Supon hirveä työpaine on suhteellinen käsite

kahden vuoden aikana on tullut 2000 vihjettä terroristiepäilyistä. Se tarkoittaa 500 vuodessa ja noin 1,4 päivässä. Supon henkilöstömäärä on salainen. Sen toimenpiteet ovat salaisia. Sen saavutukset ovat salaisia. Jos kuitenkin oletetaan, että henkilöstön määrä on 140 ja sitä käytetään järkevästi ja tehokkaasti, tulee jokaiselle tarkitettavaksi yksi vihje sadan päivän välein. Samaan aikaan vilkkaimmissa poliisilaitoksissa tutkija saa tutkittavakseen 50-100 juttua. Kaikkia ei voi priorisoida.
Takavuosina poliisihallinnosta kerrottiin, että Supon hommat ovat niin salaisia, että niistä ei tarvitse kertoa päättäjille mitään varsinkin, kun Stasin lista on Damokleen miekkana päättäjien yläpuolella.
1236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

,,╓▄╖MN▄▄▄╖╖▄,
,,╓▄▄███▀██▓▀▀███▀██████▓N▄,
░▄█████████▀███▓██▓██▓█████████▓▄.
░▄█████████▓██▌███████▓██████▓▒███░▐█▀
┌,▄███████▓▓▓▓▓@▀▌▀▓▓▀▒█▓▓▓█▓██▌▓██▄███▀▓▀▄,
░█▓▀█████████▓▓▓▓▓▓▓▓▓▓▓▓▓▓██▄▄▓█▌▀█░░▄██▄▓█▌░
▓███████████▓▓▓▓▓▀░Ñ▓▓▓▓████▓▄███████▄█▀▐██▌▄█▌
Ñ██████████▓▓▓▓à▀░░░░║▓▓███████▓█▌▄█████▓█▓█▓██▄
▓██████████▓▓▓▓░░┴░░░╨▓▓█████████████▀████▄████▌
██████████▓▓▓▓░░░░░░╥▒▓▓████████████▌▓▓███████▌▓
╒█████████▓▓▓▓░░╓w≡▓▓▓▓▓███████████████████████▌
▐█████▓███▓▓▓M░░░░░░░░░░▓██████████████▓▓███████
]██░░░▓▓▓██▓╣╢░▄▄▄████▓▓░▒▀▀▓████████████████████
▐████▄██████████████████████▓█████████████████▀▓
░███████████████████▓█████████████████████░░▄▄▄█
░╙▀███Ü██████████@▀█▀ƒ█▀▀███████████████▀▄███▀██ ▐▓██▄▄██▀▀██▌░▓████▀▀░░▀▓▓▓███████████▓█████▓█▌░
███████░ ░░▀█▄░╙▓█▓▄▄░░╟▓▓▓███████████▌▀█████▓█░
█████▀░ ░ ╓▄▄░░▄▓▓███████████████████▓██▀▀▓█▓░░
███░░▄,▄▄g░░▀██████████████████████████▌▄██▓▄▀
]██████████████▓██████████████████████▓░▓███▌░
▀████████▀░░▒@▓▓▓███████████████████████████
▀█▓▓███▓▒▓▓▓▓██████████████████████████████
▐▌███▀▄▄▄▓▀▓██████████████████████████████░
███▓▓▓▓█▓█▓▓███████████████████████████▓▀
╜██▀█▀▀▀▀█████████████████████████▓▓╜░
░▓▓███▄█▓▓▀▓██████████████████████▓▓╜
▀▓╥▄▄▄µ░░▄██████████████████████▀"
└█▀████████████████████████▓╩
▀████████████████████▀▀
"▀██████████████▀`
'`
T: kongon poliisi ihmette

Äänestä

Kommentoi aloitusta


averyll4 kirjoitti:

kahden vuoden aikana on tullut 2000 vihjettä terroristiepäilyistä. Se tarkoittaa 500 vuodessa ja noin 1,4 päivässä. Supon henkilöstömäärä on salainen. Sen toimenpiteet ovat salaisia. Sen saavutukset ovat salaisia. Jos kuitenkin oletetaan, että henkilöstön määrä on 140 ja sitä käytetään järkevästi ja tehokkaasti, tulee jokaiselle tarkitettavaksi yksi vihje sadan päivän välein. Samaan aikaan vilkkaimmissa poliisilaitoksissa tutkija saa tutkittavakseen 50-100 juttua. Kaikkia ei voi priorisoida.
Takavuosina poliisihallinnosta kerrottiin, että Supon hommat ovat niin salaisia, että niistä ei tarvitse kertoa päättäjille mitään varsinkin, kun Stasin lista on Damokleen miekkana päättäjien yläpuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu