Turun puukottajan oikea henkilöllisyys selvisi.

Turun terroristi, eli avuttomien Suomalaisten naisten teurastaja, esiintyi pidätyksensä jälkeen 18-vuotiaana Abderrahman Mechkahina. Vielä kerran tuo yritti kusettaa Suomalaisia. Kumpikaan ei poliisin tämän päiväisen lausunnon mukaan pidä paikkaansa. Oikeaa nimeä ei vielä ole kerrottu julkisuuteen, mutta hänen ikänsä on joko22 tai 23 vuotta.
Toivottavasti ei tarvitse mediasta enää lukea siitä, kuinka tuo murhaaja on fiksu, huomaavainen, ja miellyttävä, tms henkilö.
20319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Puukottqjan ensimmåinen uhri vääråuskoinen jehovantodistaja naimen...eli verityössä oli selvä uskonnollinen motiivi..uhri ei ollut sattumanvarainen vaan valittu..

Äänestä

Kyllä äärisuvaitsevaistolta löytyy joku humaani selitys tällekin.He osaavat halata tämän asian kuntoon.He ovat niin fiksua väkeä että ymmärtävät miksi minkään valtion on järkevää haaskata rahojaan tyyppeihin joiden pelkän nimen selvittelyssä menee kaksi vuotta ja tuon ajan hän on tietenkin All inclusive-hoidossa Suomessa .Me muut jotka ei tätä ymmärretä ollaan kaikki peräkylän juntteja jotka ei tajua monikulttuurisuudesta mitään .He ovat valaistuneita kun ovat saaneet Juudaksen suudelman siellä telttaleirissä.Annetaan heille puheenvuoro.

Äänestä

mites ne 30.000 muuta puukottajan kaveria.ketä ne on???

Äänestä

Miettikää oikeesti minkä ongelman kanssa olemme tekemisissä. Reilu viikko tapahtuneen jälkeen tiedetään nipinnapin tekijän nimi, ikä ja kansalaisuus ja näitä tapauksia on kaiken järjen ja todennäköisyyden mukaan paljon edessä tällä maahanmuuttopolitiikalla. Maasta poistaminen taikka poistuminen on liian hidasta suhteessa maahamme virtaavaan turvapaikkaturistien määrään nähden eikä tämä virta tule loppumaan vaan tämä on vasta alkusoittoa siihen mitä tulemaan pitää. Sillä ei ole väliä onko tulija turvapaikanhakija, siirtolainen, ilmastopakolainen taikka jonkun muun syyn takia rajalla, kunhan vaan tietää salasanan niin ovet ovat auki ja taivas vaan rajana.

Äänestä
  • Kyllähän nämä tulokkaat aika hyvin tiesivät tullessaan tämän maan ( kun ottaa huomioon että niin äkkiä oli sodan jaloista paettu että kaikki henkilöllisyyspaperit jäivät sinne sotatantereelle mutta onneksi kännykkä ja hiusgeeli sentään tuli mukaan ) kun osa heti Tornioon tultuaan ei jäänyt typeriä alkuhöpinöitä turhaan sinne kuuntelemaan vaan hyppäsi taksiin ja käski ajaa Turkuun.Aika erikoista vai mitä ? Kun kuvittelen itseni sotapakolaisena vieraan valtion rajalla niin varmaan jäisin viranomaisten hoteisiin mieluummin kuin lähtisin omin päin paperittomana ajelemaan pitkin maata.

    Äänestä

Tapaus on kaikessa raadollisuudessaan mainio esimerkki siitä, missä mennään Suomalaisessa ja myös Ruotsalaisessa turvapaikkapolitiikassa ja viranomaistoiminnassa. Ulkona ovat kuin lumiukko. Suomen viranomaiset eivät ilmeisesti edes tienneet kyseisen teurastajan olevan eri henkilö, joksi hän itseään väitti. Hänellä on valitus vireillä Hallinto-oikeudessa, mutta valehenkilöllisyys ei ole aiheuttanut mitään toimia viranomaisiltamme hänen erikoistarkkailunsa ja säilöönottonsa suhteen. Kukaan ei ole tiennyt mitään, eikä asioille ole tehty yhtään mitään. Supolle tekijästä oli vihjattu mahdollisena radikalisoituneena aineksena, ja taas jäi paljon tekemättä. Väärä henkilöllisyys jäi edelleen tutkimatta viranomaistemme toimesta.

Aiemmin mainostettiin mm. kaikkien epäilyttävien henkilöiden joutumisesta hammaslääkärin tutkittavaksi ikänsä suhteen. Taisi jäädä hammaslääkärikäyntikin väliin? Tällaisen kelvottoman, eli läpimädän ja totaalisesti vuotavan järjestelmän, poliitikkomme ovat virkamiestemme avulla luoneet. Turvallisuudestamme ei ole tietoakaan, ja länsirajaamme halutaan yhä edelleen pitää täysin auki ja ilman kontrollia. Rajatarkastukset on todella syytä aloittaa, eikä Suomi suinkaan muutu umpioksi niiden myötä. Asiallisin dokumentein varustetut henkilöt kyllä yhä edelleen pääsevät maahamme-maastamme.

Äänestä
  • Oheisessa linkissä erään Suomalaisen maahantulon parissa työskentelevän poliisin haastattelu. Siitä selviää aika seikkaperäisesti mitä "Suomen Viranomaisyhteistyö" on. Artikkeli on todella järkyttävää luettavaa, kun sitä verrataan valtionjohtomme ja viranomaistemme aiempiin lausuntoihin!

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708272200352311_u0.shtml

    Äänestä

Kas kun niemä ei julkistu ? Myös naama on pidetty pimennoss... Meillä näiden vaaralisten rikosten suojelu on karannut jo käsistä...myös ne irakin isis veljekset liikkuu keskuudessamme..

Äänestä

tämä oli minulle ullatus!

Äänestä

Nerg oli kyllä rajalla kysynyt nimeä ja ikää, joten syytön hän siihen oli, että juuri ja vain tämä tapaus sattui valehtelemaan. Merkillistä kerrassaan.

Äänestä

  • Ninnukkainen kirjoitti:

    Niin ja se toinen myös joka kunnon Juha Sipilää jallitti...oli likempänä neljääkymppiä mutta Juha se uskoi että 17.Näkyy olevan oikein kuvakin siitä tapahtumasta :http://mvlehti.net/2016/11/14/gonzo-paasisiko-musulmaanien-profeetaksi-itsensa-julistanut-lukutaidoton-lapsirakastaja-partavauvaksi-suomeen/ )
    On tässä kaiken kurjuuden keskellä ollut naurussakin pitelemistä.

    Joka ainoa julkisuutta saanut on tainnut paljastua jollain tavalla huijariksi? Ainakin nuo alaikäiset.
    Tämän marokkolaisen huijaukset ja pikkurikollisuuskaan ei olisi kansalle paljastunut ilman tätä julkisuutta. Mutta ei ole mitään syytä olettaa, etteikö hän muutoin taustoiltaan edustaisi melko tyypillistä tapausta. Joka tapauksessa hän on osoitus siitä, kuinka viranomaisemme ovat kuutamolla.

    Äänestä

  • Pahuusz kirjoitti:

    Joka ainoa julkisuutta saanut on tainnut paljastua jollain tavalla huijariksi? Ainakin nuo alaikäiset.
    Tämän marokkolaisen huijaukset ja pikkurikollisuuskaan ei olisi kansalle paljastunut ilman tätä julkisuutta. Mutta ei ole mitään syytä olettaa, etteikö hän muutoin taustoiltaan edustaisi melko tyypillistä tapausta. Joka tapauksessa hän on osoitus siitä, kuinka viranomaisemme ovat kuutamolla.

    Sehän tässä pahinta on.Ei se mitään jos joku naikkonen hihhuloi KAIKKI RAKASTAA -tarra persiissä matujen leirissä mutta jos päättäjämmekään eivät tajua ja tajuttuaankaan eivät toimi niin Suomella ei ole mitään toivoa.

    Äänestä

Hälyttävää on minulle se että henkilön todollista henkilöllisyyttä nyt syynättiin vastq puukotustapahtuman seurauksena i turvapaikkamenettelyssä....

Äänestä
  • Tämä kaikki osoittaa että Suomi ei selviä näiden yli 30 000 miehen kanssa joista ei ole parissa vuodessa saatu edes oikeita nimiä selville.Tämä sirkus tulee aivan liian kalliiksi velkaiselle valtiolle.Nyt rajat on laitettava kiinni,yritettävä selvittää keitä tänne oikeasti on tullut ja ripeästi katsoa ne turvapaikkatarpeet.Huijareille ja rikollisille passitus ulos maasta.Sitten kun tämä sotku on selvitetty aletaan miettiä mitä rajojen kanssa jtulevaisuudessa tehdään.Eikö tämän nyt pitäisi olla päivänselvä asia jokaiselle normaalille ihmiselle.

    Äänestä

  • Ninnukkainen kirjoitti:

    Tämä kaikki osoittaa että Suomi ei selviä näiden yli 30 000 miehen kanssa joista ei ole parissa vuodessa saatu edes oikeita nimiä selville.Tämä sirkus tulee aivan liian kalliiksi velkaiselle valtiolle.Nyt rajat on laitettava kiinni,yritettävä selvittää keitä tänne oikeasti on tullut ja ripeästi katsoa ne turvapaikkatarpeet.Huijareille ja rikollisille passitus ulos maasta.Sitten kun tämä sotku on selvitetty aletaan miettiä mitä rajojen kanssa jtulevaisuudessa tehdään.Eikö tämän nyt pitäisi olla päivänselvä asia jokaiselle normaalille ihmiselle.

    Siinäpä se , normaali ihminen ymmärtää tämän asian toivottomuuden, politiikot eivät tajua millaisia petoja hyysäävät, ovat rasisteja palkkansa maksajia kohtaan , negri on kaikkien aikojen maanpetturi, ymmärtäisi jo häipyä , kiikku on oikea paikka maanpetturille . Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta selvittää tätä sotkuaan. Eipä tullut merkkelin lössiltäkään mitään oikeaa tietoa murhaajista , samaa paskaa lähettivät tänne mitä matuilta olivat kuulleet.

    Äänestä

  • Ninnukkainen kirjoitti:

    Tämä kaikki osoittaa että Suomi ei selviä näiden yli 30 000 miehen kanssa joista ei ole parissa vuodessa saatu edes oikeita nimiä selville.Tämä sirkus tulee aivan liian kalliiksi velkaiselle valtiolle.Nyt rajat on laitettava kiinni,yritettävä selvittää keitä tänne oikeasti on tullut ja ripeästi katsoa ne turvapaikkatarpeet.Huijareille ja rikollisille passitus ulos maasta.Sitten kun tämä sotku on selvitetty aletaan miettiä mitä rajojen kanssa jtulevaisuudessa tehdään.Eikö tämän nyt pitäisi olla päivänselvä asia jokaiselle normaalille ihmiselle.

    Henkilöllisyyden salaamisella voi pelata siten, että jos jossain rauhoittuu ja pitäisi palata, voi vaihtaa kansallisuutta taas johonkin ei-turvalliseen paikkaan. Muslimeilla tämä toimii kun kulttuuri on yhteinen ja kielikin maasta riippumatta. Ehkä on keräilty eri henkilöllisyystodistuksiakin.

    Äänestä

  • Ovelaa kirjoitti:

    Henkilöllisyyden salaamisella voi pelata siten, että jos jossain rauhoittuu ja pitäisi palata, voi vaihtaa kansallisuutta taas johonkin ei-turvalliseen paikkaan. Muslimeilla tämä toimii kun kulttuuri on yhteinen ja kielikin maasta riippumatta. Ehkä on keräilty eri henkilöllisyystodistuksiakin.

    Pariisin iskun jälkeenhän poliisit löysivät mukamas terroristeilta pudonneen passin.Kun asiaa tutkittiin niin se kuului kaksi vuotta aiemmin sodassa kuolleelle syyrialaissotilaalle.Varmaan vainajilta on passeja otettu enemmänkin.

    Äänestä

Suvakkien ja setähalosen monikulttuurisuuden unelma on toteutunut.
Vääräuskoisten naisten kaulat on katkaistu ja kahdeksan on saanut monikulttuurin kokea puukoniskuina kehoonsa. Oikea muslimi on valehdellut ikänsä ja nimensä.
Toiminut siis kaikin tavoin profeettansa ohjeen mukaan.
Vääräuskoiset tapetaan ja vääräuskoisille valehdellaan !
Missä on unelmakonsertti ja Anssi Kela=höynäytettävä suvakki.

Äänestä

paha maa

Sipilän suomi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


noille_exit kirjoitti:

Turun terroristi, eli avuttomien Suomalaisten naisten teurastaja, esiintyi pidätyksensä jälkeen 18-vuotiaana Abderrahman Mechkahina. Vielä kerran tuo yritti kusettaa Suomalaisia. Kumpikaan ei poliisin tämän päiväisen lausunnon mukaan pidä paikkaansa. Oikeaa nimeä ei vielä ole kerrottu julkisuuteen, mutta hänen ikänsä on joko22 tai 23 vuotta.
Toivottavasti ei tarvitse mediasta enää lukea siitä, kuinka tuo murhaaja on fiksu, huomaavainen, ja miellyttävä, tms henkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu