10% vähemmän hakijoita teologiseen

Ns. läntistä teologiaa haki opiskelemaan tänä vuonna noin 900 henkeä, kun vuotta aiemmin hakijoita oli sata enemmän. Kertooko tämä sitten ymmärryksestä siitä, ettei evlut kirkko voi jatkossa työllistää entiseen tapaan, sitä en tiedä.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/teologian-yliopisto-opinnot-kiinnostavat-entista-harvempia/
680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Osa nuorista ennakoi..

Äänestä
Aloittaja

Kotimaa24 jatkaa: "Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta kelpuutti tänä vuonna riveihinsä lähes 40 opiskelijaa vähemmän kuin sen kiintiö olisi antanut myöten. Syynä oli se, että tarpeeksi moni hakija ei yltänyt valintakokeessa pisterajaan, jonka tiedekunta oli määritellyt sisäänpääsyn vähimmäisehdoksi."

"Tänä vuonna tiedekuntaan haki yhteishaussa 627 ihmistä, joista 295 osallistui valintakokeeseen. Vuonna 2014 hakijoita oli 857 ja kokeeseen osallistuneita 436."

Tähän on kuitenkin kenties muitakin syitä, ja pitäisi verrata lukuja muihin oppiaineisiin.

Äänestä
  • Hakijajoukko siis varsin "sekalaista seurakuntaa"...

    Äänestä

  • Hihhuleita, joilla henkilökohtainen vahva usko, ja kuvittelevat että pääsykokeista mennään heittämällä läpi. Varmasti pääsykokeita tarkastavillakin naurussa pitelemistä.

    Äänestä

Aloittaja

Onhan siellä vielä liki 20 000 palkollista.

Virkasuhteiset
2009 - 10 413
2010 - 10 358
2011 - 10 305
2012 - 10 149
2013 - 9 842
2014 - 9 690
2015 - 9 557
2016 - 9 218

Työsuhteiset
2009 - 11 185
2010 - 11 100
2011 - 10 857
2012 - 10 632
2013 - 10 496
2014 - 10 361
2015 - 10 781
2016 - 10 568

Yhteensä
2009 - 21 598
2010 - 21 458
2011 - 21 162
2012 - 20 781
2013 - 20 338
2014 - 20 051
2015 - 20 338
2016 - 19 786

Henkilötyövuosia
2009 - 15 139
2010 - 15 094
2011 - 14 788
2012 - 14 618
2013 - 14 340
2014 - 14 213
2015 - 14 179
2016 - 13 932

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Ns. läntistä teologiaa haki opiskelemaan tänä vuonna noin 900 henkeä, kun vuotta aiemmin hakijoita oli sata enemmän. Kertooko tämä sitten ymmärryksestä siitä, ettei evlut kirkko voi jatkossa työllistää entiseen tapaan, sitä en tiedä.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/teologian-yliopisto-opinnot-kiinnostavat-entista-harvempia/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu