Itsellä tuore kipeä suhde takanapäin. Vaihdoin reilusti paikkakuntaa, etten tarvitse yhteisten kavereiden kautta sinua enää nähdä tai törmätä. Asioista ei puhuttu, päätin vain että nyt riittää. En jaksanut sitä, että pidit minua niin itsestään selvänä, että minulta mitään kysymättä järjestelit elämäämme etukäteen. Kahden kauppa kolmansien korvapuusti. Olit liikaa muiden ihmisten pyöriteltävissä ja tulokset olivat sitä myöten valmiit. Olisin saanut aikuisen miehen nahkassa ison lapsen. Kuka itsenäinen nainen sellaisen haluaa? Voihan niitäkin olla mutta minä koin sellaisen painajaiseksi. Jo alkumetreillä olit mustasukkainen lapselleni, joka tosin ei asunut saman katon alla, mutta koit että yhteyden pitomme olivat liian usein. Myös lemmikkini olivat mustasukkaisuutesi kohteena. Sanoin sinulle ettei se ole sinulta pois, mutta menikö se jakeluun? Ihmissuhde riippuvaisuus on tauti joillekin. Sinä AINA, entisestä erottuasi, otat uuden. Vähän aikaa yksinäisyyttä olisi antanut sinulle mahdollisuuden miettiä väärin menneitä asioita myös sen toisen ihmisen kannalta. Liitoissa on kaksi, siis kaksi tarinaa. Ei ne asiat aina ole sen yhden ihmisen kautta elettyjä. Toisen syyllistäminen ja hänen selkänsä takana pahan puhuminen ei edesauta asioissa. Olit paljon kavereittesi kanssa, ne meni edelleni. Oikeassa kahta toisiaan rakastavassa liitossa, ollaan melkein 24/7 yhdessä, ainakin ne alkuajat ja ne kaverit pysyy siellä taustalla, nille annetaan sitä aikaa sitten myöhemmin. Näin minun kaverini ovat asian ymmärtäneet. Kavereittesi luokse ajellessa, et kilometrejä ajatellut ja niistä valitellut. Minun luokse ajelut oli vaikeita ja luonani edes YHDEN vrk ajan oleminen kuin "kissa pistoksissa". Pyykisikin pesit AINA luonasi ollessani. Kun et kerennyt viikon aikana pestä, kun et kotonakaan niin paljoo viihtynyt. Ei tarvinne ihmetellä miksi erosimme. Aika harva nainen (nyt puhun tuttavapiiristäni) haluaa miehen joka ei oo koskaan kotona. En mitään romaaniperhe elämää olisi itselleni kaivannut, sen verran kotona viihtyvää lajia olen. Toivottavasti olet löytänyt samanlaisen levottoman "ikiliikkujan". Itsellä kerrankin KAIKKI hyvin ja ihana rauha ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Ja sulle tiedoksi; toiseen voi ihastua yksipuolisesti, mutta se ei ole vielä rakkautta. Jos kaverisi lukevat Suomi24 juttuja, tämän ehkä näet mm. tapaus Maui.. elleivät he sitten halua sinun olevan asioista pimennossa nk. yhdessä ollessamme.. ;)
Kaikesta huolimatta. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Tiedät kyllä kuka....
Kaikesta huolimatta. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Tiedät kyllä kuka....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Otsake meni vähän väärin, mut mitä välii, kunhan asia on "tilitetty" vastapuolelle selvästi.. ;)
No ei kyllä tullut ihan selkeää kuvaa miksi noin toimitte? Toisaalta jos seurustelun aloittaa jää ystävät taka alalle näin se vain on. Olisi sinun pitänyt käsittää jos toiselle on aikaa vain tietty aika. Ainoastaan työ on se joka on syy olla poissa. Kyllä alkuhuumassa ollaan paljon yhdessä. Kun suhde vakiintuu ja ystävät tulevat tutuiksi niin yhdessä kuljetaan niidenkin tykönä. Harrastukset toki ovat erilaisia mutta yleensä myös nekin jää taustalle kun suhteeseen ryhdytään. Ei rakkauden kohdetta jätetä yksikseen eikä sitä olisi edes kyennyt olemaan erossa. Muistaa sen kun töiden takia oltiin erossa kuinka se silloin ahdisti. Kaipaus oli kovaa. Ja kun palaillaan toisen tykö oli tunne mitä ihanin. Jos toisella paljon menoja eikä aikaa toiselle silloin kyllä kertoo jonkin olleen vialla.
Tää ko. persoona ei ollut enää työssä käyvä vaan eläkkeellä ja tosiaan ne ystävät meni edelle. Sain vain aina sarjan selityksiä, kun ihmettelin jo alkutaipaleella mikä tää juttu on? Olen jo sen verran monta kolhua elämässäni saanut, että tiedostin tämän vinouman ja siksi sanoinkin hänelle, että nyt vihelletään peli poikki en jaksa enää tätä ainaista säätämistä. Ja se ettei koskaan olla kotona. Jos tällainen elämänvaihe sopii nuoremmille, niin ei se enää tällaiselle keski-iän ylittäneelle käy. Tosin me ihmiset olemme erilaisia, mutta kuitenkin. Ja jos soitin, niin se nihkeä suhtautuminen, että oliko sulla jotain asiaakin vai miksi soitat? Tarviiko sillä jota "oikeasti" rakastaa, olla asiaa? Hyvän yön toivotukset oli omalta osaltani lempeät, hän ei aina edes muistanut minua millään tavoin iltaa kohti edetessä. Seuraavana aamuna sain sarjan selityksiä. Olen tosi paljon helpottunut, että se kaikki on ohi. Mutta sitä olen ihmetellyt, että olinko joku harjoittelukappale hänen elämässään, kun hän nyt porskuttaa toisella paikkakunnalla uuden ihmisen kanssa ikäänkuin mitään ei olisi koskaan kanssani ollutkaan. Itsellä meni surutyöstämiseen tänne asti viime vuoden joulukuusta, jolloin kihlautumisemme myötä olisi pitänyt juhannushäät soittaa tänä vuonna. Ihan naurattaa jo koko tapaus, mutta itkut ja naurut menee vieläkin monta kertaa sekaisin ek. tämä koko episodi on surutyöstetty. Helpompi tosin näin kun häntä ei tarvitse päivittäin nähdä eikä hänen tuttavapiiriään, josta se aina hyökkäsi mieleeni. Opikseni yritän ottaa ja tekee varovaiseksi edes jatkossa ketään laskeakaan liian lähelle. Elän lapselleni ja lemmikeilleni, mutta välillä kaipaa puhekumppania, tosin ystäväni eivät ole minua jättäneet, onneksi.