Antakaa Ahmedille respectiä. Hän ei auttanut MV-lehden julkaisun kuolevaa naista. Tällä oli jo auttajat. Sen sijaan hän auttoi todennäköisesti puukottajan edellistä tai seuraavaa uhria. Ahmedia on turhaan leimattu MV-lehdessä Turun Sanomien jutun takia. Ahmed on myös itse uhri, kun joutuu tällaista näkemään.
Itse juttu oli tosin hyvin yksipuolisesti kirjoitettu ja niinpä siitä jäi feikkiuutisen vaikutelma. Sitä se ei kuitenkaan ollut Ahmedin osalta. Turun Sanomien juttu kulluu kategoriaan: Jätetään pois oleellista tietoa. Selitykseksi ei riitä se, että suomalaiset auttajat eivät halunneet julkisuutta. Ammattitaitoinen toimittaja ilman vääristäviä silmälaseja olisi voinut kirjoittaa heistä nimiä mainitsematta.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Puukotukset tapahtuivat melko lähellä toisiaan. Hosseini oli ensin suomalaismiesten paikassa, mutta meni sitten auttamaan toista uhria. Ei myöskään kuulemma mitenkään tunkenut lehteen.
Miten Ahmed voi ylipäätään auttaa jotain kun seisoo todistetusti videolla sivustakatsojana eikä ole aikeissakaan lähteä mihinkään?
Juttu oli ehkä vähän väritetty, mutta kyllä hän oli auttanut. Veriroiskeet ja kuvamateriaali todistavat
Mikä kuvamateriaali ? Mitkä veriroiskeet ?
Laitatko linkin.
Missä välissä tämä henkilö on ehtinyt auttamaan kun pyörii yhdessä ja samassa paikassa vaikka siellä on jo auttaja? Eikä todellakaan ole lähdössä paikalta mihinkään.
"Ahmed painoi sormella uhrin haavaa"
Kuka antaisi matun painaa haavaa sormella kun tiedetään että matu pyyhkiin persereikänsä sormella ja jättää kädet pesemättä.Nyt uhrilla on suuri vaara saada vakava infektio.
Painoi varmaan vasemmalla kädellä...
Mutta hän auttoi puukotuksen uhria. Ei siinä ole kiistämistä
Tunsiko hän puukottajaa ja mikä oli yhteys onko se selvitetty?
Eipä olisi ihme, jos tunsi.
hehän ovat aivan eri kansallisuutta
Kannattaa varmasti vähän kaivella noita felloksia, sillä sieltä saattaa löytyä yllättäviäkin "ullatuksia"...
Ja taas saa suvakit hävetä silmät päästään.
Ai niin, eihän suvakit osaa hävetä lainkaan, totta.
kuvamateriaali ja veriroiskeet todistavat
vaatteissa näkyy verta
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622874/Puukottajaa jahdannut turvapaikanhakija Jonkunhan oli pakko auttaa
hän on hyvä mies