Romanikerjäläisillä on oma suojelija Helsingissä. Olen ulkopuolisena joskus kokenut romanikerjäläisten käytöksen Helsingissä hyvinkin ongelmallisena. Jouduin olosuhteiden pakosta pitämään pientä liikettä, joka ei tuottanut minulle muuta kuin velkaa. Romanikerjäläiset tulivat kauppaan, ja ensin tuli pyyntö:"Give me tventy euro." Kun olin antanut sen 20 euroa, tuli sama tyyppi joka viikko, ja pyysi minulta sen 20 euroa. Myöhemmin pyyntö oli 40 euroa. Kyllä se pani vihaksi, kun ei itsekään saanut mitään palkkaa, ja sai jatkuvasti tuskailla laskujen kanssa. Varmasti tuli yhteensä annettua näille humuille lähemmäs 400 euroa, vaikka lopulta jouduin kaupan lopettamaan pakon alla taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
Tiedän, että romanikerjäläisillä on Helsingissä oma "suojelija". Miksei tämä rouva voi itse huolehtia näiden lapsukaisten toimeentulosta, kun hän näitä tilapäisesti majoittelee ihan omaan asuntoonsakin, ja auttaa ja kustantaa heidän matkojaan Suomeen.
Asiasta on jo monta vuotta, mutta tästä heidän suojelijastaan on ollut minulle henkilökohtaisesti muutakin riesaa kuin kerjäläistoiminta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vittuako sinä vätys annoit sen ensimmäisen 20 euroa? Olisit antanut nyrkistä päähän! Sinun kaltaisten matelijoiden takia noita tänne tulee kun levittävät tarinoitaan että täältä saa saatana ilmaista rahaa!
No oikeasti mun alotus oli suunniteltu vastustamaan sitä naista joka heitä suojelee. Se on joskus sotkenut mun ja yhden toisen henkilön elämän pahasti ja painosti meidät tekemään jotain sellaista mitä me ei kummatkaan olis vapaasta tahdosta oltu valmiita tekemään. Vastineeksi hän lupasi asioita jotka eivät koskaan toteutuneet.
Pakko on olla provo. Kukaan, siis kukaan täysjärkinen ei anna niille centin centtiä. Ja jos tarinasi on tosi, et todellakaan käyttänyt järkeä.
Noi keräläiset rakentaa isoja kartanoita Romaniaa siellä on alueita missä ei kannata kuvata eikä ajaa autolla läpi ne alueet omistaa rikolliset jotka hoitaa rahaa ympäri Eurooppaa.
Siellä on paljon alueita mihin on rakennettu niitä taloja köyhä ei tommosta luukkua pistä pystyyn:
https://www.youtube.com/watch?v=tB46su_WjV8
Kun tulee pummaamaan niin pitää sanoa: Kuse viuluus!