Sain minulle osoitetun aloituksen tässä ja se kirvoitti minut keittämään kahvit. Kuitenkin edellinen paketti juhlamokkaa oli käytetty loppuun aamulla. Avasin uuden ja mikä tuoksu juuri avatusta kahvipaketista lähteekään...minulle tuli mieleen lapsuus, kun kahvi keitettiin pannussa ja se piti kiehauttaa ympäri. Siitä tuli tuo tuoksu. Muistan kahvipannunkin tarkkaan. Musta nuppi ja kolmiomainen kaatunokka.
Eli mitä tälläisiä mukavia hetkiä koette arjessa ja vapaa-ajalla? Pikkujuttuja. Ja mitä se tuo mieleen?
Eli mitä tälläisiä mukavia hetkiä koette arjessa ja vapaa-ajalla? Pikkujuttuja. Ja mitä se tuo mieleen?
Vastaukset 76
Vanhimmat
nuoruuden ja kyläpahasen diskon, jossa kahvinpruja lattialla
Niitäkö sitä sinne kylvettiin? Minä taas muistan kun hirvipeijaisissa pöydät kannettiin sopan ryystämisen jälkeen sivuun ja pöllyyteltiin perunajauhoa lattialle. Aluksi oli vaan pari tanssijaa, mutta pienen hetken kun miehet kävivät peräkonteillaan, alkoi jumalaton suihkiminen lattialla. Itse tetsasin jaloissa, se oli jännää.
Tuossa srcg (meniköhän kirjainsarja oikein) kirjoitti suklaamunista ja niiden sisällä olevista sormuksista.
Lapsuushan siitä tuli mieleen, kun silloin oikeasti suklaamunan sisällä oli jonkun pikku paperikäärön sisällä sormus. Ja sormuksessa vielä joku jonkunvärinen kivi, täyttä timanttia tietysti, väristä huolimatta. Ja tästä päästäänkin viiden pennin, vai oliko jopa pennin kumisiin nallekarkkeihin. Nam, naminaminam ☺
Joo. Muistan ne. Suklaakaan niissä ei ollut mitään mairittelevan hyvää, mutta sormus sormeen ja oli kivaa. Isästä ei niinkään, kun sai kerran sellaisen timantin uppoamaan kantapäähänsä..
Nehän oli joskus pennin ja joskus jopa markan...60 luvulla. Mutta tuosta tuli mieleen merkkarit...ne isot! NAM!
Hedelmämerkkarit oli ihan ok, mut ei salmiakki. Merirosvokarkit, siitähä se nimi tuli.
Joo. No mä oon salmiakkifani. Niissähän tais joku merirosvokuviokin?
"Nehän oli joskus pennin ja joskus jopa markan...60 luvulla. Mutta tuosta tuli mieleen merkkarit...ne isot! NAM!"
-Ihan oikeesti, minkä ikäisiä te ootte? Luin koko ketjun läpi.... mä en useinkaan oikein tiennyt, mistä oikeastaan puhuitte... ja Jalostajan säilykelihapullia olen maistanut... ja vain nälänhätään kuvittelisin niitä syöväni... perunatkin keitettyinä kyllä menis ihan sellaisenaan!
Talkkuna... sen mä tiedän jauhoja joita sekoitetaan piimään tai viiliin ja sokeria ripaus. Aluksi vain maistoin lusikallisen, pappan lautaselta. Hiukan myöhemmin mulla oli jo omalla lautasella, siihen oppii... se on kesäruokaa. Vanhanajan jukurttia vastaavaa kylmäruokaa helteellä. Meilläkin on täällä talkkunajauhoja viilin tai piimän kanssa... muutamat ihmiset sitä joskus haluavat, välipalana iltaisin tai aamupuuron tilalle aamulla.
Taitaa talkkuna olla vähän sellainen unhoon jäänyt perinneruoka... nykyään jo.
Pannukahvia meillä on mökillä usemmiten ja se on todellakin nautinnollista, jos se onnistuu oikein... multa kyllä harvemmin, Faijalta taatusti!
Muistaako kukaan merenneito-salmiakkia, myytiin kans irtokarkkina. Olisko maksanut ainakin 20 penniä, kun oli niin iso. Oikein tuju salmiakki, mahdottoman hyvää, mutta ei ole näkynyt enää missään.
No 60-luvulta ei ole kuin perimätietoa, olen nippanappa 70-luvun puolella vielä syntynyt. Mutta joskus 60-luvulla raha oli vielä markka vaan, pennit tuli kai myöhemmin, tai arvo sit muuttui. Mutta markasta tuli penni. Joissain Pekkapuupääelokuvissa ne maksoi kämmentäkin isommilla tuhatlappusilla pikkuostoksia.
Aha, no nyt mä tiedän siis tuonkin, siis talkkunan. Kiitti.
Pannukahvia keittelin pienenä, tietty määrä sitä piti laittaa pannuun veden päälle keoksi ja sit varovasti käyttää tulella, ettei porot tulleet pannusta yli. Sen jälkeen sen piti "seisahtaa" ja sitä avitti pikkutilkka vettä, tai sokeripala. Näin ainakin täällä tehtiin.
Pakkikahvit taas oli oma lukunsa intissä. Juhlamokkapaketista vaan kaadettiin pakkiin ja taas pyäytettiin...Mun kouluttaja keitti kunnon myrkkyä, se sai juhlamokkapaketista vaan kaks pakillista kahvia...silmät seisoi päässä sen jälkeen...kuulemma piti erottaa teestä. Ja kynsituletkin tulee kuulemma siitä, että talitiaisilta palaa kynnet 5 m päässä oksalla istuessa...oli hulppeet tulet meillä aina metsässä.
En ainakaan minä muista, mutta muistan niitä kioskeja, joissa karkit oli lasipurnukoissa ikkunalla ja siinä sit huudetttiin luukusta "markalla noita kakkosia, jaja 50 pennillä vitosia...jajaja...
Eiku, en otakaan vitosia, kun otan kaks noita seiskaa...ja sit...
Ja veikkausostoksilla tai tupakkaa ostava mies tuskaili takana....hih..siistiä aikaa
Pannukahvin tuoksu tuo mieleen äänet: sumpin pihinän ja kahvimaidon loristamisen pulloista.
Minulle taas ei tullut mieleen muutakuin tämä.
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/50/79/a2/5079a243442831352761bd426f1bc80e.jpg
No letun viuhakkeitahan saatto olla kahvin kanssa, minusta kehkytyikin lettutiteen vihtori aikoinaan..
Paistellessa voi myös uneksia.
Niitä ei sentään tervalla kypsytetty. Kahviahan se sai Hectorin laulussakin hekottava pappi.
Muistan muuten kun Hokkanen Kaapo, Eloranta Esko ja Katri Melua menivät hämeeseen pissimään.
Scrg on ihan asian ytimessä!
No ei lähde mistään juholamokka paketista hyvä tuoksu, sen pitää olla tummaa presidenttiä niin sitten voi puhua tuoksusta ja kieltämättä pannujauhatuskahvi on parasta, sekä tuoksultaan että maultaan, mutta tosi harvoin sitä tulee juotua kun ei juuri kukaan keitä silleen.
Minä muistan kun alakerrassa asuva juorumummo arvosteli kanssa kahveja. Mutsi joutui ostamaan juuri hälle erikoista kahvia. Mummukka kuitenkin oli osa meidän lapsuutta ja hänestä hyviä muistoja.
Eihän se persidentti nyt niin erikoista ole eikä tuo ollut varsinaisesti arvostelua vaan tosiasia. Väitän että jos juot pari paketillista tummaa presidenttiä et palaa enää vaaleapaahtoisiin.
Eikös se ole tyyriinpääkin? No mä joskus sitä killitin, mutta liian jäykkää mulle. Juhlamokka on sopiva mulle. Joskus makkaroitakin söin niitä vilhelmejä ja muita lihaisia, mutta tulin siihen tulokseen, että pihvit on erikseen. Kävivät mahaan.
Ja saahan sitä jokainen siis arvostella kahvia, tai mitä tahansa, kun makumieltymyksethän kaikilla on. 80-luvulla oli vielä mummot tarkkoja kaikkien kahvietikettiensä kanssa. Piti olla isomummon aikuisen sokeripihdit ja kermakot yms. Eihän niistä kahvikupeista saannut kuin pari suullista. Ja siinä verhoista höpisivät ja pelargoonioitten lannoittamisesta. Se oli sitä aikaa se...
No jaa, aikalaillla samassa se hinta taitaa olla käytännössä kun juhlamokkaa tulee varmaan laitettua enemmän suodattimeen. Niin ja juuri siksikin tumma paahto kun on vatsaystävällisempää:
https://yle.fi/uutiset/3-5303486
Joo. No mä kun mätän pussiin aina samanmäärän kaikkea...Ilmankos ei maistu tumma paahto hyvältä.
Hitto se mulle vottuilija tartutti kirjotushärön...kokoajan sotkeutuu sormissaan...
Kesällä ostin pitkästä aikaa säilykkeen jonka kyljessä luki lihapullat kastikkeessa. Se oli vielä sen tietyn valmistajan.
No siinä kaadoin sisällön kattilaan ja lisäsin vettä. Samalla kun napsautin hellan katkaisijasta kutosen silmään tuntui kuin elämän tiimalasin hiekka olisi hetken noussut ylöspäin. Palasin aikaan jolloin olimme perheenä asuntovaunulla ja kuului sellainen terävä naksaus kun kivi iski kipinän ja antoi alkusysäyksen kaasuhellan toiminnalle.
Tämä purkkisäilyke oli silloin meillä usein mukana ruokana ja koska se maistuu parhaalta ulkona piti minun tuokin annos syödä takapihan terassilla.
Minulle tuo taas toi kesämökillä monesti syödyn nötköttikeiton. Askeettiset olosuhteet ja muoviruokaimet. Mukava muisto.
Vielä yksi muisto. Joskus lapsena, vuonna ilo ja onni, tehtiin näkkileipiä, välissä ihka oikeaa voita ja ehkä makkaraa, ja käärittiin ne voipaperiin. Sitten aamuhämärissä talsittiin jonkun rämeikön yli kumpparit jalassa helskyen jonnekin järvelle kalastamaan. Itikat söi, mutta ei se mitään, kun sai autuaana syödä niitä pehmenneitä näkkäreitä..
Ja se tuoksu, kun isä sitten paistoi ne itse ongitut ahvenet jossain mummon pihanotskilla.
Joo, nää on hienoja. Minä muistan tuosta mummon tekemän ruisleipäpalasen, jossa hookoon blöötä ja juustoa, niin ja voita. Sitten raparperimansikkamehua muovisessa pullossa, missä sellainen ohut sormen läpimentävä sanka. Jalassa tossut ja paikkana seurakunnan päiväkerho. Tietty se ruokahetki piti siunata...ja ai kun vesi herahti kielelle, kun oli eväsrasian aukassut. Siinä kädet ristissä pääkenossa siunatessa ruokaa saattoi jo maistaa ruisleivän maun.
Ruisleivästä tuli mieleen ala-asteen vieressä olevan leipomon tuokut. Ihana tuoreen ruisleivän tuoksu sai kuolan nousemaan suuhun ja nälän kurnimaan välitunnilla vatsassa. Nam!😍
Merkkarit muistan kans, isot salmiakit ja hedelmä merkkarit. Ei ole merkkarit enää yhtä hyviä...salmiakkijauho ja kaneli jenkki. 🤤
No mulle taas koulun vieren leipomon munkit, missä oli mantsikkihilloa välissä ja kermavaahtoa, päällä sentin kerron sitä tumusokerista tehtyä tiljaa...nam...
No merkkarit pienenee kuin pyy maailmanlopun eellä. Kohta varmaan on vaan pussitettu merkkarin haju. Salmiakkitanko, jonka sisällä oli jauhoa, dibbitikkareita, jossa siihen jauhoon dibattiin tikkaria ja lopuksi vielä tikkarin sisällä oli purkka. Voi näitä ois...mikä se ohut lakutoffee oli, mikä oli oranssissa paketissa? Pete?
Aijai, kiva muistella näitä ja näyttö kuolassa kun tulee mielitekoja...muistan jonkun toffeen tommosen paperin. Mutten nimeä..mites hopeatoffee? Aina välillä täytyy ostaa pussi hopeatoffeeta ja se pussi ei kauaa happane.
Nyt mua jäi kaivelemaan sen toffeen nimi...mikähän se ois? Mä olen kans salmiakin perään..ne pienet perinteiset salmiakit askissa. Fazerin?
Merkkarit tosiaan menee nykyään hampaankoloon ja ei maistu edes samalle. Salmiakkitikkari joo, mistä tuli purkka. Ai hitsi ne oli maukkaita. Nyt on jo kauhea salmarin tuska, voi öhhöh..
Tuli muiden muistoja lukiessa mieleen eräs kiva muisto omastakin lapsuudesta. Olen perheen esikoinen ja kuopus, siis ainoa lapsi. Mutta meillä oli puhdas "17 rotuinen" seropi eli koiruus. Porukat oli innokkaita kotimaan matkaajia ja joka kesä oli pari viikkoa reissutunnelmaa. Milloin lapin reissua, milloin vuokramökki jostakin päin suloista suomea.
Koiruuden kanssa jaettiin takapenkki, taisi muutama kapsäkkikin vieressä pönöttää. Mutta hyvin jäi mieleen ne kerrat, kun nukuin takapenkillä koira puoliksi tyynynä ja välillä mäkin taisin olla koiralle tyynynä. Kun unisena avasin silmät saattoi ensimmäinen näky olla auton takalasista näkymä kesäiselle taivaalle. Ja mitä sattui sillä hetkellä ylitse lipumaan tai minkä alitse me kurvattiin.
Välillä näkyi kiiran puolipaljas vatsanahka tai takatassun kippurat varpaidenkynnet. Kuitenkin, muistan koiran tuoksun ja sen miten kivaa oli jakaa se takapenkki unipenkkinäkin sen kiiran kanssa.
Joskus tulee joku tuoksu nenään mikä muistuttaa näistä, mutta se ei ole koirantuoksu. Joku muu joka aina kuitenkin tuo sen koiran mieleen.
Mä myös jaoin karkkini tämän koiran kanssa, sulle mulle vuoroperään ääneen lausuen.🙂
Joskus namit ei menny tasan ja joskus minä sain yhden enemmän, joskus taas koira. Mukava muisto reissukaverista.
No mulla tulee eläimistä mieleen enon kissa. Late niminen kolli. Se keväällä kävi tietenkin kylän muitten kollien kanssa verisiä taisteluita ja oli aika nuhjuisen näköinen kaveri kun palasi reissultaan. Se kissa veteli kyllä vaikka minkälaista evästä perunankuorista lähtien. "kursailetko?" kuului monesti enon keittiöstä, mutta Latella ei kai aina niin nälkä ollut, että perunankuoria ois tarvinnut syödä.
Muutenkin se oli aikamoinen persoona se katti ja ainoa ketä se ei purrut, oli eno. Niillä oli jokin diili...veikkaan, että se liittyi johonkin henkikultaan ja siihen, että kissa tiesi, mitä turkisrukkasena olo on.
Keväällä on ne nartut kolleilla kiikarissa, ne osaa olla ihan hirveitä tappeluita kun erehtyyvät samalle reviirille ja saman nartun kilpakosijoiksi. Voi sitä remakkaa!!
Mulla on kissoja ollut ja yksi maatisnarttu joka ulkoili landella vapaana, se sai välillä kollit kintereillä juosta kotio saakka ja ovesta sisään, että sai kintereiltään. Välillä pihamaalla otettiin matsia karjuen kilpaa. 😳
Kiitos tästä mielikuvasta. Nyt nään sielujen silmin, miten pikku-muhku tappelee kollin kanssa. Voi elämä....
Oli sillä kerran yksi herrasmies kollikin seuranaan. Ihan koko valkoinen kolli, kyhjötti mun neiti kisun viekussa terassinpöydällä ja katseli mun silmin katsottuna niin hurmaantuneena neitiä neidin seurasta. Kerran yllätin ne pressun alta halkooinon päältä ritirinnan loikomasta.
Ja mun neiti sai 5 pentua noiden treffien jälkeen, 4 valkoista ja 1 mustavalkean kuten se itse oli. Latz kissan näköinen.😛
Heh, kyllä minäkin olin välillä mukana mittelöissä. Jostain syystä ne kollit luikki aina karkuun siinä kohtaa, kun mä lähdin juoksuun niitä kohti raikuvasti rääkyen, menkää matkoihinne!!!😤
Siinä on hätäpäissään västäräkkikin täräyttänyt nahkamunan, kun kaikki tienoon metsäelävät ovat paenneet kuin metsäpalon edeltä...Liekö jäänyt paikallisen eläinkannan evoluutioon joku vääristymä?
No siinä on ollut sit tosi hurmuri kyseessä. Kaks misua hurmas kertaheitolla.
Kohta harmis tulee haukkumaan sen jännäkolliks.
Haha, nahkamuna mielikuva pisti höröttämään ääneen. 🤣
On voinut pari naapuriakin saada traumoja, muhkeen naapurivuosilta.😉
Joo, västäräkkisukupolvi kertoo poikasilleen kummitusjuttuina noita parkumisaikoja. Pikkuvästäräkit silmät pyöreinä kuuntelee ja tiputtavat hätäkikkareita...tai aika kosteitahan ne kai on? Muuttolinnut tekee siinä päällä mutkan vieläkin...
Joo, se kolli hurmas kyllä kissan ja kissan emännänkin laakista olemalla rohkeesti näytillä ja niin aidon suloisesti pihkassa mun kisuneitiin.
Toisin kuin se yks mustavalkoinen kolli, jonka jalat oli kuin halonpätkät. Paksut ja kierot ja niin röyhkeä, että kusi mun talon terassille ja kalusteetkin prkele. Otti kyllä niin aivoon se otus silloin, että annoin lähtöpassit aina kun erehty näkyviin. Tekihän mun kissa senkin kanssa pennut, 5 taas. Ja samanlaisia mörriköitä jokka ei osannu hiekkalaatikolle mennä, vaan kalusteisiin. Sitten leikkuutin kissan.
Ex on vaan kiitollinen, kun linnut tekee mutkan siinä kohtaa. Ja kaikki muutkin minusta traumatisoituneet, kun mä lähdin siltä mäjeltä pois.😉
Odotas vaan, kun palstamiehet lukee nää, niin saavat tuulta juttuihinsa... Ätmikissat ajoit pois ja ytm- ja jännäkolli vai sai piparia...niih!
Meillä oli mummon ja ukin luona yks kissa, mikä aina jaaras perässä. Sit joskus ilmakolla ammuttiin räksiä, niin se tuli mukaan ja veteli makuupaloinaan tipahtaneet räksät, eikä aina kerennyt tutkia, etttä jäikö panos lintuun, kun se hotkas ne. Ja kaloja syötettiin sille, se veti ihan älyttömän kasan särkiä ja sit makas päivän kaivonkannella ähkyssä. Mutta keväällä se laihtui aina ja valitti jo kaukaa tullessaan, että nälkä ois. Kylkiluut vaan kolaji toisiinsa...
Herrasmies kissan annoin rauhassa lirkutella kisuneidille, mutta se retkupekka pöllijalka sai hatkat. Et eivät voi sanoa, et oisin suosinut jännä jorkkaa, kun kiltti ja kiva valkoritari oli mun mieleen😘
Moitin kissaa "leikilläni", että mitä pirua sää ton pöllipölkyn annoit niskaas nousta ja pentuja pieriit sen kanssa. Et ihan yhtä paha kun palstamiehet.😋
Oijoi, siinä on ollut yhteistyö ja avunanto parhaimmillaan, ootte ampunu kissalle lounasta ja kissa vaan laiskotteli vissiin, kun palvelu pelas hyvin. Vatsa hangannu selkärankaa, oiskohan ollu matojakin.
Pieriit pentuja....voih... taas mielikuva tuostakin...
Joo, se kolli painoi talvella 12 kg ja keväällä oli varmaan 3 kg... Mutta kyllä se siitä eloille aina pääs. Ukki kävi lammelta kalaa ja kissa häntä pystyssä perästä. Hyvä ettei syönyt kuulemma koukkuineen kalaa nälissään.
Mummo sanoi, että kolli pitää olla. Narttu tekee pentuja nurkkiin ja leikata ei saanut, tulee vaan makaava säkki, josta ei ole hyötyä. Mummo oli räväkkä karjalaismummukka.
Lapsuudesta on jäänyt mieleen pahamieli siitä, ettei äiti koskaan katsonut pikkukakkosta, kun piti juuri silloin tehdä isälle ruokaa. En ymmärtänyt, miten hän raaski jättää niin hyvän ohjelman väliin! Aloin aina itkeä, kun Piilomaan pikku aasi loppui. Kanavia oli kaksi. Ohjelmat alkoivat puoli kuudelta, ja päättyivät yhdeltätoista. Elämä oli jotenkin todella onnellista..
Piti ihan ruveta etsimään että mikä juttu tuo on, löytyi kuitenkin. Ole hyvä, nostalgisia hetkiä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/18/elakoon-piilomaan-pikku-aasi
Minäkin kerkesin iloita pikkukakkosesta kahdessa polvessa. Ensin itse tölläämällä kössi kengurua ja pelle hermannia ja aikuisiällä töistä tullessa penskojen ollessa pieniä, menin lattialle mahalleen ja ne mönki mun selän päälle keikkumaan. Itse torkuin ja toiset tapittivat katsoa ohjelmaa ja kumusivat mun päällä. Exä pääs lenkille ja mä sain selkähieronnan ja lepohetken. Wineinein-tilanne.
Winwinwin-tilanne kyllä piti kirjoittaa....
No kiitos.
Ei tuossa ollut edes kaikki lapsuuden traumat! :) Isän piti aina lähteä töihin juuri silloin, kun joulupukki tuli..
Veljenpoikaa olen yrittänyt saada kiinnostumaan ihanasta Ransu Karvakuonosta. Ei kiinnosta pätkääkään. Liian hidastempoista ja väritöntä.
Naiset olivat muuten hyvinkin kunnollisia 70 -luvulla. Ehkä välillä kaukoihastuttiin naapurin äijään, tai sen ajan julkkiksiin. Ei se mihinkään johtanut. Kenellekään ei tullut mieleenkään, että pitäisi päästä välillä tyttöjen kesken tuulettumaan tms. Romantiikkaa saatiin kirjoista. Suuren ikäluokan miehet kasvatettiin työpainotteisiksi selviytyjiksi. Muu ei ollut niin tärkeää, köyhyys ja kurjuus oli niin totaalista sodan jälkeen.
Riku, ransu ja enoelmeri....
Mitäs julkkiksia 70-luvulla oli? Dingot ja muut yöthän tais olla 80 luvulla? Freeman?
No tuon ajan vanhemmat mutkin kasvatti, että urbaanius ei ole tullut kuin oppimalla kantapään kautta, jos silloinkaan, taidan olla aika juntti koko elämäni ja mielellään.
Ainakin Danny taisi olla kova sana. John Lennon ja Elvis. Varmaan myös filmitähdet. Pitääkin kysyä äidiltä.. :)
Niin mä luulin, että sinä ihastuit johonkin 70-luvun pikkutyttönä?
Toki ihastuin.. :)
http://static.iltalehti.fi/leffat/dvdmccloud1911MZ_ad.jpg
Tuosta tuli mieleen ne leffat 80 luvulta... Konna ja koukku. Se konna ajeli mustalla trans amilla ja kiusas poliiseja. Burt Reynolds tais olla se konna. Ja siitä taas tuli mieleen sinisilmäinen Terence Hill ja Bud Spencer- elokuvat, joissa aina joukkotapeltiin. Olipa kivaa penskana katsella, mutta eipä tullut silti tappelupukaria minustakaan, vaikka oli tuollaisia vaikuttimia.
Muistui mieleen lapsuuden kahvikokemus, onnistuin kaatamaan pirun kuumat kahvit käsivarren päälle. Sattui, jotain voidetta siihen sitten laitettiin
Sama kokemus, kaatus just keitetyt kahvit syliin kahvikuppeineen ja jotain rasvaa muistan kans laitettaneen. Rasvalappujakin tais olla reisissä, vatsalla ja käsillä. Kauhee kirvely...
No mä joskus nuoruudessa juhannuksena, pikkupikkupäissään peruutin kiukaaseen... Se palaneen nahan haju on inhottava...ja oli istuttava toisella kannikalla sit...aamulla oli vasta julmetun kipeä...
Auts.....tsiiii. :E
Mun on pakko mennä pissalle🤣 ja työvaatteet niputtamaan valmiiks. Mukava iltaa jikaselle mukavien muistojen parissa.
Ei peruutustutka kato toiminut!
Jep. Öitä muhkis.
Arkipäivisin taitaa mukavin hetki olla aamukahvi jonka juon aina samalla kun katselen aamu TV:stä uutiset. Säätiedotus on paras kohta sillä se koskettaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, niin menestyjiä kuin epäonnistujiakin. Muutenkin se jotenkin katkaisee illan ja yön yksinäisyyden ja tuntuu kuin olisi hetken taas jotenkin menossa mukana ja osa yhteiskuntaa.
Talkkunan syömisestä tulee aina mieleen että ehkä tässä maailmassa onkin jotain järkeä. Sitten kun lautanen on tyhjä niin vähitellen ymmärtää että eihän tämä lapsellinen nykyaika mihinkään hävinnytkään eikä sen avulla päässyt kuin hetkeksi lapsuuden ja nuoruuden kesiin.
Tykkäätkö syödä marjoja talkkunan kanssa? On maukasta sellasenaan piimän kanssa, mutta mustikat ja talkkuna..ai nami. Hyvää on!😋
Talkkunaa en olekaan maistanut, mutta eräs mummo talossa sitä teki ja koitin kurkkia, mutta en vieläkään tiedä mitä se on. Se mummo muuten tarjos aina "karuskia". Lempi oli nimeltään.
Mustikoiden kanssa se tosiaan sopii mutta kyllä kunnon talkkuna-annos on minulle iso lautasellinen piimää ja siihen huolimattomasti sekoitettu talkkuna (ei sokeria). Se oli vanhoina hyvinä aikoina varsinkin kesähelteillä yleinen välipala. Sillä jaksoi taas tehdä töitä tai potkia palloa, mitä kukin teki.
Mulle tuo talkkuna on aika mysteeri, en tiedä miltä maistuu. Luullut sitä katoavaksi kansanperinteeksi, josta vanhat vaan puhuu, muttei itsekään käytä. Mutta nähtävästi on paljonkin alueellisia eroja talkkunan käytössä.
Mä olin tänään taas metsässä, heti sateen tauottua. Se sateen jälkeisen metsän tuoksu on kyllä huumaava, pisarat kimalsi vielä heinänkorsissa ja kuusten oksilla, neulasten kärjissä. Aurinko yritti tulla esiin pilvien lomasta, luoden metsään sadunomaisia portteja toiseen ulottuvuuteen.
Palasin haltijoiden maasta suu mustana ja housut märkänä. Haltijoiden siunauksella mennään taas pitkään.
Joo, muistan marjametsällä käynnit. Pikkuämpärin pohjalle ei montaa marjaa kertynyt, kun pulpattavaan suuhun piti mättää enemmän niitä.
Sitten aika metsikössä menikin enemmän muussa, kuin marjankeräyksessä...
Vanhemmalla iällä ei oikeen ole marjojen keräily jaksanut kiinnostaa, mutta kerkeehän sitäkin vielä...
Vai sellaisia haltijoita, että housut kostui.
Jotenkin se tuoksu tarttuu vaatteisiinkin, vaikkei oikeastaan tiedä mistä se muodostuu. Mutta ei sitä feikkaamaan. Toinen mikä tarttuu ainakin minuun on hirvikärpäset. Niitä on sitten kiva kaivella niskasta ja päästä.
Heiheihei.... tosiaan! Ettei ois ollut niitä thaipoimijoita? Flowerilta mennyt itämaan marjamiehet ja haltiat sekaisin...
Mä olen myös vähän laiska keräämään (parempi syömään), haahuilen metsässä muuten vaan.
Juu, taikoja tapahtui taas.
Tänä vuonna vaikuttaisi olevan vähemmän hirvikärpäsiä. Ilmastomuutoksesta jotain hyötyäkin (?) Mutta joo, saunassa niitä on yleensä sitten mukava raapia. Siitä tulikin mieleen, että toinen mukava hetki on tuleen tuijottaminen.
Tuleen tuijottaminenhan on selvä syksyn merkki. Facebuukkiin alkaa tulla takkatuli/kynttiläpäivityksiä...ihguu!
Mökillä takassa tulen polttaminen on kyllä syysiltoina hienoa. Omissa pönttöuuneissa on sellaiset ritilät, että ei niistä nää tulta, mutta voihan ne auki jättää tunnelman vuoksi. Itseasiassa viime syksynä edellisen naisen kanssa kannettiin patja siihen eteen, ja rakasteltiin...piti kokeilla... Onhan siinä oma fiilis, kun se tuli myös lämmittää....
Kuva tulesta onkin ihan sama asia kuin elävä tuli.
Pukkasit sitten Pallivahan kertomuksia osan 599 tähän väliin.
Joo, oon kanssa aikamoisen kova tulehen tuijottaja...ja siitä tuli muuten mieleen biisikin...
https://youtu.be/01aBl_LsZpg
No otsikon mukaan räiskähti tuollainenkin muistoista...nää kun päästää lapasesta, niin näin käy..
Miten tuon laulun sanat pitäisi tulkita? On ruumiita, puukkoja ja verta, mutta se kertojako siinä on joku kahjo vai kuka?
Joku Nick Caven murhaballadi on paljon selkeämpi.
Tais olla sitä aikaa, kun sanoilla ei juuri ollut merkitystä. Puolikuun laulajakin tuumasi, että riimaavaa rallatusta vailla järjenhiventä...omista biiseistään.
Tässä yks kappale, missä ei oo mitään...ei mitään...en oo ikinä pystynyt kuuntelemaan kokonaan. Kumma kun ei pärjännyt euroiisuissa...???
https://youtu.be/a4BDba7_GaE