Ateisti on uskovaisempi kuin uskovainen.

AI miksikö?
No ihan siksi, että minusta on aivan mahdotonta uskoa, että tämä valtavan ihmeellinen universumi, meidän maapallo kaikkinensa ja me ihmiset olisimme voineet ilmestyä tyhjästä ilman Jumalaa.
10100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt."
Room 1:18-21

Äänestä

Ja maa on litteä laatta, jota aurinko, kuu sekä muut reiät taivaankannessa kirtävät. Tämä on jokaisen helppo havaita.

Äänestä
  • Enkelit kannattelevat taivaankantta,ettei se romahtaisi ihmisten päälle.

    Äänestä

Mutta kuka monista jumalista on Luoja? Krishna tietoisuus kirjat kertovat ihmeellisistä asioista eli niiden perusteella voidaan päätellä, että luomisvoimaa tai henkeyttämisvoimaa tulee olemaan enemmän tai vähemmän käytössä noin vuoden 2800 jKr jälkeen. Silloin syntyy ensimmäinen elävä olento, Brahman ja luodaan braaneja, joiden eliniäksi on asetettu tuhottoman pitkä aika. Syntyy myös Uusi Aadami ja hänen dynastiansa. Ehkä jo paljon aiemmin.

Eli mikäli olen käsittänyt oikein; niin pian voidaan luoda maailmankaikkeuksia maailmankaikkeuden sisälle tai rinnalle. Siksi on aiheellista kysyä tulevan maailman Luojan nimeä ja filosofiaa? Maailma ja sen himo on katoamassa? Tulee uusi maailma, jossa vanhurskaus asuu?
Raamattu kertoo väljän rungon tapahtumista, mutta Hare Krishna kirjat kertovat paljon yksityiskohtia, joiden tietämistä ilman on elämä melko tyhjää ja mälsää.

"Nyt ihminen on kuin yksi meistä, että tietää hyvän ja pahan. Mitä tahansa hän tästä lähtien yrittääkin MIKÄÄN EI OLE HÄNELLE MAHDOTONTA". Menkäämme siksi ja hajottakaamme hänen torninsa, jotta hän ei missään tapauksessa eläisi ikuisesti.

Onko siis niin, että jopa ihminen olisi ilman vainoa ja sortoa kyennyt jossain vaiheessa rakentamaan braaneja ja uusia maailmankaikkeuksia nykyisen rinnalle tai sisälle? Mutta tuo kehityslinja estettiin tuhotoimin ja jumalten pojat alkoivat itse suunnitella braaneja, maailmoita yms.

KYSE EI ENÄÄ OLE SIITÄ KUKA ON LUONUT TÄMÄN NYKYISEN MAAILMAN JA SEN HIMON, JOKA ON HÄVIÄMÄSSÄ, VAAN KYSE ON SIITÄ KUKA LUO TULEVAN MAAILMAN JA SEN SÄÄNNÖT. Krishna on epäilemättä jo Abrahamin tuntema ja mainitsema Korkein Jumala. Ja hänen yksityiskohtaisia suunnitelmiaan paljastuu Hare Krishna liikkeen kirjoissa yhä enemmän.

On varmaa, että nykyisin maailmamme on paljon ihmeellisempi kuin mitä se oli ennen vuotta 1998, jolloin ateismi, materialismi ja tietämättömyys vallitsivat.

Äänestä

Ihminen loi jumalan kuvakseen, jotta voisi kontrolloida lampaita remmissään. Tätä tosiasiaa uskovaiset yrittävät kumota siteereemalla raamattua, joka on kirjoitetettu näiden heitä kontrolloivien friikkien toimesta.

Äänestä
  • Jos Raamattua ei olisi, maailmassa olisi anarkistinen sekasorto.

    Äänestä

  • Niin. Ihmisten kyllä pitäisi saada esim. murhata, varastaa ja vietellä naapurin vaimoja ihan mielensä mukaisesti. On se kyllä kovaa kuria jota nuo uskovaiset täällä Suomessakin pitävät. Voi kamalaa. Ihan hirveetä. Tosi kauheeta. Mä haluun olla vapaa.

    Äänestä

  • HetiTänneNyt kirjoitti:

    Niin. Ihmisten kyllä pitäisi saada esim. murhata, varastaa ja vietellä naapurin vaimoja ihan mielensä mukaisesti. On se kyllä kovaa kuria jota nuo uskovaiset täällä Suomessakin pitävät. Voi kamalaa. Ihan hirveetä. Tosi kauheeta. Mä haluun olla vapaa.

    Hyvä, että Raamattu on sinussakin saanut vaikuttaa.

    Äänestä

  • Jumalanoma kirjoitti:

    Jos Raamattua ei olisi, maailmassa olisi anarkistinen sekasorto.

    Onko Saudi-Arabiassa sekasorto?

    Äänestä

Ei ole sanottua, että joku noista kontrolloi mua mitenkään, vaikka lopulta pyrkimys on siihen, että jokainen ajatuksen piirrekin alistuu tottelevaiseksi Kristukselle. Olen suhteellisen vapaa ja esitän vapaasti mielipiteitä siitä mitä olen lukenut. EN OLE MINKÄÄN FRIIKIN ORJA, VAAN OLEN TIETOINEN SIITÄ MITÄ HE TEKEVÄT TAI TULEVAT TEKEMÄÄN. Olen siis pelastunut tietämättömyyden loukusta.

Ne, joilla on voimaa tekevät joka tapauksessa aivan mitä haluavat ja on ehkä parempi tietää mitä he puuhaavat kuin mitä olisi olla täysin tietämätön.

Jotenkin musta tuntuu, että jälkeen jääneisyyttä on paljon ja Profeetta Hesekiel sanookin Googin joukosta, että he lepäävät haudoissaan täydessä sotisoovassa ikään kuin he olisivat myöhästyneet taistelusta ja odottaisivat päästä kostamaan jollekin, jolle on jo myöhäistä kostaa.

Jumala on sietänyt tietämättömyyden aikoja pitkään. Mutta aina joskus tietämättömyys vaihtuu jonkun yksilön kohdalla täydeksi tiedoksi, mutta muut tuntuvat jäävän tietämättömyyden tasolle tai vastustavalle tasolle. He oudoksuvat sitä, että Jumala onkin aktiivisesti maailmaa ja tulevaisuutta muokkaava voima eikä agnostikon passiivinen status quon ylläpitäjä.

Vapaus on aatteena hieno ja sen noudattajia on uskovaisten piirissä yhtä paljon kuin ateistienkin. Mutta mistä johtuu vapaalla miehellä orjuuden pelko tai sellainen pelko, että Kristus olisi persoonana luontaantyötävä tai huono. Minun käsitykseni vapaudesta sietää kyllä myös sen, että joudun tekemään työtä elääkseni tai muulla tavoin vapaudet ovat rajottuneita.

Johtuuko tuo pelko KIRKON LUONTAANTYÖTÄVYYDESTÄ JA SIITÄ, ETTÄ MONET LAHKOT OPETTAVAT patavanhoillista ja konservatiivista suhtautumista uskontoihin. Raamattu itse toteaa: Missä on Kristuksen henki siellä on vapaus!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UskonJumalaan kirjoitti:

AI miksikö?
No ihan siksi, että minusta on aivan mahdotonta uskoa, että tämä valtavan ihmeellinen universumi, meidän maapallo kaikkinensa ja me ihmiset olisimme voineet ilmestyä tyhjästä ilman Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu