Huomiota palstan ateisteista

ateisteihin.pettynyt

Tunnustan palstalaisille, että minun on vaikea uskoa tämän olevan totta...

Valehtelua.

Liioittelua.

Toisten vähättelyä.

Multinikkipelleilyä.

Halua saada toinen pahalle mielelle tai suuttumaan.

Suorien vastausten välttelyä.

Tosiasioiden vääristelyä.

Kaikki ne negatiiviset asiat, joita olen ateisteista ajatellut, ovat saaneet vahvistusta. Seköhän on tavoitteena ollut niillä veijareilla, jotka täällä ateisteina esiintyvät? Niin tai näin, seuraus on selvä.

Kovasti oli Darvin hankala tapaus, jos tiettyjen tahojen toiminta on hänen inspiroimaansa.

21

303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuohon täytyisi nyt ensin saada lista, että ketkä ovat ateisteja jotta tuohon pystyisi ottamaan kantaa. Oliskohan ollut pari kappaletta sellaisia aloituksia joissa heti kärkeen kiistetään Jumalan olemassa olo. Tuostakin on jo sen verran aikaa, etten kirjoittajia muista.

      Toinen vaihtoehto voisi olla tietenkin, että ihan molemmin puolin kaikenlaiset tämän aloitukset lopettaisiin ja alettaisiin käyttäytyä kuin ihmiset konsanaan. Tuo olisi siinä mielessä helppo toteuttaa, että aloittaa voi ihan itsestään ja omasta käyttäytymisestä ;)

      • selvälogiikka

        Kaikki muut ovat ateisteja jotka eivät ole uskovia.


    • Virkaa tekevänä synnittömänä varajeesuksena minun on nyt vihellettävä peli poikki ja pyydettävä uskonharhaisia todistamaan jumalansa olemassaolo.

      Samalla julistan ensimmäisen js toisen liiton lakkautetuiksi. Jäämme hartaudella odottamaan todisteita ja uusia korjattuja lakitauluja.

    • Tietysti olisit voinut muotoilla aloituksen omannäköiseksesi....

      • änkynlänkyn

        Etkö parempaan pysy?


    • luejaopi

      Ateisteilla ja liberaaleilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin keksiä valheita uskovista. Itsessään he eivät vikoja löydä ja siksi ovat pakotettuja valehtelemaan. Tämä on ollut sääntönä jo Jeesuksen ajoista lähtien. Kannattaa katsoa millaisista elementeistä Jeesuksen tuomio rakennettiin. Samaa systeemiä käytetään täälläkin uskovia vastaan.

      • Jeesushan oli kirjoitusten mukaan radikaali ja liberaali joka joutui fundamentalististen yiipappien vainoamaksi joten valhe- ja vihapuheeseen syyllistyit nyt itse.


      • sage8 kirjoitti:

        Jeesushan oli kirjoitusten mukaan radikaali ja liberaali joka joutui fundamentalististen yiipappien vainoamaksi joten valhe- ja vihapuheeseen syyllistyit nyt itse.

        Mikä Hänessä oli radikaalia?


      • usko.vainen kirjoitti:

        Mikä Hänessä oli radikaalia?

        Mikä ei ollut?


      • sage8 kirjoitti:

        Mikä ei ollut?

        Ei mikään :)


      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei mikään :)

        Sinun tulkintasi, ei edes fundisuskovien enemmistö ole tuota mieltä.


      • sage8 kirjoitti:

        Sinun tulkintasi, ei edes fundisuskovien enemmistö ole tuota mieltä.

        Jaa, kerro sitten miten he perustelevat Jeesuksen raderaaliutta.
        Missä muuten olet heihin tutustunut?


      • usko.vainen kirjoitti:

        Jaa, kerro sitten miten he perustelevat Jeesuksen raderaaliutta.
        Missä muuten olet heihin tutustunut?

        Minä tyhmänä en tieda mitä tarkoittaa raderaaliutta.


      • Kyllähän Jeesus melko tavalla taisi poiketa valtavirrasta ja päätyikin ristille.


      • usko.vainen kirjoitti:

        Jaa, kerro sitten miten he perustelevat Jeesuksen raderaaliutta.
        Missä muuten olet heihin tutustunut?

        Jeesushan romutti monet juutalaisten tavat, kuten sen, että muitta mutkitta vaan kivitettiin kuoliaaksi. Se ajan ihmiset syyttivät, että Jeesus on "syömäri, juomari, ja syntisten ystävä". Se ei tainnut olla sen ajan uskovan merkki, vaan merkki radikaalista asenteesta.


      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kyllähän Jeesus melko tavalla taisi poiketa valtavirrasta ja päätyikin ristille.

        Kyllä, Jeesus poikkesi valtavirrasta ainakin jos verrataan hänen puheitaan ja elämäänsä silloiseen papistoon eli kirjanoppineisiin.


    • Jos Raamattuun on uskominen, mitä minä en tee, niin koko Jeesuksen elämä oli yhtä ja samaa ennustusten toteuttamista: "jotta ennustukset/kirjoitukset kävisivät toteen". Joten kaikki tähtäsi siihen, että Jeesus tapettaisiin. Väliin sattui kaikenlaista draamaa mutta Raamatun mukaan kaikki meni niin kuin oli käsikirjoitettu.

      Olen aina ihmetellyt tätä uhri-länkytystä, jos kerran Jumalan suunnitelma, jossa Jesse oli vain pelinappula, toteutui just nappiin. Ilman tätä tarinan käsikirjoitetun mukaista etenemistä ei olisi koko kristinuskoa. Ettekö te sitä nyt tajua? Mikä siis on tämän ruikutuksen pointti?

      • Niin.kuin.painutkin

        Kun kerran noin rumasti kirjoitat, niin painupa helvettiin.


      • Niin.kuin.painutkin kirjoitti:

        Kun kerran noin rumasti kirjoitat, niin painupa helvettiin.

        Kuitenkin ihan pohdittavia ja järkeviä kysymyksiä esitti Aberkios.


    • Molo-Molo

      Kuinka moni näillä palstoilla ateismista mölisevä hihhuli on uskaltanut/osannut tutustua ateismin argumentatiiviseen perustaan? Ei kukaan. "Saatana on valheen isä!" huutavat hihhulit ja jatkavat valehteluansa ja luulotteluansa ("Darvin", niinpä niin...).

    • Tämä ketju on kopio InhottavaRealisti -nimimerkin kirjoittamasta, uskovaisten toimintaa koskevasta aloituksesta. Vain otsikko ja lopputeksti on vaihdettu. Ja siinä samalla Jeesus vaihdettu Darviniksi (ilmeisesti yritetty viitata Darwiniin). Että tuolla tasolla mennään! On pakko todeta, että kyllä onkin kyseiseltä pseudonikiltä luovaa toimintaa!

      On tämä hihhulijengi vaan ihme porukkaa, Raamattua kopsataan sivukaupalla, tai sitten toisten aloituksia. Monikaan ei ilmeisesti osaa itse ajatella, ja kun joku uskis pystyy, niin ne yritetään fundisporukalla lytätä maan rakoon! Henkisesti köyhää!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      639
      2807
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      25
      2247
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      430
      2179
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      89
      2016
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1829
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1590
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1372
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1300
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      27
      1241
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      66
      1174
    Aihe