Kauhavan virkamiehen vuodatus koulutappelusta

Tämä kertoo jo paljon, kun kaupungin virkamies (Ilkan mukaan) ajattelee näin; "On surullista jos heidät kriminalisoidaan". Siis hän murehtii enemmän maahanmuuttajapahoinpitelijöitä kuin niitä uhreja jotka joutuivat pahoinpidellyksi. Siis virkamiehetkin haluavat monikulttuurinen rikkaus tänne Suomeen. Heidän kannattaisi tehdä tutustumismatka Tukholman esikaupunkialueille. Siellä on paikkoja mihin poliisitkaan eivät uskalla mennä. Sinne tutustumaan muutamana yönä. Eiköhän ajatusmaailma muutu jos vain pysyy hengissä.
3590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä virkamies ei ajattele mitään muuta kuin henkilökohtaista etuaan. Jos hän ajattelisi kauhavalaisten etua, olisi sanankäänteet aivan toisenlaiset.

Se nyt vain on niin, että tietyissä puolueissa, kuten Kokoomus ja Keskustakin, urapolku ei urkene jos ei liputa sosiaaliturvapakolaisten puolesta. Sama juttu on kaikissa valtion viroissa, eli lasikatto tulee heti vastaan jos kyseenalaistat meneillään olevan hulluuden.

Eli siis lisää Isis-terroristeja, ikänsä ja henkilöllisyytensä valehdelleita ja ties mitä porukkaa tavallisten opettajien harmiksi. Voi hyvä sylyvi tätä touhua...

Äänestä

Tuon "virkamiehen" puheet saa jättää omaan arvoonsa.Hänellä ei ole mitään arvostusta ammattikunnan keskuudessa,pääsi suojatyöpaikkaan turhan helposti.
On lähtenyt tai joutunut lähtemään työpaikoista,miksi?

Äänestä
  • Jos on Kauhavan kaupungilla näitä "suojatyöpaikkoja" tai "ystävyys/kaverisuhde" työpaikkoja on niitä kaksneuvonenkin täynnä ja uutta virkaa vaan pukkaa lisää. Kuka maksaa näiden suojattien palkat? Kurjistuva Kauhavan kaupunki tietysti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turpiinvain kirjoitti:

Tämä kertoo jo paljon, kun kaupungin virkamies (Ilkan mukaan) ajattelee näin; "On surullista jos heidät kriminalisoidaan". Siis hän murehtii enemmän maahanmuuttajapahoinpitelijöitä kuin niitä uhreja jotka joutuivat pahoinpidellyksi. Siis virkamiehetkin haluavat monikulttuurinen rikkaus tänne Suomeen. Heidän kannattaisi tehdä tutustumismatka Tukholman esikaupunkialueille. Siellä on paikkoja mihin poliisitkaan eivät uskalla mennä. Sinne tutustumaan muutamana yönä. Eiköhän ajatusmaailma muutu jos vain pysyy hengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu