Vauhtisokeutta Hyvinkään kaupungilla

Me kuntalaiset maksamme veroina kaupungille sievoiset summat vuosittain ja mitä saamme vastalahjaksi. Maksamamme Sveitsin uimala muutetaan kylpyläksi rajoillamme mm. Neljän miljoonan euron kahluualtaineen ja muine tukineen, joista pyritään salassa pitämään mahdollisimman paljon kaavamuutoksineen kaikkineen kaupunkilaisten omaisuutta siirtyy käytännössä yksityisen hallintaan luokkaa viidentoista miljoonan euron edestä. Samaan aikaan nuorten harraste paikkojen uudistamiseen ei rahaa riitä puhumattakaan nyt vaikka Sahanmäen palvelukeskuksen saneeraukseen, johon juuri jo sijoitetut ilmastointisaaneraus ja muut eurot myydään yksityiselle edullisesti samaan tarkoitukseen käytettäväksi ja todellisuudessa kaupunki maksaa tilan ostajalle takaisin ostamalla palvelut. Uuden hienon kylpylämme, jonka maksamme hinnoittelua tullaan muuttamaan sille tasolle, että perus hyvinkääläinen ei vettä tule likaamaan. Tuntuu hienolta maksaa ja muut käyttää. Toki ainahan voi ottaa hotellista huoneen, jolloin kylpylään todennäköisesti pääse ilmaiseksi, kun hyvinkääläiset veronmaksajat sponsoroi.
62700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Onpa mainio aloitus. Tuota se on kaupungin taholta ollut jo pitkään. Vanhusten hoitoon ei riitä rahaa ja kotona käyvät hoitajat ehtivät vain ovenpielessä kuittaamaan käyntinsä. Vanhaikodissa mummot jäävät kahvitta rahapulan vuoksi ym. ym. Valtuustoryhmien johtohenkilöt palkitasevat nyt vaalirahoittajiaan ja paikallislehti kehuu heidän toimiaan haukkuen epäilijät jääriksi. Kyllä erilaiset liiketoimet pitää rahoittaa normaalisti vaikka lainarahalla pankeista, mutta verorahoja kuppaamalla homma on ällöttävää hyvä-veli vedätystä. Rivivaltuutetut laittakoot nyt ahneudelle lopun, ettei kaupungin nimeksi tulisi kuppaajien kaupunki. 100-vuotis juhlinnasta puuttuu enää rötöstelyn kekkerit joissa naureskeltaisiin tyhmille veronmaksajille, jotka kustantavat kaiken, mutta jäävät ilman palveluja.

Äänestä

Yllättävää vehkeilyä esimerkiksi Expertin vanha liiketila, jostain kumman syystä nyt kaupungin käytössä, todennäköisesti ennennäkemättömän edullisella vuokralla ja luonnollisesti lyhyellä vuokrasopimuksella. Millä on saatu Hyvinkään päättäjät näin pihteihin. Tottakai kahluuallas on tärkeämpää, kuin vanhusten asuttaminen väestötiloihin. Tai eihän tämä mitenkään yllätä.

Äänestä

Ja tulossa naisille omat kylpylänkäyttövuorot koska muuten rasismi. Ja tietty ilmaiseksi.

Äänestä

Teollisuuskadullakin oli kaupungin vuokraama halli vuosikausia tyhjillään, kun piti joku maalaamo tai mikä lie tulla, muttei tullut ja vuokra vain juoksi. VASTUU ei kellään. Rahaa käytetään aivan järjettömiin touhuihin ja lapset ja vanhukset kärsijöinä. Kaupunki säästää pitämällä katuvaloja sammuksissa yöllä turvallisuudenkin kustannuksella, tosin nyt kuun alusta taisi syttyä, kun samaan aikaan tuhlataan mm. Taiteeseen ja kaikkeen turhuuteen. Parempi Hyvinkää olisi maineeltaan tullut, jos kaikki 100 vuotisjuhla raha olisi käytetty edellä mainittuihin kärsijöihin. Tilaisuuksissahan oli todellisuudessa jokseenkin samat ihmiset tilaisuudesta riippumatta, joista hyvin suuri osa kaupungintyöntekijöitä tietyiltä osastoilta ystävineen kaupungin ilmaislipuilla.

Äänestä

Kauhjast olen hämmästynyt, jos Sahamäen palvelukeskus ei siirry Kari Järvenpään hallintaan, kunhan nyt ensin leikitellään tarjouskilpailulla, jonka voittaa huonomman hinnan tarjonnut, mutta kokonaisvaltaisesti parempi tarjous, jonka teki luotettava yrittäjä, jonka kanssa kaupunki on jo ennestään tuttu kauppakumppani, hänelle on jo miljoonien edestä siirtynyt kaupungin omaisuudesta erilaisten kiemuroiden kautta mm. Kaavamuutosta yms. Mielenkiintoista, kuinka koululaiset pääsevät elämyspuistoon kaupungin kustannuksella, kun todellisuudessa tuetaan kiertoteitä pitkin yrittäjän bisneksiä. Kuka tai ketkä tässä loppujen lopuksi kärähtää.johan kaupunki makselee palkkaakin henkilölle, jonka työpanoksesta osa on spakylpylän markkinointia.

Äänestä
  • Minkäs puolueen jäsen se elämyspuiston yrittäjä nyt olikaan?

    Äänestä

  • HyvinkäänMafia kirjoitti:

    Minkäs puolueen jäsen se elämyspuiston yrittäjä nyt olikaan?

    Kokoomuksen listalla kuntavaaleissa.

    Äänestä

Kyseessä on nykyajan sääty-yhteiskunta. Ne joilla on jo ennestään paljon haluavat sitä lisää ja järkkäävät kavereilleen myös. Jokin paikallinen kauppakamari sopii etukäteen asioista ja samat heput järjestävät kaupunginvaltuustossa asian nimellisesti päätettynä. On siellä jokunen punatukka ja piipertäjä mukana ja heille luvataan jotain seuraavassa jaossa. Heidänlaisiin oli mukana aikoinaan tuhoamassa Hyvinkään viimeisiä historiallisia rakennuksiakin, mutta rivijäsenet pelkäsivät seuraavia vaaleja ja tuhotyö meni puihin. Vanhukset tulevat jäämään ilman päiväkahveja hoitolaitoksissa edelleen, eikä kodinhoitajien määrää tulla lisäämään. Olkoot märissä vaipoissaan poissa häiritsemästä säätyläisten juhlia.

Äänestä

Erittäin huonosti Hyvinkää kohtelee vanhuksiaan. He eivät ansaitse kahvejaan kermasta puhumattakaan, kun on kallista. Kun kyse on henkilökunnan virkistyspäivistä joillain osastoilla jopa viroon virkistymään ja takaisin niin virkeänä, että ei edes jalat kanna. No tulee aika, kun kaupunginhallituksen nyky edustajat ovat kusivaipoissaan, kun rahat käytetään vaikka tilataiteeseen tai Spa Sveitsin kehittämiseen muunmuassa.

Äänestä

Red Carpet. Kaupunki maksaa viulut sponsoreiden kanssa ja tuotantoyhtiö plus muut festivaaleilla mukana olleet "yrittäjät" keräävät potin. Kaupunki todennäköisesti suurin sponsori. Ensi vuonna sitten omalla rahalla ja riskillä? Pyh, tuskin.

Äänestä

Kylpylän kustannukset maksaa kaupunki verovaroista, jotta yrittäjät selviävät riskeistä. Jos se olisi hyvä business, niin innolla sijoittamassa. Näkee, kuka /ketkä johtavat kaupunkia.

Äänestä

Jos kyseisestä hankkeesta ja sopimuksista kaupungin kanssa kerrottaisiin kaikki julkisuuteen, niin homma saisi toisenlaisen vastaanoton. Kuulemma kaikki käyntimaksutulot tulee kaupungin hyväksi oli käyttäjä sitten uimalan, kylpylän tai hotellin taholta tullut. Niin nyt ja tulevaisuudessa. Pääasia että veronmaksajille tulee jäämään pienimmät maksut. Myös asuintalojen korkeimman asunnon huipulle voisi tulla kaupunkilaisten kauan kaipaaman näkötornin korvikkeeksi näköalaterassi. Hyväksyntä hankkeelle nousisi heti veronmaksajien taholta.

Äänestä
  • Erittäin helppo luvata käyttötulojen tulevan kaupungin hyväksi, koska

    1. Saatavat käyttömaksut eivät missään tapauksessa kata käyttökuluja
    2. Hotelli saa ilman panostusta Span, kaupungin maksaessa myös kulkutunnelin
    3. Kaupunki yllätys yllätys siirtää omia juhliaan omista tiloistaan maksullisiin yksityistiloihin
    4. Hotelli pystyy työllistämään mm. Kesätöihin kaupungin johdon jälkeläisiä
    5. Osa palveluista siirretään ulkoistamisen nimissä hotellin tekemäksi, jolla voidaan perustella yrittäjien piilotukeminen, että he puolestaan voivat piilotukea kaupungin päättäjistä niitä ketä katsovat tarpeelliseksi

    Meni kuin vain, niin maksaja on kuntalainen

    Äänestä

  • Ei kiinteistöosaaja perusta kauppojaan "kuulemma" -tietoon.

    Äänestä

Hyvinkään Kaupungin päättäjien toiminta hipoo jo rikollisuuden rajaa. Käsittämätöntä kuntalaisten yhteisen omaisuuden myymistä alihintaan ja valehtelua/kertomatta jättämistä hinnan perusteiksi. Peli on kaikenkaikkiaan varsin selvää, jos Järvempää kannattajineen saa saa jotain, niin vastineeksi Rantalaisen ryhmittymä saa jotain muuta.

Äänestä

Uskaltaako kaupunki kertoa rehellisesti kiemurtelematta kuinka paljon Sveitsin hotellihanke kaikkineen on kuntalaisille jo maksanut ja tiedossa olevat tulevat kulut?

Äänestä
  • Ei uskalla.

    Äänestä

  • Sveitsin hotellihankkeen tukeminen oli kaupungille pakkorako, koska muuten kiinteistöön oli vaarassa tulla Suomen suurin vokki. Verorahoja menee, mutta hyvään tarkoitukseen.

