Masennus tuli väliimme

Löysin hänet nettideitti-sivulta kesällä 2015. Heti tuntui jotenkin luontevalta kirjoitella hänelle ja kaikki oli niin luontevaa. Kirjoittelimme useamman kuukauden ja sitten syksyllä näimme livenä. Pian suhde muuttui seurusteluksi ja pyrimme näkemään mahdollisuuksien mukaan toisiamme silloin kun se oli mahdollista. Soittelimme ja viestittelimme päivittäin. Kaikki oli luontevaa ja ihanaa, ihan erilaista kuin kenenkään muun kanssa aikaisemmin. Tai niin ainakin luulin...

Tuli kevät 2016 ja aloimme suunnitella kesälomaa. Otimme samalle ajalle kesälomat jotta voimme matkustella ja viettää aikaa yhdessä. Eräs toukokuun ilta meille puhkeaa riita. Suhde on ohi. Kuulemma myös rakkaus on ohi. Ei selitystä. Ei mitään. Hiljaisuus kestää koko kesän. Vietän loman ilman häntä. Myöhemmin kuulen että hän on sairastunut masennukseen. Hän työntää minut pois, ei halua lähelleen. Elämän alamäissä hän torjuu minut. Juuri kun haluaisin vain olla tukena ja rinnalla. Hän ei minua siihen halua. Pitkään yritin ja sitten annoin periksi. Luovutin. Ei kenenkään psyyke kestä jatkuvaa torjumista. Toivon sisimmässäni että vielä joskus voisimme puhua asiat. Että joskus saisimme tarinalle jatkoa, sillä voiko tämä oikeasti päättyä näin? Vai päättyykö tarina näin traagisesti?

Aika. Se auttaa mutta tuntuu niin loputtomalta. Lohduttomalta. Voiko kaunis tarina päättyä näin? Ja kaunis rakkaus pyyhkiytyä kuin hiekkaan piirretty rakkaan nimi meren aaltojen pyyhkimänä? Kun sydän ei anna unohtaa. Kukaan muu ei tunnu yhtään miltään tällaisen rakkauden jälkeen. Miksi emme vaan saaneet olla yhdessä?