Palstatotuus tutkitusti totta (taas)

mehän kaikki tiedämme kuinka täällä aina aukottomasti todetaan kuinka meidän palstamiesten havainnoit osuvasti pitävät paikkansa. Aina tietysti palstan naiset ja jokunen valkoritari mututuntumalla yrittää kiistää mutta eihän se tietenkään ole totta mikä ei ole totta vaikka sitä kuinka haluaisi niin uskoa.

No niin, tällä kertaa tutkijat ovat tutkineet vilkasta parisuhde-elämää viettäneitä paljon käytettyjä ihmisiä, tulokset eivät kai yllätä ketään:

http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/550671-tutkimus-kerran-pettanyt-pettaa-helposti-jatkossakin

No, pettäjät pettää sehän on selvä mutta tuokin vielä:

"Mikä vielä masentavampaa, tutkimus paljasti, että myös petetyksi joutuneet olivat taipuvaisempia itse pettämään seuraavassa suhteessa.

He pettivät kaksi kertaa todennäköisemmin kuin henkilöt, joita ei oltu petetty.

Aiempien suhteiden traumat jatkoivat kummittelemistaan myös henkilöillä, joita ei välttämättä oltu petetty.

Ihmiset, jotka olivat edellisessä suhteessaan epäilleet uskottomuutta, suhtautuivat neljä kertaa todennäköisemmin epäluuloisesti myös uuteen kumppaniinsa."

Niin, eli suomeksi jos/kun ottaa vilkasta seksielämää viettäneen naisen on kai aika varmaa että jos se ei ole itse pettänyt sitä on petetty ja se sitten aiempine suhteidensa traumat kostaa sille kiltille & kunnolliselle joka siihen erehtyy. Merkillepantavaa on tuo jälkimmäinenkin, vaikka sitä ei olisi edes petetty se melko varmasti epäilee jo lähdössä uutta kumppania pettäjäksi, aika hieno lähtökohta suhteelle .

6

158

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 720

      Ja sama miesten suhteen. Kun se "kiltti ja kunnollinen" on ensin haksahtanut siihen pettävään jännäjennaan, niin seuraavassa suhteessa se sitten itse pettää sitä kilttikirstiään.

      • nainenonkylkiluusta

        Höpö höpö.


    • Sinä se jaksat huolta kantaa toisten pettämisistä ja pettämättä jättämisistä, eipä vois vähempää kiinnostaa. Tämäkin asia lienee ihmisten oma asia, jokainen tekee itse päätöksensä, miten toimii, siis pettääkö tai vastaavasti antaako sen anteeksi. Yleistäminen on helppoa, yhtä helppoa kuin laumakäyttäytyminenkin, molempiin syyllistyvät ovatkin sitten idiootteja. Jos opeteltaisiin ajattelemaan omilla aivoilla, niin moni olisi paljon tyytyväisempi elämässään. Mutta toisaalta, jos ei omassa elämässä mitään tapahdu, niin pitää alkaa pohtia naapurin elämää, johan tulee säpinää omaan tylsään elämään.

    • Mutta mitenkäs oikeaan elämään saa dallasta ja kauniitarohkeita muuten?

      Mutta nostan taas olematonta hattuani ja kumarran maestrolle, sinulla se on vankkumaton asenne asioihin. Muistan aika-ajoin työntää jonkun mehiläisen tai muun pistävän ötökän haarniskan liepeestä, että pysyt liikkeessä.

    • Nainen39vee

      No mutta. Mitäs tuohon voisi sanoa muuta kuin että elämä on riskejä täynnä. Jos haluaa elää, on uskallettava ottaa niitä riskejä. Muussa tapauksessa käytännössä tarkoittaa sitä, että ei uskalla elää. Aina kun rakastuu, ottaa samalla riskin sydämen särkymisestä - ainahan se kumppani voi vaikka kuollakin.

      Lopulta sitä voi tulla - ja todennäköisesti tuleekin - paljon onnellisemmaksi, että uskaltaa rakastua ja olla toisen kanssa, vaikka suhde sitten päättyisikin pettämiseen, kuin jos on yrittänyt kontrolloida maanisesti elämässään kaikkea eikä ole uskaltautunut suhteeseen ollenkaan, tai sitten on aloittanut sen suhteen "väärän" ihmisen kanssa, joka nyt vaan tilastojen valossa näytti hyvältä.

    • Totuuss

      Jännämiehet pettää aina ja naiset rakastaa jännämies pettäjiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe