Minulla on jatkuva kaipuu päästä jo maailmasta ja varmasti olisin jo ellei minulla olisi koirani ja rakastavaa perhettä.
En tunne itseäni masentuneeksi eikä minulla ole huono elämä. En vain jaksa jatkuvia ihmissuhdekiemuroita, elämää, haaveiden toteuttamista ja kaikkea sitä mitä minulta odotetaan.
Tekisi mieli vaan lopettaa työ ja jäädä paikoilleen mutta yhteiskunnassa niin ei tehdä.
Pelkään tilanteita missä näen itsemurhamahdollisuuden koska pelkään että yhtäkkiä hyppäänkin kalliolta.
En edes tiedä mitä elämästäni puuttuu tai mitä minun pitäisi muuttaa jotta näitä ajatuksia ei olisi.
Enkä tiedä mitä tällä tekstillä ajan takaa, ehkä löytyisi sielunkumppaneita jotka löytäneet keinon onnellisuuteen
Jatkuva halu kuolla
7
848
Vastaukset
- seisinultapuuttuu
Minun vastaus tuohon on että sinulta puuttuu yhteys Jumalaan. Ilman sitä ei mikään tässä kaikessa anna tyydytytystä, mutta kun yhteys elämänantajaan syntyy, niin palaset alkavat loksahdella kohdalleen ja se olemassaolon juju löytyy.
- Ymmärränsua
Paskat mitään jumalaa oo. Oon vähän samassa "tilanteessa". Kaikki on ihan hyvin, mutta en näe ihmiselämälläni oikein mitään hyötyä.
Pitäisi tehdä töitä jotain vajaa 50 vuotta rahan takii ja sitten vasta olla vapaa.
Lapsia en todellakaan halua tehdä käymään läpi tätä samaa saissea.
Olen erityisherkkä ja uskon, että osa tästä elämänasenteesta menee toki sen piikkiin.
Mutta parasta ihmiselle ja monelle tuotantoelukallekin olisi olla syntymättä ollenkaan. Niin ei voi kärsiä eikä kuolla.
Mullakin on koiria ja hyvä koti. Valmistun kohta uuteen ammattiin. Kaikki menee ihan ok. Okei itsaria en ajattele, mutta en pelkää kuolemaa. Se vapauttaa sitten joskus tästä kaikesta. Enkä halua syntyä uudestaan. Hyvä Väsynytnainen
Tekstisi on hyvin koskettava. Kerrot jotain, mikä varmasti on monen muunkin ihmisen kokemus tästä elämästä ja jotenkin kaiken hektisyydestä.
Sanot ettet koe olevasi masentunut. On myös olemassa "epätyypillistä" masennusta. En tietenkään ala diagnosoida sinua, siihen ei koulutuksenikaan riitä, eikä niin voi tällä palstalla tehdä. Toinen mikä juolahtaa kirjoituksestasi mieleen, on erityisherkkyys. En tiedä oletko lueskellut siihen liittyvistä jutuista.
Kuitenkin ajattelen, ettei jatkuva väsymys ja kuoleman kaipuu ole sillä tavalla normaalia, että asiaan vain pitäisi tyytyä ja jäädä odotteleman sitä kaiken loppumista. Et ilmeisesti ole vielä lähellä eläkeikääkään joten työtäkin on vielä tehtävä jos voimat suinkin sallivat. Mainitset, ettet tiedä mitä asioita pitäisi muuttaa jottei näin olisi. Olisikohan sinulle hyvä mennä juttelemaan jonkin ymmärtävän ihmisen kanssa tilanteestasi? Yksin on raskasta miettiä näin syviä asioita ja omaa perhettä tai ystäviäkään ei aina haluaisi kuormittaa. Ja ulkopuolinen ammatti-ihminen voi nähdä tilannetta selkeämmin ja ohjat kuinka päästä eteenpäin.
Lämmöllä,
pappi Elisabet- MissäJeesus
Miksi pappi ei rohkeasti julista Jeesusta? Häpeätkö uskoasi, Elisabet, vai puuttuuko sinulta usko?
- sesinultapuu
Elämä nuorena aikuisena oli vauhdikasta ja mielenkiintoista, muta sitten keski-iässä alkoivat kovat koettelemukset, konkurssi miehen kanssa yhteisessä yrityksessä, hänen hypätessä kuin veräjän yli jättäen sotkut minulle, lähti toisen matkaan. Kyllä sitä ajallisesti jäi tyhjän päälle, mutta minulla on ollut aina kantavana voimana se mitä edellä kerroin. Lapsia en ole koskaan halunnut ja ihan hyvä ettei ole edes vahingossa tullut tähän pahaan maailmaan.
Minäkin joskus aikaisemmin ja silloin kun oli tosi vaikeaa, katselin eläkeikäisiä ja vanhuksia hieman kademielellä, että heillä on jo työelämä ja ajan murheet takana ja katse kohti ilta-aurinkoa. Nyt kun olen vaiheessa, jossa ei ole velvoitettu tekemään enää töitä on elämä ihanaa. Ei tätä parhaimmassakaan tapauksessa ole enää kuin kolmannes jäljellä ja se hurahtaa lentäen ohi. Ei tänne tämän jälkeen synnytä. - nauti_elämästäsi
Väsynyt nainen, mieleeni tuli ajatus elätkö kenties elämää jonka sisällön määrittelee yleiset standardit? Meinaan että elämäsi ei tunnu omaltasi vaan toteutat missiota joka on määritelty ulkoapäin..
Elämäntyytyväisyyteen kuuluu mielestäni se, että koet eläväsi elämää itseäsi varten etkä niinkään siksi että kuljet polkua joka sinulle näytetään. Sanoisin että juo pääsi täyteen, harrasta irtoseksiä ja unohda mitä muut sanovat soveliaisuudesta. - AntiSaatana
Moni kokee noita, ilman että, joutuisi edes ihmiskaupan uhriksi tms., mutta se on normaalia ainakin 6. aistin omaaville taiteilija-sieluille, jotka näkevät tässä yhteiskunnassa maailmanlopun olevan lähellä - vaikkeivat sitä tiedostaisikaan. Enempää kuin välttämättä omia piirroksiakaan, ennen kuin vuosien päästä.
Sinun ei pidä antaa muiden vaikuttaa liikaa omaan identiteettiisi ja näkemyksiin Maailmasta, vaan sinun on kasvettava elämään "epätietoisuudessa" kaikkinensa, ja opittava ILMAISEMAAN sitä - antaa muiden nähdä tai ei (ja voin sanoa, ettei töiden näyttäminen muille "välttämättä" helpota).
Fyysisesti suosittelen vahvaa mustaa teetä, joka on parempi kuin mielialalääkkeet - saati kahvi tai kahvittomuus. Se poistaa ahdistusta (!).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226049- 292120
- 1771952
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101133Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007- 73997
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765