Alistava kaveri

Minulla on ongelma johon liittyy parin vuoden aikainen kaveri. Hänen täytyy aina olla se joka keksi ensin jonkun tietyn asian. On useasti sanonut että keksi ensin jonkun asian minkä teen. Jos ostan kaupasta vaikkapa meikkivoiteen niin hän sanoo keksineensä kyseisen voiteen käytön ensin. Luuleeko hän että matkin häntä??? En edes ole tiennyt ennen joidenkin asioiden hankkimista että ystäväni on millään tavalla kuullutkaan semmoisista mutta aina hän yrittää saada kaiken omaksi ideakseen. Tämä alkaa hiljalleen raivostuttamaan minua mutta tiedän ettei ystäväni pysty myöntämään minulle eikä itselleen että kaikki ei aina ole hänestä lähtöisin. Mistä tälläinen käytös kumpuaa??? Apua kaivataan ettei hyvä ystävä joudu kiertoon.
5669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luulisi olevan se ja sama kuka minkäkinlaista meikkivoidetta käyttää ensin tai viimeiseksi.
Itselleni ei tulisi edes mieleen esitellä kavereilleni meikkivoiteita saatikka sitten kehuskella niiden ostamisilla!
Maailma on täynnä tavaraa, mitä järkeä on edes kertoa kavereille, että hei ostin tällaisen meikkivoiteen, huulipunan tai terveyssiteen! Sairasta hommaa.

Äänestä

Joko sinä olet välittämättä tuollaisista tai sitten alat riidellä sen kanssa tai jätät sen. Ei tuossa oikein taida olla muita vaihtoehtoja.

Äänestä

Moi. Kuulostaa ärsyttävältä. Miksi muka ystävykset eivät voisi käyttää samaa meikkivoidetta? Tai mitään muutakaan. Minkä ikäisiä olette? Kannattaa sanoa suoraan kaverillesi, että sinun mielestäsi sillä ei ole mitään väliä vaikka käyttäisi tai tekisi samoja asioita. Kummallinen tuo kaverisi ajattelutapa että se joka "keksii" jonkun muka ensin, on etuoikeutettu omimaan asian itselleen ja muut eivät sitten saisi "tehdä perässä".

Äänestä

Maailma on täynnä hyviä ystäviä. Älä noteeraa kaverisi huonoa käytöstä. Itseasiassa voisit kokeilla jättää hänen kanssaan olemisen kokonaan vähemmälle. Silloin sinulle vapautuu aikaa ja tilaa uusille ihmisille, joista voi tulla hyviä kavereita ja jotka eivät yritä kilpailla kanssasi. Mieti sitä.

Äänestä
  • Kyseinen käytös on itsekästä. Kumpuaa yleensä huonommuuden tunteesta ja kateudesta. Epäterve keino käsitellä näitä tunteita on yrittää lytätä toisia matalammaksi, jotta voi hetkellisesti tuntea olevansa parempi. Ei ole mitään mitä sinä voit tehdä muuttaaksesi toista ihmistä. Paras tapa voi jopa olla pistää ystävää kiertoon niin viesti menee parhaiten perille. Todennäköisesti käytös on ominaisuus, joka ei muutu. Vain ystäväsi itse voi muuttaa itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pulmallisuus kirjoitti:

Minulla on ongelma johon liittyy parin vuoden aikainen kaveri. Hänen täytyy aina olla se joka keksi ensin jonkun tietyn asian. On useasti sanonut että keksi ensin jonkun asian minkä teen. Jos ostan kaupasta vaikkapa meikkivoiteen niin hän sanoo keksineensä kyseisen voiteen käytön ensin. Luuleeko hän että matkin häntä??? En edes ole tiennyt ennen joidenkin asioiden hankkimista että ystäväni on millään tavalla kuullutkaan semmoisista mutta aina hän yrittää saada kaiken omaksi ideakseen. Tämä alkaa hiljalleen raivostuttamaan minua mutta tiedän ettei ystäväni pysty myöntämään minulle eikä itselleen että kaikki ei aina ole hänestä lähtöisin. Mistä tälläinen käytös kumpuaa??? Apua kaivataan ettei hyvä ystävä joudu kiertoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu