Päättäjiltä tullut Turun puukotuksien jälkeen tyhjänpäiväisiä ilmoituksia kuinka tuomitsevat teon. Noilla ilmoitukseilla voi pyyhkiä peräreikänsä. Yhtä tyhjän kanssa ja äärimmäisen vastenmielistä kuultavaa.
Päättäjien pitäisi toimia tällaisten tekojen estämiseksi. Orpo ei tehnyt mitään kun tänne tuli v. 2015 satoja turvapaikan hakijoita päivässä noin viiden turvallisen maan kautta. Kaikki muut Euroopan maat sulkivat rajansa paitsi Saksa ja pelkuri Orvon johdolla Suomi. Kielteisen päätöksen saaneet pitäisi karkoittaa pikaisesti.
Nyt vain odotellaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja sitten pahoitellaan tapahtunutta. Suomi on Euroopan heikoin maa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.