On oksettavaa miten KOKOOMUSMÄTÄ-TROLLIT uittavat keskusteluihin "tietoa" kuinka Arhimäki oli mukana hävittämässä valtion sähköverkkoa maailman veronkiertohuijareille. Nyt kun kansa on tajunnut kusetuksen ja on vittuuntunut valtavan ylihintaisiin siirtomaksuihin, joilla rosvotaan vuosittain satoja miljoonia ulkomaisille veronkiertäjille, on rosvoamisen pääarkkitehti KOKOOMUSMÄTÄ TROLLIARMEIJOINEEN hyvin aktiivinen osoittamaan muut syyllisiksi.
Caruna-kustuksessa Katainen, Vapaavuori ja Häkämies olivat juuri se lahjuksia keräävä rosvoeliitin etuja ajava rikollisvoima, joka järjesti Carunan rosvouksen ja valheillaan suostutteli muut päättämässä mukana olleet taakseen, paitsi Arhinmäen. Hän yksin vastusti yksityistämistä jyrkästi alusta loppuun saakka, mutta demokratiassa ei yksi rehellinen voi yhdeksälle rosvolle mitään.
Vain päästään läpimätä ja umpikiero ihminen väittää Arhinmäen olleen mukana myymässä Carunaa. Hän teki kaikkensa, jotta sitä ei myytäisi. ...Ja ettei aina valehteleva KOKOOMUSMÄTÄ taas kerran saisi rosvottua kansalta miljardien arvo-omaisuuksia huijareille. Valitettavasti vihreissä ja demareissa oli niin vajaaälyistä porukka, että lankesivat KOKOOMUSMÄDÄN kusetukseen.
Lopettakaa KOKOOMUSMÄTÄ TROLLIT se jatkuva kieroilu ja valehtelu. Arhinmäki ei ole koskaan osallistunut Carunan myyntiin, vaan on ollut mitä jyrkimmin myyntiä vastaan. Se, ettei hän yksin voinut yhdeksälle rosvolle mitään, ei tee hänestä samanlaista rosvoa kuin ne ovat, jotka kansalta taas kerran rosvosivat.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002884503.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/suomen-katastrofaalisin-kauppa-jokainen-suomalainen-lahjoitti-saksalaisille-tuhat-euroa/691532/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli-Pekka_Heinonen
"Talousnerot" ne osaa... JA SINÄ MAKSAT!!!
Vaikka mokaisivat kuinka, aina uudelleen "pomppaavat" uusiin "taloudenhoitoihin", tulee mieleenvieteriukot.