Venäjän hajomiseen on korkeintaan 7 vuottaa!!!

Neukut hajosi kun USA pisti pakotteet Breznevin hallitukselle. Silloin CCCP oli jättiläinen, 350 miljoona orjaa rajan sisällä ja noin 100 ulkopuolella, Varsovan sopimuksen maat.
Ranskassa kommarit hallituksessa, Fransua de Mitteran kävi säännöllisesti Neukun kylään. USAssa oli valtava Kommari puolue. Suomi totelle väistämättä kremlin käskylle.
Silti nälkäisiä neuvostoliittolaisia eivät edes huomannut jättiläinen romahdusta.
Silloin, alussa, kun pakotteet (sanktiot) alkoi toimimaan ei uskoo kukaan niiden toimimaan. Jopa Kisenger uskollinen CCCP palvelija rauhoitti Breznevin, että USA ei sillä lailla onnistui kun Neuvostoliitton kansa on luija laatua.
Venäjän kuuma sota Afganistanissa alkoi vuonna 1978, loppui 1988.
Silloin oli jo nälkä. Vuonna 1991 eliitti hajoisi CCCP sirpaleiksi.
Vuosina 1991-1999 venäjä onnistui ryöstä kansat jossain maissa oli luonnonvarat, Tsetsnjä, Tatarstan, Bashkortastan, Tatzikistan, Kirgistan melkein täysin.
Nyt on Tatarstanin täysin ryöstö lähestyi.
Venäläiset tykkää tappaa muitta, mutta ne myöskin tykkää syödä.
Katsotaan, seuraavaa kaksi vuotta näyttä meille, mitä Venäläiset tykkää eniten, Sota tai Ruoka!
Siinä aikana meillä on oltava kunnon puolustus, tilanne venäjällä on arvamaton.
6113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tiltut ovat muutamassa Pohjois-Koreaan.

Äänestä

siihen, että uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä. Talouspakotteilla ei ollut mitään merkitystä Neuvostoliiton hajoamisessa. Tänä päivänä Venäjä on yhtenäisempi kuin koskaan aikaisemmin

Äänestä
  • Nyt Venäjällä ateismi on kielletty, ja ennen romahdusta NL oli yhtenäisempi kun koskaan.

    Äänestä

Ukrainan hajoamiseen on korkeintaan 7 vuotta!!
Ukrainalaiset tykkää natsistella ja tappaa, mutta mitä ukrainalaiset tykkää eniten,
Sota vai ruoka?

Äänestä
  • Mitä sinä ryssän mamu teet tässä?
    Onneksi ryskä valtio hajotaan.
    Teidän Feurer tekee kaikki Venäjän tuhoamiseen.

    1Äänestä

  • Russonatsit ovat mieltyneet ihmisveren ja ihmislihan tuottamiseen.

    Mikään muu ei oikein tunnu sujuvan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


natonkannattaja1 kirjoitti:

Neukut hajosi kun USA pisti pakotteet Breznevin hallitukselle. Silloin CCCP oli jättiläinen, 350 miljoona orjaa rajan sisällä ja noin 100 ulkopuolella, Varsovan sopimuksen maat.
Ranskassa kommarit hallituksessa, Fransua de Mitteran kävi säännöllisesti Neukun kylään. USAssa oli valtava Kommari puolue. Suomi totelle väistämättä kremlin käskylle.
Silti nälkäisiä neuvostoliittolaisia eivät edes huomannut jättiläinen romahdusta.
Silloin, alussa, kun pakotteet (sanktiot) alkoi toimimaan ei uskoo kukaan niiden toimimaan. Jopa Kisenger uskollinen CCCP palvelija rauhoitti Breznevin, että USA ei sillä lailla onnistui kun Neuvostoliitton kansa on luija laatua.
Venäjän kuuma sota Afganistanissa alkoi vuonna 1978, loppui 1988.
Silloin oli jo nälkä. Vuonna 1991 eliitti hajoisi CCCP sirpaleiksi.
Vuosina 1991-1999 venäjä onnistui ryöstä kansat jossain maissa oli luonnonvarat, Tsetsnjä, Tatarstan, Bashkortastan, Tatzikistan, Kirgistan melkein täysin.
Nyt on Tatarstanin täysin ryöstö lähestyi.
Venäläiset tykkää tappaa muitta, mutta ne myöskin tykkää syödä.
Katsotaan, seuraavaa kaksi vuotta näyttä meille, mitä Venäläiset tykkää eniten, Sota tai Ruoka!
Siinä aikana meillä on oltava kunnon puolustus, tilanne venäjällä on arvamaton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu