Olen pienten lasten äiti. Tällä hetkellä hoitovapaalla. Hoidan kotityöt 80-90% yksin. Mies "hoitaa" iltaisin lapsia (katsoo tv:tä ja kännykkää, kun lapset leikkivät). Minulla menee illat kotitöissä, koska mies ei juuri missään auta (ei pyykeissä, ruoanlaitossa, tiskeissä, wc:n ym.siivouksessa). Sitten, kun saan hommat tehtyä ja olisi aikaa hetki esim. katsoa tv:tä yhdessä, lähtee mies nukkumaan. Ja jos joskus katsoo kanssani hetken tv:tä, syyllistää minua siitä, että hänen nukkumaan menonsa myöhästyy. Omia sarjojaan saattaa sen sijaan katsoa myöhäänkin ilman valitusta.
Jos käyn ruokaostoksilla illalla, odottaa minua lasten ruoanlaitto saman tien, kun tulen kotiin viikon ruokaostosten kanssa. On minun syyni, että lapset syövät myöhään, vaikka minun on pakko käydä kaupassa, kun kukaan muu ei sitä halua tehdä. On niin riittämätön olo. Vaikka teen perheeni eteen aamusta iltaan töitä, niin minun työmäärääni ei näe kukaan. Saattaa olla, että jos olen juuri pessyt vaikka wc:n, on se puolen tunnin jälkeen sen näköinen, ettei sitä olisi pesty viikkoon (saippuat altaan reunalla ja pissaa pöntönreunoilla). Koskaan en saa edes ruokaostoksia purtkaa rauhassa, kun pitää kiirellä laittaa ruokaa lapsille. Sitten, kun kello on miehen mielestä liikaa, alkaa hän tiuskia lapsille ( tällä tavoin näyttää minulle, että tein väärin, kun kävin kaupassa, enkä ollut yhtäaikaa laittamassa perheelle kotona ruokaa).
Tätä siis tulee olemaan vielä seuraavat 16 vuotta elämästäni, koska mies sanoi mm. että ruoanlaitto kuuluu minulle. Kuten pyykit, kaupassakäynti ja lähes kaikki muutkin kotityöt. Pian lähden töihin hoitovapaalta ja sama meno jatkuu. Teen kaikki illat töitä töiden jälkeen, että saan ruoat lapsille, pyykit ja muut pakolliset hoidettua. Ja mies auttaa hoitamalla lapsia (katsomalla itse kännykkää ja tv:tä).
Mitä muut perheelliset naiset sanovat tähän? Tuntuu, että minulla ei ole edes oikeutta vaatia miestä tekemään mitään, koska kotityöt talon sisällä ovat hänen mielestään naisen velvollisuus. Eikä minulla ole oikeutta vaatia myöskään mieheltä edes 15-30min yhteistä tv-hetkeä iltaisin. Olen monet kerrat yrittänyt sanoa, että meillä olisi aiemmin illalla yhteistä aikaa, jos hän auttaisi minua edes jossakin, mutta pientäkin asiaa (esim. roskien vienti) saa pyytää 5 kertaa ja lopulta joudun tekemään senkin itse, kun mies ei ole kuulevinaan tv:n katselun, kännykän tai musiikin kuuntelun vuoksi. Jos lapsi mainitsee, että häntä pissattaa, ja mies lähtee hänet vessaan viemään, niin sekin tehdään aina erittäin kiireellä, että isä pääsee takaisin tv:n ja kännykän pariin. Lapselle tulee syyllinen olo siitäkin, että pyysi isää viemään hänet vessaan.
Tuntuu, että minun pitää olla se ainut, joka antaa virikkeitä lapsille ja vie niitä ulos jne. Miehelle lasten kanssa ulkona olokin on puolen tunnin pikasuoritus, jonka jälkeen esim. sunnuntaipäivä menee mieheltä tv:tä katsoessa. Onko vain hyväksyttävä, että olen koko perheen orja ilman oikeutta vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Että olen se, jonka vastuulla on koko perheen huolehtiminen. Että miehen osuudeksi riittää töissä käynti ja lastenhoito sohvalla makaamalla?
Jos käyn ruokaostoksilla illalla, odottaa minua lasten ruoanlaitto saman tien, kun tulen kotiin viikon ruokaostosten kanssa. On minun syyni, että lapset syövät myöhään, vaikka minun on pakko käydä kaupassa, kun kukaan muu ei sitä halua tehdä. On niin riittämätön olo. Vaikka teen perheeni eteen aamusta iltaan töitä, niin minun työmäärääni ei näe kukaan. Saattaa olla, että jos olen juuri pessyt vaikka wc:n, on se puolen tunnin jälkeen sen näköinen, ettei sitä olisi pesty viikkoon (saippuat altaan reunalla ja pissaa pöntönreunoilla). Koskaan en saa edes ruokaostoksia purtkaa rauhassa, kun pitää kiirellä laittaa ruokaa lapsille. Sitten, kun kello on miehen mielestä liikaa, alkaa hän tiuskia lapsille ( tällä tavoin näyttää minulle, että tein väärin, kun kävin kaupassa, enkä ollut yhtäaikaa laittamassa perheelle kotona ruokaa).
Tätä siis tulee olemaan vielä seuraavat 16 vuotta elämästäni, koska mies sanoi mm. että ruoanlaitto kuuluu minulle. Kuten pyykit, kaupassakäynti ja lähes kaikki muutkin kotityöt. Pian lähden töihin hoitovapaalta ja sama meno jatkuu. Teen kaikki illat töitä töiden jälkeen, että saan ruoat lapsille, pyykit ja muut pakolliset hoidettua. Ja mies auttaa hoitamalla lapsia (katsomalla itse kännykkää ja tv:tä).
Mitä muut perheelliset naiset sanovat tähän? Tuntuu, että minulla ei ole edes oikeutta vaatia miestä tekemään mitään, koska kotityöt talon sisällä ovat hänen mielestään naisen velvollisuus. Eikä minulla ole oikeutta vaatia myöskään mieheltä edes 15-30min yhteistä tv-hetkeä iltaisin. Olen monet kerrat yrittänyt sanoa, että meillä olisi aiemmin illalla yhteistä aikaa, jos hän auttaisi minua edes jossakin, mutta pientäkin asiaa (esim. roskien vienti) saa pyytää 5 kertaa ja lopulta joudun tekemään senkin itse, kun mies ei ole kuulevinaan tv:n katselun, kännykän tai musiikin kuuntelun vuoksi. Jos lapsi mainitsee, että häntä pissattaa, ja mies lähtee hänet vessaan viemään, niin sekin tehdään aina erittäin kiireellä, että isä pääsee takaisin tv:n ja kännykän pariin. Lapselle tulee syyllinen olo siitäkin, että pyysi isää viemään hänet vessaan.
Tuntuu, että minun pitää olla se ainut, joka antaa virikkeitä lapsille ja vie niitä ulos jne. Miehelle lasten kanssa ulkona olokin on puolen tunnin pikasuoritus, jonka jälkeen esim. sunnuntaipäivä menee mieheltä tv:tä katsoessa. Onko vain hyväksyttävä, että olen koko perheen orja ilman oikeutta vapaa-aikaan ja rentoutumiseen. Että olen se, jonka vastuulla on koko perheen huolehtiminen. Että miehen osuudeksi riittää töissä käynti ja lastenhoito sohvalla makaamalla?
Vastaukset 78
Vanhimmat
Arvaatko, mitä minä tekisin?
Kyllä. Miehen muututtava tai ero.
Miksei voi tutustua siihen ihmiseen ensin kenen kanssa lapsia tekee. Miksei mitään elämää voi suunnitella ja sopia ennen kun lapset on maailmassa. Minäminäminä. Siis sinä olet hoitovapaalla ja miehesi hankki töissä käymällä rahaa siihen elintasoon? Sanoisin että oma vika. Kyllä tuollaiset arkiset asiat pitää sopia ja suunnitella..onhan sitä 9 kk aikaa miettiä miten koti -ja kauppahommat ratkotaan ennen kun ne vahingot pyörii siinä teeveen edessä. Kasva aikuiseksi. Kerro mitä haluat, vaadi kompromissejä tai eroa. Älä vingu ja vinetä omaa kykenemättömyyttä hoitaa kotia ja lapsia -Hoitovapaalla. Sama kun mies jättäis töissä työt tekemättä.
Hei nyt ihan oikeasti teillä pienet lapset ja niiden ehdoilla menette. Yhdessä sopikaa vuoro päivin milloin on toisen tehtävä kotityöt. Ihanko oikeasti mies vaatii sinun tekevän kotityöt? Toinen kun käy töissä ja makaa sohvalla. Etkö ymmärrä että olet itse tämän sille suonut. Nyt sovitte yhdessä miten siivoustyö tai ruuanlaittoa tai lasten hoitoa hoidetaan niin että molemmat osallistuu. Älä kilpaile siitä kumpi tekee enemmän. Koska tuo tilanne kun toinen on kotona on se että silloin myös enempi tekee. Kun lähdet töihin olette samalla viivalla. Ja kun laitat ruokaa huikkaa miehelle "laitatko pyykit koneeseen tai laita kuivumaan? Tiskasitko kultaseni minä hoidan pyykit? Jne. Ja jos kieltäytyy sillä että "kuuluu naisen hommiin on se silloin jo väärin täysin. Kyllä isän pitää tietää mitä siltä vaaditaan jotta lapsilla ja sinulla on hyvä elämä. Samoin sinun tulee oppia ja kunnioittaa toista. Jos toinen olevansa väsynyt eikä jaksa tuet silloin toista. Yhdessä kotityöt tehdään sen pitäisi olla kaikille selvää.
Kyllä, hyviä ajatuksia ja neuvoja.
Se on YHTEINEN työ ja touhu. Ketään ei ole erikoisasemassa.
Töiden priorisointi on tärkeä juttu yhteisessä elämässä.
Kotityönne ovat jakautuneet niin koska sinä olet sen mahdollistanut miehelle. Sinä teet lopulta ne työt vaikka sitten vihaisena ja huokaillen. Ja mies tietää sen joten miksi hän tekisi mitään?
Jos minä olisin sinä niin pakkaisin tavarat ja lapset ja menisin vaikka vanhempieni luokse kuukaudeksi. Mies voisi sitten miettiä ihan yksikseen että miten haluaa elää ja kenen kanssa.
Voisin myös kysyä että mitä sinä oikein teet tuollaisella miehellä? Mitä hän sinulle antaa?
Vaimoni eli tuollaista elämää vuosikaudet kahteen otteeseen purnaamatta koskaan.
Jäädessään äitiyslomalle hän irtisanoutui työpaikastaan ja jäi kotiin useaksi vuodeksi.
Toinen penska tuli niin nopeasti kuin luonto salli ja vaimon kotivastuuta riitti tenavien ala- / yläasteikään saakka.
Vaimo hoiti kaiken. Talouden, lapset, kotityöt, rahaliikenteen ja osan pihatöistäkin kunnes nuorempi penska, poika alkoi olla tekijä.
Minä olin varsin paljon työmatkoilla viikon jaksoina.
Myös silloin kun vaimo oli jomennyt iltatöihin.
Toisen rupeaman, 12 vuotta, alkaessa tenavat olivat jo yläaste- / lukiovaiheessa ja täysipainoisia työläisiä Olin kotona vain perjantai illasta maanantai aamuun. Enkä tehnyt silloin mitään.
Eivät nuo vuodet aiheuttaneet parisuhde- eikä perhe-elämään mitään hämminkiä.
Koskaan vaimoni ei ole edes vihjannut jääneensä liian vähälle huomiolle.
Vain silloin kun jalkani oli kipsissä 2,5kk ja hän toimi päivittäin ok -työmaalla sekaduunarina vietyään lapset anopille, hän jälkeen päin sanoi sen olleen raskasta aikaa. Penskat istumatasolla vahvistetulla lastenvaunulla työntäen anopille 5km:n päähän ja sama toisin päin illan suussa.
Vaimoni elopaino oli silloin noin 55kg.
Miksi naiset valittavat? Liian vähän huomiota ja palvontaako?
7369
Sinun ja ap:n tilanne on täysin erilainen. Etkö näe sitä? Teillä oli yhteispeliä, selkeät roolit (johon molemmilla oli tarvittava"sielun palo", sisäinen motivaatio) - ja arvatenkin arvostitte toistenne panostusta. Sinä et liioin puuttunut kotiasioihin, koska olit paljon poissa, vaimosi kotona. Sehän on selvää, ettei poissa ollessaan voi tiskata, siivota ja korjailla paikkoja. Mutta siihen tarvitaan juuri molempien hyväksyntä, yhteistuumin niin tehdään.
Aivan eri juttu on, kun toinen on kotona seuraamassa miten kumppani uupuu eikä häntä huvita illalla edes katsoa tv.tä yhdessä. Tai tehdä muutakaan yhdessä. Ilman yhteispeliä suhteessa ei ole mitään.
Asiaan vaikuttaa paljon se, että olette sen ikäisiä - jotain seitsenkymppisiä muistaakseni? - että vaimosi ikäisiä on pikkutytöstä kasvatettu että sinun tulee palvella ja olla nurisematta vaikka jalat menis alta.
Ja jos jalat menee alta, sitten nuriset siellä maassa ihan itseksesi.
Siis kasvatuksessa asetetut asenteet vaikuttavat.
Kuten myös sinun itsesi kohdalla: Miehen ei tarvitse tehdä mitään koska hän tuo rahat kotiin. Vastaavasti vaimo ei nurise täsmälleen samasta syystä: Ruokkivaa kättä ei purra!!
Nämä oli ne roolit ikäistesi miesten ja naisten vanhemmillakin aikoinaan, ja näihin samoihin rooleihin tytöt ja pojat kasvatettiin.
Kyse ei ole palvonnan ja huomion vähyydestä vaan epäoikeudenmukaisuudesta kun / jos nykynainen valittaa että nyt kaikki ei mene oikein.
Luulempa että ihmisiä on niin monenlaisia.
En ole aloittaja mutta kommentoimpa tätä vähän. Jos naisesi olisi eri luontoinen niin varmaankin olisi tarvinnut apua kotitöihin. Tuskin on palvontaa jos haluaa että mies osallistuisi arki puuhiin.
Kuinka ! sinisilmäisenä olet perustanut perheen ? Funtsit liian myöhään sitä miten haluat päiväsi viettää .
Ei tuollainen ole aina selvillä / selvitettävissä etukäteen.
Joidenkin ihmisten käytös, muuttuu totalisesti, avioliiton /avoliiton / yhteenmuuttamisen yms. myötä. Eli kun toinen on saatu ikään kuin sidotuksi itseensä, voi päästää todellisen luonteen esiin. ( Joka tuskin on mitään tai vähääkään positiivista.)
Voi että miten tyhmä olet. Ei voi muuta sanoa.
Jos miehesi ei tehnyt kotitöitä ennen lasten syntymää, niin tuskin se tekee niitä lapsen tai lasten syntymän jälkeenkään. Olisit ottanut paremman miehen.
Ja miksi, oi miksi, hankkia useampia lapsia henkisesti keskenkasvuisen, tai älyllisesti vajaan kanssa. En ymmärrä. Oma on tämäkin valintasi, eikä se täällä kitisemällä korjaannu.
Vielä tuohon orja-kommenttiin, että mietipä vähän ennen kuin kaadat paskaa lastesi niskaan.
He eivät ole omasta vapaasta tahdostaan tähän maailmaan syntyneet. Sinä olet heidät tehnyt idiootin kanssa ja jos siitä idiootista ei ole huoltajaksi, niin kyllä se sinä olet, joka kersojesi hyvinvoinnista vastaa!
Toki voithan sinä siirtää vastuusi yhteiskunnalle ja antaa ne adoptoitavaksi.
Olen elänyt samanlaisen miehen kanssa avioliitossa ja myös lapset tehtiin. Ylempänä jälkiviisaana kommentoitiin, että itsepä miehen valitsit ja olisit harkinnut tarkemmin, mutta voin lohdutukseksi sanoa, että en minäkään tiennyt silloin nuorempana kun vielä kahden asuttiin, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Silloin aikoinaan vielä mies teki jotain kotitöitäkin kanssani tms. Mutta sitä myöten kun perhe kasvoi ja työmäärä lisääntyi, isoon omakotitaloonkin oli muutettu, mies eriytti itsensä kaikesta kotitöihin ja lastenhoitoon liittyvästä pala palalta.
Omiin harrastuksiinsa kyllä kulki, illat ja muu vapaa-aika meni kännykkää räplätessä ja telkkaria tuijottaessa. Jalkaa nosti ilmaan jos imuroin, hah. Ovenpielessä olevan roskiksen yli käveli kun ei se ainakaan hänen kuulunut viedä ulosmennessään jne.
Ketjussa sanottiin myös, että itsepä olet opettanut. Minä en tuohon opettanut, ihan itse hän elämäntapansa valitsi. Minä vaadin osallistumista, mutta eipä äijää kiinnostanut, ei myöskään perheen yhteiset tekemiset, ei lasten kanssa menemiset. Ei auttanut sanomiset, ei rakentavat keskustelut, riidat, eivät to-do listat. Oli kuin tuuleen olisi huutanut.
Lopulta totesin olevan täsmälleen samassa jamassa kuin sinä AP olet, paitsi että olin jo siirtynyt takaisin työelämään itsekin. Se oli kuin monilapsisen yksinhuoltajan raatamista, mutta sillä erolla että taloudessa oli itseni lisäksi toinen aikuinen syömässä, sotkemassa ja pyykkiä tekemässä. Semmoinen aikuinen asukki, vapaamatkustaja-elätti.
Arvaat varmasti, että erosin. En silti kadu liittoa, sain siitä ihanat lapset. Mutta jos sun miehellesi ei mene puhe perille eikä aiokaan muuttua, itse valitset jos tuohon jäät. Kyllä se mies sinun passattavana pitopalvelussasi pysyy eikä edes halua että häneltä mitään vaadittaisiin.
Mutta jos eroat, lapset voivat olla isällään vaikka vuoroviikoin, tai jos ei pysty huolehtimaan heistä niin pitkää aikaa kerrallaan, niin sitten sovitte muuten yhteishuoltajuudesta. Saat siten työtaakkaan helpotusta, saat alkaa elämään myös omaa elämää ja saat ns. lapsivapaita viikonloppujakin. Eikä ole ainakaan enää sitä laiskaa miestä siinä pinnaa kiristämässä ja kiukuttelemassa. Olet seuraavaa miestä valitessasi jo paljon viisaampi.
Mitenkäs lapset selviävät hengissä yhteishuoltajuudessa, kun mies ei koskaan siivoa kotonaan eikä laita ruokaa? Siellä varmaan rotat juoksentelevat nurkissa ja lattiat ovat täynnä ansoja, joissa lapset voivat taittaa nilkkansa?
Kyllä se patalaiskakin mies pitää yleensä sen oman kotinsa jokseenkin kunnossa, edes sen verran että lapset voivat ainakin viikonloppukyläillä joka 2. viikonloppu. Eikä lapset siihen kuole jos silloin on valmisruokaa tai käydään ulkona syömässä.
Jos isällä ei ole edes sen vertaa normaalia elämänhallintaa, niin lastensuojelun kauttahan se päätetään ettei yhteishuoltajuuteen ole käytännössä mahdollisuuksia. Noin hankala tilanne on yleensä vain silloin jos on taustalla päihde- tai mielenterveysongelmaa.
Aika pianhan nuo tuon tyyppiset elätti-miehet ottavat uuden emännän jos vain saavat, eivät osaa olla yksin ja tarvitsevat jonkun passaamaan sekä jakamaan elämisen kulut. Minunkin exällä oli uusi ruuanlaittaja/siivooja jo 7 vkoa poismuuttoni jälkeen, heh.
Naiset valitsee vääriä miehiä. Et edes ole parisuhteessa vaikka asut miehen kanssa , miehes ei rakasta sinua sillä rakastava mies auttaa kyllä kotitöissä ja välittää. Naiset ei vaan uskalla erota väärästä miehestä kun pelkäävät yksinäisyyttä.
Eikä me mitään yksinäisyyttä pelätä, naurettava ajatuskin.
Sitä me pelätään, miten lapset kestävät eron, muuton ja koulunvaihdot, kuinka saadaan talo kaupaksi ja lusikat jakoon. Se on iso voimanponnistus mutta sen verta vahvoja naiset ovat että he myös sen eron tilastollisestikin miestä useammin toteuttavat.
Lapset kyllä kestää eron. Talon myymistä ette voi vaikuttaa, siihen vaikuttaa markkinat ja teidän pitää vaan toivoa että joku ostaa. Lusikoita voi ostaa uusia, lapset saa uusia kavereita uudesta koulusta. Nainne on se heikompi joka ei kestä erota eikä mielellään eroa vaikka mies olisi kuinka huono kumppani. Ennen yhteen muuttoa pitää selvittää niitä asioita että auttaako mies kotitöissä ja muissa asioissa. Jos miehen oma asunnossa on tiskit likaisia jätetty lojumaan pöydille niin se kertoo jo aika paljon että mies ei tee kotitöitä. Minä tiskaan tiskit aina ruokailun jälkeen eikä ole ongelmia siivoamisessa sen jälkeen kun keittiö on siisti. Aikooko aloittaja tosiaan olla vielä vuosia miehen palvelijana vaikka ei saa siltä mitään takas?
Olet myös liian heikko ja et osaa olla kova. Miehen on nyt vaan tehtävä niitä kotitöitä. Älä tee miehelle ruokaa, älä pese sen vaatteita, äläkä huomioi sitä mitenkään.
Ei tuo johdu naisen heikkoudesta. Ei miestä voi pakottaa, jos hän ei itse halua tehdä kotitöitä. Suhde vain menee karille, jos yrittää tuollaisia keinoja. Itse olen todennut asian vuosien myötä. Ystävien kommentit, että laita mies kuriin, ovat ihan hölynpölyä. Ei miestä voi laittaa kuriin. Eihän mies mikään koira ole vaan ihminen, jolla on oma tahto ja oma sisäinen moraali. Itse olen sitä mieltä enemmän, että ääretön kärsivällisyys ja sen sietäminen, että parisuhteen toinen osapuoli on tuolta osin vajaa, on ainut tie. Pakottaminen ei ole tie. Tuo pakottaminen johtaa vain riitaan ja pahoinvointiin. Toinen vaihtoehto on sitten päättää, että ei haluakaan elää sellaisen kumppanin kanssa ja ottaa avioero. Itse olen vähitellen valinnut tehdä asiat itse. Vain pienen osan siirrän miehelle, sen osan, johon tiedän hänen kykenevän. Laiha sopu on tässä asiassa parempi kuin lihava riita, kaikkien osalta. Sitä mieltä olen, kun vuosia olen elänyt miehen kanssa, jolla ei mitä ilmeisemmin ole psyykkistä vahvuutta olla se auttava ja osallistuva puoliso. Minua lohduttaa tässä tilanteessa tieto, että on yksi, joka näkee ja huomaa ja palkitsee kaiken hyvän, kuten Jobin kertomus vakuuttaa.
Samaa mieltä, ketään ei voi pakottaa. Ei se johda mihinkään.
Mutta muuten tuo on tuommosta kristillistä uhrautuvuus-marttyyrihenkeä, joka ei sovi kaikille. Ole sinäkin varovainen ettet salakavalasti katkeroidu, tai ala katsoa miestäsi alaspäin koska olet itse kykenevämpi. Kaikki tuommoinen epätasapaino kun on huonosta rakkaudelle.
Hyvä kuitenkin, että koet saavasi vakaumuksestasi sen tyytyväisyyden, millä jaksat eteenpäin, kun miehesi ei osaa arvostaa sitä mitä puolisona teet.
Sehän on sitten naisen vika jos elää sellaista elämää jossa tekee kaikki kotityöt ja mies vaan makaa sohavalla. Jos haluaa olla miehelle palvelija niin siitä vaan. Suhde on jo karilla jos nainen tekee kaikki ja mies makaa sohvalla. Ei se ole rakkautta jos mies ei auta kotitöissä eikä missään. Mies on vaan lomalla ja nainen palvelee. Miksi siis tuhlata vuosia sellaisen miehen kanssa. Kamat laatikkoon ja ero sitten, kyllä meitä miehiä on jotka tosiaan tekee kotitöitä eikä jätä naista yksin.
Eipä tuo ole noin ehdotonta! On erilaisia olosuhteita.
12 vuotta kului siten, etten tehnyt kotona mitään. En todellakaan mitään.
Silti liittomme ei ollut hetkeäkään uhan alainen.
Tuon jakson alkuvuosina olivat molemmat lapsemme kotoa. Sitten vain toinen ja aivan loppuvuodet vaimo puolusti yksin linnaketta.
Silloin vaimo joutui joskus hyväksymään naapurin ukon tarjouksen lumitöiden tekemisessä.
Todellakin, mies ei ole koira. Muttei myöskään lapsi jolle täytyy tehdä myönnytyksiä kun se ei itse mitään ymmärrä ja kun se ei itse mitään osaa, ei kykene.
Koiran asema on yhtä nöyryyttävä kuin lapsen asemaan alennettu / itsensä alentanut aikuinen mies!
Kuka nainen voi kunnioittaa miestä jota täytyy hoivata ja passata kuin lasta?!
Kaikkein pahinta tällaisessa on se, että vaimo joka on ''äärettömän kärsivällinen ja sietää'', rikkoo itseään koko ajan, selittelee itselleen että kaikki on ihan hyvin, ja kuitenkin sisällään on tietoinen siitä että kaikki on epäoikeudenmukaista, että itseä kohdellaan väärin.
On varmaan kauheaa tajuta että oma työtaakka on kaksinkertainen mieheen verrattuna, ja että puoliso ei halua edes huomata.
Kyllä tuollainen katkeroittaa vuosikymmenien mittaan. Mutta jos vaimo on päättänyt että täytyy olla äärettömän kärsivällinen ja sietää, niin tuo katkeruus täytyy painaa aina vain syvemmälle ja syvemmälle ettei mieli räjähdä.
Olen pannut merkille että joissain tapauksissa välinpitämättömällä ja vaimosta piittaamattomalla miehellä on jossain ''toinen elämä'', toinen rakas, ja siksi se kotielämä ei oikein kiinnosta. Miestä ei huvita eikä kiinnosta opetellakaan kotitöitä.
Ja mikä kotitöissä on niin vaikeaa? Onko se jotain rakettitiedettä?
Totuus on se, että monet miehet teeskentelevät avutonta.
Vaikuttaa siltä, että tosiaan olet yksin vastuussa kaikesta, ja ikävä kyllä, muutenkin yksin parisuhteessanne. Hoitovapaalla ollessa tuo varmasti on vielä helpompaa, mutta mennessäsi töihin, alkaa todellinen kotiorjuus. Tai vaihtoehtoisesti töistä kotiin meno ahdistaa. Etenkään miestäsi et halua edes nähdä. Näin ainakin kävi minulle - tosin exäni ja minun tilanne ei ollut ihan tuommoinen. Olisi myös rasittanut ihan viimeisen päälle, jos mies olisi ollut kaiket illat kotona sohvalla istumassa, tv.tä katsomassa, ja kännykkää räpläämässä.
Oma isoäitini jäi leskeksi, kun nuorin (eloonjääneistä) lapsista oli 4-vuotias, lapsia yhteensä seitsemän. Kertaakaan hän valittanut, että olisi rankkaa lasten ja töiden kanssa. Tämä toimi mallina minullekin. Lapsia voi joko joutua hoitamaan yksin tai saada hoitaa yksin, oma valinta, suhtautuminen/asenne ratkaisee asian. Mutta oli miten oli, parisuhteeseen teillä ei muuta ratkaisua ole kuin että yrität puhua miehelle, saada pariterapiaan ja/tai sietää. Tai sitten erota. Kirjoituksestasi huokuu, ettei mies arvosta sinua ollenkaan, päinvastoin häntä kiinnostaa vain arvostella sinua ja pahoittaa mielesi. Eikä mies halua myöskään viettää aikaa kanssasi, joka mitä suurin merkki rakkaudettomuudesta. Mielestäni tuolla pohjalla ei kannata lähteä edes pariterapiaan. Suhteessa täytyisi olla molemminpuolinen arvostus ja yhteismeininki, muuten sillä ei ole edes mahdollisuutta onnistua.
Hoitovuosilta paluu töihin. Tuttu tilanne meillä.
Tietenkin miehen asenne muuttuu ja hän arvioi asiat uudelleen.
Niin tapauhtui meilläkin kun vaimoni meni kotivuosien jälkeen osa-aikaiseen iltatyöhön. Työaika arkisin klo17> 20:een ja lauantaisin klo 8 > 15:a.
Vaimo hoiti kodin päivärutiinit ja me lasten kanssa muut puuhat.
Lapset osallistuivat siivoukseen ja myöhemmin hoitivat mm. omat pyykkinsä.
Lauantaisin vaimo palasi kotiin siivottuun taloon, valmiiseen kahvipöytään.
En usko, että kukaan parisuhteeseen sitoutunut mies on niin tyhmä tai/ja itsekäs, etteikö tajua muutoksen tarpeellisuutta.
Myös pitemmällä tähtäyksellä on luultavaa, että mies arvioi järkevällä tavalla taakan jakautumisen vaikutusta parisuhteeseen.
Pyrkimys kumppanin hyvään oloon ja viihtymiseen on pohjimmiltaan miehen itsekkyyttä. On mukavampi elää siten!
Luota tulevaisuuteen ja miehesi järkeen ja hyvään tahtoon!
"Luota tulevaisuuteen ja miehesi järkeen ja hyvään tahtoon! "
Ap:nä en luottaisi.
Itse luotin, vuosia, aivan turhaan. Exällä oli aina jokin hieno sitku -vastaus valmiina, jonka uskoin.
"En usko, että kukaan parisuhteeseen sitoutunut mies on niin tyhmä tai/ja itsekäs, etteikö tajua muutoksen tarpeellisuutta."
Valitettavasti uskomuksesi on tosi sinisilmäinen ja väärä. Jo tässä ketjussa on käväissyt usempi nainen toteamassa samaa kuin AP ja minä liityn jatkoksi. Liittoa takana 18 vuotta, eli ei voi ainakaan sanoa etten olisi antanut mahdollisuutta muutokseen ja ihan taatusti tein kaikkeni, pariterapiaehdotuksia myöten. Erosin lopulta minäkin. Nyt jäljestä päin mietin, että miten mä tosiaan jaksoinkin, huh - neljä lasta, iso talo ja piha, 2 koiraa, oma vuorotyö. Kodin pienkorjauksia ja maalauksia myöten kaikki oikeastaan yksin. Mutta jaksaahan sitä kun on pakko jaksaa. Lapset ovat nyt jo isompia ja mullakin on jo uusi kumpppani. Ruokaa ei nykyinenkään osaa laittaa ja monesti joutuu pyytämään asioita kun ei itse huomaa tehdä, mutta tekee sitten kun nätisti ehdottaa ja kaikki hyvin, pusut päälle :)
En usko olevani hyväuskoinen vaan realisti.
Miehen vetäytymisen ymmärrän siinä tapauksessa, että hän kokee joutuneensa painostuksen kohteeksi vaikka puoliso ei sitä olisi tarkoittanutkaan.
Ja perkele! Minuahan ei määräillä?
Kaikkein pahin ja minulle käsittämätön painostuskeino on seksin säätely jota kirjoitteluista päätellen esiintyy.
Umpiovelana vaimoni ei koskaan edes ehdottanut mitään eikä muutenkaan olemuksellaan viitannut vastuun jakoon.
Työtaakka väsyttää eikä sitä tarvitse edes mainostaa.
Harrastukseni sapuskan laittoon heräsi 70-luvun alkupuolella siitä yksinkertaisesta syytä, ettei vaimollani ola harmaata haisua nisäkkäiden tai kalojen anatomiasta.
Minä hankin ruhot ja paloittelin ne samalla suunnitellen kunkin kimpaleen käyttötarkoituksen.
Kalan käsittelyssä sama juttu.
Vaimoni istui ruokakaupan kassalla yhteensä yli 20 vuotta eikä hänen edes tarvinnut sanoa nähneensä riittävästi ruokia loppuelämänsä ajaksi.
Matkoilla tiemme eroavat kahdesta syystä. Minä en lähde katselemaan rättien hypistelyä eikä vaimoni tule kaverikseni kauppahalleihin, ei millekään, eikä varsinkaan kala-ja äyriäisosastolle.
Mutta itse aiheeseen. En suostu uskomaan, että kukaan pitempään parisuhteeseen sitoutunut mies on osallistumatta yhteisiin askareisiin jos häntä ei ole provosoitu tavalla tai toisella!
En viitsi mainita mitään peilistä.
Minä puolestani olen sitä mieltä, että suuri osa miehistä kokee joutuvansa "painostuksen" kohteeksi, jos kumppani edes uskaltaa ehdottaa miehen osallistumista kotitöihin. Syitä miksei osallistu riittää joka lähtöön. Helpoin, mutta ei ainakaan uskottavin on "kotityöt talon sisällä ovat hänen mielestään naisen velvollisuus. " Kotityöt ovat tismalleen yhtä suuri velvollisuus miehelle. Ellei niihin osallistu, mies laiminlyö parisuhteen, eikä todellakaan ole sitoutunut siihen.
Ap:n tapauksessa miehen suhtautuminen AP:hen on kuitenkin PALJON suurempi ongelma kuin hänen haluttomuutensa kotitöihin.
"kun saan hommat tehtyä ja olisi aikaa hetki esim. katsoa tv:tä yhdessä, lähtee mies nukkumaan. "
"Ja jos joskus katsoo kanssani hetken tv:tä, syyllistää minua siitä, että hänen nukkumaan menonsa myöhästyy"
"Omia sarjojaan saattaa sen sijaan katsoa myöhäänkin ilman valitusta. "
" On minun syyni, että lapset syövät myöhään, vaikka minun on pakko käydä kaupassa, kun kukaan muu ei sitä halua tehdä."
" Sitten, kun kello on miehen mielestä liikaa, alkaa hän tiuskia lapsille ( tällä tavoin näyttää minulle, että tein väärin, kun kävin kaupassa, enkä ollut yhtäaikaa laittamassa perheelle kotona ruokaa). "
" mies sanoi mm. että ruoanlaitto kuuluu minulle"
". Kuten pyykit, kaupassakäynti ja lähes kaikki muutkin kotityöt."
Pian lähden töihin hoitovapaalta ja sama meno jatkuu. Teen kaikki illat töitä töiden jälkeen, että saan ruoat lapsille, pyykit ja muut pakolliset hoidettua. Ja mies auttaa hoitamalla lapsia (katsomalla itse kännykkää ja tv:tä).
"kotityöt talon sisällä ovat hänen mielestään naisen velvollisuus"
". Eikä minulla ole oikeutta vaatia myöskään mieheltä edes 15-30min yhteistä tv-hetkeä iltaisin. "
Olen monet kerrat yrittänyt sanoa, että meillä olisi aiemmin illalla yhteistä aikaa, jos hän auttaisi minua edes jossakin, mutta pientäkin asiaa (esim. roskien vienti) saa pyytää 5 kertaa ja lopulta joudun tekemään senkin itse, kun mies ei ole kuulevinaan tv:n katselun, kännykän tai musiikin kuuntelun vuoksi."
" Jos lapsi mainitsee, että häntä pissattaa, ja mies lähtee hänet vessaan viemään, niin sekin tehdään aina erittäin kiireellä, että isä pääsee takaisin tv:n ja kännykän pariin. Lapselle tulee syyllinen olo siitäkin, että pyysi isää viemään hänet vessaan. "
Jne jne.
Ts. jos mies suhtautuisi rakastavasti tai edes ystävällisesti ja yhteistyökykyisesti AP:hen, ei heillä olisi tätä ongelmaa, koska hän ottaisi ap:n huomioon. Nyt hän ei sitä todellakaan tee. Mies on mitä ilmeisemmin ns. virtahepo olohuoneessa mies. Tulevaisuudessa, ellei ap jätä miestään, koko perhe tanssii miehen ehdoilla. Kaikki pelkää sanomasta mitään mitä oikeasti ajattelee, ettei vain tulisi yhteenottoja, saisi perheen ilmapiirin pysymään edes jonkinnäköisessä kunnossa. Ap:n kirjoitus kokonaisuudessaan huokui jännityksen ja konfliktin ilmapiiriä. Tämä "Lapselle tulee syyllinen olo siitäkin, että pyysi isää viemään hänet vessaan. " kertoo siitä, että samanlainen meno tulee jatkumaan, ja pahenemaan. Jos ap ei eroa, niin hän aivan varmasti saa huomata olevansa vielä isän ja lasten välisten yhteenottojen sovittelija/tasoittelija > Isä syyllistää lasta, käyttäytyy huonosti > lapsi hämmentyy, itkee, tuskistuu > josta isä suuttuu vielä enemmän, vihastuu. Jossain vaiheessa, silloin kun äiti ei ole näköpiirissä, isä raivoaa ja käyttäytyy aggressiivisesti lapsia kohtaan. Olisin mielelläni väärässä tämän suhteen, mutta näin se menee.
7369 - vielä. Toistan, ap:n ongelma ei ole hänen miehensä haluttomuus kotitöihin, vaan miehen epäterve käytös läheisiään, ap:tä ja lapsia kohtaan.
Kommenttini ensimmäiseen kappaleesesi.
Naisen ei tarvitse huomauttaa. Puuhat jakautuvat luonnostaan!
Kotityöt EIVÄT ole tismalleen yhtä suuria velvollisuuksia vaan se tekee jolla on mahdollisuus tai/ja osaa paremmin.
Kun nainen on kokoaikaisesti kotona ja mies haalii elantoeurot niin tismalleen tasajako on anuksesta. Meillä kumpikaan ei olisi voinut ajatellakaan noin!
Lapsille tiuskiminen tuntuu oudolta! Liioittelua?
Osallistuminen lasten hoitamiseen? On täysin luonnollista, että kotiäiti hoitaa vaipanvaihdot, kylvetykset, tankeron mössöjen valmistukset, syöttämiset yms.
Kun vaimo oli väsynyt niin osuuteni rajoittui siihen, että kävin työntelemässä tenavaa vaunuissa ulkona, nukutin penskaa oh:n lattialla vatsani päällä ( nukahti hyvin ) yms. pientä.
Minua epäilyttää tuo kuvaus isän suhtautumisesta yhteisiin lapsiin! Epäilyttäisi vaimon omiinkin.
Ymmärrän kyllä, että olosuhteisiin pettyneenä saattaa kuvata kärjistäen asioita pitämättä sitä liioitteluna.
Kuitenkin parisuhteessa on kaksi henkilöä jotka ovat tehneet päätöksen yhteiselosta.
Siis, se peili!
Näyttäis siltä että arvioit kaikkia miehiä itsesi kautta.
Jos sinä olet tajunnut että sinun on aika tarkastella tilannetta uudelta pohjalta, että on aika helpottaa vaimon taakkaa, luuletko että kaikki suomimiehet tekevät samoin? Että on olemassa joku yleispätevä kaava joka pätee kaikkiin miehiin samoin kuin päti sinuun?
Että kun mullekin kävi näin niin sitten kaikille?
Ei mene noin. Kaikki miehet eivät tajua. Eivät halua.
Me ihmiset emme ole samasta puusta veistettyjä.
"...se tekee jolla on mahdollisuus tai/ja osaa paremmin."
Eli jos/kun, se nainen tekee ne hommat paremmin, niin ne kuuluvat automaattisesti hänen töikseen?? Ei muuta kuin, siskot, nyt kehumaan miehelle, että kyllä sinä imuroit niin paljon paremmin kuin minä. Ja peset lattioita & vessoja. Ja laitat ruokaa...
Sitten ne hommat kuuluvat miehelle... ;o)
"On täysin luonnollista, että kotiäiti hoitaa vaipanvaihdot, kylvetykset, tankeron mössöjen valmistukset, syöttämiset yms."
No huh, huh! Onneksi nykyinen mieheni ei ajattele noin, eikä kukaan muukaan, jolla on pikkuisenkin järkeä päässä. Onneksi useimmat nykypäivän isät ymmärtävät, että suhde lapseen luodaan jo vauva-aikana.
On paljon aikuisia, jotka sanovat etteivät lapsena tunteneet isäänsä. Ja heitä on varmasti paljon! Isä kävi töissä, lepäsi (lapset olivat hiljaa) ja nukkui. Eipä siinä mitään suhdetta päässyt syntymäänkään. Itsekin kuulun tähän joukkoon ja arvostan NIIN korkealle mieheni, joka on täydellinen vastakohta verraten omaan isääni.
"Kun vaimo oli väsynyt niin osuuteni rajoittui siihen, että kävin työntelemässä tenavaa vaunuissa ulkona, nukutin penskaa oh:n lattialla vatsani päällä..."
Sanonko mitä ajattelen? Jos jätän kirosanat pois niin en mitään.
Muutama vuosikymmen sitten niitä kotihommiakin oli enemmän kuin nykypäivänä. Luulisi, että olisit auttanut edes katsomalla lapsia kun et kotitöihinkään osallistunut.
Fiksut isät jopa patistavat (koti-)äitejä johonkin harrastukseen silloin kun itse ovat lasten kanssa. Isät ovat myös lastensa vanhempia, ei unohdeta sitä.
Olipa taas aloitus! Kyllä on raskasta lukea näiden kyvyttömien nykyäitien valituksia kotitöiden raskaudesta sekä miehen osuudesta lastenhoitoon. Tukea saa toisilta samanlaisilta ja tuki tulee muodossa: erotkaa sillä eihän tuota kukaan nainen jaksa. Jokainen itse eronnut suosittelee sitä samaa kanssasiskoille!
Hei haloo! Onko se eron jälkeen yhtään helpompaa? Yksinhuoltajana joutuu tekemään vielä enemmän ja lisäksi tulee myös rahahuolet. Ihmettelen jos siihen jamaan noin kevyin perustein haluaa itsensä saattaa....ettekö ole saaneet äidiltänne neuvoja, kun miehelään hinguitte.? Kaikki ne sinne hinkuu ja siellä sitten vinkuu! Vanha lentävä lause ja aina yhtä ajankohtainen...
Nykynaisilla on ainoa autuaaksi tekevä ajatus saada lapsivapaa viikonloppu! Kokea uusi rakastuminen ja löytää sama intohimo kuin teininä...
Täytyisi kuitenkin muistaa, että kun lähtee sutta karkuun tuleekin karhu vastaan! Elämä voi muuttua täydelliseksi kaaokseksi...ja lapset kärsivät vielä enemmän kuin sohvalla makaavan isänsä vuoksi, joka kuitenkin on perheenpää ja tuo leivän taloon.
Jokunen kymmenen vuotta sitten ei tullut mieleenkään vaatia mieheltä osallistumista, kun itse oli kotona hoitovapaalla. Tehtiin kotityöt päiväaikaan, siivottiin, pestiin pyykit ja käytiin lasten kanssa kaupassa. Ruokakin tehtiin yleensä niin, että se oli valmiina, kun mies tuli kotiin.
Ja illalla harrastettiin yhdessä liikuntaa jos saatiin lapsenvahti!
Ilmankos sitä ollaankin vielä yhdessä 40 avioliittovuoden jälkeen! Harrastetaan eläkeläisenä edelleenkin liikuntaa, matkustellaan ja yhdessä hoidetaan rakkaita lapsenlapsia...
Rakkautta riittää!
Ei+ole+kyse+vain+hoitovapaalla+olevista+naisista.+Itse+olen+aina+elättänyt+koko+perheen+hoitovapaalla+tai+ei.++Silti+olen+tehnyt+ja+teen+kotityöt+yksin.+Hoidan+lapset+yksin.+Koska+olen+aika+lailla+työllistetty+kotona,+etenkin+kun+minulla+on+erityislapsi+ja+yhdellä+lapsista+kehityshäiriö,+niin+joudun+tekemään+osa-aikatyötä,+koska+en+jaksa+100%+työaikaa,+mutta+se+on+koko+perheeltä+taloudellisesti+pois.
Tarkennuksena: Siis ei mies ole aina se, joka tuo leivän kotiin. Meillä se on nainen. Mutta kotityöt jakautuvat vanhan mallin mukaan eli naiselle oikeastaan yksin.
Vielä muistuttaisin, että aiemmin naisilla oli enemmän kotiapulaisia. Kotiapulaiset saattoivat esim. vuokrata yhtä huonetta ja vastineeksi hoitaa kotia ja lapsia. Näin oli vielä isoäitini aikaan. Ja itse asiassa äidilläni oli vielä kotiapulaisia. Nykyisin kotiapu on liian kallista, ainakin minulle.
Pakko olla provo tuo mummoikäinen, mutta oikeassahan hän on. Naiset kotiin lapsia ja kotia hoitamaan ja mies tuo leivän taloon. Nykypäivänä vaan kun erot on niin yleisiä kannattaa sitten ehdottomasti tehdä sopimus, jonka yhdessä tällaisessa tapauksessa tiedän, että puolisot ovat tehneet sopimuksen, jossa mies maksaa vaimolleen palkkaa, jos ero sattuisi tulemaan ja tosiaan vuosia eron jälkeen.
Elämisen+järjestelyt+tilanteiden+mukaan.
"Onko se eron jälkeen yhtään helpompaa?"
On todellakin! Suurimmista rahaongelmistakin pääsi, kun ex ei ollut enää keksimässä miten rahoja tuhlataan.
Huomattavasti helpompaa oli eron jälkeen myös pyytää apua, eikä aina tehdä kaikkea itse.
Lainaus aiemmasta (Parisuhde ja talouden tasapaino) kirjoituksestasi;
"Ps. Vaimoni nettoeläke on 963,11€/kk. Omani on muutaman euron suurempi."
Muutaman euron... puolitoistatuhatta euroa on vähän enemmän kuin "muutaman euron enemmän"...
Verraten siis tähän kirjoittamaasi, että eläkkeittenne suhde on 2,5:1. Sen mukaan saisit eläkettä yli 2400€/kk.
Ihmettelin tuossa samaisessa ketjussa, että miksi eläkkeesi on niin pieni, koska olet kertonut palkkasi olleen moninkertainen vaimosi palkkaan nähden.
Näin vastasit kysymykseeni;
"Muutama on venyvä käsite. Eläkkeeni pienuus johtuu siitä, että se perustuu vain 27:ään työvuoteen ja laskennassa ovat mukana alku- ja loppupään pienet tulot.
Sveduvuosista osan hoidin pimeinä töinä enkä maksanut jälkeen päinkään kruunuassistentin karhuamisesta huolimatta.
Portsaripätkistä en maksanut veroa lainkaan.
Mikään ei tullut yllätyksenä vaan otin vuosittain tai pätkän jälkeen, eläkelaskelmani."
Sattui jäämään tuo keskustelu mieleeni kun sitä kommentoin ja seuraan täällä aika harvoja ketjuja.
Minä käyn töissä, maksan laskut, hoidan kotityöt ja lapsen hoidon. Mies ei edes koskaan ole kotona, paitsi yöllä. Emme koskaan vietä aikaa yhdessä. Sillä aikaa kun nukutan lapsen mies mennyt nukkumaan tai sitten tulee kotiin vasta kun minä jo nukun. Toki olen kuullut että miehellä olisi toinen nainen, erota ei halua. Enkä minäkään erota lapsen takia.
Tuossa tapauksessa olet vain tyhmä. Teillä ei edes ole suhdetta, miksi olet tuon miehen kanssa? Mieti nyt vähän miksi olet miehen kanssa jota et näe , jonka kanssa et vietä aikaa. En ymmärrä naisia jotka vaan ovat jonkun kanssa ja valittavat silti että mikään ei ole hyvin.
Lasten huoltajuus. Mies on luvannut viedä lapsen jos erotaan ja omaisuuden jako meillä uusi omakotitalo! Siinä syyt.
Miten niin viedä lapsen? Ei mies voi viedä lasta. Hanki oma asunto tai yritä keksiä jokin ratkaisu. Mutta älä usko miehen pelottelua!!
Voin kuule sanoa, että on niitä miehiä jotka todellakin uhkaa tehdä kaikesta mahdollisimman vaikeaa, jos ero tulee (varmasti naisiakin). Jos olet aivan puhki arjen pyörityksessä ym.niin kyllä siinä pää helposti sumenee ja uskoo kaikkiin toisen juttuihin ja siihenkin että toinen yrittää vakuuttaa, että sinä koet asiat väärin eikä niitä kukaan usko. Ja monelle äidille lapset on tärkein juttu. Sitten kun lapset kasvaneet isommiksi ja toinen onkin valmiimpi lähtemään liitosta ja toinen ihmettelee, että kyllä minä haluan liitossa olla ja valmis kokeilemaan kaikki avut niin se vaan voi olla myöhästä, ei sitä vasn voi pakottaa itteensä tykkäämään sellaisesta ihmisestä enää. Voi vaan kysyä, että onko se rakkautta ollut, että toinen halutaan omia liittoon. Pelko siinä menettämisestä toisella on varmaan ollut, mutta aikamoisen pelon ja jäljet siinä toiseen on jättänyt uhkaamalla elämän hankaloittamisella. Miettisitte mitä teette toiselle, kun vedätte lapsia pelinappuloiksi. Ja aika läpinäkyvää on siinä vaiheessa yrittää korjata, kun lapset on jo niin isoja, että enää ei haittaa vaikka toisen luona välillä onkin, päinvastoin, hiukka huilia itsellekin.
Niin uhkasi minunkin ex-mies viedä lapset jos lähtisin.
Minä olin hoitanut lapset pääosin yksin siihenkin asti, joten lapset olivat paljon enemmän kiintyneitä minuun kuin isäänsä. Sanoin, että sitten mennään oikeuteen vääntämään, minä en helpolla luovuta. Minulla ei ollut mitään ongelmia eikä riippuvuuksia, joten kyllähän exkin sen tajusi ettei pysty minulta lapsia kokonaan viemään.
Sitten ei kuitenkaan halunnut lasten tapaamisia kuin joka 2. viikonloppu... Ja sekin tuntui olevan välillä liikaa! ;o)
Mitä siihen maalliseen omaisuuteen tulee niin lihoiksi vaan ja rahat jakoon. Se on helppoa. Tietysti jos jompikumpi pystyy lunastamaan talon itselleen, niin mikäs siinä, sen helpompaa!
En koskaan alentuisi toiseksi naiseksi vaihka olisi linna asuttavana ja lapsiani ei kukaan veisi minulta jos olen kunnon kansalainen.Mies jolla toinen nainen julkisesti ei koskaan pysty viemään lapsianne sinulta jos haluat erota turha uhkailla.Kyllä on surkeita elämäntilanteita ihmisillä,harkitkaa naiset kenelle te niitä lapsia teette tehän sen päätätte.Surkuttelen niitä naisia jotka tekeevät usealle eri miehelle lapsia ja sitten surkutteleevat elämäänsä jälkikäteen miten sen on toiset pilannut,itsehän ne ovat valintansa tehneet.
Meillä mies on asiallinen ja fiksu, kunnes tuli lapsi. Jo raskausaikana hän alkoi moittia ulkonäköäni ja vilkuilla muita (olen hoikka ja nätti). Ruma vatsa, valitan turhasta kivusta ja pahoinvoinnista ym. Kun synnytys oli ohi alkoi tissuttelu ja lyöminen. Myöhemmin alkoi kulkea viikonloppuisin baareissa. Ilmeisesti nyt etsii /tapaa toista, ei siis ole mitään todisteita toisesta, mutta juttua olen kuullut hänen kavereiltaan.
Mies ja nainen haluaa eri asioita parisuhteelta, ja kumpikin joutuu pettymään. Mies mielellään jäisi siihen alkuvaiheeseen, kun seksiä on paljon ja sitä tarjoaa nuori, kaunis nainen vapaaehtoisesti. Mutta naiselle se on vain välivaihe perheen perustamisessa. Ensin mies saa pettyä katkerasti, kun sen seksihurjastelun järkyttävä hinta paljastuu: perhearki. Sitten nainenkin pettyy, kun mies sanoutuu irti koko projektista.
Melko pitkälle menevää tyypitystä. Varmaan tuollaisiakin on.
Jätät täysin huomiotta mahdollisuuden jossa henkilöt aidosti kiintyvät toisiinsa ja kiintymys säilyy eri elämäntilanteiden yli.
Kumpikaan ei irtisanoudu mistään!
Kiintymystä on eritasoista. Siinä alkuhurmassa on vaikea saada selville kiintymyksen syvyyttä. Ja kiintynytkin masentuu, kun elämä iskee naamalle.
Toiset miehet on rintamakarkureita, toiset ei, mutta tuskin kukaan voi sitä poteroelämää nautinnoksi kutsua.
Entä minä? Olen tehnyt sen minkä olen jaksanut, mikä taas vaimon mielestä on ollut varmaan ihan liian vähän. Erityisesti vaimo on joutunut tyytymään siihen, että osallistun perheeseen vastentahtoisesti velvollisuudesta (vaikka en tietenkään ole koskaan sanonut sitä hänelle suoraan).
Juuri noin on, muttei kaikkien miesten kohdalla.
Naisille avioliiton alkuaika on vain eräs vaihe. Siitä jatketaan seuraavaan vaiheeseen, lapsiarki on eräs vaihe. Kun lapset kasvaa isommiksi, siirrytään seuraavaan.
Monet miehet luulevat että se alkuvaihe jatkuu ja jatkuu. Ja kun se ei jatkukaan, loukkaannutaan kuin pieni lapsi.
Silloin vaimo on jo kasvanut aikuiseksi henkisesti - siis havahtunut todellisuuteen , ''lusikka kauniiseen käteen- juttu'' - mutta keskenkasvuinen mies kiukuttelee että miks tää tämmöseks on menny...
Tämä asetelma ei tiedä hyvää.
Mutta on henkisesti aikuistuneita miehiä jotka tajuaa mitä esim lapsiarki on, ja että äidin työtaakkaa täytyy keventää koska yhdessä ne lapsetkin on tehty, että vastuu jakautuu tasapuolisesti kummallekin.
Väittäisin että henkisesti keskenkasvuiset 40 vuotiaat miehet ovat vähemmistössä.
Sinä siis teet hommia perheen eteen vastentahtoisesti velvollisuudesta?!
Tuoko on miesten näkökulma?
Luulevatko miehet että naiset tekevät rutiinihommat kotona siksi että ne ovat niin helvetin hauskoja hommia?
Roskapussitkin viedään siksi että se on niin ihanaa että aivan sydän meinaa pakahtua!?
Ei helkkarissa, kylla naisellekin ne ovat erittäin vastentahtoisia rutiineja. Joskus pitää hammasta purra kun niin väsyttää tai muuten ei vaan huvittaisi kun kivempaakin olisi tiedossa.
Joidenkin aviomiesten mielestä näyttäis olevan niin että tympäisee niin hitosti nuo kotihommat mutta pakko on joitain tehdä kun äitimamma niin vaatii!
Miksei voi ajatella että ''teen nämä hommat koska olen aikuinen ihminen enkä halua häpäistä itseäni käyttäytymällä kuin pikkupoika; vaimon kanssa tehdään yhdessä nämä tympäisevät kotityöt ettei koti muutu haisevaksi kaatopaikaksi eikä lastensuojelu tule noutamaan heitteille jätettyjä lapsia''?
Mä teen nää hommat koska tyttöjen matkalta palatessaan vaimoni arvostaa siivottua asuntoa.
Tosin perussiivouksen raja kulkee viikossa. Lyhyempien poissaolojen vuoksi en ryhdy touhuamaan.
Ylipäätään taloustöissä luulisi tarkoituksenmukaisuuden ratkaisevan. Kummalla on mahdollisuuus ja / tai kumpi osaa paremmin tai kumpi inhoaa vähemmän.
Minä en puutu pesukoneen käyttöön enkä tiskikoneen täyttöön. Ensin mainitussa en ymmärrä rättien vaatimuksia ja viimeeksi mainitussa en mukamas osaa täyttää oikein.
Huonekalujen siirrossa ja mattojen käsittelyssä pidän itseäni vaimoani vahvempana.
Olen parempi kokki.
Miksi pitäisi rakentaa keinotekoisia rajoja?
Vai onko tarkoitus pelkästään vittuilla puolisolle tai pönkittää omaa egoa?
Tämä hengentuote on suunnattu miehille, jos niitä sattuu täällä luumuilemaan.
Edellä olevasta kilkuttelustani huolimatta en koe kivesteni olevan vaarassa.
"Roskapussitkin viedään siksi että se on niin ihanaa että aivan sydän meinaa pakahtua!?"
:D juuri näin.
Kotityöt eivät myöskään tunnu ikävältä velvollisuudelta, jos ne tehdään tiimityönä, koko perheen parasta ajatellen. Tokihan ne muuttuvat ikäviksi, jos toinen niistä luistaa.
Usein myös perustellaan vaimon kotonaoloa, ettei miehen tarvitse kotitöihin osallistua. Se vaan menee niin, ettei mies osallistu niihin silloinkaan, kun vaimo menee töihin. Kun taustalla on ajatuksena "kotityöt ovat naisten töitä", niin se jos mikä on niiden ala-arvostusta. Jotkut, etenkin vanhemmat miehet, myös ajattelevat, ettei vaimon kodin ulkopuoliset työt ole töitä, vaan harrastus. Onneksi miehet nykyisin ovat kovin paljon empaattisempia ja osallistuvia kuin ennen. Toisaalta on kovin ymmärrettävää, ettei sota-aikana ja ennen sitä odotettu miesten osallistuvan lasten- tai kodin hoitoon, kun vaimot olivat kotona. Vasta 70-luvulla naiset riensivät ansiotöihin.
Minun lapsuudessa ja nuoruudessa miehet ei ikinä osallistuneet kotitöihin. Ei koskaan. Muistan yhden miehen, joka hakkasi ulkona mattoja ja sille kaikki naureskeli, niin miehet kuin naisetkin. Aika omituista kun nyt ajattelen. Mutta se vaan oli semmoista silloin.
Ap:n tilanne on mulle tuttu, 70-luvulta kun menin ensimmäiseen aviooni. Me asuttiin vanhassa omakotitalossa ja mies oli aina pihalla ja omissa jutuissaan, ei se ikinä tehnyt yhtään mitään sisätöitä. Ne oli mun tehtävä kaikki. Illat sekin katsoi televisiota tai luki, minä huushollasin. Meille ei tullut vettä sisälle eikä ollut pesukonetta eikä pölynimuria. Vedetkin sain kantaa kaivosta melkein itse, auttoi mies joskus kuitenkin. Mutta kiukutteli mulle, että kulutan vettä kauheesti, kun kaksi ämpärillistä olisi kai pitänyt kaikkeen riittää. Ei se helppoa ollut ja kyllä minäkin protestoin. Mutta jos olisin tehnyt niin, että olisin jättänyt tekemättä, niin sen näköinen olisi koti sitten ollut. Ei miestä haitannut vaikka olisi ollut minkä näköistä. Ja kyllä ne vaan jonkun ne astiat piti tiskata, muuten ei olisi puhtaita ollut. Kerran olin kipeenä ja mies joutui tiskaamaan, kyllä oli vaikeeta. Ei tainneet ihan tulla puhtaiksikaan.
Se oli raskasta sitten siinä vaiheessa kun menin töihin ja edelleen kaikki kotihommat minulla. Kun tulin töistä kotiin niin kaikki oli hyrskyn myrskyn. Luin tässä joku vuosi sitten lehdestä kun yksi naiskansanedustaja kertoi, että kun hän on joskus tullut kotiin puhujamatkalta myöhään illalla, niin on alkanut takki päällä jo puhdistamaan hellaa. Me naiset tykättäisiin siististä ja puhtaasta kodista, sen takia me se siivoaminen aloitetaan ja tehdään ja siksi se sitten meille jää. Kun ei haluta missään läävässä elää.
Oli se helpotus kun erosin ja muutin lapsen kanssa yksin. Jotenkin vaan tuntui, että ei sitä siivoamista ihan niin paljon enää ollutkaan, ei vaan tullut ihan sellaista sotkua enää. Kun ei se mies korjannut mitään jälkiään eikä mitään laittanut paikoilleen, ei ikinä auttanut edes siinä, että olisi raivannut ruokapöydän, se mua kaikkein eniten sieppasikin. Se vain syötyään läjäytti aterimet lautaselle ja tuuppasi sen lautasen kymmenen senttiä edemmäs ja nousi pöydästä ja heitti pitkäkseen sängylle. Tuo ele mua aina raivostutti. Mulla oli vuorotyö, ja kun tulin illalla myöhään töistä, oli sen jättämät ruoka-astiat ja kaikki ruuan jätteet pöydässä, perunankuoria myöten ja voi sulaneena astiassa, ei jäppistä kiinnostanut edes sen nostaminen jääkaappiin.
Nykyinen mies on eri tyyppiä, tekee osansa kotitöistä ja joskus ylikin. Kai se sitten on vaan luonnekysymys ja se, mihin on kotona oppinut. En minä ketään kehota eroamaan, mutta jos muitakin ongelmia on, niin eron jälkeen kyllä tuonkin asian huomaa helpottuvan.
On tuttua tekstiä kun ajattelen lähipiirissä olevien ''kohtaloa'' .
70 - 80 vuotiaissa sukulaisissani on naisia jotka menivät naimisiin, saivat lapset ja elämä muotoutui siten että he elivät kotiäidin elämää vaatimattomissa oloissa siihen asti kun lapset olivat sen ikäisiä että kykenivät olemaan jotensakin itsenäisiä.
Tietenkin äiti hoiti kotityöt. Mies ei tehnyt mitään koska ''vaimohan on vaan kotona''. Mutta sitten kun vaimo meni työelämään, sama jatkui, - esim oman äitini veljen vaimo kävi tehtaassa ruumiillisesti raskaassa töissä, ja kun tuli kotiin, alkoi kotityöt.
Miehen elämä ei muuttunut. Kun tuli kotiin, sohvalle lehteä lukemaan ja odottamaan että vaimo valmistaa ruuan.
Lapsia oli neljä. Vaimon työ oli huomattavasti raskaampaa. Joutui tehdassalissa nostelemaan raskaitakin taakkoja, mies oli sähkömies.
Tuohon aikaan vaimon töissä käyntiä miehet vähättelivät. Miehet naureskelivat että ''akka käy tehtaassa töissä kun sen tulee niin aika pitkäksi, ei sillä rahallista merkitystä ole''.
Luulen että nykyään 70 - 80 kymppisten miesten mielestä vaimon työssäkäynti oli häpeäksi miehelle, hän kun ei kykene elättämään vaimoa.
Sen takia vaimon työtä kodin ulkopuolella piti halveksia ja vähätellä, eritoten palkan pienuutta: Huulipunan se saa sillä kuukausipalkallaan ostettua!
Tuohon aikaan kun vaimo kävi esim vanhempiaan katsomassa ja oli monta päivää sukulaisvierailulla, vaimo teki pakastimeen viikon ruuat. Mies kun ei osannut laittaa perunoitakaan kattilaan.
Onhan näitä ''myöhään heränneitä'' vanhempia miehiä jotka havahtuvat todellisuuteen ja ryhtyvät tekemään oman osuutensa.
Ja hämmästellen olen pannut merkille että nelikymppiset sukulaispoikani osaavat keittää ja siivota ja hoitaa lapsia. Jotkut ovat olleet koti-isänäkin jonkin aikaa kun kouluttautuneet parempipalkkaiset vaimot ovat menneet takaisin töihin.
Säälittää vaan nuo ikääntyneitten naisten kohtalo. He itsekin nuorina ajattelivat olevansa alempaa kastia miehiinsä verrattuina, että se oli kuin Jumalan säätämä ehdoton laki jota ei sopinut kyseenalaistaa.
Tästä kertoo eräs iäkkämmän naisen moitteet nuoremmalle sisarelleen joka otti avioeron. Hän kun ei hyväksynyt sitä, vaan sanoi että olisi pitänyt vaan kestää.
Mielestäni tuo kertoo loppujen lopuksi katkeruudesta ja kateudesta. Tämä rouva ehkä ajatteli että ''miten pikkusisko kehtasi vapauttaa itsensä kun minun piti kestää loppuun asti, niin kauan että mies kuoli ja nyt olen itsekin vanha ja sairas''!
Tuossa on aimo annos totta ja onneksi et väitäkään tuota kaiken kattavaksi totuudeksi.
Oma isäni oli täydellisesti tossun alla mutta pöydässä hän ei edes kaatanut kahvia omaan kuppiinsa, puhumattakaan mistään sisätöistä.
Tuosta ympäristöstä lähdin 20 vuotisena Ruotsiin totuttelemaan poikamieselämään.
Olin täydellisen avuton. Rahaa ei ollut kuppilaruokailuun joten ravintoni muodostui halkaistuista ranskiksista välissä margariinia ja ketsuppia, josku leikkelettä.
Vanhan ok:n yläkerrassa oli tosin keittiö sähköliesineen ja kaluineen mutta sen käyttö pysähtyi yhteen yritykseen tehdä lihapullia. Lettuja opin tekemään.
Sunnuntaisin kävin kuppilassa syömässä jonkin hapissapuskan. Fläsk med bruna bönor.
Rätit muodostuivat varsinaiseksi ongelmaksi. Hiljalleen alkoi tilaa antamaan muukin kuin sopu.
Kaupungissa ei ollut itsepalvelupesulaa enkä olisi osannut sellaista käyttääkään joten ostin halvinta uutta, Pidin ulosmenorätteinä, sitten kotivetiminä ja viimein siirto työvaatteeksi. Työnantajan puolesta ei ollut mitään.
Kokeilin kerran sukkien pesua muovisessa roskiksessa mutta ei siitä tullut kuvallista.
Muutama vuosi tälläistä elämää niin aloin kaipaamaan vakiintumista ja muutosta arkisiin rutiineihin
Kotivuosien jälkeen vaimoni meni todella virkistäytymään marketin kassalle arki-illoiksi ja lauantai päiviksi. Minusta tuli peruskouluikäisten hoito.
En ole myöhäisherännyt vaan omasta mielestäni realisti. Perheen toissä ei ole kyse rooleista vaan tarkoituksemukaisuudesta!
Kun ajelin kotiin perjai-iltaisin niin en todellakaan tehnyt yhtään mitään eikä vaimoni mitään ehdotellutkaan.
Maanantaisin aamuyöstä tien päälle.
Lopullisen kotiutumiseni jälkeen asiat ovat muotoutuneet uusiksi luonnostaan ilman mitään sopimuksia.
En ole edes yrittänyt arvioida millaiset asenteeni olisivat ilman nuoruuden poikamieskokemuksia.
Olisin tietysti voinut ajatella avioitumisen jälkeen, että hyvä kun on akka joka tekee naisten työt kahvin kaatamisesta alkaen?
Vielä 70-luvulla sain kuulla, kun yksi äitini ystävättäristä kertoi menevänsä töihin, ja mies oli siihen tuumannut, että mennä saat, mutta kotona ei saa mikään muuttua, siis sillä ehdolla. Se nainen joutui siis hankkimaan lapsille hoitajat (minä hoidin yhtenä kesänä vaikka olin ihan kakara itsekin vielä) ja tekemään ruuat iltaisin valmiiksi seuraavalle päivällekin, että miehen ei tarvinnut muuta kuin lämmittää ruoka, kun kävi ruokatunnilla kotona syömässä. Mies ei vienyt eikä hakenut lapsia hoidosta töistä tullessaan, eikä käynyt kaupassa. Mies ajoi autolla työmatkansa, nainen polkupyörällä, lapset telineissä. Että semmoista se on ollut naisen osa, mies vielä kuulemma kännipäissään haukkui naista, että tämä muka huoraa siellä töissä päivät pitkät miesten kanssa.
Ei taida olla asiat täysin tasapainossa vieläkään. Niin monet nuoretkin naiset valittaa, että mies ei tee osuuttaan. Mukavahan se olisi joskus sen äidinkin vain lekotella sohvalla ja pelailla pelejä, kun isä sillä välin tekee ruokaa ja siivoaa ja huolehtii kaikkien vaatteista. Mutta jos näin tapahtuisi, niin naista haukuttaisiin laiskuriksi.
Meillä ei ole kuin kaksi ihmistä, ja kotihommia tehdään molemmat tasapuolisesti tai sanotaanko että lainausmerkeissä. Kun tuntuu, että kyllä ne miehen harrastukset on aina ne ensisijaiset kuitenkin, tai muut mitä milloinkin mieleen tulee. Yks esimerkki on vaikka sellainen, että miehelle ei tuota mitään ongelmaa käskeä vieraita tulemaan meille ihan vaikka ex tempore tyyliin "ne tulee tunnin päästä." Ei niin kuin yhtään käy mielessä, että sopiiko mulle ja onko meillä mitään tarjottavaa, mun tehtävähän se on äkkiä sitten jotain loihtia ja hommata muutenkin koti vieraskuntoon, ei se aina niin selvää ole sekään. Mullahan voi olla vaikka suursiivous meneillään tai istun just kylvyssä tukka märkänä ja naamiot kasvoilla, ajatuksena kylpeä pitkän kaavan mukaan. Eli mies tuntuu ottavan tämän kodin jotenkin itsestäänselvyytenä, että se on aina siinä kunnossa kuin pitää tai miten sen nyt selittäisi.
Kyllä näin on. Mikäs siinä, jos mies olisi käynyt kaupat, tehnyt ruuan ja ruokkinut lapset, siivonnut hieman, hankkinut pienet vierasvarat ja laittanut kahvit tulemaan: tervetuloa kuka vaan Pentti tai Pekka. Ei mieskään haluaisi yllätysvieraita, jos hänellä olisi kaikki nuo tehtävänä ja olisi reilu tunti aikaa. Mahdollisesti vielä arki-iltana työpäivän päätteeksi. Aina sitä kuitenkin pitää tehdä jotain kun vieraita tulee, esim. pestä vessanpönttö, viikata kuivat pyykit pyykkitelineeltä, imuroida pikaseenjne. Sitä enempi hommaa jo ihan normi arki-illassakin mitä pienemmät lapset, aikuistaloudessa helpompi tietenkin. Joillekin miehille on joka tapauksessa kuitenkin aika itsestäänselvää, että kaikki on kunnossa ja myös vaimo jaksaa ottaa vieraita vastaan milloin vain.
Meillä on tässä päästy kompromissiin. Molemmat joustaa. On sovittu, että hänen omia tiettyjä kavereita voi tulla lyhyelläkin varoitusajalla ja itse katsoo että tilanne on suurinpiirtein sopiva mullekin (ettei ole tyyliin kämppä täynnä äijiä kun tulen töistä väsyneenä kauppakasseineni), myös itse siistii paikkoja tai ovat vaan terassilla/autotallissa, ja näille ei tarvitse tarjota mitään, pelkät kahvit riittää, jotka myös itse keittää ja tarjoilee.
Mutta esim. sukulaiset (sisarukset, iäkkäät vanhemmat tai muuten isompi lauma ihmisiä) vain erikseen sovittuna, ja silloin yhdessä sitten katsotaan kunnolla ajankohta ja päivä, koska minäkin haluan osallistua seurusteluun ja myös laittaa vieraanvaraisesti tarjolle jotain.
Audienssimenettely. Minä vierastan sitä.
Jos on kyse jostakin perhejuhlasta tai vastaavasta niin silloin on varautuminen paikallaan mutta muuten se on turhaa kilven kiillotusta.
Parhaat vieraat soittavat yllättäen ovipuhelinta jolloin minä ehdin vetämään jalkaani verryttelyhousut ennen heidän tuloaan ovelle.
Jotkut saattavat soittaa olessaan lähtöaikeissa. Kyse on paikkakuntalaisista.
Yövieraat ovat luku sinänsä eikä heihin voi täysin soveltaa ex tempore mentaliteettiä.
Syntymäpäiviemme osalta vaimollani on jonkin sortin vainu ketä luultavasti tulee mutta tulijatkaan eivät ilmoittele etukäteen.
En ymmärrä vieraiden vuoksi pingottamista ja esittämistä. Jos kotimme ei kelpaa vierailukohteeksi sellaisenaan kun se on, ja siinä on asumisen jäljet, niin parempi onkin sellaisten vieraiden pysyä poissa!
teeorvokki
Tyypillistä naisten alistamista. Miksi naiset yhä, nyt vuonna 2017 suostuvat miehensä kotiorjiksi? Yksinhuoltajan osa on huomattavasti parempi kuin huoltaa lasten "ohessa" aikuista miestä.
Hei maksan sulle palkkaa jos tulet tekee minun kotityöt?
Voi hyvänen aika. Ihan en kaikkia kirjoituksia ole lukenut, mutta suosittelisin AP sinulle, että katsoisit sieltä telkkarista ja netistä jotain elämää josta näkisit, että kaikilla ei ole kuitenkaan asiat yhtä hyvin kuin sinulla. Suhteutapa nyt paljon omaa elämääsi ja opettele olemaan tyytyväinen asioihisi ja perheeseesi. Sinulla on käytössäsi kaikki mahdolliset nykypäiväiset välineet kodin ylläpitämiseksi. On pyykkikone ja varmaan astianpesukonekin ja imuri jne. Mieti mitä sinun isovanhempasi ovat tehneet kodin ylläpitämiseksi aikoinaan ja mitä apuvälineitä heillä oli käytössään. Jätä perheesi ja ala elämään sinkku elämää jos perhe-elämä ei kiinnosta. Oletko ajatellut, että ottaisit positiivisen asenteen elämään etkä ajattelisi enää noin draamallisesti asoista.
Itselläsi täysin väärä asenne.
Jos tuolle linjalle olisi lähdetty että katso telkkarista ja näe kuinka huonosti asiat on jollain toisella, niin ihmiskunnan kehitys olisi juuttunut peräti alhaiselle tasolle.
Aina jollain on asiat vielä huonommin. Mutta epäkohtien parantaminen lähtee liikkeelle siitä että joku havahtuu huomaamaan epäoikeudenmukaisuudet ja ryhtyy vaatimaan asioihin kohennusta.
Sanot että ryhdy elämään sinkkuelämää ellei perhe-elämä kiinnosta.
Entä tällaisen perheen isä? Häntähän juuri ei kiinnosta perhe-elämä? Miksei hän käytä sitä pyykkikonetta, imuria ja astianpesukonetta? Kysehän on hänen omasta perheestä ja kodista?
Ja entä lapset? Miksi häntä ei kiinnosta omien lapsien hoito?
Kaiken vastuun jättäminen vaimolle kertoo välinpitämättömyydestä ja miehen henkisestä keskenkasvuisuudesta.
Kun vaimo tämän tajuaa, tulee tunne epäoikeudenmukaisuudesta, ja se katkeroittaa mielen, ja siitä alkaa alamäki avioliitossa.
Jos mies ei ruepa tekemään kotihommia niin varaa viikon loma itsellesi ja lähdet lomalle ja sanot miehellesi että hoida lapset ja koti sillaikaan niin voi huomata miten paljon hommia perheessäsi on. Toinen hyvä tapa on että jätät miehesi pyykit pesemättä ja opeta miehenkin telemään ruokaa ette ise vaan jää sinun vastuulle niin voi helpottaa. Jos mies ei rupea tekemään mitään niin vaadippa hänen maksamaan viikoosiivous siivoojalla ja muitakin helpotuksia niin voi itsekkin tehdä tai ei.
Nuo ohjeet ei vain aina toimi. Mukavaahan se on mielessään pyöritellä, että mies joutuisi tilanteeseen, jossa sen olisi pakko tehdä kaikki mahdollinen, mutta jospa ajatellaan käytännön tilannetta.
Jos vaimo lähtee viikoksi lomalle, ne hommat on siellä viisinkertaisina odottamassa, kun äiti tulee kotiin. Koti on semmoisessa hyrskyn myrskyssä, että vaimolta menee toinen viikko siivotessa ja jälkiä korjatessa. Vai luuleeko joku, että mies tekee kaiken just niin kuin se vaimo on tehnyt?
Katin kontit. Joka päivä on käyty ostamassa pitsat ja hampurilaiset ja niitten sotkut viikon ajalta on sitten pitkin huushollia. Lapset on mellastaneet miten lystänneet. Mies on vielä kutsunut kavereita iltaa istuman, pöydät ja hellat on sen näköiset. Imuroitu ei ole kertaakaan. Lapset on kulkeneet vaikka missä ryntteissä, mieskö muka olisi pessyt pyykkiä ja niitä silitellyt? Kunhan jotain on päälle haalittu ja entiset heitelty mikä minnekin.
Jätä miehen pyykit pesemättä. Se menee ja ostaa uusia sitten. Voihan se jossain määrin toimia, mutta eipä kovinkaan kummoisesti. Riitoja tulee ihan varmasti siitäkin. Ja jossakin vaiheessa vaimo tuskastuu, kun miehen pyykinpesusta ei kuitenkaan tule yhtään mitään. Kulkee sitten jossain vanhoissa paskoissa. Kattele sitäkin sitten. Ja kun vaimon pitää kuitenkin pestä ne omansa ja lasten vaatteet, niin siinähän ne samalla menee miehenkin vaatteet, siihen se kuitenkin takaisin lipsahtaa.
Opeta mies tekemään ruokaa. No miten? Jos se ei vaan vääntäydy sieltä sohvalta hellan ääreen, niin miten väkisin viet? Jotkut voi saada innostumaan, kenties. Mutta miten saada mies tajuamaan, että ruoanlaiton jälkeen pitäisi myös siivota se keittiö?
Ton nimimerkki mieti.uudelleen kirjoitus oli kyllä ihan tolkuton. Juu juu, savupirteissä asuttiin joskus ja maakuopissakin. Että eihän kellään voi olla mitään sanomista mistään tänä aikana, kun sentään kivikaudella elettiin luolissa ja kuoltiin nuorina.
Kuvasit kylläkin teoreettisen ääritilanteen jolla ei ole paljoakaan yhteyttä keskivertoukkoon mutta jotain tuon suuntaista saattaa tapahtua.
"Vai luuleeko joku, että mies tekee kaiken just niin kuin se vaimo on tehnyt?"
Sepä se. Jos mies pannaan asialle, se pentele tekee asiat omalla tavallaan. Mieluummin nainen on kotiorja kuin tuon kurittomuuden sallii.
Miehen kuuluu oma-aloitteisesti ja iloisesti tehdä kaikki naisen standardien mukaan!
No siitä kai tää kaikki kertoo, että naiset tykkää hyvästä järjestyksestä ja siitä, että asiat tehdään ajallaan. Ja kun kotia pitkässä juoksussa hoitaa, kaikki on tehtävä ajallaan, koska asioiden kasaantuminen aiheuttaa lopulta kaaoksen. Eikä siihen edes kovin pitkääkään aikaa mene. Kuka haluaa asua kaaoksessa?
Miehet toimii suurpiirteisemmin. Kaaos voi olla joillekin miehille elämäntapa. Varsinkin, kun siinä taustalla vaikuttaa alitajuntainen ajatus, että sitä kaaosta ei tarvitse koskaan itse lähteä purkamaan, kyllä sen aina joku tekee. Lähinnä siis vaimo. Ennen sen teki äiti. Eli ihan sama, vaikka tässä nyt olisi vähän likaista ja kaikki levällään, viikon päästä kumminkin taas kaikki kunnossa. Ja vaimon tehtävähän se on tietää, missä kaikki tavarat on. Jos jotain on hukassa, niin huudan vain vaimolle, niin se jostain sen etsii. Ja jos ei löydä niin nostetaan kauhea riita, että miksi se ei anna tavaroitten olla siinä mihin minä olen ne jättänyt, vaikkapa keskelle lattiaa.
Naisen standardit ja naisen standardit. Millaiset ne miehen standardit sitten on? Voiko niitten mukaan perhe-elämää toimivasti pyörittää, jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa ap:n viesti, josta tämä kaikki on lähtöisin? Voiko kotia hoitaa niin, että ei tee mitään? Tai siis pelailemalla illat pitkät pelejä ja vahtaamalla telkkaria ja nukkumalla?
"Kuka haluaa asua kaaoksessa"
Yllättävän moni. Niin miehet kuin naiset. Riippuu tietysti miten kaaoksen määrittelee. Narkkareiden ja rappioalkoholistien kämpät ovat kaameimpia. Itse vedänkin tästä sellaisen johtopäätöksen, että ihmisen koti kertoo paljon hänen tunne-elämästään. Mitä likaisempaa ja törkyisempää, sitä kauempana elämän hallinta, tunteiden käsittely. Lähellä vain välinpitämättömyys, epätasapaino.
Tutkimustenkin mukaan ihmisen ruma elinympäristö aiheuttaa stressiä, sosiaalisia ongelmia.
Ap lisää vielä tähän, että miehellä on tapana jättää ruoka syömättä, jos mistään sohvalla makoilusta tai muusta hänelle huomauttaa. Samoin silloin, jos ruoka ei ole häntä miellyttävää tai oikeaan aikaan valmiina. Lähes joka ilta asiat yksin tehdessä saan haukut aikataulujen venymisestä. Pelottaa pian alkava työtupeama. Ei tarvi työpäivinä tämän äidin varmaan päätänsä tyynylle juuri kallistaa. Ja töissä odottaa vaativa työ, missä ei ole sijaa minkäänlaisille virheille väsymyksen tms. vuoksi.
Karsi asioista. Pois vaan turhat asiat. Et ehdi ja sillä selvä.
Jos on syömättä mies niin olkoon. Kuulostaa lapselta.
Kun lapset saa ruokaa, on niiden ravinto turvattu. Itsesikin pitää syödä.
Jos miehesi ei syö, niin olkoon syömättä. Eikös se oli ihan yhden tekevää lopulta?
En tiedä haetko erinomaisuutta kirjoituksillasi, mutta ole vaan kuten olit ennenkin.
Lapset ovat tulleet iloksi. Iloitse heidän kanssaan.
Pidä hälyytysnumero lähellä ja käytä sitä, jos aihetta on.
Puhelimiin saa sen 112 sovelluksen.
Meidän yhteiskunta takaa rauhaa lapsille ja naisille.
Me olemme Suomessa!
Ja voit yrittää palkata apulaisenkin.
Joku Irakilainen mies olisi hauska kokemus miehellesi, joka tekisi miehesi osuuden :)
Ei vaan, se oli kiusahenkinen kirjoitus. En minä tosissani.
Miksi ihmeessä otat vastuuta aikuisen miehen syömisistä?!
Anna olla, ei hän ole mikään lapsi.
Tuo, että moni vaimo hätäilee ja on huolissaan, kiinnittää liikaa huomiota aikuisen miehen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, on eräänlaista vallankäyttöä. Se on pinnan alla kulkevaa, huomaamatonta, mutta silti vallankäyttöä.
Se on monella taholla operoimista, myös miehen elämän alueella. Ja se ei ole hyvä juttu missään tapauksessa.
Yhtä hyvin voisit ottaa etäisyyttä ja jättää mies '' oman onnensa nojaan''. Jos mies ei syö, niin mitä sitten?
Ja myös tuo että sinulla on liikaa työtä ja varsinkin sitten kun menet töihin, niin ota rennompi asenne. Höllää vähän! Älä vaadi liikaa itseltäsi. Jätä joitakin kotitöitä pienemmälle huomiolle.
Mies on siis sitä mieltä että kotityöt kuuluvat naiselle?
Mutta entä sitten kun menet töihin? Oletko sopinut siitä että jakaisitte niitä töihin menon jälkeen?
Et kai ole liian myötäilevä ja liikaa sopeutunut miehen vanhakantaisiin käsityksiin?
Jos mies jatkaa tuota tyyliä edelleen, sinun tilallasi etsisin oman asunnon työpaikan läheltä ja laittaisin eron vireille.
Onnistuu myös naisilta.
Meillä minä hoidan työn ohella kodin ja lapset rouvan juostessa lähinnä harrastuksissa ja luottamustoimissa.
Seksiähän ei luonnollisestikaan ole kun toinen on niin väsynyt mutta tämä ei koske älypuhelimen räpläystä yökaudet.
Eroa niin jaksat paremmin. Ja yksi lapsi vähemmän hoidettavana (miehesi).