Totuus Stalinista ja vuodesta 1918

Stalin oli hirmuvaltias. joka täysin tietoisesti joukkomurhasi omaa kansaansa ja sulki miljoonia vankileireille. Sitä jaksavat palstan jälkistallarit ylistää.

Stallari: "Kun vertaa Suomen leireihin 1918 niin täällähän ne olikin tarkoitetut puhtaasti ihmisten tuhoamiseen eikä muuhun."

Kapinalliset suljettiin sotavankileireihin, jotka syyskuussa 1918 muutetiin valtion pakkotyölaitoksiksi.

"Sen takia murhattujen lukumäärä n. 27 000 niinkin lyhyessä ajassa näin pienestä kansasta todistaa sen minkä kaikki tietävätkin. Ne olivat puhtaasti tuhoamistehtaita joilla pyrittiin maksimaaliseen tappomäärään mahdollisimman lyhyessä ajassa. Vertailukohteeksi sopii nazien Auschwitz."

Puhdistuksissa teloitettiin noin 8 000, pääasiassa leirien ulkopuolella pitäjissä. Vankileireillä kuoli sairauksiin ja aliravitsemukseen noin 14 000.Loput kaatuvat taisteluissa.

Yli 50 000 armahdettiin jo 1918 ja loput myöhemmin.

"Mielenkiintoiseksi jutun tekee se kun Suomen äärioikeisto jatkuvasti valittaa ja suree surmattujen neuvostokansalaisten suurta lukumäärää. Luulisi pikemminkin iloitsevan tyyliin mitä enempi sen parempi."

Äärioikeistosta tuntuvat tietävän vain stallarit.
Suomalaiset surevat venäläisten kovaa kohtaloa.
Toisaalta he pitivät ja pitävät edelleen Stalinia myös suurmiehenä. Sama koskee palstan stallareita.









8122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Stalinin ylistäjät saavat sananvuoron täälläkin, eikä vain Venäjällä.

Äänestä

punikeille jauhot suuhun, kun isketään faktat pöytään.

Äänestä

Stalin oli hyvä ja aikaan saava "tolokunmies". Ei mikää hyssykkä. Mies jota tarvittaisiin edelleen.

Äänestä

Olihan sillä Stalinilla herkkäkin puolensa. Juuri tuli töllöstä dokumentti Josifin tyttärestä Svetlanasta, joka rakastui juutalaiseen. Ei hyväksynyt appiukko häntä vävypojaksi vaan lähetti 10 vuodeksi Siperiaan. Esimerkillistä huolehtimista isäpapalta.

Äänestä

marraskuussa 1917 yllyttämässä Suomen sosialisteja kapinaan ja lupasi veljellistä apua.
Ilmankos punikit niin ihailevat häntä.

Äänestä
  • Vaikea oli Stalinin mitään 1917 lupailla Suomen soisalisteille kun vallankahvassa mölysi Lenin.. Stalin oli vielä vuonna 1917 taka-alalla.. Faktat siis haltuun...

    Äänestä

  • Stalin kävi marraskuussa 1917 demarien kokouksessa ja lupaili veljellistä tukea kapinalle. Hän oli kansallisuuskomissaari.

    Apu hieman myöhästyi ja demarit olivat muuttaneet mielensä.

    Äänestä

ovat aikalailla pallo hukassa.
On vain pidettävä yllä Stalinin ja NL:n ylistystä.
Vieläkö siitä joku maksaa, vai lyhennetäänkö vain kiitosvelkaa menneestä avusta?

Toki stallarit ovat edelleen katkeria Suomen itsenäisyyden säilymisestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valcosoturi kirjoitti:

Stalin oli hirmuvaltias. joka täysin tietoisesti joukkomurhasi omaa kansaansa ja sulki miljoonia vankileireille. Sitä jaksavat palstan jälkistallarit ylistää.

Stallari: "Kun vertaa Suomen leireihin 1918 niin täällähän ne olikin tarkoitetut puhtaasti ihmisten tuhoamiseen eikä muuhun."

Kapinalliset suljettiin sotavankileireihin, jotka syyskuussa 1918 muutetiin valtion pakkotyölaitoksiksi.

"Sen takia murhattujen lukumäärä n. 27 000 niinkin lyhyessä ajassa näin pienestä kansasta todistaa sen minkä kaikki tietävätkin. Ne olivat puhtaasti tuhoamistehtaita joilla pyrittiin maksimaaliseen tappomäärään mahdollisimman lyhyessä ajassa. Vertailukohteeksi sopii nazien Auschwitz."

Puhdistuksissa teloitettiin noin 8 000, pääasiassa leirien ulkopuolella pitäjissä. Vankileireillä kuoli sairauksiin ja aliravitsemukseen noin 14 000.Loput kaatuvat taisteluissa.

Yli 50 000 armahdettiin jo 1918 ja loput myöhemmin.

"Mielenkiintoiseksi jutun tekee se kun Suomen äärioikeisto jatkuvasti valittaa ja suree surmattujen neuvostokansalaisten suurta lukumäärää. Luulisi pikemminkin iloitsevan tyyliin mitä enempi sen parempi."

Äärioikeistosta tuntuvat tietävän vain stallarit.
Suomalaiset surevat venäläisten kovaa kohtaloa.
Toisaalta he pitivät ja pitävät edelleen Stalinia myös suurmiehenä. Sama koskee palstan stallareita.









Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu