Kai sentään Junes Lokka vielä lusii?

Vittu mikä spede kyseessä 😅

Ei ymmärrä edes poliisin käskyjä
1952116
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 195

Vanhimmat

ei poliisi voi toimia lainvastaisesti ja perusteettomasti julkisen tilaisuuden kuvaaminen ei ole laitonta?

1Äänestä
  • Miekkarissa poliisia pitää totella. Poliiis voi ottaa kiinni ja jos vastustelee, voi saada lisänä sakon poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.
    Älä toista koko ajan tuota mantraa kuvaamisesta. Ei se ole syy Lokan kiinniotolle.

    1Äänestä

  • Mikä miekkari se sellainen, jossa ei poliisia vastusteta. Nehän olisivat pelkkiä kirkonmeininkejä.
    .
    Vastarintaa vaan valtaapitävien perännuolijoille poliiseille, joka ei ole pätkääkään kansalaisten poliiseja.

    Äänestä

  • Julkisen kuvaaminen ei ole laitonta, muutkin kuvasi, miksei heitä pidätetty. Vaikutti ihan vainoamiselta kuin myös ihmisen kiusaamiselta. Mitäs ne anarkistit teki, nekin kiusasivat, kuvasiko nekin, eikös niitä pidätetty ja vainottu. Tää on niin läpinäkyvää toimintaa, vihataan niitä, jotka haluaa pitää suomalaisten puolta, kaikki tää on niin väärää.

    Äänestä

  • ÄlytönMaailma kirjoitti:

    Julkisen kuvaaminen ei ole laitonta, muutkin kuvasi, miksei heitä pidätetty. Vaikutti ihan vainoamiselta kuin myös ihmisen kiusaamiselta. Mitäs ne anarkistit teki, nekin kiusasivat, kuvasiko nekin, eikös niitä pidätetty ja vainottu. Tää on niin läpinäkyvää toimintaa, vihataan niitä, jotka haluaa pitää suomalaisten puolta, kaikki tää on niin väärää.

    No ihan sen vuoksi ei pidätetty kun kuvaaminen ei ollut kielletty. Lokkaa kiellettiin kaksi kertaa tulemasta liian lähelle vastamiekkaria ja toisella kerralla jopa talutettiin pois, näytettiin mitä edemmäs ei saa tulla ja varoitettiin että seuraavalla kerralla pidätetään jos ei tottele poliisin käskyjä.Lokka vaan haistatteli ja nimitteli vastaukseksi ja vähän ajan kuluttua uudelleen työntyi takaisin, nyt kolmannen kerran. Eli ihan aiheesta joutui kiinniotetuksi ja samalla myös kuusi eri syytteisiin liittyvää kuulustelua saatiin suoritettua eli poliisi samalla säästi kustannuksia ja hoiti kaikki asiat samalla pidätyskerralla. Lokka itkee nyt kohteluaan ihan turhaan. Asiat ovat nyt hoidossa ja rikollinen matu on joutunut vastuuseen teoistaan. Aivan kuten me suomalaiset, kenen isänmaa on Suomi, haluamme kaikkien rikollisten matujen ja mamujen joutuvakin. Lokan ISÄNmaa ei ole Suomi, ei ole koskaan ollut - eikä tule olemaan.

    Äänestä

  • LokalleKarkotus kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus. Juuri noin se meni.

    Äänestä

  • Kansanuskomuksen mukaan Junes Lokka avioitui vuonna 2009 jättiläishämähäkin kanssa. Junes oli harhautunut saaliiksi tämän verkkoon, mutta passiivis-aggressiivisena hyväksikäyttäjäpersoonallisuutena manipuloi kahdeksanjalkaisen emännän ottamaan hänet ruokittavakseen. Tällä selitetään Juneksen samalla kertaa hyönteismäistä ja tunkkaista, ilmiselvästi hämähäkinseitteihin verhoutunutta olemusta. Sillä ei ole väliä, ovatko asiat todellisuudessa näin, kun näin se kuitenkin koetaan.

    Äänestä

Osoittaa mieltään matuja vastaan, vaikka itsekin on matu, kuten de Wit ja Janitskin.

Outoja hyypiöitä.

1Äänestä

Lokka palautettava Marokoon kuten kaikki muutkin rikoksia tehneet matutu.

1Äänestä

Poliisi antoi useaan eri otteeseen poistumiskäskyn, jota Lokka ei totellut, vaan roudasi vielä IL.n toimittajan kysymään asiaa.

Toivotaan että Lokka pysyy kopissa pari vuotta, on sen verran vaarallinen radikaali kyseessä.

1Äänestä
  • Haku: "Järjestyshäiriö rikoslaissa"

    Järjestyslaki 612/2003 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612

    Järjestyshäiriö esim mölyäminen - Laki - Suomi24 Keskustelut
    keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Laki ja rikos › Laki
    1.4.2005 - tulee jos möykkää kadulla ja joku soittaa poliisit? Ja jä

    Poliisi - Akuutti rikostilanne
    www.poliisi.fi/neuvot/akuutti_rikostilanne

    Poliisit - Ammattinetti - Ammattialat
    www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/13/28_ammattiala
    Poliisin rikostorjuntatehtäviin kuuluu rikosten ennaltaehkäiseminen ja rikostutkinta. ... Toiminnan tavoitteena on ennalta ehkäistä rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä.

    1Äänestä

  • "Poliisi antoi useaan eri otteeseen poistumiskäskyn, jota Lokka ei totellut, vaan roudasi vielä IL.n toimittajan kysymään asiaa. "

    Onko kukaan juristi soittanut Lokalle, kertonut ettei vastustaa saa, olipa sitten kyseessä vaikka vain "iskulauseen" ääneen sanominen. Lokan pitää laillisesti poistua, kun poliisi kehottaa poistumaan. Jos poliisi käskee lopettaa kuvaamisen, Lokka lopeta se ja mee katolle filmaamaan Tai tee joku kiertojuttu, ei kannata olla kynnysmattona. Turhaa putkaa ja hirveää suun soittoa.

    Poistu sieltä, keksi ratkaisuja. Viisas näkee toki lastuja laineilla, joita illu on tuonut ja yrittä estää niiden syiden selvittämistä. Poistu sieltä ja mieti homma uusiksi.

    Äänestä

  • AmmattiTermit kirjoitti:

    Haku: "Järjestyshäiriö rikoslaissa"

    Järjestyslaki 612/2003 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612

    Järjestyshäiriö esim mölyäminen - Laki - Suomi24 Keskustelut
    keskustelu.suomi24.fi › Yhteiskunta › Laki ja rikos › Laki
    1.4.2005 - tulee jos möykkää kadulla ja joku soittaa poliisit? Ja jä

    Poliisi - Akuutti rikostilanne
    www.poliisi.fi/neuvot/akuutti_rikostilanne

    Poliisit - Ammattinetti - Ammattialat
    www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/13/28_ammattiala
    Poliisin rikostorjuntatehtäviin kuuluu rikosten ennaltaehkäiseminen ja rikostutkinta. ... Toiminnan tavoitteena on ennalta ehkäistä rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä.

    Entäs minkä takia poliisi ei sit eräässä toisessa mielenosotuksessa pidättäny arvon kunniakansalaista joka huus suoraan poliisin KORVAAN et: "Poliisi on natsisika!" (tai jotain vastaavaa) ja vieläpä MEGAFONILLA!? :D

    Koska lakihan on *köh* toki kaikille sama, eikö vain olekin? :)

    Äänestä

älkää koittako kiemurrella pidätys oli perusteeton ei ketään voi kieltää kuvaamasta yleisessä tapahtumassa siellä oli muitakin kuvaajia jotka saivat kuvata ihan rauhassa juneksen vieressä tuollainen toiminta on ilmiselvää vainoa?

1Äänestä
  • Alkaa taas marina kuvauksesta. Älä tee itsestäsi pelleä.

    1Äänestä

  • missä pilkut ja pisteet oletko joku kouluja käymätön marokkolainen

    1Äänestä

  • Ja_taas_alkaa kirjoitti:

    Alkaa taas marina kuvauksesta. Älä tee itsestäsi pelleä.

    videoilta näkee kaikki että pelkästään kuvasi ei se riitä pidätyksen syyksi älkää koittako kiemurrella tosiasioiden edessä?

    Äänestä

  • realismi___ kirjoitti:

    videoilta näkee kaikki että pelkästään kuvasi ei se riitä pidätyksen syyksi älkää koittako kiemurrella tosiasioiden edessä?

    Marina kuvaamisesta alkaa taas.
    Poliisi tietää, miksi Lokka otettiin kiinni. Ei se ole muiden asia.

    1Äänestä

  • Ja_marina kirjoitti:

    Marina kuvaamisesta alkaa taas.
    Poliisi tietää, miksi Lokka otettiin kiinni. Ei se ole muiden asia.

    videolla poliisi sanoo kyllä suoraan perusteettoman perusteensa ei se ole mikään salaisuus?

    https://www.youtube.com/watch?v=qIm06RW_Hro

    Äänestä

  • realismi___ kirjoitti:

    videolla poliisi sanoo kyllä suoraan perusteettoman perusteensa ei se ole mikään salaisuus?

    https://www.youtube.com/watch?v=qIm06RW_Hro

    poliisia häiritsee täysin laillinen kuvaaminen eikö se videolta selvästi selviä?

    Äänestä

  • realismi____ kirjoitti:

    poliisia häiritsee täysin laillinen kuvaaminen eikö se videolta selvästi selviä?

    Olisi kuvannut kauempaa niin ei olisi pidätetty. Monta kertaa jouduttiin häätämään kauemmaksi, mutta ei se tämä marokkolainen poliisin kieltoja uskonut. Johtuisiko se tämän marokkolaisen ÄOsta? Jo puheesta huomaa ettei kaikki ole kunnossa - puhe ei luista vaan pitkiä taukoja välillä ja r-kirjaintakaan ei osaa lausua, tarralenkkareitakin pitää käyttää kun ÄO ei riitä kengännauhojen solmimiseen. Varmaan myös huumeiden käyttökin vaikuttanut älykkyteen.

    1Äänestä

Miksei muka häiriköivää matua saa pidättää?

1Äänestä
  • just noin, hyvä kysymys

    Äänestä

Junes on lappilainen sukunimi. Se on alkujaan tarkoittanut maatilan nimeä ja muodostunut sukunimeksi, kun ruotsalaisia nimiä on muutettu suomalaisiksi.
Lokka on tekojärvi Sodankylässä.
On Junes Lokalla sentäs suomalaisia paikannimiä omassa nimessään. :)

Äänestä
  • Mikä on marokkolainen nimi?

    Ei ole juuri mainostanut,,,

    Äänestä

Poliisin vastustaminen johtaa ainoastaan putka reissuun ja sakkoihin.

1Äänestä
  • Anteeks vvaan, mut ei poliisikaan sentään saa alkaa ketään vai oamaqn ilman pätevää ja laillista PERUSTETTA vainolle, puupää!

    Johan Suomen perustuslakikin sanoo, että: "KAI-KEN VI-RAN-OMAI-TOI-MIN-NAN TU-LEE PE-RUS-TU-A LA-KIIN"!!! Koitas tavata toi sillee et menis sunki puupäähän siitä edes osa, puupää! :)

    Ja nyt sit kerrot mulle, et minkä lain perusteella poliisi voi kieltää ihan laillisen kuvaamisen julkisella paikalla! :) Jookos? Varsinkin kun vieressa toinen, sattumalta Iltiksen toimittelija, kuvaa ihan samaa kohdetta ilman mitään sanktiota!? Ja mitäs laki sanokaan siitä et lain pitäis olla KAIKILLE sama? :) Puupää!

    Äänestä

  • PuuPääPuuPääPiiPaa kirjoitti:

    Anteeks vvaan, mut ei poliisikaan sentään saa alkaa ketään vai oamaqn ilman pätevää ja laillista PERUSTETTA vainolle, puupää!

    Johan Suomen perustuslakikin sanoo, että: "KAI-KEN VI-RAN-OMAI-TOI-MIN-NAN TU-LEE PE-RUS-TU-A LA-KIIN"!!! Koitas tavata toi sillee et menis sunki puupäähän siitä edes osa, puupää! :)

    Ja nyt sit kerrot mulle, et minkä lain perusteella poliisi voi kieltää ihan laillisen kuvaamisen julkisella paikalla! :) Jookos? Varsinkin kun vieressa toinen, sattumalta Iltiksen toimittelija, kuvaa ihan samaa kohdetta ilman mitään sanktiota!? Ja mitäs laki sanokaan siitä et lain pitäis olla KAIKILLE sama? :) Puupää!

    Siinä on se valtamedian ja valemedian/sunnuntaibloggaajan ero.

    Toinen on toimittajakuvaaja, jolla on ammatti ja kaulassa pressikortti ja toinen on "toimittaja", joka on virkavallan silmissä täysin siviili ja ulkopuolinen, vaikka olisi kymmenen vuotta tehnyt juttuja.

    MV-lehdelle toimittaminen kompastuu nimenomaan siihen, ettei ole JSN:n ja hyvän lehtimiestavan piirissä. Mikäli Junes menee kiltisti toimittajakouluun ja alkaa tehdä juttuja tai kuvata freelancerina vaikkapa Kalevalle, niin kenelläkään ei ole mitään sanomista. Päätä saa hakata seinään ihan vapaasti ja putkassa käydä joka miekkarilta, koska se on yksilön vapautta se.

    Mutta asiat voisi tehdä toisinkin. Iltiksen toimittaja ilmeisesti tekee niin.

    1Äänestä

  • Höpö höpö!
    Julkisella paikalla saa KUKA TAHANSA (ku-ka ta-han-sa) kuvata ketä (ke-tä) ja mitä (mi-tä) tahansa, ihan ilman mitään sun korttejasikaan, puupää! :/

    Koitas nyt mahduttaa toi asia jo vihdoin ja viimein pieneen kaaliis! :)

    Äänestä

  • VaikeeTajuta kirjoitti:

    Höpö höpö!
    Julkisella paikalla saa KUKA TAHANSA (ku-ka ta-han-sa) kuvata ketä (ke-tä) ja mitä (mi-tä) tahansa, ihan ilman mitään sun korttejasikaan, puupää! :/

    Koitas nyt mahduttaa toi asia jo vihdoin ja viimein pieneen kaaliis! :)

    Niinpä niin.

    Silti sitä sinun itsesi keskusteluun tuomaasi Iltiksen toimittajaa Juneksen vierestä ei viety putkaan ja sun pieneen päähäsi ei näköjään mene miksei.

    Julkinen paikka on nimenomaan syy, miksi nämä junekset ja marcot menevät toistuvasti ja kielloista piittaamatta kuvaamaan ja pelleilemään virkavallan kanssa niin kauan, että varmasti pääsevät putkaan, koska se on se pointti, ei minkään kuvaaminen tai minkään asian puolesta toimiminen, vaan mitättömistä asioista pidätetyksi tuleminen ja marttyyrin kehä, josta saadaan pariksi päiväksi MV-juttu ja hölmöjen klikkauksia.

    JULKISUUS.

    Äänestä

  • Tuossa vähän alempana ketjussa mainitaan, että tapauksesta otetulla videolla poliisi oli ohjeistanut mr. Lokkaa kolmesti ja kertonut missä raja menee ja kun mr. Lokka ei ollut totellut kolmannellakaan kerralla, niin poliisisetä otti talteen.

    Ko. videota en ole katsonut, enkä aio katsoa, koska perusperiaate kuitenkin on selvä. Ammattinsa puolesta kuvaava pressikorttiaan vilauttava kuvaaja on poliisin silmissä eri asemassa kuin wannabe-toimittaja, josta ei tiedä onko mitä varten edes paikalla. Satunnainen siviili siis poliisin silmissä.

    Kameroissa on zoomi sitä varten, että voi ottaa lähikuvia kauempaakin, eikä tarvitse mennä keskenään räkivien ja huutelevien porukkaa tai asiallisen neuvojan "vajaa-älyseksi apinaksi" luokittelevan henkilön (kuten juuri teit) lähelle lainkaan.

    1Äänestä

  • Entäs mihin lainkohtaan se kuuluu et poliisi piirtelee mielenosotuksiin osallistujille jotain näkymättömiä rajoja joita ei saa mukamas rikkoa? :)

    Eikös jokanen mihin tahansa miekkariin osallisuja o ihan vapaa poistumaan miekkarista ja sille varatulta alueelta ihan juuri niinkuin tätä itse huvittaa?
    Vai onks tää asia muuttunu tässä viimeaikoina? Ja jos on, niin mihin lakiin perustuen?

    Äänestä

  • HöpönHöpönPuppu kirjoitti:

    Entäs mihin lainkohtaan se kuuluu et poliisi piirtelee mielenosotuksiin osallistujille jotain näkymättömiä rajoja joita ei saa mukamas rikkoa? :)

    Eikös jokanen mihin tahansa miekkariin osallisuja o ihan vapaa poistumaan miekkarista ja sille varatulta alueelta ihan juuri niinkuin tätä itse huvittaa?
    Vai onks tää asia muuttunu tässä viimeaikoina? Ja jos on, niin mihin lakiin perustuen?

    Oot todellinen höpönhöpönpupun kirjoittaja. Kautta aikojen on kaksi eri mieltä olevaa miekkaria pidetty erillään ja siihen osallistujat kaukana toisistaan jos on odotettavissa häiriöitä jommalta kummalta puolelta. Ei ole kenellekkään epäselvää kenen puolella Lokka oli. Siihen ei hänen selityksensä auta eikä muidenkaan. Poliisi ei tarvitse mitään lainkohtia esittää kun turvaa kummankin puolen turvallisuuden kieltämällä liian lähelle tulevaa toista puolta edustavaa feikkitoimittajaa. Kaksi kertaa poliisi kielsi ja ohjeisti, kolmannella kerralla tämä feikkitoimittaja Lokka pidätettiin. Hyvä näin, saivat muutkin keskeneräiset kuusi syytekuulustelua nyt suoritettua samalla. Mihinkäs lainkohtaan oli Lokan pakoilu ja kieltäytyminen kuulusteluista liittynyt? Mikä etuoikeus hänellä on vastustaa joka asiassa poliisia? Normaali lainkuuliainen kansalainen noudattaa poliisin ohjeistuksia ja määräyksiä. Kuulusteluihin saapuminen ja määräysten noudattaminen mielenosoitustilanteissa ovat juuri näitä normiasioita joissa poliisin määräyksiä on noudatettava. Itkekää vaikka kuinka paljon, nämä asiat ei kuitenkaan tule milloinkaan muuttumaan.

    Äänestä

  • ItkuPitkästäItkusta kirjoitti:

    Lokka häkkiin kuten Janitskin

    Äänestä

video osoittaa suoraan että kyseessä on perusteeton vaino ?

Äänestä
  • Etkö vieläkään ymmärrä, miksi Lokka otettiin kiinni?
    No, siksi, että hän ei ole tullut kuulusteluihin vapaaehtoisesti.
    Kuulusteluihin pitää mennä, kun poliisi kutsuu. Tai sitten henkilö haetaan.
    No, nyt haettiin.

    1Äänestä

  • Ihan_tarpeetonta kirjoitti:

    Etkö vieläkään ymmärrä, miksi Lokka otettiin kiinni?
    No, siksi, että hän ei ole tullut kuulusteluihin vapaaehtoisesti.
    Kuulusteluihin pitää mennä, kun poliisi kutsuu. Tai sitten henkilö haetaan.
    No, nyt haettiin.

    älä valehtele tätä kuulustelu asiaa ei mainittu videoilla joten se ei ollut pidätyksen syy videoilta näkee että junes ei ole lähelläkään mielenosoittajia kun pidätettiin perusteettomasti?

    Äänestä

  • realismi____ kirjoitti:

    älä valehtele tätä kuulustelu asiaa ei mainittu videoilla joten se ei ollut pidätyksen syy videoilta näkee että junes ei ole lähelläkään mielenosoittajia kun pidätettiin perusteettomasti?

    Ei mainittu videolla kaikkea muutakaan. Eihän se video ole mikään todistekappale, johon voisi jotain vedota. Älä urputa joutavia! Ei pidä heittäytyä lapselliseksi.

    1Äänestä

  • Ei_mainittu kirjoitti:

    Ei mainittu videolla kaikkea muutakaan. Eihän se video ole mikään todistekappale, johon voisi jotain vedota. Älä urputa joutavia! Ei pidä heittäytyä lapselliseksi.

    tottakai se on todistekappale jos poliisi siinä puhuu vedätät vain mutta ei se haittaa?

    Äänestä

  • Ihan_tarpeetonta kirjoitti:

    Etkö vieläkään ymmärrä, miksi Lokka otettiin kiinni?
    No, siksi, että hän ei ole tullut kuulusteluihin vapaaehtoisesti.
    Kuulusteluihin pitää mennä, kun poliisi kutsuu. Tai sitten henkilö haetaan.
    No, nyt haettiin.

    Videolta KUULEE SELKEÄSTI mistä on kyse.

    Poliisi sanoo, että on useaan kertaan määrätty poistuun alueelta, videolla ei ilmene kuin yksi ainoa kerta? ja siinäkin kohdassa poliisi selkeästi sanoo, että häntä häiritsee ja alue on eleistä aluetta ja poliisimaija ilmaisee selkeästi sen rajan, vasemmalla oleva ja Junes Lokka ja nainen ovat niin, että poliisi auto näkyy selkeästi eli eivät ole ohittaneet poliisiautoa.

    Poliisi videolla selkeästi sanoo, että jottei mielenosoittajat provosoidu, noin 150m päässä olevina eli poliisi kielsi perusteettomasti ykeisellä paikalla kuvaamisen vain määrätyltä henkilöltä, olisi eri asia ollut, jos Lokka olisi ollut noin 5m päässä noista mielenosoittajista, MUTTA KUN OLI PALJON kauempana.

    Videon lopussa näkee kuinka yksi vanhempi mies kuvaa kännykällään koko poliisin väliintulon ja mitä tapahtuu ja Lokka otetaan kiinni, muka poliisin määräyksen tottelemattomuudesta ja niskoittelusta poliisia kohtaan, mitä ei todellakaan edes tapahtunut ja kiinniotto ei tapahtunut edes kuullusteluun tulon jättämisestä.

    Joidenkin todella kannattaisi pestä silmänsä ja korvansa vihdoin ja viimein.

    Miekkari alko kolmelta.
    Lokka pidätettiin 15:40.
    Kuin hämäläisiä/tyhmiä/hitaita Tsadin poliisit on, jos niiltä kestää yhden ihmisen pidätys melkein TUNNIN? :)
    Turussa saatiin sentään marokkolaistaustanen moniosaaja kiinni reilussa 10 minuutissa!

    Ja siks toisekseen. Poliisi tietää kyl tasan tarkkaa Lokan kotiosotteenkin, et miks sitä ei o sit SIELTÄ haettu kuulusteltavaks, jos ei o muka vapaa-ehtosesti sinne menny? :)

    Et hieman ontuu toi sun keppihevoses? :/

    Äänestä

  • Lawetorder kirjoitti:

    Videolta KUULEE SELKEÄSTI mistä on kyse.

    Poliisi sanoo, että on useaan kertaan määrätty poistuun alueelta, videolla ei ilmene kuin yksi ainoa kerta? ja siinäkin kohdassa poliisi selkeästi sanoo, että häntä häiritsee ja alue on eleistä aluetta ja poliisimaija ilmaisee selkeästi sen rajan, vasemmalla oleva ja Junes Lokka ja nainen ovat niin, että poliisi auto näkyy selkeästi eli eivät ole ohittaneet poliisiautoa.

    Poliisi videolla selkeästi sanoo, että jottei mielenosoittajat provosoidu, noin 150m päässä olevina eli poliisi kielsi perusteettomasti ykeisellä paikalla kuvaamisen vain määrätyltä henkilöltä, olisi eri asia ollut, jos Lokka olisi ollut noin 5m päässä noista mielenosoittajista, MUTTA KUN OLI PALJON kauempana.

    Videon lopussa näkee kuinka yksi vanhempi mies kuvaa kännykällään koko poliisin väliintulon ja mitä tapahtuu ja Lokka otetaan kiinni, muka poliisin määräyksen tottelemattomuudesta ja niskoittelusta poliisia kohtaan, mitä ei todellakaan edes tapahtunut ja kiinniotto ei tapahtunut edes kuullusteluun tulon jättämisestä.

    Joidenkin todella kannattaisi pestä silmänsä ja korvansa vihdoin ja viimein.

    Videoilta löytyy kaksi kertaa kun kiellettiin ja varoitettiin tulemasta lähelle vastamiekkaria. Lokan omalla videolla toiseksi viimeisellä kerralla poliisi talutti pois ja näytti mitä lähemmäksi ei saa tulla ja sanoi että seuraavalla kerralla pidätetään ja saa sakot niskoittelusta. Kolmannella kerralla sitten pidätettiin kun ei uskonut. Ihan Lokan oma syy.

    Äänestä

  • Lokan.Oma.Syy kirjoitti:

    Lokka (tai mikä lie marokkolainen oikea nimi) on pässi mikä pässi.

    Äänestä

  • Poliisi ohjeisti Lokkaa moneen kertaan, ja sanoi että seuraavan kerran kun rikkoo rajan niin otetaan kiinni.

    No, Lokka vajukkina tuli vielä kerran ja joutui putkaan, niin yksinkertainen oli tapahtumien kulku.

    Äänestä

Junes Lokka otettiin ihan syystä kiinni kun ei totellut poliisin antamaa poistumiskäskyä ja jatkoi kuvaamista vaikka poliisi kielsi turvallisuusperustein kuvaamisen täysin. Lokka saa syytteet niskottelusta, viranomaisen väkivaltaisesta vastustamisesta, yksityisyydensuojarikoksesta, julkisrauhan rikkomisesta ja yleisen turvallisuuden vaarantamisesta. Rangaistus on ehdollista ja sakkoja. Lokan suurin virhe oli käydä vastustamaan kiinniottoaan väkivalloin, sen painin häviää poliisille aina ja poikkeuksetta. Kun poliisi ottaa kiinni niin sitten kävellään sinne maijaan kiltisti ja rauhanomaisesti!

1Äänestä
  • älä valehtele katso ne videot junes ei ollut lähelläkään mielenosoittajia kun pidätettiin perusteettomasti saati olisi vastustanut pidätystä mitenkään kyllä tuo on jo selvää vainoa?

    Äänestä

  • realismi____ kirjoitti:

    älä valehtele katso ne videot junes ei ollut lähelläkään mielenosoittajia kun pidätettiin perusteettomasti saati olisi vastustanut pidätystä mitenkään kyllä tuo on jo selvää vainoa?

    Meinihän se lähelle kolme kertaa vaikka poliisi kielsi täysin poliisin oman harkinnan mukaisesti menemästä lähelle. Poliisin antaman käskyn ei tarvitse perustua Suomen lakiin, pelkkä poliisimiehen harkinnan varainen tulkinta, että turvallisuus vaarantuu riittää perusteeksi käskeä poistumaan ja lopettamaan kuvaaminen. Lokka ei totellut, joten pidätettiin ihan syystäkin. Poliisia tulee aina totella vaikka poliisi toimisi lain vastaisestikin. Järjestyksenvalvoja, vartija ja poliisi ovat kaikki lain ja oikeuskäytännön yläpuolella ja heillä on oikeus jakaa käskyjä joita on pakko totella tai seuraa voimatoimien käyttöä.

    Äänestä

Jos minä olisin ollut paikalla, niin silloin olisi vedetty virka-ase esiin, ja katsottu kuinka hyvin kyykky-hyppely epäillyltä terroristilta sujuu. Kun viranomainen antaa käskyn, niin silloin sitä $aatana joko totellaan tai otetaan seuraamukset vastaan.

Lauantain rähinässä virhe tehtiin ainoastaan siinä, kun natseille annettiin mahdollisuus näyttää naamansa. Sitten kun saadaan toimintavaltuudet kohdalleen, niin rasisteille ei anneta lupia minkäänlaisiin tapahtumiin, vaan ne kiskotaan munakarvoista nurkan taakse, ja annetaan raudoitetun saappaan antaa loppulausunto. Työporukoilla on jo sellainen kalusto valmiina, että jokainen rasisti saadaan kameroineen tarvittaessa kastematoperspektiiviin helkutin äkkiä.

1Äänestä
  • Ei Steen-Steen-Cristenseen ainakaan hyppinyt! :)

    Äänestä

poliisin kuuluu toimia laillisesti ei laittomasti oletteko te oikeasti noin tyhmiä kaikkien toimien kuuluu perustua lakiin tässä ei nyt toimittu laillisesti?

Äänestä
  • Älä lässytä. Junes ei ollut noudattanut kuulusteluihin saapumismääräyksiä ja jo niiden vuoksi olisi ollut oikeutettu kiinniottaa. Saati sitten ettei nyt totellut poliisin määräyksiä. Kuulemma kuusi kuulusteluasiaa oli ollut odottamassa. Ihmeteltävää on ainoastaan se ettei jo aikaisemmin ole tällaista monista rikoksista epäiltyä pidätetty.

    1Äänestä

Laki on laki. Kun poliisi antaa käskyn, niin silloin totellaan.

Joskus tilanne voi mennä suomessa vielä niin sekavaksi, ettei ihan kaikkea kirjata. Silloin nämä rajakit ja suomiensin-hörhöt ja muut natsipellet rasistit kuulustellaankin ihan eri oppikirjan mukaan. Annetaan vähälahjaisille verkkosähköä munille ja muuta mukavaa.

Kannattaa olla kiitollinen, kun otteet ovat tällä hetkellä näinkin nätit.

1Äänestä
  • laki se on poliisillakin siinä vaiheessa tulee vastaan ihmisoikeus tuomioistuin ja mäkipää istuu pitkään?

    Äänestä

  • Et taida tietääkään, mitä on luvassa? Siinä vaiheessa kun lainvoimainen tuomioistuin käsittelee näitä asioita, jaetaan kovimmille natsinlöylyttäjille operaatiomerkkejä saavutuksista. Pilkulleen ihmisoikeuslakien mukaan.

    1Äänestä

  • Vanh-Kom-Mäkipää kirjoitti:

    Et taida tietääkään, mitä on luvassa? Siinä vaiheessa kun lainvoimainen tuomioistuin käsittelee näitä asioita, jaetaan kovimmille natsinlöylyttäjille operaatiomerkkejä saavutuksista. Pilkulleen ihmisoikeuslakien mukaan.

    ei+tule+onnistumaan+liki+90%+suomalaisista+haluaa+rajat+kiinni+hallitus+vaihtuu+ja+rikolliset+pistetään+linnaan+kyse+on+enää+vain+ajasta?

    Äänestä

Kuvaaminen ja kuvan julkaisu onko eri asia?

Äänestä
  • On eri asia. Kuvata saa tietyin rajoituksin. Julkistaa saa, mutta ei aivan vapaasti. Ei saa julkistaa ketään loukkaavaa materiaalia, ei saa esittää ketään epäedullisessa tarkoituksessa, yksityisessä tilassa, ei lapsia, ei saa julkistaa jos on kielletty. Esimerkiksi kaupoissa kauppias voi estää kuvaamisen ja julkistamisen, koska hän saa valita asiakkaansa. Samoin esimerkiksi ravintolassa.

    Äänestä

"Vanh-Kom-Mäkipää :
Silloin nämä rajakit ja suomiensin-hörhöt ja muut natsipellet rasistit kuulustellaankin ihan eri oppikirjan mukaan. Annetaan vähälahjaisille verkkosähköä munille ja muuta mukavaa."

Niin, mikähän sinä lrasisti kuvittelet olevasi. Emme puolusta järjestyshäirintää, mutta eihän tuo voi olla mikään laki. Se on politiikkaa, se on hyväveli-illu-eu-siionisti-agendaa, joka taas ei ole LAKIA. Puhu oikein, älä omias ja tunteisa törppö.

Äänestä

ei kuvaamisen takia voi ketään pidättää se on laitonta?

Äänestä
  • Eihän ne, siis Poliisi. Poliisi tonkii susta kaiken ja pistää sut sitten jostakin muusta / niskoittelusta tms joka tilanteeseen ja raamiin sopii... samaa mielivaltaa kuin armeijassa, ei sen kummempaa. Poliisista voi aina itkeä, sepittää tarinoita, fakta on vaan se ettei ne sieltä kuopistaan miksikään ole muuttuneet eivätkä muutu : Fasistisen Saksan Jäänne.

    Äänestä

  • Montako kertaa sinulle pölvästi on selitetty ettei Lokkaa kuvaamisen takia pidätetty? Oletko tämän marokkolaisen matun kanssa samalla ÄO-tasolla? Onnistuuko sinulta kengännauhojen solmiminen tai r-kirjaimen lausuminen? Lokalta ei.

    Äänestä

Jotta asia tulisi oikein selväksi, niin pitää muistaa, että silloin kun tilanne on päällä, niin poliisin sana on laki. Jälkikäteen saatte tehdä valituksianne. Kyllä maailmaan paperia mahtuu, ja roskikset ovat oikein tilavia.

Mutta jos poliisi käskee hyppimään tasajalkaa, niin silloin hypitään kunnes toisin käsketään. Jos poliisi käskee nuolemaan pamppua, niin silloin sitä nuollaan kuin maailman parasta jäätelötikkua. Ja jos poliisi käskee poistumaan, niin silloin poistutaan eikä vikistä lakipykälistä.

Äänestä
  • etkö vieläkään katsonut videoita mitään tilannetta ei ollut päällä poliisi käski perusteettomasti poistumaan paikalta ilman mitään järkevää syytä lopuksi pidätti perusteettomasti vaikka junes oli jo siirtynyt kauemmaksi kuvaamaan?

    Äänestä

  • "Vanh-Kom-Mäkipää "

    Oletko varma siitä, että vastaanpanijat ymmärtävät, että "KUN TILANNE ON NS. PÄÄLLÄ", SILLOIN KORKEIN LAKI, ON POLIISIN MÄÄRÄYS JA SANA`?

    Lainvoimaisuus siis riippuu mikä on tärkeysjärjestys, VOI VERRATA VAIKKA YLEISLAKIIN , Suomen perustuslakiin, JOKA MÄÄRÄÄ TOISTEN LAKIEN KÄYTÖN TÄRKEYSJÄRJESTYSTÄ, silloin kun on kaksijakoinen tai epämääräinen tilanne.

    Mutta tuotakaan asiaa ei vanhempi komissaario koskaan esitä: "Rajakit, suomiensin-hörhöt ja muut natsipellet rasistit"! Olet se yksi tyyppi, ILLMANNI, JOLLA ON NATSIMIELI suomalaiia kohtaan.

    Harvinaisen väärä ammatinvalinta sulla!?

    Äänestä

  • Itse_olet_natsi_pelle kirjoitti:

    "Vanh-Kom-Mäkipää "

    todellakaan mitään tilannetta ei ollut päällä ihminen kuvaa rauhallisesti ja häntä kielletään laittomasti kuvaamasta?

    Äänestä

  • Videosta näkee, että tilanne oli päällä, ja se eli koko ajan. Suorittava komisario oli päättänyt ehkäistä tilanteen muuttumisen entistä uhkaavammaksi poistamalla paikalta provokaattorin. Määräys perustui suorittavan komisarion uhka-arvioon ja pienimmän haitan periaatteeseen.

    On hyvä muistaa, että poliisi joutuu ajoittain antamaan määräyksiä, joiden syitä ei voi kaikkiaan avata kaikille paikallaolijoille. Silloin määräyksiä on vain toteltava. Poliisi voi esimerkiksi tyhjentää rakennuksen kertomatta että rakennuksessa on pommiuhka päällä. Rakennuksessa olijat voivat jälkikäteen valittaa käskytyksestä, mutta tilanteen ollessa päällä, voi rakennukseen linnoittautuville ihmisoikeusinisijöille antaa vaikka pamppua heidän omaksi parhaakseen, että heidän henkensä säästyisi jos pommi laukeaa.

    Poliisi ei koskaan anna määräyksiä turhanpäiten.

    Äänestä

  • Vanh-Kom-Mäkipää kirjoitti:

    Videosta näkee, että tilanne oli päällä, ja se eli koko ajan. Suorittava komisario oli päättänyt ehkäistä tilanteen muuttumisen entistä uhkaavammaksi poistamalla paikalta provokaattorin. Määräys perustui suorittavan komisarion uhka-arvioon ja pienimmän haitan periaatteeseen.

    On hyvä muistaa, että poliisi joutuu ajoittain antamaan määräyksiä, joiden syitä ei voi kaikkiaan avata kaikille paikallaolijoille. Silloin määräyksiä on vain toteltava. Poliisi voi esimerkiksi tyhjentää rakennuksen kertomatta että rakennuksessa on pommiuhka päällä. Rakennuksessa olijat voivat jälkikäteen valittaa käskytyksestä, mutta tilanteen ollessa päällä, voi rakennukseen linnoittautuville ihmisoikeusinisijöille antaa vaikka pamppua heidän omaksi parhaakseen, että heidän henkensä säästyisi jos pommi laukeaa.

    Poliisi ei koskaan anna määräyksiä turhanpäiten.

    elä kehtaa enää nolaat vain itsesi?

    Äänestä

  • "Vanh-Kom-Mäkipää : Videosta näkee, että tilanne oli päällä, ja se eli koko ajan. "

    Se tilanne on poliisin päässä luotu käsitys. Abstrati asia.

    Sille mäkipäälle on tullut sipilän kolliverstaasta EU-illuminanti käskyt, joka tarkoittanee käytännössä tietyn ihmisen naamavärkin näkemistä.

    Muistakaapa se, että mäkipäät voivat sanoa mitä tahansa, silloin se on ns. tilanne päällä. Jos mäkpäät väittävät, että Lokka puukotti turun puukottajaa, kukaan virallinen sipilä ja avustaja tai eu-moukari-mussoli ei suinkaan epäile onko mäkipäillä muumit ihan kaikki vintillä kotona.

    Poliisi on Tsekkoslovakian miehityksen aikaan syksyllä ja keväällä 1968 voinut täysin väittää jotain ihmisestä, jolla ei ole ollut asian kanssa mitään tekemistä. Tai neuvostoliitossa on voitu sanoa, että nyt on vallankumous ja tuo pitää pidättää. Kaikki tiesivät, ettei vallankumousta voinut olla edes, täysi mahdottomuus.

    Äänestä

  • Eilen kepun ketjussa sanottiin, että Risu-ukko aikoo pistää tuulemaan ns. VIHAPUHEIDEN KANSSA. Aloitus katosi heti, en löytänyt vaikka kuinka hain sitä.

    Riisukko ja urvo on antanut mäkipäille kättä pirempää apua. PELÄTKÄÄ JA VAVISKAA NYT,
    TÄÄLTÄ TULEE SAPISKAA!

    Käteinen, vajaa vuori, urvo, riisukko, LSG 5 miljoonaa.

    Äänestä

  • Itse_olet_natsi_pelle kirjoitti:

    "Vanh-Kom-Mäkipää "

    Oletko varma siitä, että vastaanpanijat ymmärtävät, että "KUN TILANNE ON NS. PÄÄLLÄ", SILLOIN KORKEIN LAKI, ON POLIISIN MÄÄRÄYS JA SANA`?

    Lainvoimaisuus siis riippuu mikä on tärkeysjärjestys, VOI VERRATA VAIKKA YLEISLAKIIN , Suomen perustuslakiin, JOKA MÄÄRÄÄ TOISTEN LAKIEN KÄYTÖN TÄRKEYSJÄRJESTYSTÄ, silloin kun on kaksijakoinen tai epämääräinen tilanne.

    Mutta tuotakaan asiaa ei vanhempi komissaario koskaan esitä: "Rajakit, suomiensin-hörhöt ja muut natsipellet rasistit"! Olet se yksi tyyppi, ILLMANNI, JOLLA ON NATSIMIELI suomalaiia kohtaan.

    Harvinaisen väärä ammatinvalinta sulla!?

    Harvinaisen väärä sinulla on käsitys laeista koska hallintolaki on ns. yleislaki JOKA EI MÄÄRÄÄ MILLAISIA MUUT LAIT SAAVAT OLLA tai niiden käyttämisestä, kun taas perustuslaki ON LAKIEN PERUSTA JA KULMAKIVI eli perustuslaki MÄÄRÄÄ ja tällöin perustuslaki ei ole yleislaki.

    Vaikkakin moni instanssi te- eli tumpelointikeskukset ja kela haluavat näin sen perustuslain mieltääkkin yleislaiksi, niin sitä se ei ole ollenkaan.

    Katsoin tuon videon, niin kyllä siinä poliisi toimii perusteettomasti ja oman mieltymyksensä mukaan eli tekee selkeän virkarikoksen.

    Äänestä

  • näin se vaan menee tänäpänä on viisaampi pitää live lähetys yhden napinpainalluksen takana että on todisteet tarvittaessa mielellään vielä vk:ssa etteivät sananvapauden rajoittajat ole poistamassa?

    Äänestä

Voivoi Junes ei saanut tulkkia ranskaksi vaikka osaa suomea voivoivoi

Junes on henkisesti alakoululaisen tasolla

Äänestä
  • Junes Lokka on tosi reppana. Sääliksi käy! Miksi ihmisen pitää hakata päätään puuhun aivan turhan takia? Ei tuollaisella käytöksellä ja toiminnalla saa mitään järkevää aikaan.

    Äänestä

  • Vielä vähemmän suoli24 sivustolla hupattamisella ja solvaamisella mee töihi punikkivihree paskakasa.

    Äänestä

  • Sääliksi_käy kirjoitti:

    Junes Lokka on tosi reppana. Sääliksi käy! Miksi ihmisen pitää hakata päätään puuhun aivan turhan takia? Ei tuollaisella käytöksellä ja toiminnalla saa mitään järkevää aikaan.

    lokka on saanut ainakin omat silmäni auki. suomen viranomaiset on aivan täysiä pellejä, kun antaa yhden miehen vedättää jatkuvasti. luulen että sen todistaminen lokan tavoite onkin. venäjän pussiinhan koko rajakki- ja se-porukka pelaa. mikä välttämättä ei ole huono asia. venäjä on maa, jossa viranomaiset saavat pidettyä hallinnan yllä.
    eli en koe enää venäjää uhkana, vaan mahdollisuutena.

    Äänestä

  • kflznzndzlmz kirjoitti:

    Mistä teitä vajukkeja sikiää :-D

    Ollaan kuitenkin Suomessa

    Äänestä

Junes & co. käyvät testaamassa vankiloita Iljushkaa varten, onko pehmeät patjat.

Eiköhän näissä ole täysin tietoisena tarkoituksenakin se täysin mitättömistä syistä pidätetyksi tuleminen ja kolmannella kameralla kuvattuna tilanteen postittaminen mv:hen tai vk:hon, jotta saadaan Suomen virkavalta näyttämään pahalta sortajalta veli venäläisten silmissä.

Äänestä
  • Ek sä tajuu mitään? EU on määräilijä, ryöstö on Suomessa menossa. EU-äänestys saattoi olla jopa koiviston hyväveljeskunnan manipuloima, v. 1994. Ainakaan valtiomuodon lahjoittaminen kokoomus-sdp-kepu-poliitikoilla ei voi olla laillinen asia.

    Poliisilla tulkinta, että on ulkopolittinen sabotaasi?

    Äänestä

  • Lokkakin on täysin venäläisten marionetti

    Äänestä

  • Teija T. UPI:sta on erittäin vahvasti puolueellinen ei ole mitään todisteita, että sossudemokratia olisi välttämättömyys EU:lle.

    Ryhmittymä, on vaan päättänyt, että tuotetaan työn jatkajaski muslimeita ja kehitysmaalaisia. Se on mogherinin agenda, poliittinen islman on sille viimeinen oljenkorsi.

    Poliisi sitten on sisällä näiden EU-manipuloijien ohjelmassa, tästä tulee vahva ristiriitaa. Edes kansalaisaloitteita ei uskalleta tuosta syystä kannattaa. Kyse on lievempi, sivistyneempi versio DDR:n, Neuvostoliiton ja Tsauseskun Romanian mallista nyky-Euroopan maissa. Tämä sakki, joka johtaa ja vetää systeemiä pistäisi saada "autiolle saarelle" tai Marsiin, sinne vaan tekemään hommiaan.

    Jospa joku näkee Venäjässä nykyään jotain järkeä sen ainakin on tajuttu, että suomen virallinen jahti on venäjälle, eli se pelko EU:N systeemin ja Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n tukijakaartin rahanlähteiden ja poliittisen mahdin menetyspelko. EU on ... Neuvostoliitto vuonna 2017-.

    Äänestä

  • VääryydelläTehty kirjoitti:

    Teija T. UPI:sta on erittäin vahvasti puolueellinen ei ole mitään todisteita, että sossudemokratia olisi välttämättömyys EU:lle.

    Ryhmittymä, on vaan päättänyt, että tuotetaan työn jatkajaski muslimeita ja kehitysmaalaisia. Se on mogherinin agenda, poliittinen islman on sille viimeinen oljenkorsi.

    Poliisi sitten on sisällä näiden EU-manipuloijien ohjelmassa, tästä tulee vahva ristiriitaa. Edes kansalaisaloitteita ei uskalleta tuosta syystä kannattaa. Kyse on lievempi, sivistyneempi versio DDR:n, Neuvostoliiton ja Tsauseskun Romanian mallista nyky-Euroopan maissa. Tämä sakki, joka johtaa ja vetää systeemiä pistäisi saada "autiolle saarelle" tai Marsiin, sinne vaan tekemään hommiaan.

    Jospa joku näkee Venäjässä nykyään jotain järkeä sen ainakin on tajuttu, että suomen virallinen jahti on venäjälle, eli se pelko EU:N systeemin ja Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n tukijakaartin rahanlähteiden ja poliittisen mahdin menetyspelko. EU on ... Neuvostoliitto vuonna 2017-.

    Kylläpä meni nopeammin kuin pohjois-korealainen raketti aikamoisiin sfääreihin nämä jatkokommentit :D

    Junes onkin ihan kaiken ytimessä oleva merkkihenkilö, eikä reppana lainkaan :D

    Äänestä

  • mv.Myyty.VKlle kirjoitti:

    Kylläpä meni nopeammin kuin pohjois-korealainen raketti aikamoisiin sfääreihin nämä jatkokommentit :D

    Junes onkin ihan kaiken ytimessä oleva merkkihenkilö, eikä reppana lainkaan :D

    Olisikin edes pohjois-korealainen, mutta kun on marokkolainen retardi..

    Äänestä

Rotta on rotta

Äänestä
  • Urvo ja vajaa voivat olla täällä.

    Hakukoneilla ja diversifiointipoliitiikkaalla mualtti google-henkilökunta on aivopesemässä koko maailmaa. Hyvin onnistuu.

    Äänestä

  • Sai masinoitua Visalan sairaalan hullut uurnille

    Äänestä

Syy Lokan kiinniottoon oli siis entisten tekemisten kuulustelut.
Lokka ei saapunut vapaaehtoisesti kamarille, niin otettiin kiinni miekkarin yhteydessä.

Äänestä
  • Monta kärpästä siis yhdellä iskulla.

    Pisteet poliisille.

    Äänestä

  • realismi__ kirjoitti:

    Monta kärpästä siis yhdellä iskulla.

    Pisteet poliisille.

    Tehokasta kieltämättä. Toivottavasti saa kunnon syytteet niskaansa.

    Äänestä

  • realismi__ kirjoitti:

    Monta kärpästä siis yhdellä iskulla.

    Pisteet poliisille.

    Junes vietiin erehdyksessä perä kamarille. Sanoi tiettävästi: "Merde!"

    Äänestä

Poliisissa kiertää nyt tieto Juneksen pienestä pippelistä :-D

Noloa.

Äänestä
  • Ennemminkin VALTAVASTA pippelistä (vaikka olis sit ollu pienikin?) koska kyl tossa toi poliisien toimita oli niin munatonta et kyllä siin pitäs tulla peniskateelliseks jo pienellekin nakerolle?! :D :/

    Toisaalta: Miks suo kiinnostaa Juneksen kikkeli noin paljon? ... tralalaa?

    Äänestä

  • Kompensoiko nyt sitten jotain kuvauskameransa VALTAVALLA putkella?

    Voi sentään.

    Pahoin pelkään, että Tiinalla on MV- ja SE-porukan isoin pippeli : (

    Äänestä

  • Ai se ei ollukka tralalaata mitä epäilin, vaan sä kiihotutkin enemmän näköjään transeksuaaleista, ku diggaat munien aijottamisesta naisvartaloon!? :)

    Noh!
    Ei se rikos ole!

    Äänestä

  • kinkyäpukkaa kirjoitti:

    Ai se ei ollukka tralalaata mitä epäilin, vaan sä kiihotutkin enemmän näköjään transeksuaaleista, ku diggaat munien aijottamisesta naisvartaloon!? :)

    Noh!
    Ei se rikos ole!

    Kaikkea sitä täällä s24:ssä oppii kanssaihmisistään pelkästään Juneksesta puhuttaessa ;'D

    Deittiä pukkaa kesken kaiken :D

    Onko sulla minkävärinen peruukki? Entä minihame nakeron suojana? Pakoileeko sukkikset? Mitä teet illalla paitsi ajattelet minua?

    Äänestä

  • BRAVO!

    *läpy läpy*

    Jälleen kerran 10 pistettä, papukaijamerkki, ja aasinhattu päähän ihan ensimmäisellä kerralla täysin oikein ymmärtämisestä! :)

    Noh! :/ Mitäpä muutakaan suvakilta voi odottaa!? :/

    Äänestä

  • OtaPunaani kirjoitti:

    BRAVO!

    *läpy läpy*

    Jälleen kerran 10 pistettä, papukaijamerkki, ja aasinhattu päähän ihan ensimmäisellä kerralla täysin oikein ymmärtämisestä! :)

    Noh! :/ Mitäpä muutakaan suvakilta voi odottaa!? :/

    Oih.

    Sinä vastasit.

    Sytämeni panppailee ja ala huuleni väräjää kontrollollollollollooimattomasti. Sinä olet oikea, rystyset maassa kulkeva kanta suomalainen MIES.

    Tiesin, että teitä on vielä jossain olemassa.

    Äänestä

  • Tarkoitat kai ympärileikatusta pienestä pilistä?

    Äänestä

  • 100pros.varmaTieto kirjoitti:

    Tarkoitat kai ympärileikatusta pienestä pilistä?

    En ole varma mutta huhu pollarien naurunremakasta viittaa tuohon.

    Äänestä

Miksi jopa poliisit pitää maahan muuttajia parempana kuin suomalaisia.
Maahanmuuttajat saa riehua ja huudella mitä lystää ja ei puututa. Auta armias, jos on kanta suomalainen, isänmaallinen. Hän on putkassa heti, kun suunsa avaa.

Äänestä
  • Tuotako miekkaria tarkoitit? Eihän kukaan syyttä suotta putkaan joutunut.

    Äänestä

Heh Heh,. Junes Lokka vs Suomen Valtio ja sen Poliisi 1-0
Haha ^^

Äänestä

Menossa on ihmisoikeuksien polkeminen ja niitä jotka puolustavat maatamme, niitä vainotaan. Siitä on periaatteessa kyse. Halutaan saada mädän ja korruption syövereissä olevan eliitin kengässä olevat kivet pois. Mätä eliitti tuhoaa maamme eikä sen tielle saa tulla puoliksi marokkolainen Lokkakaan.

Mistähän johtuu että meidän puolustajissa on ulkomaalaisia hyvin edustettuna? Siitä kun meistä itsestään ei ole näköjään puolustamaan maatamme. Olemme siihen liian nössöjä. Tämä vuosikymmenten pumpulissa eläminen on kai tehnyt tehtävänsä, eikä kansalla ole itsetuntoa. Ei ole tarvinnut taistella mistään vuosikymmeniin. Se pehmentää väkisinkin kansaa.

Äänestä
  • Se on totta, poliisille vallassa oleva vajaa pormestari-tsaari antaa ohjeita ja silittää päätä .

    Che Que vaarakin oli aikoinana joku likainen rosvokoplan johtaja. Tai moni ihmisten asioiden esiintuoja on alussa täysin ala-luokan kansalainen.
    Kai nyt pitäisi käydä kehitysmaissa torilla edes yksi lapsivaimo puukottamassa, että pääsisi televisioon Ruotsissa, Saksassa tai Suomessa?

    Äänestä

  • Tuo kuvaamisjuttu on mitätön sivuseikka koko asiassa. Eihän siellä laitettu putkaan muitakaan jotka kuvasivat. Kansallismielisiä vainotaan koko eliitin voimalla, ja keksitään olemattomin perustein syytteitä ja käsketään naurettavien syiden takia kuulusteluihin. Jos samaa tekisi joku suvakki, puhumattakaan tulija (Lokka suomensi erään puheen), ei siitä kukaan lotkauttaisi korvaansa. Tästä suomennuksestahan Lokka sai käskyn kuulusteluihin tietääkseni. Mitä tahansa voidaan kehitellä kansallismielisten hiljentämiseksi, kuten näitä vailla inhimillisyyttä olevia vihapuhelakeja. Aina voidaan keksiä joku keino jossa vastustaja hiljennetään. Näin toimii poliittinen eliitti meillä. Se kehittämällä kehittää työkaluja valtansa turvaamiseksi, sekä maamme ja suomalaisten sulauttamiseksi olemattomiin.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Tuo kuvaamisjuttu on mitätön sivuseikka koko asiassa. Eihän siellä laitettu putkaan muitakaan jotka kuvasivat. Kansallismielisiä vainotaan koko eliitin voimalla, ja keksitään olemattomin perustein syytteitä ja käsketään naurettavien syiden takia kuulusteluihin. Jos samaa tekisi joku suvakki, puhumattakaan tulija (Lokka suomensi erään puheen), ei siitä kukaan lotkauttaisi korvaansa. Tästä suomennuksestahan Lokka sai käskyn kuulusteluihin tietääkseni. Mitä tahansa voidaan kehitellä kansallismielisten hiljentämiseksi, kuten näitä vailla inhimillisyyttä olevia vihapuhelakeja. Aina voidaan keksiä joku keino jossa vastustaja hiljennetään. Näin toimii poliittinen eliitti meillä. Se kehittämällä kehittää työkaluja valtansa turvaamiseksi, sekä maamme ja suomalaisten sulauttamiseksi olemattomiin.

    Ei eliittiä kiinnosta mikään vihapuhe sinänsä, vaan oma asema sekä tuhon agenda. He ovat myyneet sielunsa NWO:lle, tai globalisaatiolle, tai islamisaatiolle, tai kaikille yhdessä. Niiden alttarilla eliitti palvoo raha-epäjumalaansa. Eliitti teki paniikissa nämä vihapuhelait, joista Lokankin juttu sai tiettävästi alkunsa. Eliitti pelkää ehkä eniten sitä, että suunta voi muuttua tässä maamme tuhoisassa kehityksessä, ja siksi keksi nämä ihmisarvoa alentavat lait. Erikoista kyllä, kukaan muu ei joudu kokemaan sen lakien kylmäävyyttä kuin suomalaiset. Mitä tämä kertoo rivien välistä? Siitä että suomalaiset aiotaan vaihtaa muihin kansanryhmiin. Kansanvaihto on tosiasia. Jos minä olisin niin pahan vallassa kuin eliitti on, toimisin eliitin edustajana vastustajien eliminoimiseksi ihan samoin. Eikö tämä ole selvä asia?

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Tuossa, asiasta toiseen, koskettavaa musiikkia:
    http://www.suomenneidonmaa.fi/

    Freya Snow kertoo syyn miksi teki tuon laulun:

    Osa tekstiä:

    Laulun synty

    Suomen Neidon Maa syntyi huolesta ja rakkaudesta Suomea ja sen alkuperäiskansaa kohtaan.

    Meidän on saatava takaisin se turvallinen maa ja kansallisylpeys, jonka poliittinen eliitti on meiltä riistänyt. Suomalaisilta viedään leipä suusta ja viimeisetkin siemenperunat, kun kansallisomaisuutemme ja identiteettimme myydään. Eliitti altistaa oman kansansa myös ulkopuolisille uhkille sekä haluaa vaihtaa meidät muiden maiden siirtolaisiin ja romuttaa koko Suomen kansallisvaltion lopullisesti. Eliitti maksattaa työllämme ja verovaroillanme koko lystin ja tuo lysti tulee jatkumaan, kunnes koko niin sanottu hyvinvointivaltio on täysin tuhottu.

    Me suomalaiset olemme kokeneet riistoa ja laaja-alaista turvattomuutta sekä riipivää epävarmuutta monessa eri muodossa vuosikymmenten ajan. Se näkyy mm. taloudessa, työttömyydessä, kyvyttömyytenä huolehtia omista heikoimmista, leipäjonojen kasvuna, julkisten palveluiden heikentymisenä ja nyt siirtolaistulvan myötä myös konkreettisena turvallisuusuhkana arkipäivässä. Nykyään meiltä kielletään jopa mielipiteen ilmaisu, mikäli mielipide ei miellytä poliittista eliittiä ja valtamediaa. Olemme suomalaisina puun ja kuoren välissä, ahdistettu nurkkaan. Poliittinen eliittimme on alkanut uhkailemaan omia, tavallisia kansalaisiaan ja ryhtyy jopa toimenpiteisiin kurittaakseen epämiellyttävän mielipiteen omaavia. Aivan kuin entisessä, kommunistien Neuvostoliitossa.

    Äänestä

Poliisi vei junesta tälläkin kertaa 6-0, siksi junes nyt kitisee. Niitti arkkuun oli tuo alastiksi riisuminen.

Äänestä
  • Juneshan saa tosta vaan lisäpisteitä kannattajiltaan, ja lisää ääniä seuraavissa vaaleissa, et poliisi teki ny lähinnä karhunpalveluksen itelleen?! :D

    Äänestä

Kyllä se pääsi maanantaina pois. Mielenkiintoista sinänsä että väärässä paikassa seisomisesta voi joutua vangituksi pidemmäksi ajaksi kuin jotkut pahoinpitelystä tai raiskauksesta. Kuulustelupöytäkirjoja odotellessa.

Äänestä
  • Ai se on raiskaajakin vielä, kieltämättä näyttää siltä.

    Äänestä

  • Et kai sä nyt VAAN erehtyny kutsumaan maahanmuuttajataustaista henkilöä raiskaajaks pelkän ulkonäön perusteella!? Aijaijai! Vähemmästäkin on tässä maassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu!

    Senkin rasisti!

    Äänestä

Lokka pitäisi palauttaa Ranskaan ensi tilassa.

Äänestä
  • "Merde!"

    Äänestä

  • Voi olla kohtalaisen vaikea palauttaa sellasta hekilöä, joka on muuttanut (MUUT-TA-NUT) Suomeen, eikä tullu tänne turvapaikanhakijana? :)

    Mut ymmärrän, et teille suvakkiavajakeille tuottaa suunnattomia ymmärrysvaikeuksia erottaa toisistaan, siirtolaisuus, pakolaisuus ja turvapaikanhaku! :)

    Ota banaani?

    Äänestä

  • OnSeVaikeaaOn kirjoitti:

    Voi olla kohtalaisen vaikea palauttaa sellasta hekilöä, joka on muuttanut (MUUT-TA-NUT) Suomeen, eikä tullu tänne turvapaikanhakijana? :)

    Mut ymmärrän, et teille suvakkiavajakeille tuottaa suunnattomia ymmärrysvaikeuksia erottaa toisistaan, siirtolaisuus, pakolaisuus ja turvapaikanhaku! :)

    Ota banaani?

    Höpö höpö. Täysverinen MATU se on, ja vielä typerä sellainen.

    Äänestä

Kuten angela merkeli, täysi stasi-kätyri ja tällä hetkellä määräilee 1,3 miljoonan urpokkaan päästämistää urvoloihin.

Stasi-agentti tai neuvostoliitto on paras meriitti tällä hetkellä, mm. usan demarit, o- pananama ja klintoin ja muut.

Mitä pahempi roisto, sitä hienompi status, asema ja määräysvalta.

Mussolin tai moughereni ihan samantekevää. Nimi kuulostaa samalta.
Voi seurata EU:n ulkopoiitiikan linjaa, siinä on kaikuja vanhasta, vaikka nainen on kommunisti. Noista kaikista sanotaan, että ne ovat totalitaristeja, siinä on se yhteinen ominaisuus, kun vaikutus on samantyylinen.

http://www.spiegel.de/international/europe/souvenirs-bearing-fascist-dictator-mussolini-popular-in-italy-a-876390.html

The Fascist era
The rise of Mussolini
https://www.britannica.com/place/Italy/The-Fascist-era

Italiassa eli seitsemän sukupolvea fasisteja Mussolinin jälkeen
Fascism lives on in Italy seven decades after the end of Mussolini's rule
http://www.independent.co.uk/voices/comment/fascism-lives-on-in-italy-seven-decades-after-the-end-of-mussolinis-rule-8557553.html

Elämä fasistisessa Italiassa
Life in Fascist Italy
http://www.historylearningsite.co.uk/modern-world-history-1918-to-1980/italy-1900-to-1939/life-in-fascist-italy/

Löydöt epämiellyttäviä, vertaan vain siihen, että EU:n toiminta luo tämän fasistisien ohjelman valtion agendaksi, ei "kapinallisten" niinkään vaan johtavien poliitikkojen ja siinä on sisällä globalsimi, jota vedetään kommunismin keinoin sosialisoimalla vasten tahtoa.

"Tämä on väkivalta, jonka hyväksyn"
Lyhyt historia poliittisesta väkivallasta, joka auttoi Mussolinia saavuttamaan vallan.

Kääntäjä
Poista pikakäännös käytöstä
3129/5000
"Tämä on väkivalta, jonka hyväksyn"
Lyhyt historia poliittisesta väkivallasta, joka auttoi Mussolinia saavuttamaan vallan.

http://www.slate.com/articles/news_and_politics/fascism/2017/01/how_italian_fascists_succeeded_in_taking_over_italy.html

"Forsci Italiani di Combattimento -liikkeen jäsenet, jotka muodostaisivat virallisen fasistisen puolueen vuoteen 1922 mennessä," mobilisoivat kymmeniä tuhansia, jopa satoja tuhansia, italialaisia ​​miehiä, jotka suorittivat tuhansia törkeää rikollisuutta Väkivalta omissa yhteisöissään ja lähialueilla, kaupungeissa, kylissä ja kylissä.

Ennen tätä "lentoonlähtöä" maakunnan fasismissa, fasistit olivat alun perin kaupunkilainen ilmiö, jonka motiivina olivat pääasiassa nationalismi. He halusivat kostaa sosialisteja ja muita, jotka eivät olleet tukeneet Italian osallistumista suuriin sotaan. Ennen sodan päättymistä veteraanit, jotka myöhemmin joutuisivat fasisteiksi, vaativat Italian sisäisten vihollisten purkautumista, jonka he olivat vastuussa Italian murskaavasta tappion johdosta Austro-Unkarin ja Saksan voimille Caporetton 1917 taistelussa.1 Fasistiset hyökkäykset Benito Mussolinin mukaan sosialistit vastustivat "hyökkäyksiä" itävaltalaiselle kaivokselle. Hän julisti: "Tämä on sankaruus ... Tämä on väkivalta, jonka hyväksyn ja jonka minä ylistän. Tämä on fasismin väkivalta. "

Fasismin nousu Po-laakson maakunnissa, Pohjois-Italiassa, tapahtui vastauksena sosialistisen voiman huomattavaan sodanjälkeiseen kasvuun. Biennio rosso (punainen kaksi vuotta), 1918-1920, sosialistit tekivät valtavia vaalituloksia kansallisesti ja paikallisesti, kun taas ammattiliitot valloilleen aalto valheita ennennäkemättömän Italian historiassa. Po-laaksossa sosialistit loivat virtuaalisen valtion "valtion sisällä", joka voitti kunnallishallinnon, työväenliikkeen ja talonpoikaisliigojen hallinnan. Sosialistit perustivat myös osuuskuntia, kulttuuripiirejä, tavernoja ja urheiluseuroja.3 Tällaiset työväenluokan järjestöt käyttivät valtaansa suurelta osin laillisten vaalien, boikottien, iskujen ja mielenosoitusten avulla - jotka kuitenkin usein johtivat poliisin kanssa ristiriitoihin, vammoihin ja kuolemaan molemmin puolin.

Poliittinen kulttuuri ja yhteiskunnallinen järjestys oli muuttunut radikaalisti, kun karkeat talonpojat ja työntekijät miehittivät vallan hallitukset ja puna-lippuja, jotka roikkuivat kaupungintaloilta. Maanomistajille elämä tässä uudessa "punaisessa" valtiossa merkitsi korkeampia palkkoja, korkeampia veroja, vähentyneet voitot, menettäneet hallintoviranomaiset, heikentäneet yksityisoikeuksia ja uhkasi sosiaalista vallankumousta. Lisäksi punaiset liput, Marxin rinnat ja kansainväliset iskulauseet loukkaavat kansallismielisiä ja isänmaallisia keskiluokan mielipiteitä.4 Konservatiivit tuomitsivat tämän ajan "punaisen kauhun" ja "julmuudet", vaikka maanomistajat ja keskiluokat eivät olleet kovin todellisia fyysisiä Vaaraa.5 Heitä ei ole fyysisesti pahoinpidelty eikä heidän kotejaan, toimistojaan tai yksityistä omaisuuttaan vahingoittunut tai tuhottu. Silti heidän näkökulmastaan ​​he asuivat ylösalaisin muuttuvassa maailmassa. Sosialistit olivat käytännössä "vallanneet", ja liberaalinen valtio näytti menettäneen lain ja järjestyksen hallinnan. "

Äänestä
  • Talonpoikien sijalle voi nyt näinä aikoina laittaa suoraan entiset eurokommunistit ja kaikki sosiaalidemarit ja viheät.

    Liikanen, Sundvist, Sorsa, Iivari, Urpi, Halonen, Filotoff, palkkaneuvottelija, mikä lie, SAK:n johtajat, kaikki ihan laidasta laitaan.

    Äänestä

Mistä lähtien MV-lehteä lukeville idiooteille on ollut epäselvää, että poliisilla on virkapuku päällään ollessa ehdoton ja täysin pitävä käskytysvalta siviilejä kohtaan? Poliisilla on oikeus ja velvollisuus komentaa lopettamaan kuvaaminen kun se on provosoivaa, yleisen turvallisuuden vaarantavaa ja katsotaan poliisin toimesta uhkaavaksi, jopa hyökkääväksi toiminnaksi. Kun poliisi antaa missä tahansa tilanteessa käskyn pudottaa kamera ja poistua niin silloin totellaan mukisematta. Jonkun tai monen ihmisen henki voi vaarantua siksi, että kamerakin on ase väärissä käsissä.
Poliisin ei koskaan tarvitse perustella mitenkään antamiaan käskyjä, eikä niitä saa vastustaa missään tilanteessa koskaan. Poliisin ei myöskään tarvitse perustella pidätystä pidätetylle mitenkään muuten kuin ilmoittamalla rautoja laitettaessa, että olet poliisin pidättämä ja epäilty rikoksesta.
Viimeinen sana on AINA JA POIKKEUKSETTA poliisilla. Samoin virka-ase on poliisin etuoikeus ja se kannattaa muistaa.

Äänestä
  • Kyse on siitä kuinka mielivaltaista on poliisin touhut suomalaisia kohtaan. Suomalaisia voidaan "simputtaa" ihan tasan niin kuin mieleen juolahtaa.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Kyse on siitä kuinka mielivaltaista on poliisin touhut suomalaisia kohtaan. Suomalaisia voidaan "simputtaa" ihan tasan niin kuin mieleen juolahtaa.

    Mutta eipä simputeta tulijoita. Tästä suunnattoman eriarvoisesta kohtelusta ollaan puhuttu, ja se vain jatkuu ja jatkuu. Loppua ei tule, ellei hallitus vaihdu suomalaisia puolustavan hallitukseen. Tämä on kylmä totuus.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Kyse on siitä kuinka mielivaltaista on poliisin touhut suomalaisia kohtaan. Suomalaisia voidaan "simputtaa" ihan tasan niin kuin mieleen juolahtaa.

    Mikä helvetin mielivaltainen suomalaisten kohtelu? Teen poliisin kanssa viikottain yhteistyötä vapaaehtoistyössä, enkä ole nähnyt mitään muuta kuin ammattitaitoista, asiallista ja poliisin arvon mukaista toimintaa kentällä. Poliisi toimii asiallisesti kun sen käskyvaltaa totellaan ja tehdään niin kuin poliisi käskee tekemään.

    1Äänestä

  • asiallisetpoliisit kirjoitti:

    Ellet ole katsonut näitä kymmeniä tai satoja striimejä esimerkiksi rautatieasemalta, olet pihalla kuin lumiukko. Siellä se eriarvoisuus näkyy konkreettisesti. Siellä laiton ukkeli jopa käskyttää poliisia. Mutta kaikki poliisit eivät ole suomalaisia kohtaan huonoja, ja tilanne vaihtelee paljon eri maakunnissa. On paljon asiallisia ja hyviä poliiseja olemassa.

    Tavallaan minä ymmärrän poliisin (joidenkin) eriarvoiset toimet. Siinä on leipä kyseessä.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Tavallaan minä ymmärrän poliisin (joidenkin) eriarvoiset toimet. Siinä on leipä kyseessä.

    Kun poliisi lähtee eläkkeelle, hän voi avata sanaisen arkkunsa koskien maahantulijoita ja tähän liittyviä asioita. Paatero vasta eläkkeellä puhui niinkuin asiat ovat. Ruotsissa eräs poliisi uskalsi vasta eläkeiän kynnyksellä puhua asioista. Hänet potkittiin saman tien pois työpaikastaan. Tämäkin todistaa että poliisi on samaa mieltä kuin kansa, mutta heidän on pakko toimia kuten toimivat, eli monesti suomalaisia simputtaen. Käskyt tulee ylhäältä, eikä pokkurointi auta jos mielii säilyttää työn. Sylttytehdas on hallitus meillä, ja suuremmassa mittakaavassa eu.

    Kaikki poliisit ovat ehdottomasti tätä Suomi ensin - roskasakkia vastaan, ja hyvästä syystä. Voisi retuuttaa kaikkia jäseniä vuoronperään kopissa, tai mieluummin koko poppoo saunan taa ja

    TA-KA-KA-KA-KA-KA-KA-KA-KA

    1Äänestä

  • Höpö höpö!

    Äänestä

  • Juuri noin. Kaiken maailman junes lokkien on ihan turha yrittää urputtaa poliisia vastaan ja kysyä perusteita kiinniotoilleen, ne ovat taatusti täysin itse ansaittuja.

    1Äänestä

  • R68 kirjoitti:

    Kaikki poliisit ovat ehdottomasti tätä Suomi ensin - roskasakkia vastaan, ja hyvästä syystä. Voisi retuuttaa kaikkia jäseniä vuoronperään kopissa, tai mieluummin koko poppoo saunan taa ja

    TA-KA-KA-KA-KA-KA-KA-KA-KA

    Ovvai?!

    No ketäs hittoja ne poliisit sit on ollu ku sinne poliisien Facebookin suljettuun ryhmään oli rasistisia kirjotellu? :)

    Unohtuiko?

    Joten vaikuttais vähän siltä et kovinkaan moni poliisi ei o kovinkaan mamumyönteinen, eikö vain? ;) Eikä heitä nyt varmaan voi siitä moittiakaan, koska varmaan ihan jokanen suomalainen poliisi on joutunu vähintään kerran ottamaan kiinni mamutaustqsen rikollisen, ja pääkaupunkiseudulla toi on varmaan jo vähintään ihan viikottaista per poliisi?

    Kyl siinä varmaan alkais paatuneimmanki suvakin maailmankuva hieman muuttumaan jos työn kuva olis roudata kaikenmaailman lastenraiskaajaa useemman kerran vuodessa leivättömän pöydän eteen? :)

    Äänestä

  • PoliisikoSuvakkiMuka kirjoitti:

    Ei unohtunut - kiitos kysymästä.

    Poliisien kirjoitukset eivät liittyneet Suomi ensin - roskasakkiin millään tavalla.

    1Äänestä

  • Oletteko ikinä kuulleet että poliisi kurmuuttaisi jotain tulijaa? Ei mitään vaikka eräskin uhkasi katkoa kädet eläkeläiseltä vanhukselta. Juttu oli eilen eräässä vaihtoehtomediassa, jota haukutte valhemediaksi. Sieltä voitte uhkauksen kuunnella. Toinen yritti ajaa autolla Suomi Ensin porukan päälle joku aika sitten, ei mitään. Vihapuhetta saa erään uskonnollispoliittisen systeemin edustajat puhua jopa telkussa, ei mitään. Homot pitää kuulemma tappaa heidän mukaan, ei mitään. Nämä tapaukset eivät enää ole yksittäisiä, vaan niitä on pilvin pimein jossa nämä pääsevät kuin koira veräjästä. Suomen demlan suosiollisella avustuksella heitä suositaan, mutta meidän omaa kansaa kuritetaan. Aivan kuin me oltaisiin jotain pahaakin tehty. Muuta ei olla tehty kuin että halutaan säilyttää se mikä säilytettävää vielä on. Te haluatte tuhota kaiken, suvakit.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Oletteko ikinä kuulleet että poliisi kurmuuttaisi jotain tulijaa? Ei mitään vaikka eräskin uhkasi katkoa kädet eläkeläiseltä vanhukselta. Juttu oli eilen eräässä vaihtoehtomediassa, jota haukutte valhemediaksi. Sieltä voitte uhkauksen kuunnella. Toinen yritti ajaa autolla Suomi Ensin porukan päälle joku aika sitten, ei mitään. Vihapuhetta saa erään uskonnollispoliittisen systeemin edustajat puhua jopa telkussa, ei mitään. Homot pitää kuulemma tappaa heidän mukaan, ei mitään. Nämä tapaukset eivät enää ole yksittäisiä, vaan niitä on pilvin pimein jossa nämä pääsevät kuin koira veräjästä. Suomen demlan suosiollisella avustuksella heitä suositaan, mutta meidän omaa kansaa kuritetaan. Aivan kuin me oltaisiin jotain pahaakin tehty. Muuta ei olla tehty kuin että halutaan säilyttää se mikä säilytettävää vielä on. Te haluatte tuhota kaiken, suvakit.

    Vedän taas ton Raamatun tähän mukaan. Tämä kaikki erään uskonnollispoliittisen systeemin suosiminen, edesauttaa Ilmestyskirjan pedon nousua. Sen nousu on ennustettu Raamatussa, ja nyt se tapahtuu silmiemme edessä. Peto tappaa vääräuskoisia, kuten Raamattu ennustaa. No, mitä tapahtuu? Niitä jotka eivät alistu tälle systeemille, ne tapetaan armotta. Alkusoitto on nähty meillä pohjolassakin.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Ellet ole katsonut näitä kymmeniä tai satoja striimejä esimerkiksi rautatieasemalta, olet pihalla kuin lumiukko. Siellä se eriarvoisuus näkyy konkreettisesti. Siellä laiton ukkeli jopa käskyttää poliisia. Mutta kaikki poliisit eivät ole suomalaisia kohtaan huonoja, ja tilanne vaihtelee paljon eri maakunnissa. On paljon asiallisia ja hyviä poliiseja olemassa.

    Kaikissa streameissa on käynyt niin, että poliisilla on syy simputtaa suomalaisia. Joko poliisin asiakkaan oma käytös tai tilanteen yleiset vaatimukset edellyttävät poliisia käyttämään käskyvaltaansa suomalaisia vastaan. Jos poliisia ei kerran totella vaan huudetaan sitä "poliisi on fasisti natsi!" "Äitii..mun ihmisoikeuteni!!!", niin poliisilla on oikeus käskyttää poistumaan häiritsemästä ja pidättää ihan kantasuomalainen ihminen eikä pidätyksen tarvitse edes perustua lakiin. Teillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia poliisin edessä kun poliisi käskee teitä jotakin tekemään tai teidät otetaan kiinni pidätettynä. Poliisilla on Suomessa kaikki valta käsissään kentällä ollessaan, viimeinen sana on poliisilla aina.
    Se ei ole sen ihmeellisempää kuin intissäkään. Kun alikessu käskee nuolemaan maiharinsa niin sitten alokas nuolee ne maiharit eikä intä vastaan.

    Äänestä

  • valtaonpoliisin kirjoitti:

    Ei Suomessa enää pystytä armeijassa simputtamaan, sinulla on helvetin vanhaa tietoa. Siitä pääsee oikeuteen, ei armeija ole enää niin paljoa oma maailmansa.

    Äänestä

kysymyshän on yhtä tyhmä kun kysyis saako anarkistia vetää turpaan oikein kunnolla

Äänestä
  • Junes Lokkaa voisi Torniainen käydä vähän potkimassa, päästäisiin yhdestä matu-loiseläjästä eroon.

    1Äänestä

  • Kannatetaan kirjoitti:

    Junes Lokkaa voisi Torniainen käydä vähän potkimassa, päästäisiin yhdestä matu-loiseläjästä eroon.

    Ei tarvita ketään Torniaisia. Olkoon Lokka mitä tahansa, niin ei pidä sallia natsien otteita!
    Eikä pidä yllyttää väkivaltaan.

    Äänestä

  • So_so_so kirjoitti:

    Ei tarvita ketään Torniaisia. Olkoon Lokka mitä tahansa, niin ei pidä sallia natsien otteita!
    Eikä pidä yllyttää väkivaltaan.

    No kyllä siihen joku muukin käy. Kunhan tuosta turhakkeesta päästään eroon.

    1Äänestä

POLIISI VAINOAA KANSALAISIA. !

Äänestä

KIITOKSET POLIISILLE ASIALLISESTA TOIMINNASTA NARINKKATORILLA LAUANTAINA !

1Äänestä

  • YöökYöök kirjoitti:

    "väki-ruotuun "

    Kulttuurimarksismi on marksismin kosto länsiyhteiskunnille. Kokoomus-kepu lähti siihen vasemmistopolitiikkaan täysillä mukaan.

    Miten vähän syvälle ehtii pintaliidossa ajatellakaan?

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14979205/marco-de-wit-ja-eturintama

    Jotkut ovat niin helvetin tyhmiä.

    Totta. Olet helvetin tyhmä.

    Äänestä

Lokka käy Youtubessa nyt kuumana siitä, että poliisi riisui hänet Pasilassa alasti, ja kolme poliisia tuijotti nysäänsä.

Ai että tekee gutaa tuo Juneksen täydellinen nöyryyttäminen :-)))

1Äänestä
  • Pidätetyn alastomaksi riistuminen ja vartalon reikien tarkistus on täysin normaali ja lain mukainen toimenpide jolla varmistetaan, että vanki ei vie selliinsä mukanaan mitään terävää, aseeksi kelpaavaa tai laittomia huumausaineita tai lääkkeitä. Kyse on pidätetyn suojaamisesta itseään vastaan. Pidätys ei ole oikeutettu syy yrittää sellissä esimerkiksi itsemurhaa.
    Nykykäytäntö on se, että alastontutkimus tehdään aina kun vanki lähtee sellistään tai hänet laitetaan selliinsä takaisin. Myös vangin siirto (esim sairaalahoitoon) edellyttää aseiden ja muiden kiellettyjen aineiden poistamista vangin hallusta alastontutkimuksella.
    Pidätetty ei saa viedä selliinsä mukanaan mitään muuta kuin vangin asunsa ja sallitut hygieniavälineet.

    Äänestä

  • Fincrimeen vaan kohta Juneksen nudekuvat, niin saa serverimaksut äkkiä kasaan ja Iljushkan leikkauksenkin maksettua ;D

    Uhraudu Junes hyvän asian puolesta. MV-joulukalenteriin vaan riisumaan kaikki toimittajat ja SE-pullukat ;p

    Äänestä

  • Oot suvakkisadistirasisti

    Äänestä

lokka nolaa itseänsä meitä huvittaakseen. ottakaamme se ilolla vastaan.

Äänestä
  • Joo taitaa olla Nasse-setä 2.

    Eihän kukaan oikeasti noin tyhmä ole.

    Äänestä

Lokka on hyvä tyyppi.
Porukka vaan hautoo muniaan sohvillaan.
Lokka tekee jotakin.

Äänestä
  • ööö.. siis mitä se tekee? onko hän töissä? tai onko hän yleensäkkään koskaan ollut töissä missään?

    Äänestä

Lokka tosiaan on sen näköinen että hautoo muniaan.

Karvakolmio päässä ja kaikki.

1Äänestä

Uusin villityksensä pyytää esitutkintapöytäkirjoja ranskaksi. Yrittää siis tehdä kiusaa, siinäkään onnistumatta.

Äänestä
  • Osaakohan Tiina ranskaa? Vai puhutaanko kotona vain viittomalla ja huitomalla? Miten tämä vuosisadan rakkaustarina oikein toimii?

    Olette väärällä alalla Junes ja Tiina.

    Nyt vaan suhdevinkkipalsta kaikille ulkomaalaisista haaveileville suomalaisille suvakkinaisille, niin tulee triljardi klikkausta/päivä. Olette elävä esimerkki kaikille kaiken voittavasta rakkaudesta yli rajojen.

    Äänestä

  • mv.Makuuhuone.Vinkit kirjoitti:

    Osaakohan Tiina ranskaa? Vai puhutaanko kotona vain viittomalla ja huitomalla? Miten tämä vuosisadan rakkaustarina oikein toimii?

    Olette väärällä alalla Junes ja Tiina.

    Nyt vaan suhdevinkkipalsta kaikille ulkomaalaisista haaveileville suomalaisille suvakkinaisille, niin tulee triljardi klikkausta/päivä. Olette elävä esimerkki kaikille kaiken voittavasta rakkaudesta yli rajojen.

    mv-nikkimies on maailmanmatin vinksahtanut alt.

    Äänestä

  • pakkomiellesuvakki kirjoitti:

    mv-nikkimies on maailmanmatin vinksahtanut alt.

    Ooh, onkohan alt.left, alt.right vai alt.truth?

    mitäs kyykman tähän?

    Äänestä

Espanjassa oli maan johtokin marssimssa kansalaisten kanssa terrorimsia vastaan meillä ei edes persidentti tukenut saati kukaan muu ja sitten tuli vielä joku joukio vastustmaan terrorismin vastustamista on tämä vaa vaan hölmölöiden hölmälä.

Äänestä

lokka on kaikkien yläpuolella, joten turha mennä määräilemään.

Äänestä

Ihan oikein että pidättivät jos ei kerran poliisin määräystä totellut. Olisivat kyllä voineet pitää samantien vähintään muutaman kuukauden vankilassa

Äänestä
  • No vuosi ainakin on se laittomien mielenosoittajien kuvaamien sellanen rikos. Pari kuukautta voi antaa kaikille muille jo sittä että marssivat terrorismia vastaan varsikin kun pk seudulla suunnitellaan isis terroriteille asutoja yms. niin ei tälläsiä marsseja voida sallia kunnia kanslasia kohtaan.

    Äänestä

Lokka rautoihin!

Äänestä
  • Eikös se ole jo?

    Äänestä

Mikä tän Juneksen oikea nimi on?

Alunperin Marokosta kotoisin, sitten Ranskan kautta Suomeen.

Äänestä
  • Taas yksi Marokon lahja maailmalle.

    1Äänestä

  • On se hurjimus kanada laillistaa tuon ensi vuonna ja siitä tulee muutaman mijardin bisnes jo ekan vuonna jenkissä on jo lähemmäs 10 miljardin bisnes ja on nopeiten kasvava ala maailmassa kasvaa nomeammin kuin it jätti buumi 2000-luvun alussa moni euroopan maakin on jo lähdössä tienamaan suomi kun yrittää sitten viimeisten joukoissa mukaan niin ei siitä mittään tule isot ulkomaalaiset firmat pyrittää suomenkin bisnekset.

    Äänestä

  • Huumehörhö niin kuin Janitskin

    1Äänestä

Miten ihmeessä kyseinen henkilö voi olla oulun kaupungin valtuustossa?. Eikö oulu muka voi antaa sille potkuja valtuustosta jollain perusteella?

1Äänestä

miksi tällä palstalla keksustellaan jostain never höörd matusta nimeltä lokka?

1Äänestä
  • olethan kuullut kun kerran matuksi tiesit

    Äänestä

  • puhuitpussiin kirjoitti:

    olethan kuullut kun kerran matuksi tiesit

    Suvakit jää aina kiinni valheistaan.

    Äänestä

  • hjgjjhgj kirjoitti:

    Suvakit jää aina kiinni valheistaan.

    Lokka on kylläkin rasisti, ei suvakki.

    Äänestä

onko lokalla tarralenkkarit

1Äänestä
  • Juneksella on cannabis-sätkä huulillaan.

    Äänestä

  • Onks hää siis vihreä vai anarkisti?

    Äänestä

  • Kumpikohanhän kirjoitti:

    Onks hää siis vihreä vai anarkisti?

    Pelkkä loinen, ei sen kummempi.

    Äänestä

lokka on matkalla kohti uusia seikkailuja

Äänestä

lokka on matkalla kohti ei mitään

Äänestä

Tällä hetkellä Lokka loisii Torniossa

Äänestä
  • Lokka on kuvaamassa kun elintasonperässä surfaajat mölyää torniossa lupasivat poistua maasta mutta näyttää siltä että taas valehtelivat yksikään ei ole poistunut mikä lie syy eikö ole armeijan poikia kantamassa laukkuja niin eivät ite jaksa?

    Äänestä

  • edgewgewgewg kirjoitti:

    Lokka on kuvaamassa kun elintasonperässä surfaajat mölyää torniossa lupasivat poistua maasta mutta näyttää siltä että taas valehtelivat yksikään ei ole poistunut mikä lie syy eikö ole armeijan poikia kantamassa laukkuja niin eivät ite jaksa?

    lokka on kyllä uskomaton, kun jaksaa kuvata tuommosta tuntitolkulla. itse ei jaksa innostua katsomisesta edes sekunniksi

    Äänestä

Junes Junes näytäs penis onkos huomenna pouta

Äänestä

MENE TÖIHIN JUNES!

Äänestä

Juneksesta on tehty rikosilmoitus törkeistä kunnianloukkauksista. Toivottavasti joutuu lusimaan jo vähitellen.

Äänestä
  • Sitähän sinä hanavesirumpali toivot.hufhruhgfyrefvetft7rufvyr

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

LieneeSyyntakeeton kirjoitti:

Vittu mikä spede kyseessä 😅

Ei ymmärrä edes poliisin käskyjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu