Kaikki Suomen puolustushaarat Ruotsin pääsotaharjo

Kaikki Suomen puolustushaarat Ruotsin pääsotaharjoitukseen

Puolustusvoimien kaikki puolustushaarat osallistuvat Ruotsin pääsotaharjoitukseen syyskuussa. Ruotsin 19 000 sotilaan ja muiden viranomaisten lisäksi AURORA 17 -harjoitukseen osallistuu joukkoja myös Yhdysvalloista, Ranskasta, Virosta, Norjasta, Liettuasta, Puolasta ja Tanskasta. Suomen vahvuus on noin 300 sotilasta.

Noin neljäsosa Ruotsin 19 000 sotilaasta on Hemvärnetistä eli kodinturvajoukoista.

Maavoimista harjoitukseen osallistuu muun muassa Porin prikaatin varusmieskoulutuksessa oleva kansainvälisen valmiusjoukon jääkärikomppania, kaksi NH90-kuljetuskopteria sekä esikuntaupseereita.

Merivoimista harjoitukseen osallistuu noin 15 esikuntaupseeria, jotka ovat Suomen ja Ruotsin yhteisen merellisen taisteluosaston esikunnassa.

Ilmavoimat osallistuu harjoitukseen 6–8 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän voimin. Ne toimivat sekä Suomen etä Ruotsin alueelta.

Puolustusvoimien mukaan Suomen ja Ruotsin sotilaalliseen yhteistyöhön kuuluvan harjoituksen tavoitteena on kehittää maiden välistä ja kansainvälistä yhteistoimintaa sekä lisätä suomalaisten osaamista monikansallisessa ympäristössä. Suomen puolustushaaroilla on myös omat toiminnalliset tavoitteensa harjoituksessa.

AURORA 17 -harjoitus järjestetään 11.–29. syyskuuta Tukholman, Gotlannin ja Göteborgin sekä eteläisen Itämeren alueilla.
Reserviläinen
6108
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Loistavaa että ollaan mukana. Odotan jo mielenkiinnolla r...än puolustelijoiden itkuja

1Äänestä

Natoon

Äänestä

Naton harjoitukseen osallistuu 16 maata. Montako osallistuu r..än pitämiin??????

1Äänestä

Kyllä tiltuja harmittaa.

1Äänestä
  • itä vinkujat aivan loppu. Länsimaat harjoittelee yhdessä nyt niin paljon että r....än vinkujat ei pysty valehtelemaan edes kaikesta niin paljon tapahtuu joka puolella. ¨Onneksi näin.

    Äänestä

Loistava harjoitus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hjkllcfhj kirjoitti:

Kaikki Suomen puolustushaarat Ruotsin pääsotaharjoitukseen

Puolustusvoimien kaikki puolustushaarat osallistuvat Ruotsin pääsotaharjoitukseen syyskuussa. Ruotsin 19 000 sotilaan ja muiden viranomaisten lisäksi AURORA 17 -harjoitukseen osallistuu joukkoja myös Yhdysvalloista, Ranskasta, Virosta, Norjasta, Liettuasta, Puolasta ja Tanskasta. Suomen vahvuus on noin 300 sotilasta.

Noin neljäsosa Ruotsin 19 000 sotilaasta on Hemvärnetistä eli kodinturvajoukoista.

Maavoimista harjoitukseen osallistuu muun muassa Porin prikaatin varusmieskoulutuksessa oleva kansainvälisen valmiusjoukon jääkärikomppania, kaksi NH90-kuljetuskopteria sekä esikuntaupseereita.

Merivoimista harjoitukseen osallistuu noin 15 esikuntaupseeria, jotka ovat Suomen ja Ruotsin yhteisen merellisen taisteluosaston esikunnassa.

Ilmavoimat osallistuu harjoitukseen 6–8 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän voimin. Ne toimivat sekä Suomen etä Ruotsin alueelta.

Puolustusvoimien mukaan Suomen ja Ruotsin sotilaalliseen yhteistyöhön kuuluvan harjoituksen tavoitteena on kehittää maiden välistä ja kansainvälistä yhteistoimintaa sekä lisätä suomalaisten osaamista monikansallisessa ympäristössä. Suomen puolustushaaroilla on myös omat toiminnalliset tavoitteensa harjoituksessa.

AURORA 17 -harjoitus järjestetään 11.–29. syyskuuta Tukholman, Gotlannin ja Göteborgin sekä eteläisen Itämeren alueilla.
Reserviläinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu