Eräs vastenmielisen ja teennäisin ilmiö Suomessa viimeisen 25 vuoden ajalta on ns suruteollisuuden ja muoti-ilmiömäisen yhteisöllisuus-hengennostattamisen nousu. Kaikkien on ikäänkuin pakko hypätä tähän kynttilähöpötykseen vaikka tosiasiassa suomalaiset enemmän kuin koskaan aiemmin ovat toisistaan vieraantuneet. "Siitä puhe mistä puute" sopinee hyvin tähänkin muoti-ilmiöön.
Typerä suruhöyhötys ja muu "yhteisöllisyys"
KaksiNaamaisuutta
6218
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän tämäkin ollut vaan yksittäistapaus, kuten kaikki edellisetkin turvapaikanhakijan tekemät murhat.
Nyt kaikki on hyvin Turussa ja koko Suomessa vietettiin hiljainen minuutti ja valaistiin Turussa tuo Kirjastonsilta Suomen väreillä. Kunhan vielä saadaa terroristiä vihaavat lopettamaan vihaiset puheet tuota raukkaa kohtaan. Että silleen.
Hyvä, nyt voin taas huokaista helpotuksesta ja jatkaa töitäni uskoen jälleen Suomen hyvään tulevaisuuteen. Se oli hyvä minuutti. Kiitos Vihreät, kiitos rohkea, urhea ja suomalaista elämäntapaa ja omaa kansaamme ylitse kaiken muun kunnioittava, toimiva valtionjohtomme!
Ja vihreät ja suvaisevaiset kulkevat ruskea keskisormi pystyssä.
Kuka vihreitä äänestää, kun ne vihaa Suomea noin paljon, että piti Turun torille tulla sormi pystyssä , joka oli käynyt ensin jonkun takapuolessa.
Missä maassa he haluaisivat asua ruskean sormensa kanssa.
Heille pitää hankkia palsta Afrikkaan , jossa he voivat käyttää sormeaan , vaikkapa työntekoon , eikä työntää sitä pyllyyn.
Terveisn kynttiläpartio.
Ihmiset kanavoidaan tuntemaan sallittuja tunteita oikeanlaisiin tapahtumiin. Kuten surua ja järkytystä ja massahysteriaa Thaimaan tsunamin ja Konginkankaan turman yhteydessä. Muutoin muunlaisia tunteita ei saakaan ilmaista. Me ollaan kuin joku Pohjois-Korea, missä kilpaa surraan rakastetun johtajan poismenoa; hakataan nyrkillä silmää, jotta saisi kyyneleitä aikaiseksi.
Koin tämän tunteiden kiellon ja massahysterian erityisen voimakkaana Halosen aikana. Silloinhan piti musta ristikin vängätä Tuomiokirkon eteen.
Ja facebookiin profiilivärit ja osanottoja uhrien omaisille. Kynttilöitä ja kukkia! Kukka- ja kynttiläkauppiailla menee hyvin nykypäivinä. Itselläni ei ole vielä tullut hallitsematonta viettiä laitella kukkasia ja kynttilöitä minkään terroriteon yhteydessä; mitä ne auttavat? Me kieltäydymme näkemästä todellista ongelmaa. Sama kuin lähettäisi miehiä rintamalle ilman aseita ja sitten vaan vietäisiin kukkia kun he ovat kuolleet.