kiinni kuin sika limppuun. Miehillä on aivot jalkojen välissä, etkö ole kuullu sanontaa?
Ja kun ilmasta pillua on tarjolla niin mikä ettei? Ja sitten tunnustaa katuvaisena vaimolleen että on käynyt jakorasialla ja näin syntyy "jätetyt" vaimot koska kuka perkele katsoo semmosta meininkiä, en minä ainakaan. Naisen tavaralla on taivaallinen voima ja siihen kaatuu moni avioliitto, vieraaseen vittuun.
Muutin justiinsa sukunimeni takasin vanhempieni sukunimeen ettei tarvi hävetä silmiä päästään aivottoman ukon takia, joka ei muuta ravintolasta saanut iskettyä tai tullut isketyksi kuin yksinhuoltajan, joka sekin oli vasta eronnut. Siinä sokea rampaa taluttaa.
Kyllä siinä pässi lähti narussa että paukahti. hahahahahahha.. jestas sentään.
Sitä en tiedä oliko se akka niin kostonhimoinen että tiesi ukon olevan naimisissa ja pani muka vahingon kiertämään mutta erehty. Ukko on kyynärpäitään myöten paskassa ja naapurit katsovat kieroon kun se hölmö akka heti minun lähdön jälkeen majottu asuntoon. Joopa se joo. Tuosta sinun jutusta en oikein tiedä. Minä en ainakaan sekoa ukkomiehiin, on sen verran varaa värkeissä ettei tarvi.
"mutta ressukat eivät osaa ajatella omilla aivoilla, tai ne aivot ovat niin pienet, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu muuta kun helppo elämä"
Onhan se aina helpompi sille jätetylle ajatella, ettei miehessä kuitenkaan ollut se vika, kun se naispaholainen sieltä tuli ja väkisin vei...kyllä täytyy sanoa, etten minä ainakaan hetero olisi jos miehet todella olisivat noin tyhmiä, omasta sukupuolestanihan minä silloin kumppanin hakisin. Vaikka nainen olenkin, ja vaikka välillä olen sitä mieltä, että miehet ovat tyhmiä kakaroita, niin kyllä valitettavasti meissä naisissakin on se sama vika, ihan tasapuolisesti. Ja entäs kun kyseessä on nainen joka pettää aviomiestään, eli onko siinä sitten "kakkosmies" joka on järkevä, viettelevä pirulainen, ja nainen on ihan kokonaan vietävissä, ilman minkäänlaista omaa tahtoa ja aivan aivoton? Jos, niin miksi?
"joten suurin vastuu on sen naisen, joka vikittelee varattuja miehiä"
Siis, eikö periaate olisi tämä, että varattu ihminen ei tulisi vikitellä vapaata ihmistä ja päinvastoin, oli sukupuoli mikä tahansa???? Vastuu on kyllä kummallakin osapuolella, sukupuolesta piittaamatta.
Tiedän kyllä omasta kokemuksesta, että alkuaikoina on paljon helpompaa ajatella kaikkea sen naispaholaisen syyksi, kun tuli ja vei, mutta minäkin olen katkeruuteni jo aikoja sitten saanut pois ja olen tullut sen verran järkiini, että osaan jo nähdä muitakin värejä kuin harmaan! Toivottavasti sinäkin joskus....
heh heh...
No kaikkihan menisi hienosti, jos kaikki petetyt naiset panisivat ukkonsa heti pellolle, jos ukot ovat kärähtäneet vieraasta jakorasiasta. Sellaiset naisethan on hyvällä itsetunnolla varustettuja--tai mikä tunto se sitten onkaan. TERVETTÄ YLPEYTTÄ sanotaan vaikka niin.
Mutta kun niitä emäntiäkin on, jotka huutelevat ex-ukkonsa, sen pettäjän perään vielä monia, monia vuosia: ilmeisesti niille naisille on se ja sama missä sitä keppiä on lioteltu--kunhan kulissit pystyssä pysyvät.
Ne naiset ovat hölmöjä jotka tuhlaavat energiaa ns. "viettelijättärien" vihaamiseen ja kaikenmaailman kostamiseen ja ex-ukon takaisinvonkaamiseen. hölmöjä.
Eikö tuo sukunimen muutos ole sekin vaan joku suloinen kosto. Kyllä ne tuttavat ja sukulaiset muistaa kenen puoliso olet ollut.
koin sen vapauttavana tunteena, palasin alkuun, muistin että olen elänyt ennenkin, ennen avioliittoa. Hirmukyytiä vaihdoin ajokortit, kela, kaikki, maistraatista puristin päätöksen päivässä. Olen tyytyväinen. Oikeastaan tarkoituksena oli tiputtaa koko avioliitto pois koska aikaisemmin totesin, että ihan paskahomma. Teki oikeastaan hyvän työn se ns. toinen nainen, antoi pontta ja potkua sille, että nykäsin itseni irti siitä.
Tekisi mieleni lähetää ystävänpäivän kortti ja kiittää oikein kauniisti. Mutta varmaan sekin otettaisiin vittuiluna. Kukaan suvustani, ystävistäni ei sanallakaan mainitse erosta ja miehestä, mutta kyllä exäijänsuku on uteliasta. Ne olen karistanut kannoiltani puhelinnumerorumballa. Ei se ole kostoa koska avioon mennessäni jo harkitsin, että pitäisinkö oman sukunimeni, olisi pitänyt pitää...
Vaikutat kovasti vielä katkeralta,no et kai voi sille mitään.
tuo katkera- sana. Hihihhhhih... Jos mitä tekee oman hyvinvointinsa eteen vaikka hommaa nopeasti oman tyttönimensä takasin, on katkera. Jos haluaa lähettää ystävänpäiväkortin sille, joka bongasi exäni, on katkera. Jos lähti avioliitosta niin nopeasti kuin mahdollista, on katkera. Mistähän kaikesta minun pitäisi olla katkera, ainoa asia jos olen katkera on se hukkaan heitetty elämä tuossa kulissi- avioliitossa, siitä olen katkera.
Jonninjoutavaa hölötystä.
Olen tyytyväinen katkera, jospa pääsisin siitä katkeruudesta, elämällä täysilläjoka hetki sillä voin vaikka huomenna työmatkalla jäädä auton alle, siihen loppu katkeruus vai soitanko harppua pilven reunalla ja olen katkera kun jäin auton alle.
Mä oon huomannu ihan saman. Sanoo kuka mitä tahansa, niin aina kaikkien mielestä se on katkera. Katsos kun kukaan ei osaa enää muulla tavalla vastata, on helppo tehdä kaikista ihmisistä katkera.
Heh, mitä muuta se olis kun katkeruutta. Hirvee tarve näyttää muulle maailmalle että NYT MÄ OON ERONNU :) Mitä väliä jollain sukunimellä? Ainaki lasten kannalta on käytännöllistä jos äidillä on sama nimi ku kersoilla, vai muuttaako äiti myös lastensa sukunimet? Eiköhän oleellisinta ole ettei se äijä enää pyöri jaloissa, jos se kerran noin valtavan tunnekuohun aiheuttaa.
Mä ainakin käytin energiani ihan muuhun kuin muulle maailmalle erosta tiedottamiseen. Ei tarvinnu vaihtaa mitään kortteja ja papereita kun pidin äijän nimen ja lapset pääsee helpommalla kun ei tarvi ihmetellä nimen vaihtoa. Sormusta mulla ei ole, siitä näkee etten ole aviossa tai kihloissa. Jos se nyt jotakuta kiinnostaa edes??
Niin ja sitten vielä, siinä vaiheessa kun äijä ilmoitti halunsa erota niin en ole tuntennut sitä kohtaan yhtään mitään enkä ole sortunut mihinkään itsetuhoisiin ja uhotekoihin. Se kai sitä jurppikin, mutta en voi teeskennellä tunteita joita ei ole. Uhoajat osoittavat oman epäkypsyytensä käsitellä tunteita. Kuin pienet lapset jotka kaupassa heittäytyy vatsalleen kiljumaan jos äiti kieltäytyy ostamasta karkkia. Olette huvittavia :)
Kirjoituksestasi huokuu välinpitämättömyys itseäsi ja toisia kohtaan. Olet niin kärsivä edelleen, että sulle tuottaa tuskaa edes puhua erostasi ja lapsistasi. Et pysty käsittelemään sitä asiaa, vaan menet piiloon ja olet asettanut itsellesi kovan kuoren, vaikka sisältä se on murusina.
Kehottaisinkin sinua avautumaan ja puhumaan asiasta vaikka terapeutin kanssa tai jonkun muun läheisen, että saat itsesi kasaan. Tuolla kovaa näyttelemällä, et tee tuhoa kuin itsellesi.
Ei surua voi pois pyyhkiä, muuten se seuraa sinua koko loppuelämäsi. Se on otettava eille ja selvitettävä, vain niin voit päästä taas itsesi kanssa elämään ja rakastamaan muitakin ihmisiä.
katkera, lapsien kannalta ehkä sama sukunimi mutta tiedän senkin että eräs äiti otti oman sukunimensa takas ja lapsilla on isän sukunimi ettei se niin mustaa ja valkosta ole,
Ja jos ei ole lapsia ei ole sitäkään riesaa ajatella sukunimeä, selvää on että ottaa omansa takas ainakin mulle senkin takia että se on suojattu sukunimi ja muita ei ole.
Arvokasta kantaa, äijän sukunimellä ollessa niitä on satoja ja kaikki eri porukkaa.
Näitä eronneita narisijoita. Ampukaa itsenne ja säästäkää nämä palstat asiallisiin kirjoituksiin.
Herranjestas miten lapsellisia ja katkeria jätettyjä naisia täällä mekastaa. Niin se minunkin ukkoni 12 vuoden jälkeen jätti minut. Ukolla oli jo vuoden jatkunut suhde toiseen naiseen. Luonnollisesti koin pettymyksen, vihan, häpeän, itsetunnon menetyksen.. petetyksi tulemisen tunne on niin monivivahteinen, etten osaa sanoin selittää. Mieli teki haukkua ukkoa lapsillemme, että ymmärtäisivät kuinka väärin heidän isänsä on tehnyt ja millainen kusipää hän on.
Onneksi minulla oli tukena sisareni, joka selitti etteivät lapset näe isäänsä minun silmilläni, vaan heille isä on rakas isä. Lapsille on riittävän rankkaa olla syyllistämättä itseään erosta. Jos haukun heidän isäänsä, he kokevat syyllisyyden tunteina sen, että he rakastavat isäänsä vaikkei heillä minun näkemykseni mukaan olisi oikeutta. Heti alusta asti keskityin hoitamaan yhteishuoltajuuteen liittyvät käytännön asiat mahdollisimman sujuvasti.
Alussa nimittäin pinnani paloi kerran ja sain lapsilta palautetta niin etten toista kertaa purkanut kiukkuani heihin. Taisi olla takana paljon stressiä erostakin johtuen ja kiirettä lähinnä työstä johtuen, enkä olisi ehtinyt viedä lapsia isälleen vaikka oli sovittu. Yritin saada lapset menemään bussilla mutta he narisivat jotain tavaramääristä. Räjähdin ja huusin jotain että isänne syytä tämä on ja hän saisi käydä hakemassa eikä juoksuttaa minua, enhän minä avioliittoa lopettanut. Oltuaan hetken hiljaa vanhempi lapsi heitti kassin suoraan minua päin ja käski painua helvettiin, kiskaisi nuoremman veljensä kädestä ja painuivat ulos. Yritin mennä perään mutta ilman kenkiä en pihalle asti päässyt. Lapset olivat juosseet bussille ja isänsä luo. Isä soitti myöhemmin että mitä olin tehnyt, kun penskat porhaltavat ilman tavaroita ja ilmoittavat etteivät enää äidin luo mene. Selvittely oli hirveää. Lopulta pyytelin pitkään anteeksi.. lapset olivat käsittäneet että kaikki kiire johtui heistä ja kiire loppuu kun he muuttavat isän luo. Silloin ymmärsin miten eri tavalla lapset kokevat vanhempiensa asiat.
Jouduin jossain vaiheessa myös selittelemään lapsille isän naisvalintaa. Lapset pitivät naisesta ja minulle se oli järkyttävä tieto, nainenhan oli aluksi silmissäni huora ja perheen rikkoja. Mutta ei lapsia voi kieltää pitämästä ihmisistä. Sisareni neuvosta yritin pysytellä neutraalina ja kuunnella vain, ei minun tarvinnut kommentoida, mutta kuunteleminen on äidin etuoikeus ja kärsimys. Parissa vuodessa lapsille oli selvinnyt jollain tavalla mistä erossa oli kyse ja nyt viisi vuotta tapahtuneen jälkeen vanhempi lapsista on ollut tyytyväinen että erosimme. Se oli minulle shokki. Hänen ystävänsä vanhemmat ovat alkaneet jatkuvasti riidellä ja tapella ja tämä ystävä yöpyy meillä usein ja on kertonut toivovansa että vanhemmat eroaisivat että kotona voisi olla. Kiukkuisina vanhemmat eivät jaksa lapsiaankaan huomioida. Oma lapseni oli eroomme tyytyväinen siksi, että on nyt ymmärtänyt mihin avioliittomme olisi saattanut johtaa = riitoihin jos olisimme jatkaneet.
Kun toinen osapuoli on tyytymätön, se ei välttämättä ole toisen syy. Ei kenenkään syy. Lasteni vaatimusten avulla olen oppinut ymmärtämään mieheni valintaa. Eron myötä saimme etäisyyttä toisiimme ja vasta nyt voin katsoa tuntevani sen miehen, jonka kanssa olin naimisissa. Hän on naimisissa silloisen "huoransa" kanssa, heillä on lapsi ja kun näen heitä niin ymmärrän he rakastavat toisiaan. Heidän välillään on jotain mitä meiltä tosiaan puuttui. Kyse ei ole yhteiselämän toimivuudesta, vaan ihmiskemiasta tai jostain. Tietysti olen jonkin verran katkera, että MINUN avioliittoni päätyi eroon, mutta osaan olla onnellinen niistä ajoista kun avioon mentiin ja ja perhettä perustettiin. Ne olivat sen hetkisen elämän valintoja enkä antaisi päivääkään pois. Eron jälkeen olen saanut uuden elämän, toinen miesystäväkin on vihdoin koetuksella ja olen sitä kautta oppinut elämästä paljon. Kaksi vuotta eron jälkeen yritin yhden miehen kanssa, mutta hän kyllästyi kuuntelemaan kun jatkuvasti haukuin ex-miestäni ja hänen uutta naistaan. En edes itse tajunnut purkavani kiukkuani hänelle. Olen onnellinen lastemme puolesta, että heistä kuitenkin kasvoi tasapainoisia ja elämää ymmärtäviä nuoria. Miten olisikaan käynyt jos olisin jäänyt katkeruuteen kierimään, negatiivisista tunteista ei paljon hyvää voi irrota. En kuitenkaan syyllistä niitä jotka haluavat purkaa oman pahan olonsa muita parjaamalla. Se on yksilönvapautta. Valita elääkö positiivisessa vai negatiivisessa maailmassa. Muiden ihmisten kannalta positiivinen maailmankuva olisi mukavampi.
Erosta toipumiseen menee aikaa, kohtuudella voi varata pari vuotta. Jotkut selviävät parissa kuukaudessa, jotkut eivät ikinä. Jotkut eivät edes halua selvitä. Minä koin itse elämän kuitenkin mielekkäämpänä, joten päätin selvitä. Taisi se kolmisen vuotta viedä, vaikken alkuun uskonut selviäväni ikinä. Toivon teille katkerille exille voimia ja tahtoa alkaa nähdä maailma paremmassa valossa. Ehkä kun vuosia kuluu voimavaranne ex-miehenne parjaamiseen kuluvat loppuun, ehkä saatte jotain uutta parjattavaa.
Ei kukaan kenessäkään väkisin voi riipua! Jos miehesi olis tehny selväksi että on valinnut sinut niin se suhde toiseen olis loppunut. Vapaa on vapaa tekemään mitä tykkää. Varatulla on niitä velvollisuuksia perhettään kohtaan. Jos jotain syyttelet ja vihaat niin vihaa sun entistä miestä, sehän se sut jätti.
Ja kenenkähän takia? Toisen muijan! Aina suhteseen tulee joku väliin, ei ne ihan itsestään hajoo. Poikkeuksiakin on, mutta suurin osa liitoista hajoo vieraaseen naiseen ja näihin miesten harrastamiin syrjähyppyihin, jotka miehille on sallittu, he ovat sankareita, mutta naisilta kielletty, he ovat sen jälkeen huoria! Näin epäoikeudenmuikaista elämä on. Mutta yleisin eron syy on juuri tämä vieras nainen. Millä muulla syyllä on noin valtava eromäärä muuten mitataan, ellei toisilla naisilla. Se on julmaa mutta totta.
Kyllä ne suhteet usein hajoo ilman ulkopuolisia. Ne vaan ehkä edesauttavat ja nopeuttavat asioiden kulkua. Meillä oli 3-vuotias poika kun mieheni löysi uuden naisen. Erottin ja sit kuitenkin palattiin yhteen. Tehtiin vielä yksi lapsi yhdessä ja hän taas tapasi uuden. Sit oli ero lopullinen. Jos olisin "taistellut" hänestä niin olis jäänyt, mutta kun ei enää kiinnostanut. Koskaan en ole noita toisia syytellyt. Minun ja mieheni ero oli meidän välinen asia, ei kenenkään muun.Ainoa asia mistä olen tosi vihainen että tämä viimeisempi on saanut exäni lopettamaan lasten tapaamisen. Mutta sekin on exäni typeryyttä jos suostuu siihen. Siis kaikki ottakoon vastuuta itsestään ja tekemisistään, eikä kannata toisia syytellä.(ainakaan ulkopuolisia)
taisi kalikka kalahtaa omaan nilkkaan ja koira älähti.
yhen typeryksen viesti aiheutti moisen reaktion, ei alkuperäinen.