persta2012 sanoo

Hän sanoo: "Jos kerta kuuntelet (Jumalaa) niin lopeta homoilut".

Kuuntelen Jumalaa siten, että luen Raamatusta hänen sanomisiaan. Siellä ei ole mitään, mikä velvottaisi Jumalan mukaan lopettamaan homoilut. Jumalahan ei ole puhunut mitään lesbojen touhuista, eikä homojenkaan.

Riittää, jos ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan. Tämä on suuri salaisuus, jolla Jumala sinutkin harhautti; minä olen sattumoisin maannut sekä naisen että miehen kanssa, ja se on ollut aivan erilasta kummankin kanssa. Samalla lailla ei voi maata!

Yhä ollaan siis siinä, että pertsa ja kumppanit ovat eri linjoilla homoista ja lesboista Jumalan kanssa. Arvaa ketä tässä kuunnellaan?

18

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pertsa on ollut hiljaa. Merkki siitä, että häntä ei kannata edes kuunnella?

    • Oikein ylpeilet sillä että harjoitat syntiä. Miksi? Jumalalle miehen kanssa makaaminen on kauhistus. Siitä on määrätty kuolemanrangaistus. Kyse on siis erittäin vakavasta synnistä, josta sinun tulee tehdä parannus.

      • Olet lukutaidoton? "Olen maannut naisen ja miehen kanssa". En makaa enää. En niistä mitenkään ylpeile.

        Tuomiosi kalahtaa siis omaan nilkkaasi. Ja teen silti muuta syntiä, kuten hommailen kaikkina lauantaipäiviä ja sunnuntaisinkin: siitä on myös määrätty kuolemanrangaistus, joten asiani ei ole parannuksen teosta huolimatta parantunut.


      • Sanattomaksi vetää.


      • torre12 kirjoitti:

        Olet lukutaidoton? "Olen maannut naisen ja miehen kanssa". En makaa enää. En niistä mitenkään ylpeile.

        Tuomiosi kalahtaa siis omaan nilkkaasi. Ja teen silti muuta syntiä, kuten hommailen kaikkina lauantaipäiviä ja sunnuntaisinkin: siitä on myös määrätty kuolemanrangaistus, joten asiani ei ole parannuksen teosta huolimatta parantunut.

        Et siis enää makaa miesten kanssa? Anteeksi vaan kovasti, asiasi ovat siis siltä osin kunnossa.

        Miksi nyt ylpeilet sillä että teet työtä launtaipäivinä? Jos tiedät sen olevan väärin, sinun tulee tehdä siitä parannus.


      • Kristitty.net kirjoitti:

        Et siis enää makaa miesten kanssa? Anteeksi vaan kovasti, asiasi ovat siis siltä osin kunnossa.

        Miksi nyt ylpeilet sillä että teet työtä launtaipäivinä? Jos tiedät sen olevan väärin, sinun tulee tehdä siitä parannus.

        En ylpeile millään. Kerron vaan mitä en tee ja mitä teen. Sillä ei ole mitään tekemistä ylpeilyn kanssa. Vielä sekin, että en käy koskaan katomassa vankeja; ikuiseen kärsimykseen siitäkin vaan.


      • torre12 kirjoitti:

        En ylpeile millään. Kerron vaan mitä en tee ja mitä teen. Sillä ei ole mitään tekemistä ylpeilyn kanssa. Vielä sekin, että en käy koskaan katomassa vankeja; ikuiseen kärsimykseen siitäkin vaan.

        No jos yhtään lohduttaa niin Pertsa minutkin jo tuominnut saunaosastolle meneväksi vaikken ole kertaakaan maannut miesten kanssa :d


      • nähty.on kirjoitti:

        No jos yhtään lohduttaa niin Pertsa minutkin jo tuominnut saunaosastolle meneväksi vaikken ole kertaakaan maannut miesten kanssa :d

        No joo. Itse haen ja toivon näkeväni totuutta. Ihmisten mielipiteet eivät sitä useinkaan ole. persta on siitä oiva esimerkki.


      • nähty.on kirjoitti:

        No jos yhtään lohduttaa niin Pertsa minutkin jo tuominnut saunaosastolle meneväksi vaikken ole kertaakaan maannut miesten kanssa :d

        Sama juttu, grilliin lerppaperstan mielestä minäkin joudun, vaikka en miesten kanssa ola maannut...

        Ladyboy kokeilu voisi olla kyllä paikallaan, ehkä, joskus.


    • HbewtTovebah

      Raamatussa miesten kanssa makaavien miesten välistä tekoa kauhistus sanotaan heprean kielellä hbewt tovebah: saastainen tai inhottava teko tai asia. Kyse on saastaisesta teosta homon homostelessaaan.

      • Ja mitä siellä sanotaan, jos kaksi biseksuaalista makaa keskenään? Onko se yhtään saastaista tekoa?


      • Jos makaat samaa sukupuolta olevan kanssa, se on Jumalalle kauhistus, olit sitten transu tai bi tai homo tai hetero.


      • kerro.toki
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos makaat samaa sukupuolta olevan kanssa, se on Jumalalle kauhistus, olit sitten transu tai bi tai homo tai hetero.

        Mitä kaikkea sisältyy makaamiseen samaa sukupuolta olevan kanssa?


      • kerro.toki kirjoitti:

        Mitä kaikkea sisältyy makaamiseen samaa sukupuolta olevan kanssa?

        Ja mitä kaikkea makaamiseen naisen kanssa? Kuinka paljon samaa on kahden miehen makaamisessa verrattuna miehen ja naisen makaamiseen?


    • tuhoatvaanitseäsi

      Lapsellisia tuollaiset provoilut! Olet kyllä pahasti jäänyt koukkuun uskovien vainoomisen alalla.

      • En vainoa ketään, mutta kerron mieluusti mitä uskovat sanovat ja mikä on Jumalan mielipide.


    • KTS--

      Minä ainakin painan sähkönappulaa myös lauantaisin ja kuljen tasan tarkkaan niin pitkän matkan kuin lauantaina tarvitsen sanokoot vippaskeppulat sun muut orjuuteen sidotut ortodoksijuutalaiset mitä tahansa!

      • kamelikuskille

        Etkö painakaan kameliasi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3834
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1809
    3. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1716
    4. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1645
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1391
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1308
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      304
      1194
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1155
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1072
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1021
    Aihe