Tervehdys,
Nyt on tilanne jo siinä vaiheessa, että viralliset paperit on vastaanotettu, huoltajuusperiaate päätetty ja seuraavana on vuorossa kädenvääntö numeroista. Paljon on vielä kaikenlaista paperisälää tiedossa, mutta periaatteessa yhdessä lusimista enää pari kuukautta jäljellä, jos ei tule mutkia matkaan.
Olo tuntuu omituisen helpottuneelta. Luulin, että tämä olisi ollut tunnetasolla rankempaa. Olen alkanut jopa lauleskelemaan omaksi iloksi ja naapureideni kauhuksi. Kumma on tämä maailma.
Over and out.
*lähtee hiippailemaan poteroa kohden*
Nyt on tilanne jo siinä vaiheessa, että viralliset paperit on vastaanotettu, huoltajuusperiaate päätetty ja seuraavana on vuorossa kädenvääntö numeroista. Paljon on vielä kaikenlaista paperisälää tiedossa, mutta periaatteessa yhdessä lusimista enää pari kuukautta jäljellä, jos ei tule mutkia matkaan.
Olo tuntuu omituisen helpottuneelta. Luulin, että tämä olisi ollut tunnetasolla rankempaa. Olen alkanut jopa lauleskelemaan omaksi iloksi ja naapureideni kauhuksi. Kumma on tämä maailma.
Over and out.
*lähtee hiippailemaan poteroa kohden*
Vastaukset 32
Vanhimmat
tällä tyypillä ollut parisuhteessa ja eipä varmaankaan vähäänaikaan tule olemankaan. Lauleskele vaan suihkussa ja vaikka paskapytyllä, sillä tuntui aika kylmältä viestiltä. Eipä¨tuu tolla toisella varmaan ikävä, pääset omillesi...
olen kokenut luulin että se on vaikeeta henkisesti mut siitä on jo yli vuosi kun lähdin 10 vuoden liitosta enkä vieläkään ole katunut tai muutenkaan ollu mitää tunteita lukuunottamatta helpotuksen tunnetta.
sinun täytyy olla,jolet mitään tunteita ole kokenut(ikävää,pettymystä,vihaa ym)
Moi.
Mulla ihan sama fiilis,jotenkin vapautunut olo kaikkien näitten 23 vuoden jälkeen! Huomaan nauttivani elämästä eri tavalla ja tiedä vielä mitä tulevaisuus tuo eteen...jännittävää!
Hyvää kevättä sulle!!
äläkä täällä netissä roiku.Luulisi olevan parempaakin tekemistä,nyt kun niin helpottunut olet.Eikähän se totuus ja arki sinullekkin vielä vastaan tule
tänne positiivisakin kokemuksia? Vai pitäiskö aina vaan surkutelaa ja voivotella?
On tosiaan mukavaa luettavaa että joillakin menee hyvin!!!
peelo vai miksikäs niitä kutsutaan noita netissä roikkujia ja toisten kirjoituksiin ärsyttäviä ja herjaavia kommentteja heittäviä nettiorjia.
oletko kysynyt,miltä siltä toiselta tuntee(exältäsi) tosi itsekästä ajatella vaan itseään eron jälkeen.
....pätkääkään mitä se ex-mies tuntee...enää.
Olis ajatellut miltä minusta tuntu kun oltiin aviossa... ja nyt mä vaan siis nautin täysin siemauksin elämästä!
avioeroista tai ylipäätään avioliitoista :) mutta antakaa ihmisten nauttia rauhassa! suhteita on niin monenlaisia. joskus on suhde ollut niinkin järkyttävä että mies esim pahoinpitelee vaimoaan.kyllä minä olisin ainakin helpottunut siitä suhteesta päästyäni!
kysyä äxältä? Pitäiskö sitten ruveta ajattelee joka päivä jotain vitun äxää ja ihmetellä mitenköhän hänellä menee?
Ei kiinnosta pätkäkään miten äxällä menee ja mitä tekee ja mitä tuntee, se on mennyttä elämää, minä elän nyt tätä omaa elämää ja en sekoita siihen äxää.
Ja eikä se äxäkään tulisi kyselee miltä minusta tuntui ero.
mieltä kanssasi!!!!
Mutta ehkä se on toisilla niin vaikeeta hyväksyä koko eroa ja roikkuvat edelleen kii siinä entisessä, siksi osa syy VOI olla noita negatiivisia kommenteja meistä jotka kerrankin on päässyt irti helvetistä ja nauttii tällä hetkellä.
OLEN ITSE ONNELLINEN,ETTÄ PYSTYN TUNTEMAAN EXÄÄ
KOHTAAN MYÖTÄTUNTOA JA RAKKAUTTAKIN,HIENOA,ETTÄ OLETTE NIIN NÄPPÄRIÄ,ETTÄ PYSTYTTE KÄSITTELEMÄÄN
ASIOITA NOIN.
TUO OMAA ELÄMÄÄ ELÄMINEN SANONTA KERTOO JO JOTAKIN ASENTEESTANNE,EN ONNEKSI OLE YSTÄVÄNNE,MUTTA KAIKKIA HYVÄÄ TEILLE! EHKÄ OLETTE OIKEASSA,MUTTA JOKAINEN TAPLAA TYYLILLÄÄN.
ONKO MIES MUUTEN JOHONKA JASKIS RAKASTUIT MUUTEN
JOKU VITUN EXÄ,MIKSIKÖHÄN ALOIT OLEMAAN JA ELÄMÄÄN TÄLLÄISEN MIEHEN KANSSA
valehtelet niin että korvat heiluu ja koska myötätuntoa ja rakkautta riittää niin mitä varten erositte? Painu takas sen äijän luo herkistelemään ja anna muiden sanoa myös mielipiteensä. Mikä vitun tunnepoliisi luulet olevasi. Kukaan ei elä toisen elämää kaikki elää omaa elämäänsä vai elätkö sin exäsi elämää? Oma elämä on omissa käsissä.
No ensinnäkin olen mies.Kyllä jokainen saa
minun puolesta kirjoittaa mitä haluaa,kirjoitin
vaan miltä minusta tuntuu.Joo menisin kyllä,mutta
kun ei huolita,kai olin sen verran paska äijä.
Tsemppiä sinulle ja mukavaa iltaa.
AIka tyypillisen katkera vastaus. Suomalainen ei osaa/voi olla onnellinen toisen puolesta. Aina mollataan. "itku pitkästä ilosta"jne. Jos joku haluaa kertoa olonsa kevyeksi eron jälkeen , niinkuin itsekin nyt- ei ahdista enää yhtään- huonossa suhteessa elänyt vuosikaudet ja nyt kun arki rullaa ja voi olla vastuussa vain itsestään ja lapsistaan, niin voi juku, että on hyvä olla! Silti roikun netissä. saan kuitenkin täällä selvitettyä asioita.Eikä tarvitse vaivat niillä ruikutuksillaan hyviä ystäviä. Ei nekään koko ajan jaksa valituksia kuunnella, vaikka ystäviä ovatkin. Ei ero oo helppoo kenellekään, vaikka välillä laulattaakin!!!
Minullekin koko ajan sanotaan: "odota vaan, kyllä se tilanne muuttuu..." Eiks voi nauttia tästä hetkestä ja ottaa vaikeudet vastaan sitten kun/jos ne tulee vastaan?
Ymmärrän hyvin jos joku loukkaantuu,kun toitotetaan kevyestä olosta ym. sillä monille ero
on paljon kovempi pala kuin esim.läheisen kuolema.
Jätetyksi jääminen niin sanotuksi eläväksi leskeksi on varmaan raskain juttu mitä ihminen voi kokea,ehkä oman lapsen kuolema voi olla pahempi.
Monille varsinkin miehille ero tietää myös lapsista (toivottavasti ei kukaan vastaa,etteihän ne lapset mihinkään katoa erossa) mutta kyllähän se niin on,ettei joka toinen vkl tapaamisilla
lapseen pysty pitämään suhdetta normaalina.
Meikäläiselle ero on ollut 4v itkua,ikävää,luopumista lapsesta,itsemurha-ajatuksia,masennusta 2v meni,etten oikein tiennyt oliko talvi vai kesä,yhtä sumua vaan.
Kai sitä sitten on katkera,kun joku kertoo erosta kuin ilouutisesta.Mutta kaikkihan kokee
asiat erilailla,mutta yhtään miestä en tunne,joka
olisi sanonut,että ero olisi ollut helpotus,ehkä
naiset on itsenäisempiä ja pärjääväisempiä.
Miehille ei ehkä se suhteen toimivuus ole niin tärkeä kuin naisille,en tiedä.
Mutta elämäniloa kaikille ja ei sekoiteta lapsia
näihin.He tarvitsevat molempia vanhempia!
lähtemisestä. Ei ole ketään prinssiä valkoisella
ratsulla joka sekoittais pään.Oliskin, niin olis helpompaa...
Pitäis itse tehdä päätös, ilman syytä, kun ei toisen naama kertakaikkiaan enää kiinnosta.
Ei kiinnosta toisen työasiat ja muuta puhuttavaa ei aikoihin ole löytynyt.
Liekö lähestyvä 40 v. kun tekis mieli pakata kamansa ja mennä. Aloittaa elämätön nuoruus...
Antakaa vinkkejä ...
Ensimmäinen ja tärkein asia on, että lakkaa odottamasta ratkaisua ulkopuolelta. Miettii asian raaimmillaan niin, että itse se on tehtävä, otettava vastuu omasta ja mahdollisesti huonosti voivan puolison hyvinvoinnista. Käsittääkseni liitojen ulkopuolisten suhteitten ravinto on juuri tuossa selkärangattomuudessa tehdä oikeita johtopäätöksiä esimerkiksi elämän rajallisuudesta, siitä miten monta kertaa voi saman päivän elää, monestiko voi ottaa uusiksi hetket jotka menee läpi itselleen ja toiselle enemmän tai vähemmän valehdellessa. Joku nainen lauloi joskus aikoinaan:"Jokainen päivä on liikaa.." yhtä hyvin jokainen päivä inhoten puolison naamaa, olemusta, tekemisiä ja tekemättäjättämisiä on liikaa, sillä kellään ei ole mahdollisuutta palata ajassa takaisinpäin, täyttää hetkiä uudella sisällöllä. Monesti näkee mottona Carpe Diem, jonka väärinkäyttöä olen alkanut inhoamaan: on niin helppo toivoa tarttuvansa hetkeen, eri asia toimia sen mukaisesti.
Toinen huomion arvoinen seikka on lakata kuvittelemasta olevansa korvaamaton jollekin toiselle, ja toisen taas olevan niin korviaanmyöten rakastunut tai muuten vaan avuton tai kyvytön ettei voisi elää ilman minua. Törkeä ajatusmalli, etenkin, jos itse kokee ettei saa toisesta enää mitään mitä joskus koki saavansa. Epärehellistä, ja saattaa saada ehkä yhtä tyytymättömän puolisonkin vaikenemaan todellisista tunteistaan periaatteella "en minä voi sitä hänelle tehdä". Entä miten voi tehdä itselleen sen, että hukkaa jokaisen kallisarvoista, ainutkertaista aikaa. Hyvin itsekästä ja vastuutonta. Minä en haluaisi elää päivääkään sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykene edes itselleen olemaan rehellinen.
Hyvältä tuntuu minustakin, olisi pitänyt tehdä tämä jo aikaisemmin. 17 vee yhteiseloa takana ja mitä vielä edessä ..... ukko itse päätti lähteä ja tekikin palveluksen minulle. 4 kk itkin ja nyt porskutan täysillä. Kiva että muutkin on huomanneet sen miten helpottaa!!!!
vapaa elämä on ihanaa ....... minä en osaa laulaa ...siksi tanssin .....
En vaihtaisi päiväkään pois, tuntuu tämä niin hyvältä kun saa tuntea itseensä eläväksi olennoksi taas :)
En uskonut, että rehellisestä tunteen kuvauksesta tulee moinen kahakka, mutta ymmärsit alkuperäisen tarkoitukseni. Vaikkei tilanne ole vielä täydellisesti ohi, olo tuntuu helpottuneelta, koska tietää, ettei enää ole velvollinen kantamaan toisen murheita.
Over and out
Onnea sinulle ja muillekkin vastaavia viestejä
lähettäneille,mutta kiinnostaa miksi olette helpottuneita,oliko elämämme ennen jotenkin huonoa,vai ettekö sopeudu yhteiseloon kenenkään kanssa,vai mistä on ollut kyse.
Tuntuu jotenkin tuo vapaudenkaipuu jotenkin oudolta.Tietenkin jos taustalla on ollut jotain
pahaa väkivaltaa niin ymmärrän.
On outoa jos on eletty yhdessä,ettei se toinen
ihminen ole sen arvoinen,että kaikki unohdetaan noin vaan
...se elämä on.Kun ei ole oikein mitään yhteistä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja sen tajuaa yhtäkkiä ja näkee koko elämän avoimena mahdollisuuksineen edessään, niin kyllä siinä tulee sellanen vapauden ja omillaan tulevan naisen uskomaton tunne! Tietysti ne yhteiset hyvät hetket riipasee välillä kun muistelee.... ja näkee toisen niin suruissaan ja allapäin kun on pikaisesti nähty...mut kyllä mä uskon että hänenkin elämä järjestyy pian ja aivan varmasti (kunhan pääsee surustaan) löytää ihanan naisen!
Mitään väkivaltaa meillä ei koskaan siis ollut eikä edes kunnon riitoja, jotenkin arki oli niin tyhjää ja suoraan sanoen tylsää...siihen ei auttanu enää mitkään poppakonstit!
Anteeksi tämä sepustus ja "roikkumiseni" täällä netissä,kuten eräs tuolla valitti.Tsemppiä!
Mitä odotat tulevaisuudelta,mihinkä sen vapauden käytät uusiin suhteisiin? entäs lapset,miten ajattelet niiden kokevan tilanteen.Voi muuten
olla,ettei miehesi koskaan lopeta suremasta sinua,joillain se kestää koko loppuelämän,Kaikki
ei erosta toivu koskaan.
Miksi sitten sitoudutaan,jollei haluta elää loppuelämää yhdessö.Pitäisi miettiä,mitä papin edessä lupaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja hyvää jatkoa.
Taidan olla vähän katkera ex mies,joka ei enää
taida luottaa naisiin.Vaikka mieli tekisi
Myös kaikille muille onnea keillä tämä hyvä fiilis.
Te keillä ei vielä ole niin kyllä se päivä teilekkin koittaa, tsemppiä.
Kuten yleisestä mielipiteestä huomaat, sinun kuin jokaisen muunkin eronneen/eroavan olisi prosessoitava asia toisin. Pitäisi vajota murheenalhoon, sen sijaan että nousee sieltä pikkuhíljaa, mutta varmasti. Sympatiaa saa ne ketkä joko "ymmärtävät heittää tuollaisen pellolle" tai "vaihdoin parempaan". Ylevää on röyhistää rintaansa sen kuka lähti, ja vajota maanalle sen ken jäi. Vielä säväkämpää, jos lähtevä on pettänyt, jäävä ollut hölmö uskollinen viimeiseen saakka.
Kuvioon tietyti kuuluu, että pohditaan viestitolkulla "pitäisikö palata takaisin", "vanha suola janottaa" jne. Sitä jos erosta löytää hyvääkin ei sulateta, koska se ei sovi tavalliseen vallalla olevaan ajatusmalliin. Voin antaa kertoa, että minä olen nainen, eronnut, ja niin hyvin eron SYYT tajunnut, seuraukset hahmottanut etten missään vaiheessa ole tuntenut pahaa mieltä, tai ole tuntenut tarvetta rypeä eron tuskassa, koska rehellisesti käsittelin asiaa,sitä mitä virheitä oli tapahtunut, sitä mikä parisuhteen oli vienyt eroon. Tapahtumia, joita ei muuksi voi muuttaa, vaikka olisin repinyt vähäiset hiukset päästäni,ryypännyt ja huorannut irtosuhteissa elämäni pilalle. Kypsempää todeta näin onnettomasti käyneen, se mitä luvattiin joskus toiselle ei pitänytkään. En nähnyt siinä pakollista luhistumisen paikkaa, vaikka tosiasioitten tunnustaminen tekikin kipeää. Saatoin tuntea helpotusta piinan loputtua, ja saatan edelleenkin tuntea rauhaa ja iloa siitä, että ymmärsin ettei minulla ollut riittävän hyvä olla exäni kanssa, ja etten väkisin itsekkäistä syistä pidentänyt molemmin puolista tuskaa roikkumalla tai heittäytymällä säälittäväksi. Selkä suorana, mutta ei typerän ylpeänä, vaan nöyränä elämän edessä minä nautin todella olostani, jossa en ahdista ketään,eikä minua ahdista kukaan. Tsemppia ja pää pystympään vaan. Antaa naapureitten kauhistella. Veikkaanpaa, että monellakin on ne pahimmat vaiheet koettu jo ennen kuin on päästy edes tuohon pisteeseen jossa sinä herätät paheksuntaa kun et olekaan itsemurhakanditaattina teho-osastolla.
antaa toivoa tulevasta !
osoittaa,että olet melko tunteeton ihminen,jota mikään ei hetkauta.Tulet varmaan vahvana ihmisenä
pärjäämään elämässäsi,mutta ajatteletko toisen osapuolen tunteita ollenkaan,vai onko mielestäsi aina paras tehdä niin mikä itselle on hyväksi.
Eronneilta ihmisiltä yleensä puuttuu ongelmanratkaisukyky,niin minultakin kun olen eronnut,enkä ikinä tule suosittelemaan sitä kenellekkään.
omahyväisen ihmisen puhetta,joka ei ajattele kuin itseään(riittävän hyvä olla) huh huh
Mitähän ongelmanratkaisua suosittelet puolisolle tilanteeseen missä mies pieksee perheensä viikonloppuisin umpikännissä, eikä sunkaan tahdo erota koska "akka saa mitä ansaitsee"?
Tai miehelle jonka vaimo harrastaa avoimesti sivusuhteita, koska omalla ukolla pieni kikkeli mutta hyvä luonne ja paksu lompakko (eikä siis tahdo hänestä erota) ... millaistahan ongelmanratkaisua noille aviopuolisoille suosittelisit?
Voisihan näitä esimerkkejä keksiä vaikka kuinka paljon, ja varmasti perheitä Suomessa paljon missä tilanne juuri noin surullinen. Kaikille noille ehdottaisin harkitsemaan eroa hyvin vakavasti.
Ja jos eronneilta ihmisiltä todellakin puuttuu onglmanratkaisu kyky ... niin pitäisikö sinusta siis kärsiä ja oirehtia siitä huolimatta suhteessa missä on kroonisesti paha olla ... ONNEKSI EI... olet sinä sitten asiasta aivan mitä mieltä tahansa.
Kirjoituksesi osoittaa miten pienessä piirissä olet mahdollisesti viettänyt koko ikäsi, miten vajaavainen on kykysi ymmärtää asioitten syviä olemuksia.
Minä en käsitä mitä pitäisi tehdä tilanteessa, jossa ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin erota. Onko ainut hyväksyttävä keino edetä vaipua itsesääliin, itkeä joka viikonloppuisessa kännissä millon kenenkin olkapäätä vasten miten vittumaisesti maailma on kohdellut minua joka olen kaikkeni tehnyt, aina ajatellut vain ja ainoastaan toisen parasta..Tappaisin itseni jos en pelkäsi niin kovasti että minuun sattuu..
Marttyyrin rooli on kait ainut missä voi todistaa olevansa tunteva ihminen. Anteeksi vaan, mutta minusta itsesääliin vaipuminen ei auta mitään, marttyyrikuolema -henkinen tai fyysinen - on aivan tarpeeton uhri, jonka arvoa ei ymmärrä kukaan muu kuin kaltoin kohdeltu, jätetty ja hylätty itse,jos edes hänkään.
Tiedä, pitäisikö sinulle toivottaa pikaista sattumarikasta elämää vai varjelusta: niitähän elämä eniten suojelee kellä vähiten on siitä kykyjä selvitä edes jotenkuten.