Voi voi Yle. Tässä sisällöt joita YLE ei tänään halunnutkaan julkaista.
Voi voi Yle. Suomen kaltainen pieni kieliryhmä tarvitsee kyllä julkisrahoitteista mediaa. Mutta, voisiko toimittajilta vaatia vähän lisää ammattitaitoa? Luulisi, että päteviä toimittajakandidaatteja olisi yllin kyllin tarjolla.
Tänään taas klassinen esimerkki erään nimeltä mainitsemattoman Ylen toimittajan epäpätevyydestä. Toimittaja soitti viime viikolla 24.8. ja pyysi osallistumaan radio-ohjelmaan. Minun oli määrä miettiä erityisesti Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia, joihin Suomessa pitäisi nyt erityisesti kiinnittää huomiota. Haastattelu oli määrä nauhoittaa tänään 28.8. klo 10.15. Olin raivannut kalenterin vapaaksi ja valmistautunut haastatteluun huolellisesti. Kyseinen ohjelma on Yle Puheen Politiikkaradio, joka tulee tänään klo 12.30.
Toimittaja soitti. Juttelimme. Sanoin, että sovitun mukaisesti olen miettinyt Lähi-idästä kumpuavia geopoliittisia uhkia. Hän sanoi ok. Aloitimme nauhoituksen. Kun olin päässyt loppuun asti, toimittajan ääni muuttui. Yhtäkkiä hän kuulosti pelokkaalta, huolestuneelta, ja mutisi, etteivät aio sittenkään käsitellä tätä näkökulmaa ohjelmassa. Että nauhoitusta ei tulla käyttämään, he ehkä sittenkin keskittyvät Brexitiin.
Vaikea sanoa, mikä sisällöissä oli liian kova pala Ylelle. Kopioin alle muistiinpanot, jotka olin tehnyt haastattelua varten. Alla siis lähes sanasta sanaan lista siitä, mitä toimittajalle nauhoituksessa sanoin. Jokainen voi itse päätellä, onko tässä nyt jotain mielettömän skandaalimaista, joka ehdoin tahdoin pitäisi sensuroida.
Kiitän Iltalehteä sananvapaudesta. Olen harmissani yleisradiomme puolesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi YLE kiinnostaisi mitä toveri SBOSS sanoo?