    Äänestä

  • Parempi_näin kirjoitti:

    Sveitsin hotellihankkeen tukeminen oli kaupungille pakkorako, koska muuten kiinteistöön oli vaarassa tulla Suomen suurin vokki. Verorahoja menee, mutta hyvään tarkoitukseen.

    Kyllä hanketta yleisesti kannatetaan, mutta kaupungin osuuden piiloitus on se mikä hiertää.

    Äänestä

  • Ei siihen ois vokkia tullu, kun se hotelli oli niin homeessa kauttaaltaan edellisen omistajan mukaan ja ainoa vaihtoehto oli purkaminen. Mutta kuinka ollakkaan Joku kehitti pika pikaa hometta syövät sisustusmateriaalit, jolla asuinkelvoton kiinteistö muuttui Uudenmaan Helmeksi, Spa Sveitsiksi, jossa allergikonkin on hyvä yöpyä. Normaalistihan noista seuraa vuosien oikeustaistelut saneeraajan rakennusvirheiden aiheuttamista homevaurioista. Järvempää on hyvinkin kuuluisa hanakkuudestaan tinkiä sovittuja hintoja oikeuden avustuksella, tosin joissain tullut takkiinkin.

    Äänestä

Eilen valtuusto päätti kaupoista musiikkiopiston kiinteistön myynnistä Rentto Oy.lle. Nimi Rentto on tuttu myös ns. Panama papereista joita YLE MOT tutki talvella. Onko kyseessä samoja Renttoja joiden väitettiin piilottaneen rahoja verottajalta? Toivottavasti ei ole.

Äänestä
  • Kyllä on sama, mutta eri kun se Reka. Taitaa olla sen veli

    Äänestä

Kaupunki on jo Rentolle ne kauppahintarahat antanut moneen kertaan kenkätehtaan tilojen vuokrina. Ymmärrettävää kaupankäyntiä ensin kaupunki antaa rahat yksityissektorille, jolla yksityissektori voi sitten kaupungilta ostaa kiinteistöjä, jotka vuokraa sitten takaisin kaupungille ja saa rahat seuraaviin kiinteistöihin, jotka ovat ilmoittaneet kaupungille haluavansa. Ymmärrän oikein hyvin, miksi kaupunkia viedään, kuin pässiä narussa. Todelliset talouselämän ammattilaiset eivät mene kaupungin töihin, kuin omanedun perässä, joten melkein kaikki kaupungin päättäjät ovat kakkostasoa tai huonompia ja senhän nyt kaikkitietää, että kultaa voitetaan ja kakkossija on häviäjän jota tässä pelissä ei palkita.

Äänestä
  • Lisäksi on vielä lautakunnat joissa luottamushenkilöiden pitäisi osata edes jotain lautakunnalle kuuluvista asioista. Joitakin lautakuntia vie virkamiehet kuin pässiä narussa ja veronmaksajat kustantavat kalliit ratkaisut. Esimerkkinä viime vaalikauden tekninen lautakunta jolle ei edes kerrottu liikenneratkaisujen kalliistakin remonteista. Lautakunta korvattiin konsultilla.

    Äänestä

  • Samanlaista on Tampereella, josta eilen kertoi YLE. MOT ohjelma. Kahdelle rakennusyhtiölle tontteja jopa puistosta, tosin kaavamuutoksin.

    Äänestä

Noi kunnan viemäriverkoston korjaukset jaksaa aina vain ihmetyttää. Kuorma-autoja työmailla 2/3 liikaa. Turhat kulut yrittäjä laskuttaa suuruusluokassa näin 5 päivää kertaa 7 tuntia a' 45 euroa tunti Alv 0 on 1575 euroa kertaa kaksi ylimääräistä auto 3150 euroa per viikko plus Alv 756 euroa on 3906 viikossa tarkoittaa ylimääräistä kuukaudessa 15624 euroa. Vaikka olisi Alv 0 myyntiä olisi ylimääräinen silti 12600 kuukaudessa. Todellista, koska esim Vr:n portin lähistöllä Pajatiellä ole yrittäjän autot ei juurikaan liiku päivän aikana. Kolme autoa liikkuu sen, minkä ajelisi yhdelläkin autolla ja jäisi vielä löysääkin. Kuka on vastuussa? Tuo on vain yksi työmaa esimerkki, paljonko niitä oikeasti onkaan?

Äänestä

Ainoa tapa pitkittää kaupungin omaisuuden säilymistä kaupunkilaislla on olla äänestämättä Kokoomusta. Muilla menee muutama vuosi aikaa, ennen kuin uskaltaa moiseen omanedun tavoitteluun lähteä ja taas äänestetään jotain muuta, kun uskaltavat. Aika kuluu ja paikallisista päättäjien kusettajista osa onkin sitten jo haudassa ja osalla dementia, kun on kokoomuksen vuoro taas on seuraavaksi. Ja voihan se olla niinkin, että ahneuksissaan siirtyvät ryöstämään muita kuntia.

Äänestä

Jos hotelliin ja kylpylään saadaan houkutelluksi ulkomaalaisia vieraita pulikoimaan, ei normaali hyvinkääläinen sen jälkeen uimalaan mene. Hygieniasyistä.

Äänestä
  • Juurikin näin ja toisekseen Hotelli jostain kumman syystä saa varattua span omille asiakkailleen ja maksajat saa sivusta seurata, kuinka hyvän kylpylän teki. Täyttä sontaa on kenenkään turha alkaa levittää, että tuohan Spahotelli turisteja kaupunkiin ja sitä kautta liike-elämä piristyy ja yriktykset maksaa lisää veroja. Myös AutioWilla saa tärkeeääkin tärkeämmän piristysruiskeen turistitulvien johdosta. Ja taas vietiin hyvinkääläisiä, kuin pässiä narussa.

    Äänestä

Onhan ne ajat muuttuneet ja myöskin asiakkaiden tarpeet sitten Rantasipin kulta-ajoista. Silloin tärkeintä oli päästä toiseen kaupunkiin "kokouksiin" ryyppäämään ja naimaan, mutta nyt tarvitaan näiden lisäksi myös muuta aktiviteettiä. Tämän ikäisenä olen saanut elää nämä molemmat ajat ja puolensa on molemmissa. Yökerhot oli kuin huumetta alku aikoinaan ja olo oli, kuin ikuisella "ruskaretkellä".

Äänestä

näin se menee ,liikuntarajoitettuna äänestin rouva patjasta,ajattelin hän ainakin ymmärtää toista samanlaista eikö mitä ensimmäinen aloite liikennepuisto

Äänestä
  • Ööö..okei. Miten lasten liikennepuisto sinua rajoittaa tai vie sinulta pois?

    "Liikennepuiston avulla lapset oppisivat liikennesääntöjä ja turvallista liikkumista, ja puisto voisi olla kaupungille myös vetovoimatekijä, sanoi vihreiden valtuustoaloitetta esitellyt Sanna-Kaisa Patjas (vihr.).

    – Esimerkiksi Jyväskylän liikennepuistossa on vuosittain 15 000 kävijää. Hyvinkääkin voisi puistolla saada lisää vetovoimaa ja Pelikirjaankin kirjattua houkuttelevuutta, Patjas sanoi.

    Liikennepuisto voisi myös työllistää nuoria ja houkutella oheen kioski- ja tai kahvilayrittäjän, ja vieressä voisi olla viheralue, joka sopisi perheiden piknik-paikaksi, Patjas sanoi."

    Tuossa on vain yksi asia oikein: lapset oppivat liikennesääntöjä. Kaikki muu arvio menikin päin männikköä. Kokemus yrittäjyydestä ainakin loistaa poissaolollaan. Ja sanokaa vielä kerran tuo perhanan Pelikirja.. Kuinka monta vuotta sitäkin runkattu ringissä kaupungintalolla ja lopputulos latteuksia ja höpöhöpöä millä ei ole mitään todellista vaikutusta mihinkään. Hienoa tekstiä ja sanoja, sitten voidaan tyytyväisenä hymistä pullakahvilla juhlistaen valmistumista ja unohtaa koko paskan. Paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

Enolerobotti1 kirjoittaa realistista tekstiä. Hyvä!

Äänestä

Minusta+hyvinkäälle+pitää+liikennepuisto+ehdottomasti+perustaa+ja+kaikille+suojateillä+toikkaroiville++++(Minä+Olen+Oikeassa)+pyöräilijöille+liikenneturvan+järjestämä+pakollinen+50+h+kurssi.+On+olemassa+pieni+ryhmä+pyöräilijöitä,+jotka+liikennesäännöt+tuntevat,+mutta+n+80%+pyöräilijöistä+ajaa+suojateillä+ja+pyöräteiden+jatkeilla+väistämisvelvollisuudestaan+huolimatta.+Pyöräilijä+on+aina+väistämis+velvollinen+pois+lukien+autoilijoille+erillisin+liikennemerkein+ilmoitettu+väistämisvelvollisuus.+Väärin+pyöräileville+pölvästeille+ei+poliisinkaan+mukaan(+blogi+kesällä-17)+tule++antaa+tietä+väärin+perustein+ja+opettaa+heille+väärää+luuloa.+Tämä+siitäkin+huolimatta,+että+tyhmyydessään+huitovat+ja+puivat+nyrkkiä.

Äänestä

Kaupungin virkamiehet ja lautakuntien jäsenet on saatettava vastuuseen kuntalaisten omaisuuden törkeästä hävittämisestä. Vankila on varsin sopiva paikka itseään niin älykkäänä pitäville päättäjille. Valtakunnansyyttäjä on tähän tarkoitukseen sopiva instanssi.

Äänestä
  • Yksi esimerkkikohde on se tolkuttoman kallis kivipaasi kirjastoaukiolla. Tänään näkyi olevan kuivana kun kuulemma vuotaa veden pois. No säästyyhän siinä vesimaksut kun typerä paasi on kuivana. Kuinkahan monta kokouspalkkiota senkin suunnittelun kuluihin meni. Puolityhjä laatikkotyylinen palatsi siinä vierellä. Markkinapäivinä näkee moisen tuhlailun tarpeettomuuden ja siinäkin puolet liikaa.

    Äänestä

Tästäpä tämä Spa touhu alkaa kusemaan. Harrasta uimarit ja varmasti muutkin käyttäjät häädetään jo lähikuntien uimaloihin kuten Rajamäkeen. Aika paljon on uimala ollut suljettuna viimevuosina.

Äänestä

Miksi Jussinmäen halpaakin halvempi graniitti esiintymislava ei kelpaa oikein mihinkään käyttöön. Toisaalta onhan se vakaa leposija spurgujen lepäilyyn, mutta sen hinnalla ois saanut niille pari kolme taloakin.

Äänestä
  • Kukahan pöhelö senkin päätti lautakunnassaan. Vielä, kun Hyvinkää rakennuttaa tien, joka ei vie mihinkään, niin kuvaa täydellisesti Päättäjien toimia.

    Äänestä

  • MrMonex kirjoitti:

    Kukahan pöhelö senkin päätti lautakunnassaan. Vielä, kun Hyvinkää rakennuttaa tien, joka ei vie mihinkään, niin kuvaa täydellisesti Päättäjien toimia.

    Siltoja, jotka eivät vie mihinkään, on jo kaupungissamme.

    Äänestä

  • Oliskos kyseessä jälleen tämä konsultti jota liikennesuunnittelukin käyttää. Suunnitella voi tyhjää ja kaupunki eli veronmaksajat maksaa. Päättäjät osaavat vain kokouspalkkioiden nostamisen.

    Äänestä

  • Luulemma kirjoitti:

    Siltoja, jotka eivät vie mihinkään, on jo kaupungissamme.

    Suojatie, joka ei vie mihinkään. Mäkikuumolantien ja Vanhanmyllyntien risteys:D
    https://urly.fi/Pss

    Äänestä

Ei ole huolen häivää sillä meidänkin kaupungin päättäjät kantavat täyden poliittisen vastuun, siis ei taloudellista vastuuta ja poliittinen vastuuhan on ei mitään. Kyllä miettisivät hieman tarkemmin, jos kovalla koplauksella hankitut tummat eurot veisi oikeudenpäätös.

Äänestä

Nyt ruvetaan sitten rakentamaan koulua asuntomessualueelle. Sen varjolla Aseman koulu saadaan puretuksi, ja rahamiehet rakentavat tontille "maamerkin" ja kietaisevat taskuihinsa ison siivun kaupunkilaisten veromarkoista.
On surkuhupaisaa rakentaa valtava määrä kerrostaloja kaupunkiin, jonka väkiluku alkaa hiljalleen laskea. Mihinkähän kouluun muuten menevät ne lapset, jotka mahdollisesti vanhempineen joskus muuttavat Aseman koulun tontille rakennettuihin taloihin? Tuleekohan heille kyyditys asuntomessualueen kouluun?

Äänestä
  • Taksi vie Kaltevaan.

    Äänestä

  • Bussikuljetus keskustasta aamuin illoin. Varmaan jokin paikallinen bussiyhtiö mielellään hoitaa. Onko yhtiön johdosta ketään paikkakunnan suurimman puolueen jäsenenä?

    Äänestä

Mielenkiintoista seurattavaa on Sahamäen Palvelukeskuksen myynti, kun kaupungin mielestä siihen ei kannata sijoittaa. Ehkäpä siinä on käynyt niin, juuri parivuotta sitten tehdyt ilmastointi- ja keittiöremontit laitteineen on unohtunut, vai onko niin, että pari miljoonaa ei tässäkään tunnu missään, jos se menee tutuille tai muuten hyödyttävällä tavalla. Taitaa kaavoitusosasto jo aikansa kuluksi uutta kaavahahmottelua piirrellä. Sillähän ei vielä ole kiire, vasta sitten myynnin, siis ensimmäisen jälkeen se tulee tarpeeseen. Kukahan, sen mahtais edes ostaa, kun kaupungin itsensäkin mielestä mummot ja papat joutaa asustelemaan väestösuojissa. Tästä naapurista on mukava tulevaa seurailla.

Äänestä
  • Venku sen osti.
    Venku haistaa rahaa.
    Venku tietää päättäjät.

    Äänestä

  • Surettaa tuon Sahanmäen kohtalo. Siinä tyhjänä (?) seisoo rakennus, mainiolla paikalla. Käyttäjiä varmaan olisi. Mutta onko siis kannattavampaa pitää tyhjänä (odottaa homehtumista)? Vanhukset vietiin jonnekin hevon kuuseen, josta ei ne liikkumiskykyisetkään ehkä viitsi lähteä ulos. Kun siellä ei ole mitään!
    Itse ainakin lähes vanhuksena haluan asua siellä, missä on muitakin. Liikkeitä, ihmisiä, asuntoja. koiria ulkoiluttajineen. Miten piristävää onkaan kohdata lenkkeilevä koira, siinä ikävä asiat hetkeksi painuvat taka-alalle. Metsässä vaelletaan nuorempana. Niin kauan kuin kykenen, haluan päättää milloin menen ulos, enkä kytätä palvelubussin aikatauluja. Bussi sinänsä on hyvä ja toivottavasti säilyykin. Vaikka onhan siitäkin ollut narinaa. Nuoret omilla autoillaan ajavat, eivät osaa vielä ajatella, millaista on olla vanha.

    Äänestä

Samat ongelmat edelleen Hyvinkään "vetovoimaisuudella" . YLE.n alueuutiset kertoivat kuinka naapurikunnissa asukkaiden määrä kasvaa, mutta Hyvinkäällä väheni taaskin. Tämä tapahtuu vaikka asuntoja rakennetaan lisää. Kaupunki on satsannut vuosia "vääriin hevosiin", eli rahaa lykätään normaaille ihmisille turhiin asioihin. Satoja tuhansia upotetaan Willan tukemiseen vuokraamalla sieltä kalliita tiloja, ostetaan 400000 eurolla maa-aluita karavaanareiden hyväksi, myydään yhteistä omaisuutta yksityisille itsensä jääväten, tuetaan kallista hömppää kilpaillen yksityisten kanssa metelimusiikkia tai elokuvatahtumia tueten ym. ym. Kaikki tämä sellaista jota normaali veronmaksaja ei välttämättä tarvitse. Ei ihmistä kiinnosta monikansallisen kauppakeskusyhtiön mainosten tukeminen esim. logolla. Kyllä jokainen osaa itse tehdä tarpeelliset ostoksensa normaalist.

Äänestä
  • Niinpä.+Vuonna+2018+Hyvinkään+väkiluku+väheni+0,5%,+ja+viime+vuonnakin+oltiin+tukevasti+miinuksella.+Tarkemmat+tiedot+saadaan+lähiviikkoina.++Pidän+erittäin+epätodennäköisenä,+että+väkiluku+kääntyy+täällä+enää+koskaan+nousuun,+ei+ainakaan+kerrostaloja+rakentelemalla,+ellei+tänne+sitten+värvätä+runsain+määrin+maahanmuuttajia.+Hekään+tosin+eivät+täällä+pitkään+viihdy.++Luulisi,+että+kaupunkimme+päättäjät+tietävät,+kuinka+uusia+ihmisiä+saadaan+aikaan.++Siihen+ei+ainakaan+houkuttele+se,+että+lasten+kotihoidon+kuntalisä+lakkautettiin+kaupungissamme+v.+2017+ja+että+päiväkoteja+vähennetään+umpimähkäisesti.++Ei+myöskään+työpaikkojen+väheneminen.Kaikesta+huolimatta+toivon+ja+toivotan+oikein+hyvää+alkanutta+vuotta+kaikille.+Toivottavasti+upean+sairaalamme+synnytysosasto+saa+myös+hyvinkääläisiä+asiakkaita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.+Vuonna+2018+Hyvinkään+väkiluku+väheni+0,5%,+ja+viime+vuonnakin+oltiin+tukevasti+miinuksella.+Tarkemmat+tiedot+saadaan+lähiviikkoina.++Pidän+erittäin+epätodennäköisenä,+että+väkiluku+kääntyy+täällä+enää+koskaan+nousuun,+ei+ainakaan+kerrostaloja+rakentelemalla,+ellei+tänne+sitten+värvätä+runsain+määrin+maahanmuuttajia.+Hekään+tosin+eivät+täällä+pitkään+viihdy.++Luulisi,+että+kaupunkimme+päättäjät+tietävät,+kuinka+uusia+ihmisiä+saadaan+aikaan.++Siihen+ei+ainakaan+houkuttele+se,+että+lasten+kotihoidon+kuntalisä+lakkautettiin+kaupungissamme+v.+2017+ja+että+päiväkoteja+vähennetään+umpimähkäisesti.++Ei+myöskään+työpaikkojen+väheneminen.Kaikesta+huolimatta+toivon+ja+toivotan+oikein+hyvää+alkanutta+vuotta+kaikille.+Toivottavasti+upean+sairaalamme+synnytysosasto+saa+myös+hyvinkääläisiä+asiakkaita!

    No sehän on ollut tiedossa jo monta vuotta että lasten syntyvyys pienenee vuosi vuodelta koko Suomessa pikku hiljaa. Eli ihmiset ei tee lapsia enää niin paljoa. Tämä on myös osasyy siihen että päiväkotejakin joudutaan lakkauttamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.+Vuonna+2018+Hyvinkään+väkiluku+väheni+0,5%,+ja+viime+vuonnakin+oltiin+tukevasti+miinuksella.+Tarkemmat+tiedot+saadaan+lähiviikkoina.++Pidän+erittäin+epätodennäköisenä,+että+väkiluku+kääntyy+täällä+enää+koskaan+nousuun,+ei+ainakaan+kerrostaloja+rakentelemalla,+ellei+tänne+sitten+värvätä+runsain+määrin+maahanmuuttajia.+Hekään+tosin+eivät+täällä+pitkään+viihdy.++Luulisi,+että+kaupunkimme+päättäjät+tietävät,+kuinka+uusia+ihmisiä+saadaan+aikaan.++Siihen+ei+ainakaan+houkuttele+se,+että+lasten+kotihoidon+kuntalisä+lakkautettiin+kaupungissamme+v.+2017+ja+että+päiväkoteja+vähennetään+umpimähkäisesti.++Ei+myöskään+työpaikkojen+väheneminen.Kaikesta+huolimatta+toivon+ja+toivotan+oikein+hyvää+alkanutta+vuotta+kaikille.+Toivottavasti+upean+sairaalamme+synnytysosasto+saa+myös+hyvinkääläisiä+asiakkaita!

    Kunta ei osaa houkutella edes teollisuutta, jos vertaa Riihimäkeen, niin sinne rakennetaan uusia leipomoita ja muuta teollisuutta, koska siellä kunta osoittaa halvan tontin ja toivottaa tervetulleeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunta ei osaa houkutella edes teollisuutta, jos vertaa Riihimäkeen, niin sinne rakennetaan uusia leipomoita ja muuta teollisuutta, koska siellä kunta osoittaa halvan tontin ja toivottaa tervetulleeksi.

    On ollut eräs henkilöongelma, josta julkisuudessa vaietaan. Sijoittajat karsastavat paikkakuntaa ehkä juuri siksi. Vain määrätty sisäpiiri hyötyy kun kaupungin omaisuutta myydään. Suurin puolue valvoo kaikkea koska näin käsketään. Jos poikkeat ruodusta jäät jämäpaikoille. Kyllä rahaa riittää kalliisiin maa-alueisiin koska kaverit on karavaanisteja. Koko tää jengi jakaa hyvää toisille, mutta uimalapaikat eivät, koska äänestäjiä siellä ei puolueelle ole. Kaikesta kähminnästä johtuen kaupungin asukasmäärä putoaa ja sitä sitten ihmetellään huuli pyöreänä. Kyllä rahaa riittää kulttuurisyöttiläiden palkkaamiseen, mutta teollisuudelle tontteja ym. markkinpivalle ei vakanssia löydy. Tosin tonteilla ei jaeta vapaalippuja tilaisuuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ollut eräs henkilöongelma, josta julkisuudessa vaietaan. Sijoittajat karsastavat paikkakuntaa ehkä juuri siksi. Vain määrätty sisäpiiri hyötyy kun kaupungin omaisuutta myydään. Suurin puolue valvoo kaikkea koska näin käsketään. Jos poikkeat ruodusta jäät jämäpaikoille. Kyllä rahaa riittää kalliisiin maa-alueisiin koska kaverit on karavaanisteja. Koko tää jengi jakaa hyvää toisille, mutta uimalapaikat eivät, koska äänestäjiä siellä ei puolueelle ole. Kaikesta kähminnästä johtuen kaupungin asukasmäärä putoaa ja sitä sitten ihmetellään huuli pyöreänä. Kyllä rahaa riittää kulttuurisyöttiläiden palkkaamiseen, mutta teollisuudelle tontteja ym. markkinpivalle ei vakanssia löydy. Tosin tonteilla ei jaeta vapaalippuja tilaisuuksiin.

    Hyvinkäällä tuntuu olevan puolen tusinan grynderin porukka, jolle tämä kaupunki on läänitetty. Yhdelle jos antaa, niin muillekin on pakko, etteivät pahoita mieltään. Ketähän varten esimerkiksi vedettiin kaupungin rahoilla valokaapelit Hyvinkäänkylän vanhalle "hylätylle" kansakoululle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinkäällä tuntuu olevan puolen tusinan grynderin porukka, jolle tämä kaupunki on läänitetty. Yhdelle jos antaa, niin muillekin on pakko, etteivät pahoita mieltään. Ketähän varten esimerkiksi vedettiin kaupungin rahoilla valokaapelit Hyvinkäänkylän vanhalle "hylätylle" kansakoululle?

    Sinne "hylätylle" on tulossa uusi omistaja ja silloin tarvitaan valokaapelit. Veikkaus uudesta omistajasta on menossa ja ykkösehdokkaalla on niin pienet kertoimet ettei kannata veikata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinne "hylätylle" on tulossa uusi omistaja ja silloin tarvitaan valokaapelit. Veikkaus uudesta omistajasta on menossa ja ykkösehdokkaalla on niin pienet kertoimet ettei kannata veikata.

    Nimikirjaimet olisi kiva tietää.

    Äänestä

Olisihan se mielenkiintoista, jos Aamuposti harrastaisi hiukan tutkivaa journalismia tämänkin asian tiimoilta, kun vastuussa olevat vaikenevat. Mutta kun lehdistökin on valjastettu kabinettimiesten palvelukseen, on se turha toivo.
Tänään tosin aviisimme ketoi, että Metsäkaltevaan ollaan rakentamassa kahta uutta vuokrakerrostaloa. Mistä asukkaat? No, infra alkaa olla kunnossa, kun Hyvinkäänkylän päiväkoti lakkautetaan ja resurssit siirretään Metsäkaltevaan.
Kuka tällä kertaa hyötyy?

Äänestä
  • Kun Aamupostin päätoimittaja ainakin muutama vuosi sitten oli paikallsen kauppakamarin tiedoitusvastaava, niin lienee todennäköistä ettei kabinettihenkilöistä lehden palstoilla epämiellyttäviä asioita kerrota. Vasta kun joku valtuutettu heittäytyy vastahankaan, kuten ylimitoitetussa hankkeessa vuosia sitten, tulee asiat väkisin julkisuuteen, mutta valtuutettu sai kuraa niskaansa pidettyään asukkaiden puolta. Suomessa on mukamas sananvapaus, mutta joitakin asioita jätetään kertomatta, joten sillä mennään.

    Äänestä

Hyvinkää uppoaa väkiluvun kanssa Forssan ja yms kuolevien teollisuuspaikkakuntien mukana jos suuntaa ei muuteta. Älyttömät viherhömppä ja autoton keskusta yms. Ei vaan toimi täällä! Ihmiset haluaa kunnon omakotitontteja läheltä taajamaa, ei jostain pirun takametsästä jonne niitä nyt kaavoitetaan.Herätkää poliitikot, herätkää! Hyvinkäälisän poisto oli myös älytön AIVOPIERU. Nekin rahat syydetään turhiin hankkeisiin jotka eivät lisää asukaslukua yhtään.

Äänestä
  • Juuri näin. Kotihoidontuen Hyvinkää-lisä poistettiin v. 2017, ja seuraavana vuonna kuolleisuus ylitti syntyvyyden, ja suunta on yhä syvemmälle. Kysynkin: kun lapsia nyt syntyy entistä vähemmän, mihin siitä koituvat säästöt (neuvolat, päiväkodit, lasten terveydenhoito yms.) kohdennetaan? Luulisi, että niitä harvoja syntyviä lapsia pidettäisiin kuin kukkaa kämmenellä, mutta en ole huomannut sellaista. Nytkin Hyvinkäänkylän ainoaa päiväkotia ollaan lakkauttamassa. Onko Hyvinkäänkylän koulu seuraavana lahtipenkissä? Miksi täällä toteutetaan väestön pakkosiirtoa entisiltä asuinalueilta metsien keskelle pitkien yksityisautoilla taitettavien taipaleiden taakse? Kuka tästä hyötyy? Jään odottamaan ensi viikolla julkaistavia vuoden 2019 väestötilastoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Kotihoidontuen Hyvinkää-lisä poistettiin v. 2017, ja seuraavana vuonna kuolleisuus ylitti syntyvyyden, ja suunta on yhä syvemmälle. Kysynkin: kun lapsia nyt syntyy entistä vähemmän, mihin siitä koituvat säästöt (neuvolat, päiväkodit, lasten terveydenhoito yms.) kohdennetaan? Luulisi, että niitä harvoja syntyviä lapsia pidettäisiin kuin kukkaa kämmenellä, mutta en ole huomannut sellaista. Nytkin Hyvinkäänkylän ainoaa päiväkotia ollaan lakkauttamassa. Onko Hyvinkäänkylän koulu seuraavana lahtipenkissä? Miksi täällä toteutetaan väestön pakkosiirtoa entisiltä asuinalueilta metsien keskelle pitkien yksityisautoilla taitettavien taipaleiden taakse? Kuka tästä hyötyy? Jään odottamaan ensi viikolla julkaistavia vuoden 2019 väestötilastoja.

    Ha. Samaa mieltä kanssasi.

    Syöksykierre jatkuu. Hyvinkäälisän poistolla on selkeä yhteys asiaan, väitän. 200e maksetaan naapuripitäjissä 2 vuotiaaksi asti korotusta kotihoidon tukeen. Ilman tätä äidin saama raha on 350e/kk normaali duunariperheellä jossa toinen käy töissä. Naurettavaa hyvinkään päättäjät, Hävetkää!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NuutinenOskari kirjoitti:

Me kuntalaiset maksamme veroina kaupungille sievoiset summat vuosittain ja mitä saamme vastalahjaksi. Maksamamme Sveitsin uimala muutetaan kylpyläksi rajoillamme mm. Neljän miljoonan euron kahluualtaineen ja muine tukineen, joista pyritään salassa pitämään mahdollisimman paljon kaavamuutoksineen kaikkineen kaupunkilaisten omaisuutta siirtyy käytännössä yksityisen hallintaan luokkaa viidentoista miljoonan euron edestä. Samaan aikaan nuorten harraste paikkojen uudistamiseen ei rahaa riitä puhumattakaan nyt vaikka Sahanmäen palvelukeskuksen saneeraukseen, johon juuri jo sijoitetut ilmastointisaaneraus ja muut eurot myydään yksityiselle edullisesti samaan tarkoitukseen käytettäväksi ja todellisuudessa kaupunki maksaa tilan ostajalle takaisin ostamalla palvelut. Uuden hienon kylpylämme, jonka maksamme hinnoittelua tullaan muuttamaan sille tasolle, että perus hyvinkääläinen ei vettä tule likaamaan. Tuntuu hienolta maksaa ja muut käyttää. Toki ainahan voi ottaa hotellista huoneen, jolloin kylpylään todennäköisesti pääse ilmaiseksi, kun hyvinkääläiset veronmaksajat sponsoroi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu