Euroopassa uni on, se on Euroopan Union!

Eurooppa nukkuu Unioninsa siivellä ruususen unta. Kehitys on pysähtynyt. Kiina ja Japani ovat jyränneet taantuvan Euroopan ohi ja Amerikka yrittää Trumpin voimin pitää maansa mahdollisimman etäällä Euroopasta, jotta USA ei taantuisi Euroopan tasolle. Britannia tajusi ensimmäisenä EU:n taantumuksen tuulet ja irtisanoutui siitä. Kohta monet muut maat seuraavat Britannian esimerkkiä.
30279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Avaaja kirjoittaa sekavia.

Euroopan voima on Unionissa tapahtuvassa yhteistyössä. Ilman sitä kukin jäsenmaa hortoilisi omilla teillään.

Japanin kanssa on juuri solmittu vapaakauppasopimus ja välit ovat hyvät.
Kiina on hyvä kauppakumppani.

Trimpin sekoilut ovat paha haitta USA:lle, joten niistä kannattaa pysyä erossa.

Britit katuvat brexitiä. Se on selvä varoitus muillekin erosta haaveileville.

Äänestä

Union Fan se vasta kirjoittaakin sekavasti. Parempaa ei voi odottaakaan jos ei mistään ole edes aikomusta tietää mitään.

Äänestä
  • Osoita jokin sekavuus tekstissäni.

    Avaus on puolestaan tyypillistä EU-vihaajan hölynpölyä.

    Äänestä

Eurooppa taantuu esimerkiksi mokutuksen seurauksena. Kertokaas nyt unelmistit, millä rahalla elätetään mahdollisesti sadat miljoonat ukot? Ukkojahan he pääasiassa ovat, eivätkä oikeita hätää kärsiviä, kuten naisia lapsia sekä vanhuksia, kristittyjä, Jesideitä.

Minun järkeen ei mahdu samaan aikaan hyvä työllisyys, versus satoja miljoonia tulijoita. On ennustettu että ilmaston muutoksen takia jopa miljardi lähtee länsimaihin. Olette te aikamoisia idealisteja, jos meinaatte nämä työllistää. Puhumattakaan kun heistä suurin osa on erään uskonnollispoliittisen systeemin edustajia, ja heidän kässäri kieltää sopeutumasta vääräuskoisten keskuuteen. Onnea vaan yritykseen. Ei mulla muuta.

Äänestä
  • Korjaan, jesideitä kirjoitetaan pienellä.

    Äänestä

  • No, tässä odottelen vastauksianne, että millä aiotte elättää kymmenet ellei sadat miljoonat ukot, ja kenties löytää heille työtä? Euroopassa vaivaa työttömyys jo ennestään, ja sitten nämä ukot päälle kakkua jakamaan. Eikö tämä ole konkan paikka?

    Äänestä

  • Suomessa on Maailman eniten huostaanotettuja lapsia noin 20 000 lasta ja
    huostaanotto uhan alla elää saman verran noin 20 000 lasta. Miten sellainen
    ideologia voi silloin estää sulautumisen ?

    Monet huostaanotetut lapset ovat vieraannutettu biologisista vanhemmista ja
    lapsille on syötetty kommunistisen valtion poliittista ohjelmaa. Monet näistä
    lapsista on kääntynyt jopa vanhempiaan vastaan.

    Esimerkkejä löydät asiasta entisestä Neuvostoliitosta, Pohjois-koreasta ja hyvän
    kuvan antaa myös Hitler Jungend.

    Toivottavasti moni lukee ja ymmärtää mistä asiasta yleensä puhutaan.
    Katsokaa videoita ja hakekaa tiedostoja, niin ymmärrätte, ettekä Mokota tai
    Määki täällä.

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Suomessa on Maailman eniten huostaanotettuja lapsia noin 20 000 lasta ja
    huostaanotto uhan alla elää saman verran noin 20 000 lasta. Miten sellainen
    ideologia voi silloin estää sulautumisen ?

    Monet huostaanotetut lapset ovat vieraannutettu biologisista vanhemmista ja
    lapsille on syötetty kommunistisen valtion poliittista ohjelmaa. Monet näistä
    lapsista on kääntynyt jopa vanhempiaan vastaan.

    Esimerkkejä löydät asiasta entisestä Neuvostoliitosta, Pohjois-koreasta ja hyvän
    kuvan antaa myös Hitler Jungend.

    Toivottavasti moni lukee ja ymmärtää mistä asiasta yleensä puhutaan.
    Katsokaa videoita ja hakekaa tiedostoja, niin ymmärrätte, ettekä Mokota tai
    Määki täällä.

    Eu on täsmälleen samanlainen kuin mainitsemasi maat. Eu:ssakin vaikuttaa tuo marxilaisuus taustalla. Se on piilevänä, mutta voimakkaana. Koko mediakenttä esimerkiksi ajaa näitä marxilaisia arvoja, kuten moraalittomuutta ja perversioita. Hallitusten sylikoira on valtamedia.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Minä en oikein tajunnut pointtiasi, kun puhuit näistä huostaanotetuista lapsista. Miten se liittyy näiden ukkojen tuloon miljoonittain?

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    No, tässä odottelen vastauksianne, että millä aiotte elättää kymmenet ellei sadat miljoonat ukot, ja kenties löytää heille työtä? Euroopassa vaivaa työttömyys jo ennestään, ja sitten nämä ukot päälle kakkua jakamaan. Eikö tämä ole konkan paikka?

    itse elättää ne kymmenet ja sadat miljoonat ukot. Ne elävät vain sinun mielikuvituksessasi.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Eu on täsmälleen samanlainen kuin mainitsemasi maat. Eu:ssakin vaikuttaa tuo marxilaisuus taustalla. Se on piilevänä, mutta voimakkaana. Koko mediakenttä esimerkiksi ajaa näitä marxilaisia arvoja, kuten moraalittomuutta ja perversioita. Hallitusten sylikoira on valtamedia.

    EU-vihaaja: "Eu on täsmälleen samanlainen kuin mainitsemasi maat. "

    EU eroaa täydellisesti NL:sta, P-Koreasta ja Natsi-Saksasta. EU ei edes ole valtio, vaan demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto.

    "Eu:ssakin vaikuttaa tuo marxilaisuus taustalla. Se on piilevänä, mutta voimakkaana. "

    Kumma. kun vain EU-vihaajat ovat moista huomanneet.

    "Koko mediakenttä esimerkiksi ajaa näitä marxilaisia arvoja, kuten moraalittomuutta ja perversioita."

    Niinkö? Enpä ole huomannut. Antaisitko esimerkkejä vaikka kristillisten julkaisujen osalta?

    " Hallitusten sylikoira on valtamedia. "

    Hallitukset ovat valtamedian kritiikin pääkohteita.

    Äänestä

  • Hmmm... Demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto. Ei se oikein siltä näytä, kun brexitiä katsoo.

    Tulee vaan jotenkin huvittunut tunne ja mieleen, että tästäkin voisi vääntää vitsin: Mitä eroa on suomalaisella ja saksalaisella vapaaehtoisuudella? Suomalainen vapaaehtoisuus on sitä, että kansalainen omasta vapaasta tahdosta osallistuu. Saksalainen vapaaehtoisuus on sitä, kun sanotaan kansalaisen osallistuvan "omasta vapaasta tahdosta". Karrikoiden maan historiaa, johon Merkel on antamassa oman mausteensa.

    EU on kuin ripulin edellä. Pelätään sitää märkää paukkua tulevaksi housuun. Täydellinen maailma ei olekaan niin täydellinen.

    Äänestä

  • Oiotaanpa-valeita kirjoitti:

    EU-vihaaja: "Eu on täsmälleen samanlainen kuin mainitsemasi maat. "

    EU eroaa täydellisesti NL:sta, P-Koreasta ja Natsi-Saksasta. EU ei edes ole valtio, vaan demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto.

    "Eu:ssakin vaikuttaa tuo marxilaisuus taustalla. Se on piilevänä, mutta voimakkaana. "

    Kumma. kun vain EU-vihaajat ovat moista huomanneet.

    "Koko mediakenttä esimerkiksi ajaa näitä marxilaisia arvoja, kuten moraalittomuutta ja perversioita."

    Niinkö? Enpä ole huomannut. Antaisitko esimerkkejä vaikka kristillisten julkaisujen osalta?

    " Hallitusten sylikoira on valtamedia. "

    Hallitukset ovat valtamedian kritiikin pääkohteita.

    Te ette myönnä marxilaisuutta. Kulttuurimarxilaisuus on mädättävä voima joka jyllää kaiken taustalla. Se tuhoaa perinteisiä kristillisiä arvoja joilla yhteiskuntia on rakennettu hyvällä menestyksellä. Nyt ne arvot tuhotaan, ja tilalle tulee pahoinvointi ja tyhjyys. Tilalle tulee pervoudet, moraalittomuus, viha ihmisten välille, rikkinäiset perheet, juurettomuus, mikään ei tunnu enää miltään-asenne, minäminä-asenne, häpeämättömyys (ihminen on menettämässä kyvyn hävetä yhtään mitään) , ruokottomuus ym. ym. Tämä tuhovoima löytyy yhteiskuntien pinnan alta kunhan vähän raaputetaan.

    Kun nämä arvot tuhotaan, tilalle tulee uudet arvot. Eräs uskonnollispoliittinen systeemi kyllä pitää huolen siitä että saa omat arvonsa mahdollisimman moneen kolkkaan maailmassa. Tämä syystä että sen annetaan tuoda arvonsa tänne länsimaihinkin. Tulee sekamelska näiden (kulttuurimarxilaisuus sekä tämä uskonnollispoliittinen systeemi) välille. Uskonnollispoliittinen systeemi tulee peittoamaan marxistiset arvot, ja antaa omaa shokkihoitoa kaikille vääräuskoisille, kuten kulttuurimarxilaisetkin ovat. Raamattu on käynyt kirjaimellisesti toteen silloin.

    Oletko koskaan käynyt lääkärissä ?

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Oletko koskaan käynyt lääkärissä ?

    Joo. Kohta lähden työterveyshoitajalle. Katsotaan verensokereita. Kolme vuotta sitten lääkäri julisti minut terveeksi, mutta sitten rupsahdin, ja lihoin. Nyt on uusi yritys pudottaa painoa.

    Äänestä

  • nysvä_yrjö kirjoitti:

    Hmmm... Demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto. Ei se oikein siltä näytä, kun brexitiä katsoo.

    Tulee vaan jotenkin huvittunut tunne ja mieleen, että tästäkin voisi vääntää vitsin: Mitä eroa on suomalaisella ja saksalaisella vapaaehtoisuudella? Suomalainen vapaaehtoisuus on sitä, että kansalainen omasta vapaasta tahdosta osallistuu. Saksalainen vapaaehtoisuus on sitä, kun sanotaan kansalaisen osallistuvan "omasta vapaasta tahdosta". Karrikoiden maan historiaa, johon Merkel on antamassa oman mausteensa.

    EU on kuin ripulin edellä. Pelätään sitää märkää paukkua tulevaksi housuun. Täydellinen maailma ei olekaan niin täydellinen.

    Suomi joutui ripulille kun joutui maksamaan eu lle tukea ,750 miljoonaa euroa keväällä 2021, normaalia tietysti Tässä kauppaliitossa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Suomella ole mitään omia tukimaksuja.
    Jäsenmaksut maksetaan samoin perustein kuin muutkin.
    Niillä saadaan huomattavasti suuremmat jäsenedut,noin 1,5 mrd vuodessa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Minä en oikein tajunnut pointtiasi, kun puhuit näistä huostaanotetuista lapsista. Miten se liittyy näiden ukkojen tuloon miljoonittain?

    Kun kritiikki puuttuu, ymmärrys eli asema paranee, siis verrattuna muihin!
    Kapitalismia? Varmaankin!

    Äänestä

  • Oiotaanpa-valeita kirjoitti:

    EU-vihaaja: "Eu on täsmälleen samanlainen kuin mainitsemasi maat. "

    EU eroaa täydellisesti NL:sta, P-Koreasta ja Natsi-Saksasta. EU ei edes ole valtio, vaan demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto.

    "Eu:ssakin vaikuttaa tuo marxilaisuus taustalla. Se on piilevänä, mutta voimakkaana. "

    Kumma. kun vain EU-vihaajat ovat moista huomanneet.

    "Koko mediakenttä esimerkiksi ajaa näitä marxilaisia arvoja, kuten moraalittomuutta ja perversioita."

    Niinkö? Enpä ole huomannut. Antaisitko esimerkkejä vaikka kristillisten julkaisujen osalta?

    " Hallitusten sylikoira on valtamedia. "

    Hallitukset ovat valtamedian kritiikin pääkohteita.

    Ei eu ole vapaaehtoinen, vaan komentotalous,

    Onneksi alkaa hajota itsestään, ensin lähti Britannia,
    Seuraaviksi unkari, Italia ja Saksa .
    Ja näitten jälkeen normaali asetelma, eli kaikki vastaavat omilta lähtökohdiltaan, mitä ovat aikaansaaneet.

    Nato antaa vapauden, kunhan Suomikin pääsee irti euviherkomentotaloudeasta!!

    Äänestä

  • nysvä_yrjö kirjoitti:

    Hmmm... Demokraattisten maiden vapaaehtoinen liitto. Ei se oikein siltä näytä, kun brexitiä katsoo.

    Tulee vaan jotenkin huvittunut tunne ja mieleen, että tästäkin voisi vääntää vitsin: Mitä eroa on suomalaisella ja saksalaisella vapaaehtoisuudella? Suomalainen vapaaehtoisuus on sitä, että kansalainen omasta vapaasta tahdosta osallistuu. Saksalainen vapaaehtoisuus on sitä, kun sanotaan kansalaisen osallistuvan "omasta vapaasta tahdosta". Karrikoiden maan historiaa, johon Merkel on antamassa oman mausteensa.

    EU on kuin ripulin edellä. Pelätään sitää märkää paukkua tulevaksi housuun. Täydellinen maailma ei olekaan niin täydellinen.

    Älä epäile EUn täydellisyyttä tai joudut Ylen uutisten onnellisuus testiin, jossa saat vastata , onnellista on ja erityisen halpaa!

    Jees , Okay ,ihanaa

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Oletko koskaan käynyt lääkärissä ?

    Kyllä tuli poikettuua lääkärissä, ennenkuin tuli kiire pois

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Suomella ole mitään omia tukimaksuja.
    Jäsenmaksut maksetaan samoin perustein kuin muutkin.
    Niillä saadaan huomattavasti suuremmat jäsenedut,noin 1,5 mrd vuodessa.

    On hyvä etu, kuin ei joudu maksamaan kuin 6 miljardia, tukiaisia Italialle

    Ja v 2023 saa Suomi maksaa taas muiden maiden menoja edelleen

    On se mukavata mutta ei kannata ihmetellä, not mukavuus jatkuu..

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    On hyvä etu, kuin ei joudu maksamaan kuin 6 miljardia, tukiaisia Italialle

    Ja v 2023 saa Suomi maksaa taas muiden maiden menoja edelleen

    On se mukavata mutta ei kannata ihmetellä, not mukavuus jatkuu..

    Italian tukiaiset maksaa EU-komissio,kuten kaikkien muidenkin.

    Suomi maksaa osuutensa yhteisvelasta,kuten muutkin.

    Asia on peräti yksinkertainen,mutta EU-vihaajien mahdoton
    ymmärtää,kuten kaikki muutkin tosiasiat.

    Äänestä

UniFan eli yx tuuletin.

Äänestä
  • yleismaailmallinen paskotin , leviää kuin vihreys tai syöpä

    Äänestä

Vauhti on hurjaa, kunhan saadaan pakki silmään.
Suoraan savupirtti aikaan.

Äänestä
  • EU sai taas aikaan järkevän päätöksen maakaasun hinnoittelusta.

    Äänestä

Suomalaiset puhuvat Eu vaikuttamisesta ,mutta todellisuuteen olisi syytä herätä. Eu pyrkii valtaelimeksi ja kasvatatmaan määräysvaltaansa yli kansallisten valtioiden autonomisen hallinnon, jotka se pyrkii alistamaan hallintonsa alle.

Meillä perutellaan päätöksiä siihen mitä Ruotsi tekee, mutta tällöin unohdetaan että politiikkomme valvovat kansallista etuamme ja niiden lähtökohtia kansamme näkökulmasta. Ruotsin ja Suomen hallitusmuodot eivät myöskään ole yhtäläisiä.

Mm. tänään on eduskunnassa käyty keskustelua päätöksenteosta metsiemme suhteen ,joilla rajoitettaisiin metsiemme käyttöä. Koska selkeästi määräysvalta metsitämme siirtyisi ulkoisiin käsiin on ymmärrettävä että toimi on perutuslakimme vastainen ,sillä valtaa joka kuuluu laillisesti perutuslakimme puitteissa ei ole poliittisilla päätöksillä siirrettävissä ulkoisiin käsiin. Tuo on lähtökohtaisesti rikos, joten tuollaisiin keskusteluihin ei pitäisi olla edes aihetta eduskunnan salissa. Tuossa suhteessa kanta pitäisi jo vallan rajoitteiden puitteissa olla selkeä ja vastaus Eu:n suuntaan selkeä ja yhtäläinen ei tuosta salista.. Meidän ei tarvitse pyrkiä vaikuttamaan metsiemme käytöstä ,me määräämme niistä.

Ei ennallistamis asetukselle

Äänestä
  • EU:ssa sovitaan päätökset yhdessä.
    Mikään sanelu ei ole mahdollista.
    Lopullinen päätösvalta toimeenpanosta on aina itsenäisellä jäsenmaalla.

    EU ei puutu metsiemme omistukseen tai hoitoon,vaan ajaa takaa luonnon moniarvoisuuden säilymistä ja ilmaston lämpenemisen hidastamista pyrkien säilyttämään metsät hiilinieluina.

    Rähinä Suomessa johtuu paljolti Marinin hallituksen taitatamattomasta toiminnasta tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    EU:ssa sovitaan päätökset yhdessä.
    Mikään sanelu ei ole mahdollista.
    Lopullinen päätösvalta toimeenpanosta on aina itsenäisellä jäsenmaalla.

    EU ei puutu metsiemme omistukseen tai hoitoon,vaan ajaa takaa luonnon moniarvoisuuden säilymistä ja ilmaston lämpenemisen hidastamista pyrkien säilyttämään metsät hiilinieluina.

    Rähinä Suomessa johtuu paljolti Marinin hallituksen taitatamattomasta toiminnasta tässäkin asiassa.

    EU Vihaaja! olet väärässä EU puuttuu metsiemme omistuksen ja kaikkeen typerin direktiivein mutta sillä on siihenki oikeus

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

taaltapesee kirjoitti:

Eurooppa nukkuu Unioninsa siivellä ruususen unta. Kehitys on pysähtynyt. Kiina ja Japani ovat jyränneet taantuvan Euroopan ohi ja Amerikka yrittää Trumpin voimin pitää maansa mahdollisimman etäällä Euroopasta, jotta USA ei taantuisi Euroopan tasolle. Britannia tajusi ensimmäisenä EU:n taantumuksen tuulet ja irtisanoutui siitä. Kohta monet muut maat seuraavat Britannian esimerkkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu