Miksi tuo saa valehdella, minä olen kristitty ja kiihko rasisti.
Eihän tuo Laajasalo ole raha-asioitakaan osannut hoitaa, kuinka sitten nykyistä virkaansa.
Eihän tuo Laajasalo ole raha-asioitakaan osannut hoitaa, kuinka sitten nykyistä virkaansa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
No missä kohtaa raamatussa kehoitetaan vihaamaan ja syrjimään ihmisiä etniselle perusteella?
Jumala niminen roolihenkilö eikös o ollu yks fiktiivisen kirjallisuuden pahimpia rasisteja? Yhtenä esimerkkinä esimerkiks se, et hää ihan surutta murhas kaikki Sodoma & Comorra nimisen mestan immeiset ihan vaan siitä syystä et ne tykkäs bilettää ja naida keskimäärästä enemmän?! Karu heppu?
Ainiin ja eks se sitä ennen yhtä surutta murhannu lähes kaikki maailman asukkaat, samantapasista syistä, ja jätti vaan Nooan ja pari sen parasta kaveria, henkiin? KAAMEETA rasismia! Vai eikö muka?
Ei noissa esimerkeissä ole tekemistä minkään rotuopin kanssa, vaan väärintekemisen.
Ja+jumalallako+on+yksinoikeus+päättää+kuka+on+väärintekijä+ja+kuka+ei+vai?
Ja+väitäks+nyt+sit+muka+ihan+pokkana,+et+ennen+tota+Nooa-tulvimistakin+niin+ihan+tasan+tarkkaa+joka+SAATANAN+ihminen,+ehdottomasti+täydet+100+%,+oli+ihan+joka+iikka+väärintekijöitä+(vaikee+uskoa?)+vai+oisko+seassa+menny+joku+hieman+viattomampikin?+:)
Ja+muistaakseni+rasismin+määritteeseen+kuului+myös+sorto+jonkun+maailmankatsomusta+vastaan,+ja+jos+jonku+maailmankatsomus+on+dokaaminen+ja+naiminen,+niin+eikös+toi+siis+silloin+rasismia+ole?
Ei, rasismin määritteeseen ei kuulu sorto maailmankatsomuksen perusteella. Se on sortoa kuvitellun rodun perusteella (kuvitellun siksi, että tiedemiehetkään eivät ole yksimielisiä rotu-käsitteen soveltamisesta ihmisiin).
Ja toki maailmankatsomuksessa, jossa jumala on ylin, on itsestäänselvää että jumalla on yksinoikeus aivan kaikkeen. Siihen kuuluu myös alustan pyyhkiminen ja uudestaan aloittaminen.
No wikipedia pruukaa sanomaan rasismista näin:
"Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää."
Ja jos nyt oletetaan, kuten on mun muistaakseni ihan tieteellisissä tutkimuksissakin todistettu, et alkoholismi johtuu monessa tapauksessainakin osittain geeneistä, niin eikö sitä sillon voi pitää kyseisen dokailevan rodun. fyysisenä ominaisuutena, jollonka toi tosiaankin olis rasismia, vai mitä?
Eli kyllähän jumala siis on sillon rasisti ollut!
Tuo on jo todella kaukaa haettua sanoa alkoholismia rodulliseksi ominaisuudeksi.
Käys kysyy ameriikan intiaaneilta, että kuinka kaukaa! ;)
Ei tarvi sinne asti mennä, olenhan itämerensuomalaista rotua ja vääjäämättä alkoholisti/muuten vaan riippuvaisuuteen repsallaan geeneiltäni.
Mutta toi oli kuitenkin sun mielestäs "kaukaa haettu" vaikka niinkin läheltä kun peilistäs löytyy sun omastakin mielestäsi vasta-argumentti sille mitä juuri väitit?! :D Kannattaskohan sun harkita et lasket 10 ennenku painat tota "Lähetä" numiskaa?
Ironia on vaikea laji, varsinkin näin netitse. Oon pahoillani, jos ei välittynyt sinne saakka.
Vakavasti ottaen, en mitenkään pysty näkemään alkoholismia rodullisena ominaisuutena, kun se ja monet muut riippuvuudulle taipuvaisuutta aiheuttavat geenit ovat mitä ilmeisemmin koko ihmiskunnalle tyypillisiä. Populaatioiden välillä toki on eroja, mutta että rodulle ominaista..
Ja somalit jyrsii khattia ku kanit, mut juuri mikään muu maailman kansa EI, mut tossakaan ei sit kyseessä o rodullinen ominaisuus?
Ja Kiinassa vedettiin aikanaan niin massiivisesti oopiumia (lähinnä kiinalaisten isensä toimesta) et engelsmannien piti alkaa oikeen sotimaan sen puolesta (siis sen, että ne saa vielä myydä aitä niille!) mut toikaan ei ollu rodullista?
Ja japanilaiset, ja lähinnä VAIN japanilaiset lipittää sakea, mut sekään ei o rodullinen ominaisuus? Entäs Tequila? yms.
Khat on peräisin Afrikansarvesta ja eteläisestä osasta Arabian niemimaata. Onko yllätys, että kansa joka kasvaa tietyssä maankolkassa, käyttää kasveja, jotka on sille maankolkalle tyypillisiä? Etiopialaisten vakioruokaa on teff-vilja, mitä se heistä kertoo? Ei juurikaan mitään. Ovatko suomalaiset eläimiinsekaantujia, kun osalla meistä on kyky sietää muiden nisäkkäiden laktoosia? Verrattain harvinainen ominaisuus kuitenkin. Ei olla.
Onko yllätys, että japanilaiset tekevät riisistä viinaa, siinä missä suomalaiset ovat tehneet viinansa perunasta ja viljasta -- eli siitä mitä on ollut tarjolla? Kiinalaisten ja oopiumin kohdalla on huomionarvoista se, kuka sen oopiumin alunperin sinne toi (ja tupakan johon se blandattiin).
Esimerkkisi ovat aika yksinkertaisia.
Kristitty voi olla rasisti ja rasisti kristitty. Tyhmä voi olla suvakki ja suvakki tyhmä.
Rasisti on tyhmä vajakki.
Suvakki on rasisti ja rasisteista kaikkein pöllöintä lajia, sorsii omiaan ja kusee omaan murokulhoonsa.
Suvakismi on tyhmyyden lisäksi kehityshäiriö, lapsena on jääty jostain kovasti paitsi ja nyt pitää sitten kiipeillä olemalla mukaparempi, vaikka idioottimaisuudessaan tekee pelkkää vahinkoa itselleen ja läheisilleen.
Totaalista laitosainesta siis.
Et ole silloin oikea kristitty,kristitty ei toivo toiselle pahaa.
Jos itsensä puolustaminen tarkoittaa sitä, ettei voi olla kristitty, niin sitten kyllä täytyy myöntää, etten ole. En ole valmis kääntämään "toistakin poskea", kun islamilaiset ryöstävät, raiskaavat ja tappavat lähimmäisiäni. Tuossa tilanteessa puolustaudun ja päätän islamilaisen terroristin elontaipaleen.
Eikö Jeesus toivonu toiselle pahaa, vai?
Se saarnas sitä kristinuskoaan tuol välimeren pohjukassa ja sai itelleen sit näitä esikristittyjä seuraajia, jotka sit nää toomalaiset syötti leijonille areenalla ja veyäs koristamaan roomalaisia teitä niitten teiden varsille ristiinnaulittuina. No mäpäs kysyn sulta, et eikö Jeesus vaan tienny, et noin saattaa käydä, vai eikö se vaan välittäny niitten seuraajiensa hengestä paskan vertaa? Varsinkin siinä vaiheessa ois ehkä kannattanu hillitä sitä saarnailuaan, varsinkin julkisesti, ku kuuli ensimmäistä kertaa et näistä kristityistä oli tullukki leijonanruokaa?! Vai mitä? No hillitsikö?
Se onkin uskonlahkolainen kristitty.
iso peukku ja plussa
Rakastakaa muslimeja ja kääntäkää toinenkin poski kun he raiskaavat tyttärenne ja puukottavat poikanne ja korvaavat uskonne islamilla.
Ei, Jesse ei sanonut näin. Jesse kun eli Juudeassa joka oli sivistyneiden ja suvaitsevaisten roomalaisten alaisuudessa, ei muslimien.
Näin ollen emme tiedä mitä Jesse olisi sanonut. Mutta sen tiedämme mitä Jesse sanoi lasten vahingoittajista. Kuten 9v tytön naivasta Muhammedista.
Kyllä sitä seurakuntia myöten hoetaan rasismista ja turvan antamisesta kaikille, mutta kukaan ei muista mainita kustannuksista yhtään mitään. Maksaako esm. seurakunnat suojelemiensa pakolaisten elinkustannukset? Ei tietenkään, tai ehkä parisen viikkoa tarjoaa pakolaisille majoituksen seurakuntasalin lattialla ja teetä ja soppaa. Sitten siirrytäänkin jo valtion rahoitukseen. Sehän on vaan valtion rahaa.
Veronmaksajat ovat unohdettu kansanlaji. Köyhiä, kodittomia kantasuomalaisia ei välitetä verorahoin auttaa. Verovarat on sijoitettava turvapaikanhakijoihin!
Tarina laupiaasta samarialaisesta oli nimenomaan opetus välttämään ennakkoluuloja ihmisryhmiä kohtaan. Pitäytymällä rasismissa, todistaa muille, ettei ole koskaan välittänyt Kristuksen opetuksesta.
Toki Laajasalo on väärässä siinä, että kyllä ihminen voi kutsua itseään kristityksi ja ajatella rasistiksi. Oikeassa hän on siinä, että nuo määreet sulkevat pois toisensa. Kristikunnan historia on toki täynnä etnistä sortoa, aloitetaan vaikka suhtautumisesta juutalaisiin ja edetään kansojen "sivistämiseen" siirtokunta-aikoina, mutta ei sellaista touhua voi sanoa järin kristilliseksi.
Rasismi, rotuoppi, ajatus ihmisryhmien synnynnäisestä ylemmyydestä ja alemmuudesta, ei se sovi mitenkään kristittyyn maailmankuvaan. Joka sitä väkisin siihen vääntää, on enemmän jotain muuta kuin kristitty.
Entäs miks Jeesus ei käyny koskaa saarnailemassa Afrikan mantereen puolella, vaan keskitty saarnaamaan lähinnä sillä alueella mihin oli ite syntyny ja jossa asu lähinnä hänen oman rotusia (miinus roomalaiset) immeisiä? Eiks Afrikan ihmisten sielua tarttenutkaan pelastaa?
Kukaan täysjärkinen ei edes halua olla alistuva lammas ja kristitty.
Laupias samarialainen on todella kaunis ja opettavainen kertomus siitä, kuinka ihminen vapaaehtoisesti auttaa lähimmäistää uhraamalla OMAT rahansa. Silloisessa yhteiskunnassa ei ollut verovaroin kustannettuja kiertolaisten hotelleja eikä ruokasaleja. Lähimmäiset auttoivat oman halunsa mukaan sillä summalla, jonka halusivat!
Näinä päivinä ei edes rikkaat arabimaat viitsi ottaa tuhansittain elättejä lähimaistaan. Homman hoitaa kristillinen länsi!
Oma merkityksensä on myös sillä, että auttaja oli nimenomaan samarialainen. Heitä ei pidetty missään arvossa, joten tuonaikaiselle käsitykselle se oli shokki, että samarialainen voi tehdä hyvää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Samarialaiset
Samanlainen keksitty nyyhkytarina kuin suvakit nykyisinkin satuilevat.
Mut samarialaiset sit itse taas EI ollu rasisteja, jos ne ei hyväksyny MUITA juutalaisia, vaan heidän oma käsityksensä juutalaisuudesta oli se ainoa oikea?
Laupeutta?
Laupeutta siinä, mitä vertaukseen tulee. Luukas 10:25-37 Pappi ei auttanut, leeviläinen ei auttanut (leeviläiset olivat viel pykälän pyhempiä pappeja) -- mut samarialainen auttoi. Hän toimi kuten lähimmäisen tulee toimia. Ja tuossa vaiheessa samarialaiset olivat jo eriytyneet omaksi hyljeksityksi ryhmäkseen.
Mitä tulee siihen etteivät hyväksyneet/hyväksy muita juutalaisia, syyt ovat pykälän monitahoisempia. Jos et Wikipediaa pidemmälle mene, lue edes englanninkielinen artikkeli.
Jesse olis päätynyt pataan siellä silloisena aikakautena.
Entäs miks toi pappi ei auttanut? :)
Eikös se ollu kristitty, ja mitäs se kristinusko nyt sanokaan siitä auttamisesta?
Ja vieläpä PAPPI oikein?! Kait Jeesus järjesti sille papille edes potkut?
Ja eks toi o taas just sitä helvetinmoista yleisyämistä, jos KAIKISTA samatialaisista ytitetään nyt tehdä hyviä rasisteja, jos YKS AINOA niistä YHDEN AINOAN kerran autto hädänalaista?
Tuleeks mustaki jotenki erityisen paljon parempi ihminen kuin kaikista muista, jos mä oon koko ikäni täys mulkku ja mahdoton rasisti, ja sit mä KERRAN ELÄMÄSSÄNI meen auttamaanki jotakuta?! :)
Ainaki raamatun mukaan toi tuntu ansaitsevan oikeen erityismaininnan, ja sitä myötä kuolemattomuuden maailmanhistoiassa. Mut je immeiset, jotka oli ollu hyviä koko ikänsä, ja auttanu muita koko ikänsä, ei saanu mitään mainintaa koko opuksessa?! Kohtalaisen outoa?
Päätyhän se "pataan" tuollakin missä se saarnaili, joten: Mitä välii? :P
Ja eikös se ollu joksenkin koko Jeesuksen lyhyehkön maailmankiertueen tarkoituskin, että se "päätyy pataan"!? Kuolemaanhan tää sen "kiva isukki" tänne alunperinkin lähetti, joten ei kait sillä sit olis kauheen isoa merkitystä et miten se kuolee? Paitti et padan kuvaa kaulassaan roikottavat kristityt olis varmaan erikoisempi näky kuin ristinmerkkiä? :D
Ömm, pappi oli tietysti juutalainen, sillä kristittyjä ei vielä ollut.
Tää on ihan mahdoton keskustelu, en tiedä provosoitko vaiko oletko aidosti tietämätön aiheen tiimoilta.
Miksi kaikkia ihmisiä ei ole mainittu Jeesuksen esittämissä vertauksissa, no, liekö tilanpuutteen takia? En tiedä, älä kysy minulta. Kysymys ei ole myöskään yleistämisestä yksittäistapauksen pohjalta, vaan vertauksen esittämisestä oikeasta, rakkaudellisesta lähimmäisyydestä, jonka jotkut itseään kohottavat ajoittain unohtavat.
Toivon silti että jokainen kristitty silti ymmärtää, miksi laupias samarialainen on nostettu tähän esimerkiksi ihmisryhmiin kohdistuvien ennakkoluulojen ylittävänä lähimmäisyytenä.
Eikös juutalainen pappi o rabbi nimeltään eikä pappi?
Luulis nyt kirjassa, jota väitetään jumalan sanaksi, osata edes oikeinkirjotus? :)
Ja väitinks mä et kaikki ihmiset on välttämättä ollenkaan hyviä?
Ja toisaalta: Mikä muka antaa vaan kristityille, tai muille uskovaisille, yksinoikeuden "hyvyyteen"? Eikös sitä voi olla hyvä ihan muutenkin vaan vaikkei uskoiskaan mihinkään henkiolentoihin? Mut montas uskonnotonta hyvää ihmistä sit mainitaan esmes raamatussa? Ja miks ei? Rasismia?
Ja oliks ton tarinan opetus et vaan rikkaat ja vaan rahalla pystyy osottamaan "rakkaudellista lähimmäisyyttä"? Ja mihin tossa rakkautta tarvitaan jos auttaa loukkaantunutta?! Veikkaan et paatuneinkinnsatanisti saattais hyvinki auttaa loukkaantunutta, ilman rakkauden häivääkään!
Rabbi on ensisijaisesti opettaja. Pappeja on (ja erityisesti on ollut) montaa muutakin sorttia, tuossakin vertauksessa mainitaan erikseen pappi ja leeviläinen.
Nyt on oikeesti puurot ja vellit melkolailla sekaisin. Aiheena on kuitenkin se että Helsingin hiippakunnan piispa sanoo ettei kristitty voi olla rasisti. Ei tässä ole kyse mistään hyvyyden yksinoikeudesta tai siitä mitä paatuneinkin satanisti tekee, vaan siitä, ettei Laajasalon mielestä kristitty voi olla rasisti.
Jo pelkästään inhimillisyys on rakkautta, jos vertaa siihen tunnekylmyyteen joka tänä päivänäkin ovista ja ikkunoista paukkuu sisään.
Juu ja mä oon sitä mieltä, et Laajasalo puhuu täyttä paskaa!
Jos kristitty pystyy vallan hyvin olemaan pedofiili, ja maailmanhistorian saatossa moneen tuhanteen otteeseen jopa murhaaja, vaikka raamattu kuinka kieltäis moiset, niin onhan se nyt SAATANA ettei kristitty muka vois olla paljon noita lievempi rasistikin?! :D :/
Ja sun kannattais ehkä harkita kaveripiiris vaihtoa, jos ne on tunnekylmiä?!
Tunnekylmyydellä viittasin sellaisiin tapauksiin joita nytkin on ollut uutisissa, joissa ihmiset eivät auta hätää kärsiviä.
Kirjoitin jo aiemmin tässä ketjussa näin (en ollut kirjautunut sisään): "Toki Laajasalo on väärässä siinä, että kyllä ihminen voi kutsua itseään kristityksi ja ajatella rasistiksi. Oikeassa hän on siinä, että nuo määreet sulkevat pois toisensa. "
Nyt oot jo silti vähän lähempänä asian ydintä. Laajasalo asettaa jonkinlaisen standardin sille, mitä on olla kristitty. Tässä hän määrittelee sen ei-rasistiksi, mutta mainitset pedofilian --- tarina ei kerro määritteleekö hän kristityn myös ei-pedofiiliksi (toivoa sopii). Laajasalon ulostulo tässä kohtaa on itseasiassa aikast hyvä, tietämättä ees mitä se on tismalleen sanonut, mennään nyt vaan tuon otsikon sitaatilla.
Kristitty voi olla sydämeltään muslimi, eiks vaan Teemu? Teemu Laajasalo voi näköjään olla ihan mitä vaan. Rahalle perso yrittäjä, tv-pelle, Aleppon kellonsoittaja, sateenkaaripiispa, konkurssijäbä, mediapersoona.
Eli tarkoittaa ettei muslimi voi olla kristitty sillä muslimihan on aina rasisti mikäli koraania noudattaa. Itse olen uudestisyntynyt kristitty ja moni tuttunikin on ja on tiukasti vastaan muslimimaahanmuuttoa. Sillä ei ole rasismin kanssa mitään tekemistä ettei halua edistää pahan ja antikristillisen ihmistenhallintajärjestelmän tuloa suomeen, islamhan ei ole edes uskonto. Teemu laajasalo on itse näyttänyt mikä on miehiään, hän ei ole kristitty kuten raamattu sen näkee...kristitty ei nimittäin hyväksy homoutta todellakaan ja tämä laajasalohan on kääntänyt Jumalalle törkeästi selän hyväksymällä homoliitot ja näyttää iloisesti tätä esimerkkiä myös muille että synnin harjoittaminen on ihan jees. Luterilainen seurakunta on se paikka johon uskovaisen ihmisen ei tule mennä jos nykyään kannattaa mennä seurakuntaan ollenkaan. Sellaista harhaoppia valtaosa.
Kaksinaamanen+pappi+joka+tekee+syntiä+vihkimällä+homoja+ja+jos+et+levitä+ilolla+islamin+uskoa+maailmaan+olet+rasisti..just.+Todellinen+kristitty+ei+todellakaan+edistä+islamin+leviämistä.+Hädänalaisten+auttaminen+on+eri+asia+kun+suomen+nuorten+irakilaismiesten+isis+matkailu+ja+turvapaikkaturismi+jolla+on+tarkoitus+tuhota+koko+suomi+ja+eurooppa+islamin+uskon+alle.+Muslimit+valehtelevat+meille+vain+siksi+että+pääsevät+näin+valtaamaan+lisää+maata,+se+on+heidän+tavoite+ja+nämä+väärät+kristityt+edistävät+islamin+leviämistä+jatkuvasti.+Huhhuh+mitä+touhua.+Ne+jotka+ymmärtää+islamin+uskoa+eivät+sitä+puolustele,+siinä+ei+ole+mitään+hyvää+vaan+se+uskonto+on+100%+saatananpalvontaa+joten+pysy+erossa.
Kristityissä yhteiskunnissa onkin säännöt. Eri systeemistä tulevat musut tuskin käsittävät. Sitä on helppo käyttää hyväkseen.
Laajasalo samalla tasolla mädättäjä Mäkisen kanssa.
Jotenkin pervon ja kaksimielisen oloinen heppu.
Kristitty voi olla basisti.