Saas nähdä kuinka jälkiviisaat nyt

Selittelee tämän iskun? Puhuvatko ääri-islamisteista taaskaan ollenkaan, tai ottavatko äärioikeiston
samalle viivalle mikä on ihan kornia ja sairasta.
13404
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pata-akka: suomalainen on rasisti.
Paksu poika: äärinatsit tämän aiheutti, yllyttivät tekoon esimerkillään
Yllätysvieras: studioon raahattu sika kusee lattialle

2Äänestä

N. 2 minuuttia terrori-iskusta, ei tekijöistä mitään. Sitten alettiin puhua Niinistön USA,n matkasta ja haukkumaan Trumpia, taas, vanhan tavan mukaan.

2Äänestä
  • Taattua Yle paskaa koko jälkiviisaat. Että silleen.

    1Äänestä

Sen tuo kalju äijä kerkes mainita, että 70 ja 80 luvulla tehtiin enempi iskuja kuin nyt?
Ompa lohduttava tieto, nyt voikin huokaista.

1Äänestä
  • Euroopassa ei todellakaan tehty enempää terroriiskuja 70-80 luvulla, kuin euroopassa 2 viime vuoden aikana.

    Äänestä

Äärijuutalaisia?

Äänestä

Ja se muija tokaisi olankohaituksella että tämä on normaalia.

Äänestä

YlenAnto vetää vertoja Pohjois-Korean TV:lle.
.
Kuka pelle/islamistinuoleskelija YlenAnnossa on nykyisin nimellisesti vastuussa "uutisista" ?

1Äänestä

Milloin nähdään televisiossa totuudenpuhuja kommentoimassa faktaa: Islam ei sovi Eurooppaan eikä länsimaiseen demokratiaan! Halla-ahohan tuota on koettanut tolkuttaa, mutta olisipa hienoa, jos joku suvakkina pidetty poliitikko tai tv-kommentaattori rohkenisi vihdoinkin sanoa saman faktan.
On niin helppoa lässyttää meilläkin jostain kuvitteellisesta äärioikeiston uhasta. Todellinen uhka on päästetty maahamme kehitysmaamuslimien mukana.

Äänestä

jaksetaan suomessa vaahdota kaiken aikaa, vaikka äärimuslimit ja äärivasemmisto ovat ne tahot jotka alati harjoittavat terroriaan.

Esimerkkinä äärioikeistosta käytetään tapausta, jossa yksi mielenterveyshäiriöinen äärinatsisti ajoi väkijoukkoon.

Äärinatsistin teolla ei ole mitään tekemistä edes "äärioikeiston" kanssa. Koko sana "äärioikeisto" on keksitty vain nimitykseksi ihmisistä jotka eivät kannata vasemmistoa ja sen rikoksia.

Äänestä

ei hirveästi kannata seura ylen ylimielisiä ajankohtaisohjelmia tai jotain jälkiviisaita

EUROOPASSA ON TEHTY LUOKKAA 8 ISOMPAA AUTOLLA-AJO VÄKIJOUKKOON -TERRORI-ISKUA VUODEN SISÄLLÄ, JA YLE KEHTAA PEITELLÄ ASIAA KERTOMALLA ASIATTOMASTI "auto ajoi ..." (ihmiset ajavat autoa, tässä terroristit) ja "ei motiivista tiedetä vielä mitään ..." (Yle 18.8.)

VERORAHOILLA RYVETTYNYT JA LAISKISTUNUT YLIMIELINEN YLE HARJOITTAA PÄÄTOIMISTA HARHAANJOHTAMISTA. On ikävää, että suomeksi ei saa enää uutisia tv-yhtiöltä VAIN PROPAGANDAA, ja kaikki on haettava muualta, usein ulkomaisesta mediasta

JA SILTI ON MAKSETTAVA VERORAHOILLA YLEN HARHAUTUSTOIMINNAT. Yle pitäisi pikaisesti muuttaa maksutelevisioksi, maksakoon se, joka haluaa ylimielistä Yleä

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=45847.msg228467#msg228467
Ainakin kolme terrorismiin liittyvää iskua Kataloniassa

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=45847.msg228435#msg228435
Yksi oletettu terroristi pidätetty ja nimetty

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=45847.msg228437#msg228437
Marokkolainen terroristi

Äänestä

Katsoinpa minäkin kerran jälkiviisaat, ja ihmettelin kuinka joku ei vieläkään hyväksy sitä, että Trump on presidentti. Väitti nainen jotenkin niin, että se on vain jotenkin epätodellista, kun Niinistö menee tapaamaan Trumpia.

Äänestä

Miten ihmeellä jälkiviisaisiin on otettu muslimi eukko. En voi ohjelmaa katsoa, koska inhottaa katsella muslimia.
Nyt en muista, kuka oli se toinen naistoimittaja ohjelmassa, oli ainakin 22.09. päivä.
Kyllä etoi sen kimitys ja kikatus. Huomasi, että oli ainakin suvakki puheistaan päätellen.
Eipähän tarvitse ohjelmaa katsoa, enkä katso, ennen kuin toimittajat vaihtuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ftjyfkuk kirjoitti:

Selittelee tämän iskun? Puhuvatko ääri-islamisteista taaskaan ollenkaan, tai ottavatko äärioikeiston
samalle viivalle mikä on ihan kornia ja sairasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu