Saksassa jopa kasvotunnistuskamerat!

Meillä jahkailaan ylipäätäns tiedustelulaista, kyllä Sakut on pidemmällä turvallisuusasioissa!
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005340089.html
13401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tyypillistä muotialan verovarabisnestä, millä ei paranneta turvallisuutta pätkääkään. Ainoa tarkoitus on kohennella parhaiden veljien ja heidän perilistensä veroparatiisitilejä.

Äänestä
  • Jaa, ei sentään vielä gps-sirua ohimoon ja Google-silmikkoa pakolliseksi kuvaamaan kansalaisten kaikki liikkeet pilveen tekoälyn analysoitavaksi. Olen pettynyt saksalaiseen auktoriteettiin:(

    Äänestä

Kyllä ite kallistun sille kannalle että on vähän liian kyttäysmeininki vapaaseen yhteiskuntaan.

Ok ok, samalla kuin se on terroristeille periksiantamista on siinä toki sattumanvaraisen väkivallan välttelyn aspekti. Siitäkin huolimatta tuntuu liioittelulta.

Äänestä

Asiakkaat ei tiedä, että monissa tavarataloissa on kasvojentunnistus-automaatit käytössä, ottavat seurantaan sinne syötetyt naamakuvat. Kauppias pystyy seuraamaan henkilöitä, jotka on jostain syystä laitettu seurattavaksi. Sama varmaan monissa viranomaistoiminnoissa.

Äänestä
  • Vanha asia jo

    Äänestä

  • Ei se noin pitkällä ole ainakaan Suomessa, joissain isommissa Jenkkilän kylissä varmaan. Briteillä varmaan kans sitä jonkun verran, mut kyl siitä ois uutisoitu isosti jos Suomessa ois.

    Äänestä

  • Kasvojentunnistuslaitteet on Saksassa käytössä ja pian Suomessakin. Ongelma on vain että vain kantikset nuo laitteet tunnistavat, eihän vielä edes tiedetä keitä Turun puukkohippasilla oli tekijänä ja avustajina, heidän henkilöllisyytensä ovat moninaiset eikä edes varma kansallisuus selvillä. Mitä se kasvojentunnistus hyödyttää terrorismiin, ainoastaan varmasti tunnistettujen kantisten liikkeet on DDR-Stasi-Orwell-viranomaisten ja poliisivaltion hallinnon tiedossa. No sehän tässä tarkoitus onkin.

    Äänestä

  • yksikseni kirjoitti:

    Ei se noin pitkällä ole ainakaan Suomessa, joissain isommissa Jenkkilän kylissä varmaan. Briteillä varmaan kans sitä jonkun verran, mut kyl siitä ois uutisoitu isosti jos Suomessa ois.

    Mitäs ne muutamat kiinnijäämiset kameraseurannasta sovittelukopeista? Ja syyllisiksi on leimattu yksittäiset vartiointiliikkeiden työntekijät, aihän Suomessa seurata asiakkaita vaan pelkästään ihmisvirtaa kantamassa rahaa kaupan kassaan. En muuten mene tavaratalojen vessaankaan kuin ihan pakosta, koska seuranta nykyvehkeillä ulotetaan joka paikkaan ja tekniikan hallitsevat jopa alaastelaiset pojanviikarit.

    Äänestä

  • yksikseni kirjoitti:

    Ei se noin pitkällä ole ainakaan Suomessa, joissain isommissa Jenkkilän kylissä varmaan. Briteillä varmaan kans sitä jonkun verran, mut kyl siitä ois uutisoitu isosti jos Suomessa ois.

    ainakin suomessa on suurehko tietotekniikkaan painottunut myymäläketju, joka tuota (laittomasti kyllä) käyttää.

    Äänestä

Saksassahan+oli+tältä+Turun+terroristilta+otettu+sormenjäljet+kun+matkusti+liputta+junassa.+Ei+tulisi+Suomessa+kuuloonkaan+ainakaan+nykyisellä+lainsäädännöllä,+ja+olisivat+s.vakit+heti+barrikadeilla,+jos+sellaista+Suomessa+tehtäisiin.Ruotsissakin+on+jo+tiukennettu+lainsäädäntöä+pakolaisten+suhteen+tiukemmaksi+kuin+Suomessa,+joten+ne++muutokset,+tiukennukset+joita+nyt+heitetty+ilmaan+Suomessa,+eivät+olisi+erityisen+tiukkoja+muihin+EU-maihin+verrattuna.Olisi+syytä+ottaa+oppia+Ruotsista,+jotta+ei+tehtäisi+samoja+virheitä.+Ruotsissahan+suvaitsevaisuus+oli+'valtionuskonto'+muutamia+vuosikymmeniä,+ja+tuloksena+jotain+sellaista,+että+jopa+maailman+suvaitsevaisemman+kansan+oli+muutettava+mielipiteitään+pakolaispolitiikasta,+pää+tuli+ns.+vetävän+käteen.Ennen+ei+juuri+kukaan+Ruotisissa+uskaltanut+sanoa+julkisesti+puolta+sanaa+kritiikiksi+pakolaispolitiikalle,+mutta+nyt+ruotsidemokraattien+kannatus,+gallupeissa+jopa+20%:n+luokaa+parhaimmillaan,++on+jopa+suurempi+kuin+PS:n+kannatushuippu+Suomessa.+Kyselyn+mukaan+ruotsidemokraatit+ovat+Ruotsin+suurin+puolue,+40+000-60+000euroa+ansaitsevien+keskuudessa,+eli+kuten+SVT+kertoi+se+ylemmyydentuntoisten+'suvaitsevaiston+edustajien'+usein+toistama+väite,+että+SD:n+kannattajat+olisivat+enimmäkseen+huonosti+koulutettuja,+työttömiä,+syrjäytyneitä+luusereita+ei+pidä+paikkaansa.Yksi+suomalainen+toimittajahan+kutsui+PS:n+kannattajia+imbesilleiksi+analfabeeteiksi.+Sivistyssanat+kyllä+hyvin+hallussa,+tuolla+toimittajalla,+mutta+kuten+huomaamme+se+ei+ole+todiste+sivistyneisyydestä+vaan+kertoo+moraalisesta+ylemmyydentunteesta,+samaa+sukua+kuin+valkoisen+ylivallan+kannattajien+'rotuun'+perustuva+ylemmyydentunne.+Minusta+molemmat+vastenmielisiä+Itsensä+ylentäjiä.Nyt+ylemmyydentuntoiset+'suvaitsevaiston'+edustajat+ovat+jo+päässeet+yli+Turun+terroritragediasta+ja+alkaneet+vastahyökkäykseen+-+ei+tietenkään+terroristeja+vastaan,+vaan+palkolaispolitiikan+edes+maltillista+tiukentamista+vaativia+poliitikkoja+vastaan.+Vain+viikon+malttoivat+s.vakit+pitää+sordiinoa,+äänenvaimenninta,+päällä.Suvaitsevaisto+on+ottanut+vastahyökkäyksessään+käyttöön+uuden,+uusvanhan+termin,+moraalinen+paniikki,+harhauttaakseen+sillä,+ja+ottaakseen+aloitteen+käsiinsä.+Joka+hallitsee+kielen+ja+keskustelun+terminologiaa,+hallitsee+myös+keskustelua.+Siksi+esim.+s.vakki-sana+niin+kovasti+heitä+harmittaa+-+se+osuus+liian+kohdalleen,+on+turhan+tehokas+heidän+harmikseen.+Toki+heillä+omat+aseensa,+rasisti,+fasisti...+joita+surutta+käyttävät+kenestä+tahansa,+joka+eri+mieltä+heidän+kansaan+pakolaispolitikasta+tai+mistä+tahansa+heille+tärkeästä.+Ihan+niin+kuin+Venäjällä+fasisit,+on+yleinen+nimitys+kaikista+joista+ei+satu+syystä+tai+toisesta,+ihan+mistä+syystä+tahansa,+pitämään.+Tai+niin+kuin+homo+oli+yleishaukkumasana.'Moraalinen+paniikki'+kuulemma+kuvaa+ja+selittää+niiden+poliitikkojen+käytöstä,+jotka+vaativat+tiukennuksia+Suomen+pakolaispolitiikkaan.+Tiukennukset+aiheuttavat+lisää+terroritekoja,+ne+lisää+tiukennuksia+lakeihin,+ja+noidankehä+on+valmis.+Eivätpä+estäneet+nykyiset+löperöt+lait+Turun+terroripuukotuksia.+Ruotsi+hyvä+huono+esimerkki+mihin+löperyys+johtaa.+Siellä+on+syntynyt+rinnakkais-/varjoyhteiskunta,+kymmeninen+lähiöineen+joita+poliisi+ei+saa+järjestykseen,+ei+välttämättä+uskalla+edes+paikalle+mennä,+kun+joutuu+kivisateeseen+ja+voi+jäädä+alakynteen,+ainakin+pitää+kerätä+vahvistuksia+ja+aikaa+menetetään,+rikolliset+luikkivat+jo+pakoon.Mutta+vähitellen+'Siperia'+on+opettanut+ruotsalaisiakin.+Tutkimuksen+mukaa+jo+enemmistö+lehdistön+jutuista+pakolaisuudesta+ovat+luonteeltaan+kriittisiä.+Se+kertoo+paljon+Ruotsin+kaltaisessa+suvaitsevassa+maassa,+tosiasiat+on+joskus+tunnustettava,+viimeistään+kun+tilanne+on+niin+paha+kuin+se+Ruotsissa+on.Vuoden+2016+alusta+yli+200+autoa+poltettu+Ruotsissa,+ja+vain+kolme+tekijää+saatu+kiinni,+Tänä+vuonna+ei+yhtäkään.Yksi+näistä+moraalisen+paniikin+toitottajista+on+oik,+tiet.+professori+Jukka+Kekkonen,+mies+joka+hallituksen+asettamana+selvitysmiehenä+esitti,+että+jehovien+totaalinen+vapautus+asevelvollisuudesta,+heidän+suosimisensa+uskonvakaumuksensa+perusteella,+ja+sen+aiheuttama+epäyhdenvertaisuus+kansalaisten+kesken,+voitaisiin+ratkaista+sillä,+että+annettaisiin+yhdelle+tai+kahdelle+muullekin+pienelle+kristilliselle+lahkolla+sama+etuoikeus+kuin+Jehovilla+nyt+on.Tuohan+on+aivan+järjetön+ehdotus.+Edelleenkin+sen+jälkeen+olisi+vähälukuinen,+hieman+entistä+suurempi,+joukko,+joita+suosittaisiin,+kaikkiin+muihin+suomalaisiin+nuoriin+miehiin+verrattuna.+EI+ole+professorius+näköjään+mikään+tae+järjenjuoksusta,+sen+tasosta.Voitte+olla+varmoja+että+tulette+kuulemaan+tätä+"moraalinen+paniikki"+-+toitotusta/rummutusta+tiuhaan+tahtiin+lähitulevaisuudessa+ja+pidempäänkin.Jos+tapahtuu+jotain+rasistiseen+väkivaltaan+(s.vakin+mielestä)+vähänkään+viittaavaa,+vaatii+hän+kovempia+rangaistuksia.+Kumma+kyllä+se+ei+ole+hänen+mielestään+moraalista+paniikkia,+eikä+ole+omiaan+aiheuttamaan+noidankehää+-+lisää+rasismia,+ja+taas+kovempia+rangaistuksia...

Äänestä

Harmi vaan, kun sakut päästävät rikolliset ohi tunnistuksen esim. suomeen.

Äänestä

Meitä kaikkia seurataan koko ajan ja kasvot ja perseet on tiedossa. Laki vaan ei salli vielä tuomiolle pistämistä, mutta nyt siihen tulee muutos joten nauttikaa vielä kohta ei ilman tuomioita kirjoitella. Hyvä se on liikkua kaupoissa kun valmiiksi näytetään mistä kebabit löytyy ja mistä terminaalista palautuslennot lähtee.

Äänestä
  • Nyt Turun terroripuukkoiskun jälkeen suurin huoli hallituksen poliitikoilla on siis vain ja ainoastaan suomalaisten kriittinen suhtautuminen epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan, siksi tarvitaan pikaisesti tiedustelulaki, jotta voidaan omaa kansaa tehokkaasti valvoa. Suomalaisten perustuslaillisia oikeuksia halutaan näin radikaalisti heikentää ja vallanpitäjien asemaa vahvistaa.

    Tiedustelulaki ei auta mitään, jos maahan saa lompsia vapaasti ilman papereita, eikä kukaan tiedä missä nämä majailee. On saatanan tyhmää virkamiestä pilvin pimein, sen ovat suomalaiset joutuneet toteamaan näinä viime päivinä. Lopettakaa suomalaisten ohjeistaminen ja ruvetkaa tekemään suomalaisten eteen oikeasti töitä. Onko se matubisnes niin tärkeää että menee kaiken edelle? Tiedustelulait matukriittisten seurantaan, sen sijaan että rajatarkastukset palautettaisiin, ja turvapaikanhakijat pidettäisiin vastaanottokeskuksissa suljettuina niin kauan että saavat päätöksen oleskeluluvasta tai maastapoistosta, jonka viranomaiset suorittaisivat suoraan keskuksesta. Terrorismiuhka vähenisi kun Suomessa ei liikkuisi paperittomia tai turvapaikkapäätöstä saamattomia ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaamera kirjoitti:

Meillä jahkailaan ylipäätäns tiedustelulaista, kyllä Sakut on pidemmällä turvallisuusasioissa!
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005340089.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu