Miksei Suomalaiset????????

Miksei Suomalaiset vieläkään tajua, että millään itku virsillä ei voiteta Euroviisuja vaikka ne kuinka olisi Englaniksi laulettu, on se aikasemmilta vuosillta huomattu. Valitaan sinne vaudikkaat ja energiset kappaleet. Ja mitä nyt on seurannut tämän vuoden valintoja niin suurin osa Suomalaisista ei vieläkään ole tajunnut sitä, vaan on päättänyt valita varmaan sellaiset kappaleet mitkä jäävät viimeisten joukkoon.
2329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että Suomesta lähetetään usein tosi outoja kappaleita (vrt. Niin kaunis on maa, Aava maa, Takes two to tango, Nuku pommiin... etc.). Muistellaanpa vaikka Viron voittokappaletta - mikään ihan ihmeellinen nyt ei ollut sekään, mutta vauhdikas. Suomesta lähetetetään aina joku ihme lihapullakappale ja/tai -esittäjä.

Mutta totuuden nimessä muistettakoon, että Suomella ei ikinä, toistan IKINÄ, ole mitään mahdollisuutta voittaa ihan vain siksi, että kyseessä on Suomi. Ei mikään maailmanpoliittisesti merkittävä maa ja lisäksi maa, jolle on vuosikymmenien saatossa totuttu nauramaan - maa jolle on helppoa olla antamatta bongoja silloin kun pitää miettiä, keille niitä annetaan ja ketkä jätetään ulkopuolelle, kun osa on jätettävä kuitenkin. Onhan meiltä ollut edustamassa esim. kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu Anneli Saaristo, ja päästiinkö edes kärkiviisikkoon? Ei.

Äänestä

olen siis ihan samaa mieltä.. miksei kukaan tajua et voittaa vaan jos heittäytyy fiilikseen mukaan ja ns. *hilluu* lavalla ja kunnon tanssi fiilis päällä..niin kyl sit voitto tulis..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kimplex kirjoitti:

Miksei Suomalaiset vieläkään tajua, että millään itku virsillä ei voiteta Euroviisuja vaikka ne kuinka olisi Englaniksi laulettu, on se aikasemmilta vuosillta huomattu. Valitaan sinne vaudikkaat ja energiset kappaleet. Ja mitä nyt on seurannut tämän vuoden valintoja niin suurin osa Suomalaisista ei vieläkään ole tajunnut sitä, vaan on päättänyt valita varmaan sellaiset kappaleet mitkä jäävät viimeisten joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu