Eroja aiheuttavaa

Yleisesti yleisimpänä erojen syynä pidettyä kommunikaatioongelmat suhteessa eivät uusien tutkimusten mukaan olekaan välttämättä.se perussyy vaan toisen puolison narsismi. Narsismia on kolme kertaa enemmän miehillä mikä selitääkin monien miesten kyvyttömyydeen parisuhteisiin. Narsismi on siitä hankalaa, että siitä on vaikea ellei mahdoton päästä eroon.
20329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin taidan itsekin uskoa tämän pikkuhiljaa. Narsisti tuo on ja kadun päätöstäni että jäin. Liian paljon esittämistä petturilta. Mitähän se on valehdellut tuolle toiselle? Olisin halunnut erota kun se käräytettiin. Mutta kuinka osasi perustella kaiken. Varsinkin sen miten tuo toinen toimi. Nyt kun olen pikkuhiljaa nähnyt kuinka liikaa nyt esittää minulle tuoden lisää epäilyjä. Alan pikkuhiljaa inhota tuota narsistia. Kyllä se näyttää sille ettei tästä selvitä. Ja jos nyt erotaan kerron kyllä mitä narsisti touhusi ja kenen kanssa. Meillä vielä yhteisiä tuttuja. Taidan käynnistää hiljaa eron ja kun palaa kotiin joku kerta huomaa kaappien olevan tyhjillään. Kai se on myönnettävä että narsisti se on eikä pääse pettämisestä eroon. Näin minäkin olen nähnyt pikkuhiljaa. Ja se mistä olen sen huomannut en jaksa perustella. Mutta lähdön teen niin että tuntee sen nahoissaan ja ystävistään. Narsisti se on.

Äänestä

On tervettä rakastaa itseään siinä määrin ettei anna kohdella itseään väärin, mutta sairaaksi narsismi muuttuu silloin, kun ihmisiä aletaan käyttämään hyväksi oman itsetunnon pönkkänä ja jatkeena. Narsistikin voi eheytyä ja kasvaa varmasti terveesti itsetuntoiseksi terapian avulla, kun uskaltaa kohdata itsensä ja kipukohtansa eli heikkoutensa ja myöntää ne itselleen eikä projisoida niitä muihin. Tästä oivalluksesta lähtee muutos myös omaan käyttäytymiseen kohti tervettä ja toimivaa toinen toistaan kunnioittavaa parisuhdetta.

Äänestä
  • Narsismista toipuminen kulkee lähes poikkeuksetta syvän masennuksen kautta. Kun ihminen alkaa hahmottamaan minuutensa sairauden, syntyy syvä masennus. Mutta kyllä pitkäkestoisen terapian avulla osa narsisteista voi muuttua. Keskimäärin paranemisprosessi vielä n. 10 vuotta. Se että kannattaako sitä jäädä parisuhteessa odottelemaan, on toinen tarina...

    Narsistin puolison kannattaa muistaa, että kun narsisti paranee, hän muuttuu kokonaan. Puoliso saattaa herkästi kuvitella, että jäljelle jää ne ihanat puolet ja huonot puolet poistuvat. On syytä muistuttaa, että myös ne "ihanat puolet" ovat osa sairastunutta persoonaa, ja lähtevät pitkän muuttumisprosessin myötä. Tilalle toki voi tulla muita hyviä piirteitä. Mutta ei niitä, joihin puoliso on aikoinaan "ihastunut".

    Äänestä

  • Narsisti ei useinkaan parane! Sitävastoin narsistin uhri esim.parisuhdekumppani monesti masentuu, että eipä viitsitä nyt kääntää asioita. Älkää puhuko natsismista, kun ette selvästi siitä tiedä.

    Äänestä

  • asiaajasisältöä kirjoitti:

    Narsismista toipuminen kulkee lähes poikkeuksetta syvän masennuksen kautta. Kun ihminen alkaa hahmottamaan minuutensa sairauden, syntyy syvä masennus. Mutta kyllä pitkäkestoisen terapian avulla osa narsisteista voi muuttua. Keskimäärin paranemisprosessi vielä n. 10 vuotta. Se että kannattaako sitä jäädä parisuhteessa odottelemaan, on toinen tarina...

    Narsistin puolison kannattaa muistaa, että kun narsisti paranee, hän muuttuu kokonaan. Puoliso saattaa herkästi kuvitella, että jäljelle jää ne ihanat puolet ja huonot puolet poistuvat. On syytä muistuttaa, että myös ne "ihanat puolet" ovat osa sairastunutta persoonaa, ja lähtevät pitkän muuttumisprosessin myötä. Tilalle toki voi tulla muita hyviä piirteitä. Mutta ei niitä, joihin puoliso on aikoinaan "ihastunut".

    Narsisti ei pysty masentumaan. Se on fysiologisesti mahdotonta. Narsisti kykenee kyllä manipuloimaan ympäristöä vaikkapa esittämällä uhria.

    Äänestä

  • Narsisteja löytyy molemmista sukupuolista, yhden naisen kanssa ollut joka halusi hallita jokaista asiaa ...seksiä, rahaa, vapaa aikaa jne. Pääsihän tuosta eroon, esitti vielä erotessa itkevänsä. Nyt olen ollut toisen naisen kanssa pitkään, en tidä onko nykyinenkään naiskumppani mikään ihanuus, esitti niin sopeutuvaa seurustelu aikana mutta muuttui suhteen pidetessä paljon. Kyllä naiset haluaa monet hallita parisuhdetta ja perheelämää. Seksistäkin on kumppani todennut että saa olla mies tyytyväinen että yleensä saa joskus, eihän naisen tarvitse antaa jollei halua.

    Äänestä

Mekin horjutaan tässä eron ja yhdessäolemisen välissä, aina kun vähän kirkastuu niin taas tulee pudotus. Avoliitto joka on mielestäni ollut tähän mennessä suht pitkä, parin kuukauden päästä 26 vuotta täynnä, on imenyt mehut joka suhteessa. Kommunikaatio ei ole suurin ongelma vaan seksittömyys, hellyyden puute ja kun olen ottanut asian puheeki avovaimo kehoittaa heti vaihtamaan aihetta, hieno homma. Ennen näistä asioista puhuttiin avoimesti, avovaimo vaan unohtanut että puhuminen auttaa. Nainen mielummin sulkeutuu omiin ajatuksiin tiedä sitten mitä päässä liikkuu. Tuntuu että katse kontaktikin uupuu ja kohta uupuu jotain muutakin saa olla nainen ihan yksikseen sitten huomaa miten riippuvainen on minusta. On kuitenkin tottunut että hoidan yleensä kaikki vaikeat hommat kotona ja voimaakin vaativat.

Äänestä

Hieman+menee+metsään...+Narsistisen+persoonallisuushäiriön,+epäsosiaalisen+persoonallisuushäiriön,+huomionhakuisen+persoonallisuushäiriön+ja+epävakaan+persoonallisuushäiriön+esiintyvyys+on+keskimäärin+7-9+%+yleisväestöstä.+Miehillä+tämä+luku+on+11-18+%.+Kyllä,+yleisempää+kuin+naisilla+siis,+mutta+ero+on+kuitenkin+varsin+pieni.+Näillä+luvuilla+suurin+osa+eroista+ei+johdu+narsismista.+Toki+se+on+valitettavan+yleistä.++Yhtä+yleistä+on+mm.+alkoholismi+Suomessa.

Äänestä
  • Juuri noin. Ap:n tilasto "Narsismia on kolme kertaa enemmän miehillä" meni "hieman" metsään.

    Erilaisia mielenterveyshäiriöitä riittää joka lähtöön, ml. narsistinen ph. Erilaiset riippuvuudet kuten myös päihderiippuvuus kuuluu mielenterveydenhäiriöihin. Vieläpä niin vaikeasti, että päihdeongelman takana on hyvin erilainen joukko muita mielenterveyden häiriöitä. Siksi päihdeongelmasta on hankala päästä eroon. Vaikka onnistuisi pääsemään kuiville, niin se ei riitä. Tarvitaan myös itse ydinongelman - sen miksi on alkanut juomaan - hoitoa. Aika usein päihdeongelman (alkoholi) takana on masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö. Jo varsin vähäinen kannabiksen käyttö voi johtaa psykoosiin ja skitsofreniaan.

    Äänestä

  • Näillä+antamillasi+luvuilla+laskien+(joissa+siis+huomioitu+muitakin+persoonallisuushäiriöitä)+menee+hyvin+lähelle+juuri+tuota+miehillä+kolme+kertaa+enemmän+kuin+naisilla..+Sadasta+miehestä+12+ja+naisista+3.+15+200:sta+olisi+7,5%.

    Äänestä

  • DoubtofOrder kirjoitti:

    Näillä+antamillasi+luvuilla+laskien+(joissa+siis+huomioitu+muitakin+persoonallisuushäiriöitä)+menee+hyvin+lähelle+juuri+tuota+miehillä+kolme+kertaa+enemmän+kuin+naisilla..+Sadasta+miehestä+12+ja+naisista+3.+15+200:sta+olisi+7,5%.

    "Näillä+antamillasi+luvuilla+laskien+(joissa+siis+huomioitu+muitakin+persoonallisuushäiriöitä)+menee+hyvin+lähelle+juuri+tuota+miehillä+kolme+kertaa+enemmän+kuin+naisilla..+Sadasta+miehestä+12+ja+naisista+3.+15+200:sta+olisi+7,5%.+"-Lässyn+lässyn.-Narsismi+on+naisilla+vähintään+3x+yleisempi+kuin+miehillä,+sitä+ei+vaan+koskaan+diagnosoida+kun+nainen+ikinä+suostu+menemään+tutkimuksiin,+kun+joutuis+tunnustamaan+oman+vajavaisuutensa.Kumpia+on+enemmän+vaikeita+naisia+vai+vaikeita+miehiä?-Vastauksessasi+näet+totuuden.

    Äänestä

  • Nyt on saattanut käydä niin, että narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit eroavat omistasi.. Oikeasti narsismi on miehillä 2-3 kertaa niin yleistä kuin naisilla. Nuo ylläolevat luvut on kovin huonot kun esim. Epäsosiaalista ph:tä naisilla ei ole juuri lainkaan ja epävakaata taas selvästi enemmän.
    Minäkään en usko narsismia erojen syyksi.
    Ja naisena on todettava, että onhan niitä vaikeita miehiä nyt hel..tisti enemmän.

    Äänestä

On julki- ja piilonarsismia. Piilonarsisti (= ns. "liian kiltti" ) myötäilee muita, kohtelee itseään kaltoin ja sallii hyväksikäytön. Erittäin usein parisuhteessa onkin keskenään julkinarsistimies ja piilonarsistinainen. Piilonarsistilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet parantua; mikäli hän tajuaa vetää omat rajat ja jättää puolisonsa. Näin varmasti toisinaan käykin, sillä naisethan eroja eniten hakevat. Kuka mistäkin syystä.

Äänestä
  • Älkää viittikö hei asiasta tietämättöminä ja kokematyomina kommentoida tällaista. Todellinen narsismi on tuhoavaa, rampauttavaa ja jopa tappavaa.

    Äänestä

  • taisriittää kirjoitti:

    Älkää viittikö hei asiasta tietämättöminä ja kokematyomina kommentoida tällaista. Todellinen narsismi on tuhoavaa, rampauttavaa ja jopa tappavaa.

    Äskeinen oli ihan asiallinen kommentti, ei yhtään tietämätön.

    Narsistin kumppani on usein juurikin "liian kiltti" eli piilonarsisti. Tämä on siitä paha yhdistelmä, että molemmat vahvistavat ja tukevat toistensa narsismia. Narsistiksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Narsistien lapsista kasvaa narsisteja mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Aina siihen asti, kunnes tapahtuu jotain ratkaisevaa. Kuten liian kiltti huomaa olevansa liian kiltti - tai kumppani on mennyt liian pitkälle; esim. alkanut pahoinpidellä usein.

    Narsisteja on aika mahdotonta saada hoitoon, etenkin kaikkein pahimpia tapauksia. Ellei narsismiin liity jotain muutakin, kuten päihteiden käyttöä tai väkivaltaa. On kuitenkin muistettava, että narsismi on yksilöllistä, ja terve narsismi on toivottua. Erittäin harvalla on kokonaisvaltaisen epäterve narsismi.

    Äänestä

Narsismi ei valitettavasti aiheuta eroja. Sen pitäisi aiheuttaa ero välittömästi. Ja yhteiskunnan pitäisi ottaa narsistilta lapset pois. Narsistille ei myöskään pidä antaa mitään luottamustehtävää. Valitettavasti narsismia on vaikea objektiivisesti todistaa.

Äänestä
  • Fakta on se, että hyvin suuri osa johtajista ja päättäjistä on narsisteja, enemmän tai vähemmän. Kansa myös äänestää heitä eduskuntaan... Esim. taide- ja viihdealalla narsismi on enemmän kuin yleistä. Niissä ei menesty "en ole mitään/olen maailman vaatimattomin" -tyyppiset ihmiset.

    Äänestä

  • täti-monica_ kirjoitti:

    Fakta on se, että hyvin suuri osa johtajista ja päättäjistä on narsisteja, enemmän tai vähemmän. Kansa myös äänestää heitä eduskuntaan... Esim. taide- ja viihdealalla narsismi on enemmän kuin yleistä. Niissä ei menesty "en ole mitään/olen maailman vaatimattomin" -tyyppiset ihmiset.

    Juuri näin.

    Lisäksi ihminen on paljon enemmän kuin hänen mahdollinen sairautensa! Ei kai muuten kukaan joutuisikaan heidän lumoihinsa, jos he olisivat kertakaikkisen ällöttäviä ihmisiä. Erityisesti puhuttaessa narsismista kannattaa ensimmäisenä unohtaa mustavalkoinen ajattelu. Lähestulkoon jokaisessa meissä on jotain epätervettä narsismia - eikä se yksin tee kaikista narsisteja. Narsistin diagnoosin saaneessa on myös tervettä narsismia - ellei kyseessä ole psykopaatti - mutta heitä on todella vähän. Onneksi.

    Epäterve narsismi on myös siitä ovelaa, että sitä on hyvin hankala diagnosoida, vaikka ihminen -jostain kumman syystä - menisikin hoitoon. Epäterveestä narsismista kun ei ole haittaa kenellekään muulle kuin narsistin läheisille. Narsisti osaa halutessaan esittää lääkärille ja muille ihmisille empaattista ja tuntevaa ihmistä, JOS siitä on hänelle itselleen hyötyä. Itseasiassa kumppanikin pärjää narsistin kanssa, jos narsisti yhtään vaivautuu miettimään asioita kumppanin kannalta, tai edes ESITTÄMÄÄN niin.

    Äänestä

Tunsin naisen joka yleensä aina sai selkäänsä mieheltään ravintolaillan jälkeen, mies kun muka tiesi että nainen pettää. Naisen tunteneena voin sanoa että ei ollut pettäjä tyyppiäkään ei edes vilkuillut muita miehiä ja kuuleman mukaan aina "valmis" jo mies haluasi seksiä, siis vaikka yöllä. Joskus hiukan näytti silmän aluset tummilta oli tainnut mies vähän vetäistä. Myöhemmin nainen sitten uskalsi erota mutta mies kiusasi vielä eron jälkeenkin jonkin aikaa.

Äänestä

Pikemminkin sanoisin, että narsistiset ja monet persoonallisuushäiriöt saavat ihmiset JATKAMAAN epäterveissä parisuhteissa. Jopa henkensä uhalla - "vakka kantensa valitsee".

Monenmoisesti myös ihmiset ensin kuvittelee, että esim. kumppanin alkoholiriippuvuus on suhteen ongelma number 1. Vaikka kumppani ei enää joisi, niin se ei kuitenkaan vielä ratkaise parisuhteen ongelmia. Vasta juomattomuudesta lähtien niitä voi alkaa ratkomaan. Usein se on hankalaa, sillä välttämättä kumpikaan ei tiedosta mikä päihdeongelmaisen tosiasiallinen mielenterveysongelma on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


narsismierojensyynä kirjoitti:

Yleisesti yleisimpänä erojen syynä pidettyä kommunikaatioongelmat suhteessa eivät uusien tutkimusten mukaan olekaan välttämättä.se perussyy vaan toisen puolison narsismi. Narsismia on kolme kertaa enemmän miehillä mikä selitääkin monien miesten kyvyttömyydeen parisuhteisiin. Narsismi on siitä hankalaa, että siitä on vaikea ellei mahdoton päästä eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu