Euroopan X-files 1939-40 ja muut kootut

bulkkiselitykset. Kevääseen -40 liittyvästä Suomen auttamisprojektista kyseenollen lähden siitä, että sekä Englannin että Ranskan johto oli täysjärkisiä miehiä, jotka eivät olleet lähdössä sotaan sekä Saksaa että Neuvostoliitoa vastaan samanaikaisesti vaan kyse oli jostain ihan muusta. Keväällä -40 taisteltiin suurvaltojen olemassaolosta eikä siinä pieni Suomi ja sen pyyteetön auttaminen eivät merkinneet yhtään mitään. On siis järjetöntä väittää kyseessä olleen retken Suomen auttamiseksi.

Churchillhän oli tunnettu N-liiton vihastaan. Hän halusi jo 1919 hyökkäystä Pietariin ja kesällä -45 hän teetti Britanniassa suunnitelman jonka mukaan Englanti ja USA hyökkäisivät yhdessä N-liittoon jo 1.7.45. USA ei kuitenkaan lämmennyt vähääkään moiseen kuvioon koska näki sen vain Englannin vanhan suurvalta-aseman pönkitysyrityksenä ja se hanke jäi siihen.

Nyt tulee se pointti. Ilmeisesti länsivallat ja Saksa kävivät tuona talvena jonkunlaisia rauhantunnusteluja koska kumpikaan osapuoli ei halunnut sotaa. Välirahana oli N-liitto ja sen jakaminen osapuolten kesken. Englanti koetti houkutella Saksaa ja Ranskaa hyökkäämään N-liittoon jakamaan sitä yhdessä Englannin kanssa. Tapahtumista päätellen Ranska oli valmis mutta Saksan suostumus puuttui. Se sopi tietenkin Englannin tavoitteisiin päästä hallitsemaan Muurmanskin aluetta kuten se sähläsi jo 1. M-sodan lopulla. Tähän kuvioon sopi myös aiottu retkikunta Suomeen, hyökkäämään Leningradiin.

Ilmeisesti sopimukseen Saksan kanssa ei kuitenkaan päästy koska Saksa pelkäsi menettävänsä Englannille N-liiton merkittävät luonnonvarat ja P-Ruotsin rautamalmin. Englanti ja Ranska olisivat voineet Saksan pelon mukaan hyökätä Irakista ja Syyriasta Kaukasukselle ja kaapata myös Bakun öljyvarat jolloin Saksa olisi ollut kaikessa Englannin varassa.

Englannille jäi siten katkera osa sotia Saksaa vastaan ja liittyä 1941 N-liittoon kaatamaan vahvaa Saksaa koska Englanti haaveili Saksan kaatamisen jälkeen kaadettavan myös N-liitto.
38384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Englannin (poliittisista) tekosista Suomen päänmenoksi syksyllä 1939 ei taida olla julkaistuna paljonkaan mustaa valkoisella. Eikä ole monta vuotta aikaa siitä, kun luin lehdestä kuinka Englanti jatkoi syksyn 1939 Suomeakin koskevien asiakirjojen salassapitoaikaa muistaakseni peräti 50 vuotta eteenpäin. MIKSI?

Hyvä kirja aiheeseen liittyen:

Nevakivi Jukka Ystävistä vihollisiksi - Suomi Englannin politiikassa 1940-1941 Tammi, 1976, 250 s., 1. p

Nevakivi Jukka Apu jota ei annettu - Länsivallat ja Suomen Talvisota 1939-1940 Wsoy, 2000, 366 s., 1. p

Toinen kummallinen, Suomea ei ehkä niinkään koskeva, juttu on Rudolf Hessin Englantiin lentoa koskevien asiakirjojen julkistaminen. Sitä ei luultavasti tehdä ihan heti...

Kemppisen blokissa:

Paha Englanti

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/09/paha-englanti.html?m=1

Äänestä
  • Englannilla ei ollut itään tekeillä Suomen suuntaan syksyllä -39. Sillä oli kädet täynnä äkkiä sodaksi muuttunutta kriisiä, jossa diktatuurit olivat toisella puolella.

    Asiakirjojen salassapito saattaa johtua nimenomaan sisäisestä valtataistelusta. WC:hän vedettiin yhtäkkiä oppositiosta meriministeriksi sodan sytyttyä.
    Muutenkin Englannin politiikan äkkikäännökset 1939-40 saattoivat olla vaikeasti selitettäviä.
    Pääministeri Chamberlainin poliittinen pääoma oli koottu Birminghamin pormestarina. Hitler pyöritti häntä mennen tullen. Se johti politiikan niin jyrkkiin käännöksiin, ettei ihme, jos niitä ei vieläkään haluta pengottavan.
    Tapahtumat ovat sinänsä selviä kaikille muille paitsi brittivihaajille

    Nevakivi antaa asioista oikean kuvan. Se poikkeaa täysin brittivihaajien valeista.

    Hessin lennossa ei ole mitään salaseksi jäänyttä. Hän oli sekopää, joka uskoi tekevänsä rauhan brittien kanssa.

    Kemppinen on tyypillinen harrastelijatason besserwisser, jonka tiedot eivät useinkaan pidä paikkaansa ja arviot ovat metsässä.
    Hän sopii hyvin muiden asiantuntemattomien siteerattavaksi.

    Äänestä

Tärkeimmät eli kaikkein arkaluonteisimmat asiakirjat kuten kirjeet ja sähkeet yleensä tuhottiin heti kun vastaanottaja oli ne lukenut. Myöskään kaikkein härskeimmistä keskusteluista ei tehty muistiinpanoja.

Salailuun oli kaksi luonnollista syytä. 1.Jos asiat tulevat lehdistön tietoon silloin heti tai myöhemminkään niin skandaali on valmis. 2. Mitä enemmän asiaa on paperilla niin sitä enemmän erilaiset toisten maiden vakoilijat saavat selville asioita, joita niiden ei tulisi saada selville.

Totuutta Toisen. msodan alkukuvioista ei uskoakseni saada selville koskaan. Ne jotka tiesivät veivät tiedot mukanaan hautaan ja Saksan arkistot joko tuhoutuiva pommituksissa tai kaapattiin voittajien haltuun ja hävitettiin. Jotain voisi olla Englannin vieläkin salatuissa arkistoissa.

Äänestä
  • alkuvaiheista on selvitetty jo kauan sitten. Jotkin tuhotut asiakirjat eivät tapahtumia muuta miksikään. Salaliittoteorioihin uskoville ne tietenkin tarjoavat polttoainetta.

    Britanniassa voi hyvinkin olla halua pitää salassa erimielisyydet Saksan politiikassa.
    Lepyttelyn kannattajat eivät ehkä sopeutuneet Chamberlainin äkkikäänteisiin, eikä Winstonin meriministerin pesti riittänyt jyrkälle linjalle.
    Vasta Chamberlainin ero muutti tilanteen.

    Äänestä

  • Totuus-sodan kirjoitti:

    alkuvaiheista on selvitetty jo kauan sitten. Jotkin tuhotut asiakirjat eivät tapahtumia muuta miksikään. Salaliittoteorioihin uskoville ne tietenkin tarjoavat polttoainetta.

    Britanniassa voi hyvinkin olla halua pitää salassa erimielisyydet Saksan politiikassa.
    Lepyttelyn kannattajat eivät ehkä sopeutuneet Chamberlainin äkkikäänteisiin, eikä Winstonin meriministerin pesti riittänyt jyrkälle linjalle.
    Vasta Chamberlainin ero muutti tilanteen.

    ------Jotkin tuhotut asiakirjat eivät tapahtumia muuta miksikään. ---

    Olipa lapsellinen kommentti. Nehän on tuhottu nimenomaan sen takia, että ilmitullessaan ne olisivat romuttaneet ns. virallisen totuuden. Ei niitä huvin vuoksi ole tuhottu eikä tuhota.

    Äänestä

  • olitpa.lapsellinen kirjoitti:

    ------Jotkin tuhotut asiakirjat eivät tapahtumia muuta miksikään. ---

    Olipa lapsellinen kommentti. Nehän on tuhottu nimenomaan sen takia, että ilmitullessaan ne olisivat romuttaneet ns. virallisen totuuden. Ei niitä huvin vuoksi ole tuhottu eikä tuhota.

    ....Jotkin tuhotut asiakirjat eivät tapahtumia muuta miksikään...

    Eivät ne muuta tapahtumia mutta muuttavat tapahtumien taustat eli ns. virallisen totuuden.

    Äänestä

  • Minä taas ihmettelen miten te tiedätte niin paljon kauan ennen elinaikaanne tuhotuista supersalaisista asiakirjoista, joita kukaan ei ole nähnyt? Teidän on joko täytynyt syyllistyä jonkinlaiseen tietomurtoon tai olette osa salaliittoa ;)

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    Minä taas ihmettelen miten te tiedätte niin paljon kauan ennen elinaikaanne tuhotuista supersalaisista asiakirjoista, joita kukaan ei ole nähnyt? Teidän on joko täytynyt syyllistyä jonkinlaiseen tietomurtoon tai olette osa salaliittoa ;)

    ------Minä taas ihmettelen miten te tiedätte niin paljon kauan ennen elinaikaanne tuhotuista supersalaisista asiakirjoista, joita kukaan ei ole nähnyt?----

    Huoh kun eräillä näkyy perustiedotkin olevan vielä hukassa. Lue historiankirjoja niin sinulle selviää, että ohje "hävitä heti luettuasi" oli aika yleinen kun kyse oli asioista ja kaavailuista joita kenenkään ei haluttu saavan koskaan tietää.

    Äänestä

  • Mutta sinähän väitit kaikilla olevan "perustiedot" hukassa ja siinä oli koko tarinasi pointti ;)

    "Lue historiankirjoja niin sinulle selviää, että ohje "hävitä heti luettuasi" oli aika yleinen kun kyse oli asioista ja kaavailuista joita kenenkään ei haluttu saavan koskaan tietää."

    Eli parhaat todisteet suurimmille salaliittoteorioille ovat, että niitä ei ole?

    "...joita kenenkään ei haluttu saavan koskaan tietää."

    Mikä siis tarkoittaa sinun olevan osa salaliittoa, koska tunnet salaisia dokumetteja, jotka on hävitetty lukemisen jälkeen? Hemmetti, tästähän tuli paljastava ketju...

    Äänestä

Jo vuodesta 1940 on tarjoiltu sitä fuulaa, että kaksi suurvaltaa olivat valmiit tuhoutumaan sodassa sekä Saksaa että Neuvostoliittoa vastaan ihan vaan auttaakseen epäitsekkäästi pientä Suomea. Tajuamatta sitäkään, että siinä Suomenkin auttaminen jää pahasti kesken kun nuo kaksi suurvaltaa alkavat röykytyksen yhteistuumin ja tosissaan.

Mutta suomalainen kansa uskoo tähän satuun edelleen kun psykologian oppikirjat kertovat, että ihminen uskoo siihen mihin tahtoo uskoa. Tosin kohta 80 v jatkunut yhden totuuden rummutus koulukirjoja myöten on myös osaltaan vaikuttanut asiaan.

Äänestä
  • Tutkijat ovat perin pohjin selvittäneet tämän asian ja jokainen historiasta kiinnostunut tietää totuuden. Ketaleiden valeet eivät merkitse mitään.

    Englanti ja Ranska olivat lupauksissaan valmiit auttamaan Suomea. Todellinen tarkoitus oli kuitenkin estää malmin vienti Ruotsista Saksaan ja näin sitoa Saksa uudelle rintamalle, eikä ehkä hyökkäystä Ranskaan tulisi tai se olisi heikentynyt.

    Suomeen asti ei ollut todellista mahdollisuutta päästä, koska Ruotsi oli valmis tasstelemaan ja purkaman malmiradan kiskot.
    Saksa oli valmispuutumaan ja toteuttikin sen nopeasti.

    Suomi piti avun saantia epävarmana, myöhässä olevana ja liian heikkona. Siksi apua ei koskaan pyydetty.

    Mihinkään ketaleen totuuteen eivät suomalaiset usko.

    Äänestä

  • Jo vuodesta 1940 lähtien on tarjottu sitä fuulaa, että liittoutuneiden sodanjohto oli valmis johtamaan armeijansa tuhoon pienen Hollannin vuoksi...

    Ja juuri niin kuitenkin tapahtui ;)

    Äänestä

  • Ketaleen-valeita kirjoitti:

    Tutkijat ovat perin pohjin selvittäneet tämän asian ja jokainen historiasta kiinnostunut tietää totuuden. Ketaleiden valeet eivät merkitse mitään.

    Englanti ja Ranska olivat lupauksissaan valmiit auttamaan Suomea. Todellinen tarkoitus oli kuitenkin estää malmin vienti Ruotsista Saksaan ja näin sitoa Saksa uudelle rintamalle, eikä ehkä hyökkäystä Ranskaan tulisi tai se olisi heikentynyt.

    Suomeen asti ei ollut todellista mahdollisuutta päästä, koska Ruotsi oli valmis tasstelemaan ja purkaman malmiradan kiskot.
    Saksa oli valmispuutumaan ja toteuttikin sen nopeasti.

    Suomi piti avun saantia epävarmana, myöhässä olevana ja liian heikkona. Siksi apua ei koskaan pyydetty.

    Mihinkään ketaleen totuuteen eivät suomalaiset usko.

    ------Englanti ja Ranska olivat lupauksissaan valmiit auttamaan Suomea-------

    Oikein sanoit, lupauksissaan.

    Äänestä

  • Ketaleen-valeita kirjoitti:

    Tutkijat ovat perin pohjin selvittäneet tämän asian ja jokainen historiasta kiinnostunut tietää totuuden. Ketaleiden valeet eivät merkitse mitään.

    Englanti ja Ranska olivat lupauksissaan valmiit auttamaan Suomea. Todellinen tarkoitus oli kuitenkin estää malmin vienti Ruotsista Saksaan ja näin sitoa Saksa uudelle rintamalle, eikä ehkä hyökkäystä Ranskaan tulisi tai se olisi heikentynyt.

    Suomeen asti ei ollut todellista mahdollisuutta päästä, koska Ruotsi oli valmis tasstelemaan ja purkaman malmiradan kiskot.
    Saksa oli valmispuutumaan ja toteuttikin sen nopeasti.

    Suomi piti avun saantia epävarmana, myöhässä olevana ja liian heikkona. Siksi apua ei koskaan pyydetty.

    Mihinkään ketaleen totuuteen eivät suomalaiset usko.

    Samainen Englanti pommitti Petsamoa kesällä 1941 ja julisti joulukuussa Suomelle sodan, vaikka Suomi kävi uutta sotaa samaa talvisodan aikaista vihollista vastaan.

    Saksa oli silmää räpäyttämättä valmis heittämään Suomen Stalinin valtaan syksyllä 1939, mutta alle kaksi vuotta myöhemmin tuki Suomea Neuvostoliittoa vastaan varsin suurella armeijalla. Se vuorostaan kolme vuotta myöhemmin lähtiäisikseen poltti kolmasosan Suomen alueesta...

    Suurvaltojen toimintaa ohjaavat niiden omat edut. Laskelmissa otetaan pienvaltiot huomioon vain sikäli kuin niistä on hyötyä tai haittaa kyseisille eduille, ja suhdanteiden muuttuessa laskelmat kääntyvät hyvinkin nopeasti päälaelleen. Tässä ilmastossa pitää pikkuvaltioiden yrittää pysyä hengissä.

    Äänestä

  • Petsamon pommitus oli merkityksetön. Sodanjulistus oli ymmärrettävä NL:n painostuksen takia. Lisäksi Marskin päätös hyökätä kauas Itä-Karjalaan oli hänen suurin virheensä.

    Suomi oli 1939 vain osa MR-kauppaa. Saksa halusi välttää kahden rintaman sodan, johon sitten lähti kuitenkin.

    Saksa ei tukenut Suomea, vaan Suomi yritti parantaa asemaansa Saksan aseveljenä.

    Lapin poltto oli osa sodankäyntiä.

    Suurvaltojen toiminnasta olet aivan oikeassa. Eräs yritys pikkuvaltojen suojaksi on EU.

    Äänestä

Britannian ulkopolitiikka oli jo vuosisatoja perustunut voimatasapainoon Euroopan mantereella. Siksi se taisteli ensin liian vahvaksi noussutta Ranskaa ja sittemmin liian vahvaksi noussutta Saksaa vastaan. Looginen asia oli myös se että vuoden 1945 jälkeen USA-Britannia saartoivat liiaksi kukkoilemaan ryhtyneen Neuvostoliiton.

Äänestä

-----Britannian ulkopolitiikka oli jo vuosisatoja perustunut voimatasapainoon Euroopan mantereella----

Ei mihinkään tasapainoon vaan Britannian hallintaan.

Mutta mitä avaukseen tulee niin ilo nähdä kerrankin perusteltua näkemystä, on se sitten oikein tai väärin. Itse todellakin uskon, että ihan kaikkea noilta vuosilta ei tulla saamaan koskaan selville. Saksan arkistot paloivat, muut ovat ne piilottaneet eikä kaikkea ole koskaan edes kirjattukaan minnekään.

Näin voivat sitten erilaiset ideologiset suuntaukset rakennella omia versioitaan joissa sotasyyllinen on milloin mikäkin suurvalta.

Äänestä
  • "Ei mihinkään tasapainoon vaan Britannian hallintaan."

    Nimenomaan tasapainoon, ettei mikään maa hallitsisi mannerta. Britit pysyivät saarellaan.

    Avaus on vainoharhaista puuta-heinää.

    Arkistoja jäi yllin kyllin, myös Saksaan. Lähteitä on muitakin.

    Äänestä

  • Totuus-tunnetaan kirjoitti:

    "Ei mihinkään tasapainoon vaan Britannian hallintaan."

    Nimenomaan tasapainoon, ettei mikään maa hallitsisi mannerta. Britit pysyivät saarellaan.

    Avaus on vainoharhaista puuta-heinää.

    Arkistoja jäi yllin kyllin, myös Saksaan. Lähteitä on muitakin.

    Kyllä se oli Britannian hallintaa koska se oli aina vaa'ankielenä juonimalla asiat haluamallaan tavalla. Nähtiinhän se jo laivastosopimuksessa ja sitten Tsekkoslovakian Sudeettialueen myynnissä, ei Britannia paljon muilta kysellyt.

    Äänestä

Englannin touhut ennen Saksan hyökkäystä Puolaan eivät ilmeisesti selviä täysin koskaan. Arkistot siltä ajalta ovat yhä suljetut ja britti mieluummin tuhoaa ne kuin paljastaa mitään raskauttavaa. Jäljelle jää vain tarkoituksella syötetyt valeselitykset, vaihtoehtoiset faktat.

Totuutta ei saada koskaan tietää vaikka kyllähän sen näkee jokainen.

Äänestä
  • aina vain.

    Englannin toimet ovat täysin selvitetty sekä sen omissa että Puolan arkistoissa, muistelmissa ja tutkimuksissa.

    Arkistoja kesältä 1939 on vaikka kuinka ja niitä on perusteellisesti tutkittu..
    Joitain papereita voidaan tietysti joltain osin ja jostain syystä salata, mutta ei tapahtumia.
    Niissä ei ole mitään epäselvää muille kuin brittikaunaisille valehtelijoille.

    Poikkeuksena ovat kuitenkin Kremlin korkeimman johdon paperit. Ne ovat edelleen tiukasti salaiset.

    Äänestä

  • "Englannin touhut ennen Saksan hyökkäystä Puolaan eivät ilmeisesti selviä täysin koskaan."

    No, jos todella haluat olla pedanttinen asian suhteen niin mikään historiaan liittyvä kysymys ei voi koskaan selvitä täysin ;)

    "Arkistot siltä ajalta ovat yhä suljetut..."

    Niin tehokkaasti, että voit tilata itsellesi jäljennökset dokumentaatiosta, jos haluat leikkiä salapoliisia. Tosin, useimpien amatöörisalapoliisien vakaumus ei riitä niin pitkälle jostain syystä ;)

    "...britti mieluummin tuhoaa ne kuin paljastaa mitään raskauttavaa."

    No, miksi et kokeile asiaa? Pistä hieman rahojasi peliin ja katso miten käy ;)

    "Totuutta ei saada koskaan tietää..."

    Ehkä...

    "...vaikka kyllähän sen näkee jokainen."

    ...mutta miten sinä voit "nähdä" sen kun juuri sanoit, että kukaan ei voi sitä tietää?

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    "Englannin touhut ennen Saksan hyökkäystä Puolaan eivät ilmeisesti selviä täysin koskaan."

    No, jos todella haluat olla pedanttinen asian suhteen niin mikään historiaan liittyvä kysymys ei voi koskaan selvitä täysin ;)

    "Arkistot siltä ajalta ovat yhä suljetut..."

    Niin tehokkaasti, että voit tilata itsellesi jäljennökset dokumentaatiosta, jos haluat leikkiä salapoliisia. Tosin, useimpien amatöörisalapoliisien vakaumus ei riitä niin pitkälle jostain syystä ;)

    "...britti mieluummin tuhoaa ne kuin paljastaa mitään raskauttavaa."

    No, miksi et kokeile asiaa? Pistä hieman rahojasi peliin ja katso miten käy ;)

    "Totuutta ei saada koskaan tietää..."

    Ehkä...

    "...vaikka kyllähän sen näkee jokainen."

    ...mutta miten sinä voit "nähdä" sen kun juuri sanoit, että kukaan ei voi sitä tietää?

    .....että voit tilata itsellesi jäljennökset dokumentaatiosta....

    Siis mistä dokumentaatiosta? Puhut kuten se joka ei tiedä mitään tai sitten pelkästään vain valehtelee. Churchillin henk.kohtainen arkisto sekä päiväkirjat ja osat myös Britannian ulkoministeriön arkistoja on edelleen salaisia. Valehtelet, että mitään salaista ei enää olisi.

    Äänestä

  • "Siis mistä dokumentaatiosta?"

    Se kysymys olisi paremmin sinulle suunnattu. Sinä kerroit salatusta dokumentaatiosta, jota kukaan ei ole nähnyt, mutta väität tuntevasi sen sisällön silti. Olet siis joko vakooja tai itse mukana salaliitossa ;)

    "Churchillin henk.kohtainen arkisto sekä päiväkirjat ja osat myös..."

    Churchillin arkisto on tehty julkiseksi ja voit jopa itse hankkia arkistospesialistin avustamaan sinua suurten salaisuuksien etsinnässä. Tosin, sinulla ei pitäisi olla edes tarvetta sellaiselle, koska näytät tietävän mitä olet hakemassa ;)

    "...myös Britannian ulkoministeriön arkistoja on edelleen salaisia."

    Miten tunnet sellaisten sala-arkistojen sisällön sitten?

    "Valehtelet, että mitään salaista ei enää olisi."

    En minä ole väittänyt tuntevani salattua materiaalia, mutta sinä olet tehnyt hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä salaisista dokumenteista, jotka vuoroon olet ja et ole nähnyt: "Jäljelle jää vain tarkoituksella syötetyt valeselitykset, vaihtoehtoiset faktat."

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    "Siis mistä dokumentaatiosta?"

    ------jotka vuoroon olet ja et ole nähnyt----

    Mitä poju mäkätät, ei täällä ole kukaan väittänyt niitä salaisia nähneensä ellei sinua oteta lukuun. Mutta kai sinä ole ne nähnyt kun tiedät tarkkaan mitä niissä ei ole eli ei ole mitään Britannian kannalta raskauttavaa. Joko siis olet nähnyt koskapa tiedät tai sitten vain valehtelet Britanniaa puolustellaksesi.

    Äänestä

  • "Mitä poju mäkätät, ei täällä ole kukaan väittänyt niitä salaisia nähneensä..."

    Sitten on hämmästeltävä kuinka "tiedät" Britannian virallisen historiantulkinnan valeselityksiksi?
    "Jäljelle jää vain tarkoituksella syötetyt valeselitykset, vaihtoehtoiset faktat."

    Palkkasitko kenties selvänäkijät paikantamaan dokumentaation puolestasi, oletko suorittanut vakoilua vai huuteletko vain pimeässä ;)

    "...ellei sinua oteta lukuun."

    Ai, sekö olinkin minä joka täällä mainosti tuntevansa salaiset selitykset valeselitysten sijaan ;)
    "Totuutta ei saada koskaan tietää vaikka kyllähän sen näkee jokainen."

    Muistettakoon, että tuo ei ollut minun kirjoituksiani...

    "Mutta kai sinä ole ne nähnyt kun tiedät tarkkaan mitä niissä ei ole..."

    Sikäli kun näen, sinä esitit positiivisen väittämän:
    A) On salattuja dokumentteja, joita kukaan ei koskaan saa nähdä
    B) Ns. "virallinen tulkinta" on valetta

    Implikaatiot ovat ovat, että siis joko tunnet Totuuden(tm) tai huutelet vain pimeässä. Kumpi se siis on?

    "Joko siis olet nähnyt koskapa tiedät tai sitten vain valehtelet Britanniaa puolustellaksesi."

    No, mutta jos tietäisin sellaisten sisällön ja sinä kerran et, niin miten voisit koskaan tietää minun valehtelevan dokumenteista, joita kertomasi mukaan kenenkään ei koskaan anneta nähdä? Avaimethan sellaisessa väittelyssä olisivat kokonaan minulla ;)

    PS. Luulenpa, että tässä vaiheessa voi alkaa laskea aikaa yllättävään äkilliseen katoamiseesi tästä ketjusta ja sitä tuskin MIB:t aiheuttavat ;)

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    "Mitä poju mäkätät, ei täällä ole kukaan väittänyt niitä salaisia nähneensä..."

    -----Palkkasitko kenties selvänäkijät paikantamaan dokumentaation puolestasi, oletko suorittanut vakoilua vai huuteletko vain pimeässä ---

    Ei vaan kyse on sinusta itsestäsi. Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön. Siis sen, että niissä ei ole mitään mikä olisi noloa Britannian kannalta vaikka kuinka sieltä jotain sellaista hakisi. Kerro jo viimeinkin mihin varma tietosi perustuu. Typerät monisanaiset saivartelut eivät enää riitä.

    Äänestä

  • "Ei vaan kyse on sinusta itsestäsi."

    Palkkasit minut etsimään dokumentaation teoriallesi puolestasi? No, mikäli olet suorittanut maksun niin se ei näytä saapuneen ainakaan tähän asti ;)

    "Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön."

    No, jos olet päättänyt sellaista niin miksi et sitten vain usko minua vaan väität minun valehdelleen niiden sisällöstä, vaikka en tietääkseni ole edes väittänyt nähneeni sellaisia ;)

    "...valehtelet Britanniaa puolustellaksesi."

    "Siis sen, että niissä ei ole mitään mikä olisi noloa Britannian kannalta vaikka kuinka sieltä jotain sellaista hakisi."

    Kuinka muuten tietäisit minun "valehdelleen" niiden sisällöstä, jos kerran et ole niitä nähnyt "satavarmasti"? Jos minä kerran olen ainoa, joka satavarmasti tietää niin silloinhan se kumoaa alkuperäisen väittämäsi, koska minulla on kertomasi mukaan tietoja, joita sinulla ei pitäisi olla:

    "Arkistot siltä ajalta ovat yhä suljetut ja britti mieluummin tuhoaa ne kuin paljastaa mitään raskauttavaa. Jäljelle jää vain tarkoituksella syötetyt valeselitykset, vaihtoehtoiset faktat."

    Mietitkö tämän nyt varmasti ihan läpi asti?

    "Kerro jo viimeinkin mihin varma tietosi perustuu."

    No, juurihan väitit minun nähneen ne satavarmasti: "Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön."

    Joten kaiketi omat sanasi ovat parhaat perusteet, mitä pystyn löytämään. Ehkäpä olen tuhonnut aineiston sittemmin, koska sanoithan pahan salaliiton tekevän nimenomaan niin?

    "Typerät monisanaiset saivartelut eivät enää riitä."

    Toivottavasti sinun sanasi edes riittävät ;)

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    "Ei vaan kyse on sinusta itsestäsi."

    Luuletko että kukaan ei huomaa valettasi kun muutat vain yhden sanan. Sanot, että: "juurihan väitit minun nähneen ne satavarmasti:", siis joku muka väittää sinun ne nähneen vaikka kukaanhan ei ole väittänyt sinun ne nähneen.

    Kuitenkin tyhmyyttäsi paljastat itsesi heti perään valehtelijaksi ja vääristelijäksi kun sanot: "Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön". Ensin puhut näkemisestä mutta sitten tietämisestä. Kaksi eri asiaa nähdä ja tietää mutta ne paljastavat miten sinä muuttelet ja vääristelet toisten sanomisia.

    Äänestä

  • "Luuletko että kukaan ei huomaa valettasi kun muutat vain yhden sanan."

    No, miksi et vaikka aloittaisi näyttämällä tuon "valeen"?

    "Sanot, että: "juurihan väitit minun nähneen ne satavarmasti:", siis joku muka väittää sinun ne nähneen vaikka kukaanhan ei ole väittänyt sinun ne nähneen."

    Niin siis sinua lukuunottamatta: "Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön."

    Sinä itse postasit edellisen tänään klo 12:28, jos satuit unohtamaan ;)

    "Kuitenkin tyhmyyttäsi paljastat itsesi heti perään valehtelijaksi ja vääristelijäksi kun sanot..."

    Onko sinulla meneillään jokin persoonallisuuskriisi? Tämä lainaus: "Tuo möläytys koskee sinua sillä sinähän tässä olet ainoa joka satavarmasti tietää niiden sisällön."

    On sattumoisin omasta postauksestasi tänään klo 12:28, joten ilmeisesti olet vielä pahemmin sekaisin kuin uskalsin kuvitellakaan... vai olisikohan tämä nyt osa sitä sinun "poistumisstrategiaasi" ;)

    "Ensin puhut näkemisestä mutta sitten tietämisestä."

    Eikö niiden pitäisi olla tässä käytännössä sama asia? Paitsi ei ehkä tietenkään sinulle, koska lukemasi ymmärtäminen näyttää osoittautuneen sinulle melkoiseksi haasteeksi tähänkin asti ;)

    "Kaksi eri asiaa nähdä ja tietää..."

    Joten vaikka jotenkin näkisitkin kaipaamasi dokumentaation, olisit liian tyhmä sitä ymmärtämään. En ole lainkaan yllättynyt ;)

    Äänestä

  • MeAgain kirjoitti:

    "Luuletko että kukaan ei huomaa valettasi kun muutat vain yhden sanan."

    ----"Ensin puhut näkemisestä mutta sitten tietämisestä."
    Eikö niiden pitäisi olla tässä käytännössä sama asia?----

    Hi hiii, hauskaa sekoilua sinulta tällä kertaa. Jos siis tiedät Tampereella soditun keväällä -18 niin olet myös nähnyt sen. Sinun täytyykin olla sitten jo melkoisen vanha. Tai tiedät Suomessa joskus käydyn Nuijasotaa niin senkin olet nähnyt.

    Kohta ohitat iässä jo Metusaleminkin, poika !

    Äänestä

  • "Hi hiii, hauskaa sekoilua sinulta tällä kertaa."

    Muista ainakin lainata oikeata henkilöä tällä kertaa ;)

    "Jos siis tiedät Tampereella soditun keväällä -18..."

    Jos sinun vaatimuksenasi on, että pystyäkseen näkemään tänä päivänä arkistoissa olevaa dokumentaatiota vuodelta -39 henkilön täytyisi olla fyysisesti paikalla kyseisenä aikana, en usko kovinkaan monen, jos kenenkään, pystyvän täyttämään vaatimuksiasi. Se tekisi koko arkistotutkimuksen haarasta melko toivotonta ;)

    "... niin olet myös nähnyt sen."

    Sinä kerroit pystyväsi näkemään totuuden, vaikka et tiedä sitä: "Totuutta ei saada koskaan tietää vaikka kyllähän sen näkee jokainen."

    Joten ilmeisesti voimme kääntäen päätellä sinun olleen ihmeellisien havaintokykyjesi kera läsnä vuonna 1939 näkemässä ne salaliitot, joista puhut niin tietämättömästi, vaikka siitä kyvystä ei ollutkaan sinulle apua lainatun tekstin asettamisessa oikean henkilön sanomaksi ;)

    "Sinun täytyykin olla sitten jo melkoisen vanha."

    Öh, sinä itse mainitsit Tampereen ja vuoden -18. Onnittelut kuitenkin lopullisen olkiukkomallin keksimisestä ;)

    "Tai tiedät Suomessa joskus käydyn Nuijasotaa niin senkin olet nähnyt."

    Ja tällä hetkellä näen ja tiedän sinun kasanneen ainakin kaksi uutta väittämää tähän ketjuun, vaikka tämä edellinenkin on jäänyt toteen näyttämättä: "Luuletko että kukaan ei huomaa valettasi kun muutat vain yhden sanan."

    Mitä jos aloittaisit ihan siitä ;)

    Äänestä

  • on aina turvallinen vaihtoehto.

    Varsinkin kun lähteinä ovat Hautamäen ja Tahvanaisen kaltaiset satusedät.

    Heidän juttunsa ovat hyvin lähellä palstan brittivihaajien tarinoita.

    Äänestä

  • Magneettimedia? Anna kun arvaan; itsejulistautunut Mannerheimin kuollut superagentti paljastaa jälleen maailmanhistoriallisia mysteerejä? Seuraavaksi ne voisivatkin kertoa tarkemmin Battler Brittonin seikkailuista...

    Äänestä

== Englanti haaveili Saksan kaatamisen jälkeen kaadettavan myös N-liitto

Kuinka ollakaan, näinhän siinä kävi, vaikka hiukan kestikin.

Äänestä

Suomen pyyteetön auttaminen oikein retkikunnan voimin on yksi niitä satuja ja tarinoita joilla Suomen kansaa on kuljetettu. Sitä samaa soopaa kuin on Molotov Berliinissä pyytämässä lupaa hyökätä Suomeen. Olipa kerran...…….

Äänestä
  • Englanti ja Ranska suunnittelivat Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen lähetettävää apuretkikuntaa, jota kumpikaan maa ei halunnut päästää läpi.
    Suomi piti apua vähäisenä,myöhästyneenä ja muutenkin epävarmana ja teki rauhan.

    Retkikunnan joukkoja lähetettiin sitten Saksan hyökättyä Norjaan, mistä ne joutuivat lähtemään häntä koipien välissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitting-bull kirjoitti:

bulkkiselitykset. Kevääseen -40 liittyvästä Suomen auttamisprojektista kyseenollen lähden siitä, että sekä Englannin että Ranskan johto oli täysjärkisiä miehiä, jotka eivät olleet lähdössä sotaan sekä Saksaa että Neuvostoliitoa vastaan samanaikaisesti vaan kyse oli jostain ihan muusta. Keväällä -40 taisteltiin suurvaltojen olemassaolosta eikä siinä pieni Suomi ja sen pyyteetön auttaminen eivät merkinneet yhtään mitään. On siis järjetöntä väittää kyseessä olleen retken Suomen auttamiseksi.

Churchillhän oli tunnettu N-liiton vihastaan. Hän halusi jo 1919 hyökkäystä Pietariin ja kesällä -45 hän teetti Britanniassa suunnitelman jonka mukaan Englanti ja USA hyökkäisivät yhdessä N-liittoon jo 1.7.45. USA ei kuitenkaan lämmennyt vähääkään moiseen kuvioon koska näki sen vain Englannin vanhan suurvalta-aseman pönkitysyrityksenä ja se hanke jäi siihen.

Nyt tulee se pointti. Ilmeisesti länsivallat ja Saksa kävivät tuona talvena jonkunlaisia rauhantunnusteluja koska kumpikaan osapuoli ei halunnut sotaa. Välirahana oli N-liitto ja sen jakaminen osapuolten kesken. Englanti koetti houkutella Saksaa ja Ranskaa hyökkäämään N-liittoon jakamaan sitä yhdessä Englannin kanssa. Tapahtumista päätellen Ranska oli valmis mutta Saksan suostumus puuttui. Se sopi tietenkin Englannin tavoitteisiin päästä hallitsemaan Muurmanskin aluetta kuten se sähläsi jo 1. M-sodan lopulla. Tähän kuvioon sopi myös aiottu retkikunta Suomeen, hyökkäämään Leningradiin.

Ilmeisesti sopimukseen Saksan kanssa ei kuitenkaan päästy koska Saksa pelkäsi menettävänsä Englannille N-liiton merkittävät luonnonvarat ja P-Ruotsin rautamalmin. Englanti ja Ranska olisivat voineet Saksan pelon mukaan hyökätä Irakista ja Syyriasta Kaukasukselle ja kaapata myös Bakun öljyvarat jolloin Saksa olisi ollut kaikessa Englannin varassa.

Englannille jäi siten katkera osa sotia Saksaa vastaan ja liittyä 1941 N-liittoon kaatamaan vahvaa Saksaa koska Englanti haaveili Saksan kaatamisen jälkeen kaadettavan myös N-liitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu