"Käytännössä" kantasuomalaiset!?

Mamupäällikkö Päivi Nerg oli huolissaan noin 800:sta "käytännössä" kantasuomalaisesta syrjäytyneestä kansalaisesta!? Arvatkaapa keitä hän tarkoitti? No toisen polven mamuja!

Eli nyt suvakkieliitti on laajentanut kantasuomalaisuuden koskemaan jo heitäkin. Eli tuolla tavoin taas pyritään hämärtämään koko suomalaisuus-käsite! Sehän on ollut suvakkieliitin ja -median yksi tavoitteista.

Kantasuomalaisia ovat VAIN suomenkieliset ja ruotsinkieliset suomalaiset, saamelaiset ja osa romaneista. Muut ovat Suomen kansalaisia tai suomenmaalaisia.

Aiemmin suomalainen-käsite on pyritty hämärtämään siten, että se olisi kansalaisuuden nimitys. Vaikka sehän on etninen käsite. Nyt samaa yritetään kantasuomalainen-käsitteen kanssa.
2245
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinpä. Mitään suomenruotsalaisia ei ole olemassa, koska geenitutkimus osoitti heidän olevan etnisesti suomalaisia eivätkä ruotsalaisia. He ovat siis ruotsinkielisiä suomalaisia.

Tosin monet ruotsinkieliset eivät suostu tuota faktaa myöntämään, koska heidät on jo kehdosta saakka opetettu halveksiman suomalaisuutta ja ihailemaan ruotsalaisuutta.

Äänestä
  • Vituttaahan se vissiin kun ei olekaan Freudenthalin määrittelemä arjalainen, vaan ihan tavallinen alempirotuinen suomalainen pulliainen. Siinä voi äkkiä mennä snapsit väärään kurkkuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aitosuomalainen kirjoitti:

Mamupäällikkö Päivi Nerg oli huolissaan noin 800:sta "käytännössä" kantasuomalaisesta syrjäytyneestä kansalaisesta!? Arvatkaapa keitä hän tarkoitti? No toisen polven mamuja!

Eli nyt suvakkieliitti on laajentanut kantasuomalaisuuden koskemaan jo heitäkin. Eli tuolla tavoin taas pyritään hämärtämään koko suomalaisuus-käsite! Sehän on ollut suvakkieliitin ja -median yksi tavoitteista.

Kantasuomalaisia ovat VAIN suomenkieliset ja ruotsinkieliset suomalaiset, saamelaiset ja osa romaneista. Muut ovat Suomen kansalaisia tai suomenmaalaisia.

Aiemmin suomalainen-käsite on pyritty hämärtämään siten, että se olisi kansalaisuuden nimitys. Vaikka sehän on etninen käsite. Nyt samaa yritetään kantasuomalainen-käsitteen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu