Tua, mä nyt en oikeen tiedä mistä asiasta mä haluaisin sanoa, niit on niin uskomattoman monia. Lähetäänkö nyt vaikka siitä, et mikähän ihme juttu siinä on, et kaikki naisihmiset jotka mä tunnen hiemanki paremmin, on uskomattoman onnettomia sentakia, et niiden miehet pitää niitä jonain huonekaluina... Mun molempien siskojen miehet on ollu iha pöllöjä. Mun kahden tutun miehet o myöski aiva pahvei, ja kaikil neljäl on aina sama tarina... Ne äjjät ei tajua, et parisuhtees ensinnäki tärkeintä on se et pystyy kommunikoimaan kaikist asioista ettei jotkut asiat jotka ottaa päähän siinä toises osapuoles ,jää mieleen syöpymään ja luomaan jotai ihme käsityksiä... Toiseks miesten motiivit olla parisuhtees on jotenki aivan outoja, siis kaverit ja työ etusijalle oman puolisonsa sijasta... En sano, etteikö kavereiden ja ystävien kans pidä olla, mut miten ne ei tajua, et sen puolisonki kans vois vaan OLLA, siis niinku jutella ja tehä jotain yhdessä. Se vois olla yllättävän kivaa itekki jos sellasta harrastais :| Jos mä jotain voisin kuvitella ni vaan yhdessäoleminen olis kaikista asioista kivointa mitä keksin. Ja sit se ettei miehet uskalla puhua oikeista asioista... Sehän on niinku ookoo jos puhutaan jostain valkopyykistä päivät pitkät, mut ei oikeista asioista, niinku mitä toiselle kuuluu ja mitä itelle kuuluu... Parisuhde, mä näkisin, on sitä, että sä jaat asias jonkun ihmisen kanssa, ja tavallaan puolitat omien paskojen asioiden taakan, ja toisaalta tuplaat hyvien asioiden tunteet. Oman sielun taakan jakamista so to speak... Ainoastaan kaikista asioista puhuminen voi syventää suhdetta oikeesti. Eiks se olis hienoa, että tuntee jonkun ihmisen niin hyvin, että sun ei tarvi koskaan milloinkaan kyseenalaistaa mitään mitä se tekee, siis saumatonta sielujen harmoniaa... Kukaan ihminen ei tietääkseni ajatuksia lukea osaa, joten asioista on puhuttava, ja jos jostain asiasta ei voi puhua, se ei oo mikään asia... Miks parisuhteissa sit pitää sanoa asioista? No sentakia, et ihmiset jotka esim. esiintyy, jännittää toimintaansa sentakia et ne kuvittelee et sen yleisön joukossa olevat ihmiset ajattelee susta jotain pahaa, mut jos yleisö näyttää suvaitsevalta, ja kiinnostuneelta, ni sunki olo helpottuu heti. Sama pätee parisuhteessa... Jos sä oletat et sun puolisos ajattelee jotain pahaa susta(eli sä yrität lukea sen ajatuksia) , ni se asia alkaa syödä sua uskomattomalla teholla, mutta jos se sanoo et mitä se ajattelee siitä sua häiritsevästä seikasta, ni se asia on nanosekunnissa ohi...
Se on jännä miten ihmiset siirtyy suhteesta toiseen siten, että ensin ne pettyy ensimmäisessä suhteessaan koska erehtyivät rakastumaan(toisen osapuolen ollessa passiivinen, ja toisen rakastunut, tämä suhde kariutuu), ja sit suojautuu silt mahdolliselt pettymykselt siin toises suhteessa sillä, että on ihan uskomattoman passiivinen... Se on loputon kierre, se pitäs vaan tajuta et pitää yrittää pettymyksenki uhalla pistää ittensä peliin 120%:sesti, koska jos sattuu käymään niin, et se toinen osapuoli rakastuu suhun siinä suhteessa, ni sillon erotessas tästä suhteesta, sä et oo rikkomas mitä tahansa sidettä... Mitä mä oon nähny, ni suhteessa jossa toinen rakastaa ja toinen ei seuraa sille rakastavalle lähes itsemurhaa lähellä oleva tila... Ei se oo mikä tahansa juttu se rakkaus, ja se todellakin on olemassa, joskin en ole nähny sen aiheuttavan mitään muuta ku tuskaa tuntemilleni ihmisille. Kaisse ideaalitilanne on että ihmiset rakastaa molemmat toisiaan OIKEASTI... Siitä ei voi ku unelmoida. Rakkaus sitäpaitsi on sellanen side, että se pistää ihmisen kestämään melkein mitä vaan paskaa, eikä se myöskään oo sellanen juttu mistä pääsee sekunnissa yli. Ei kannattais aliarvoida sen olemassaoloa. Mä en muuten myöskään sano etteikö naiset osais kohdella puolisoaan väärin parisuhteessa, mä puhun nyt vaan jutuista joita MÄ olen miettiny tässä ympärillätapahtuvista jutuista...
Mä olen aivan kypsä ku mä näen tällästä parisuhdenykimistä, ja saan olla joka toisen naisen sieluntohtorina ku äjjät on niin mulkkuja.
Oman puolison pitäs olla se ÄÄRIMMÄINEN YSTÄVÄ, se joka seisoo aina edessä ku sä kompastut, ja on aina vierellä ku on vaikeeta... Kaikki maailman paska tuntuu puolet vähemmän paskalta ku sitä vastaa taistelee kaksin.
Mä en keksi mitään nautinnollisempaa ku se läheisyys ja turva jonka mä kuvittelen parisuhteen tuovan, ja tärkeänä pointtina myös se yksinäisyyden välttäminen.
Se sanonta et "Annat, ni saat kymmenkertaisesti takaisin" pitäs olla se ainoo tärkee ohjenuora näis hommis...
En tiedä, osoittakaa joku mulle et olen väärässä, mä häpeän oman sukupuoleni edustajien puolesta nyt suuresti... Ja jokapäivä vaan vaikuttaa huonommalta... Naiset sentään on ainaki yleensä tunteellisia, mut voiks samaa sanoa miehistä?
Mä voisin johtopäätöksenä sanoa sekavien ajatusteni lopuks, et emmä usko että täs maailmas ihmistä kuitenkaan mikään voi tehä niin onnelliseks ku toinen ihminen.
-Mies 18v, ja en kovin ylpeä siitä.
ps. taitaa kyl olla kaik mun löpinä vaan unelmointia, sillä mähän mitään en oikeista parisuhteista tiedä.
Se on jännä miten ihmiset siirtyy suhteesta toiseen siten, että ensin ne pettyy ensimmäisessä suhteessaan koska erehtyivät rakastumaan(toisen osapuolen ollessa passiivinen, ja toisen rakastunut, tämä suhde kariutuu), ja sit suojautuu silt mahdolliselt pettymykselt siin toises suhteessa sillä, että on ihan uskomattoman passiivinen... Se on loputon kierre, se pitäs vaan tajuta et pitää yrittää pettymyksenki uhalla pistää ittensä peliin 120%:sesti, koska jos sattuu käymään niin, et se toinen osapuoli rakastuu suhun siinä suhteessa, ni sillon erotessas tästä suhteesta, sä et oo rikkomas mitä tahansa sidettä... Mitä mä oon nähny, ni suhteessa jossa toinen rakastaa ja toinen ei seuraa sille rakastavalle lähes itsemurhaa lähellä oleva tila... Ei se oo mikä tahansa juttu se rakkaus, ja se todellakin on olemassa, joskin en ole nähny sen aiheuttavan mitään muuta ku tuskaa tuntemilleni ihmisille. Kaisse ideaalitilanne on että ihmiset rakastaa molemmat toisiaan OIKEASTI... Siitä ei voi ku unelmoida. Rakkaus sitäpaitsi on sellanen side, että se pistää ihmisen kestämään melkein mitä vaan paskaa, eikä se myöskään oo sellanen juttu mistä pääsee sekunnissa yli. Ei kannattais aliarvoida sen olemassaoloa. Mä en muuten myöskään sano etteikö naiset osais kohdella puolisoaan väärin parisuhteessa, mä puhun nyt vaan jutuista joita MÄ olen miettiny tässä ympärillätapahtuvista jutuista...
Mä olen aivan kypsä ku mä näen tällästä parisuhdenykimistä, ja saan olla joka toisen naisen sieluntohtorina ku äjjät on niin mulkkuja.
Oman puolison pitäs olla se ÄÄRIMMÄINEN YSTÄVÄ, se joka seisoo aina edessä ku sä kompastut, ja on aina vierellä ku on vaikeeta... Kaikki maailman paska tuntuu puolet vähemmän paskalta ku sitä vastaa taistelee kaksin.
Mä en keksi mitään nautinnollisempaa ku se läheisyys ja turva jonka mä kuvittelen parisuhteen tuovan, ja tärkeänä pointtina myös se yksinäisyyden välttäminen.
Se sanonta et "Annat, ni saat kymmenkertaisesti takaisin" pitäs olla se ainoo tärkee ohjenuora näis hommis...
En tiedä, osoittakaa joku mulle et olen väärässä, mä häpeän oman sukupuoleni edustajien puolesta nyt suuresti... Ja jokapäivä vaan vaikuttaa huonommalta... Naiset sentään on ainaki yleensä tunteellisia, mut voiks samaa sanoa miehistä?
Mä voisin johtopäätöksenä sanoa sekavien ajatusteni lopuks, et emmä usko että täs maailmas ihmistä kuitenkaan mikään voi tehä niin onnelliseks ku toinen ihminen.
-Mies 18v, ja en kovin ylpeä siitä.
ps. taitaa kyl olla kaik mun löpinä vaan unelmointia, sillä mähän mitään en oikeista parisuhteista tiedä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Puhut asiaa...nuoresta iästäsi huolimatta..
että sinusta saa vielä joku joskus ihannepuolison.
*siteeraan yhtä laulua* "hei älä koskaan ikinä muutu pysy aina tuollaisena kuin nyt"
Jos mä saisin esimerkiks kolme penniä joka kerta ku kuulen tämän, ni olisin aika rikas nyt... Se on itseasiassa aika kummallista, meinaa kuulla tota lausetta naisten sanomana, suoraan päin naamaa... Sehän kertoo siitä et joku on todellaki vialla. Mä vaan istun päivästä toiseen YKSIN täs kompun edessä ja mietin asioita, ja joka toinen päivä sit menee siihen et olen jonkun sieluntohtorina. Ja silti vaik mä olisin kenen tahansa ihannepuoliso mä istun tässä niin vääjämättömän yksin että ei mitään rajaa. On seki käyny mielessä, että oikeesti naisetki hakee suhteista jotain muutaku mitä ne sanoo, tai ajattelee, en tiedä?
samoja juttuja kelailtuani, olen tullut johtopäätökseen, että ihminen on aina hedonisti ja ajattelee ensin omaa parastaan. Jos tekee "hyvää" niin, ettei itse hyödy siitä mitenkään, tehdään hyväntekemisestä suuri numero (marttyyrius?), ja saadaan lopulta kuitenkin se hyöty surkutteluiden ja kehujen muodossa.
Joka tapauksessa. Kun ollaan rakastuneita, eikä arki vielä paina, on helppoa olla hedonisti suhteessa. Mitään suuria efortteja ei tarvita, voit olla varma, että esim. "palvelu pelaa" ja sänkyhommat luistaa suht pienillä ponnistuksilla. Ei tarvitse välittää laskuista, taloudesta eikä lapsista tai koiran ulkoiluttamisesta - kaikki vain sujuu ja yhdessä olo on lomaa vaan. Sitten kun arki astuu kuvaan mukaan, pitäisi OIKEASTI alkaa nähdä vaivaa. Pitäisi jutella silloin kun on ihan rätti-poikki-väsynyt. Pitää maksaa OMISTA rahoistaa toisenkin menoja. Pitää katsoa löysistynyttä vartaloa ja rakastaa sitä vaikka hampaat irvessä.
Sehän on työtä.
Dilemma onkin siinä, ettei kai todellakaan maksimaalista "elämänpituista nautintoa" voi saavutaa muuten kuin olemalla - jopa tuskallisen - rehellinen itselleen. Selvittämällä mitä todella haluaa ja tekemällä töitä sen eteen. Ymmärtämällä, etä se työ ja matka on se koko juttu! Se on se nautinto!
Se spesiaalihetket tulee usein ihmiselle tietoiseksi vasta jälkikäteen. Tai niitä tulee sattumanvaraisesti; siinä työn lomassa. Mutta ne ei kuitenkaan ole se, minkä pitäisi olla tärkeintä....
Tottahan turiset, Mä näkisin et se "hyvän" saaminen ja antaminen pitäs tulla luonnostaan, niinku et joko se ihminen haluaa tulla huomioiduks itse tai ei, ja sit jos suhtees on sellanen tilanne ettei kummallakaan oo koskaan aikaa, ni sitä aikaa pitää vaan yksinkertasesti tehdä, ja jossei oo motivaatioo sitä tehdä, ni sillon on taas jotain vialla.
Toiseks voisin sanoa, et on toi arki mistä sä puhut, ni kaiken sen mainitsemas tuuban jälkeenki silti varmaan kuuskertaa valoisampaa niiden parisuhteen toisinaan hyvien hetkien takia. Kyllä jos suhde pelaa, ni sä esim. tiedät ihmisen naamasta millon se on rätti-poikki-puhki, eikä se kaipaa mitään muuta ku lepoa nyt.
Sehän on se et ehkä hankkii ehkä lapsia, ja selviää kaiken MAAILMAN jutuista YHDESSÄ, ni mä näkisin et sen kaiken tehtyään istuessaan joskus kiikkustuolissa miettimässä asioita ku lapsenlapset pörrrää ympärillä, ni sitä vois sit sanoa et elämä on onnistunu! Job well done as it were.
-Faith, 18v edelleen
Sinunlaisen miehen minakin haluaisin tyttarelleni.
Onnellista tulevaisuutta sinulle!
"There is only one happiness in life: to love and be loved."
Tuli viel mieleen, et mistähän seki tulee et osa naisista TYYTYY johonki tilanteeseen vaik ne oikeesti kaipaa rakkautta ja jotain muutaki sen arkipäivän aherruksen keskellä. Ne vaan tyytyy... Se on väärin et sellaset ihmiset jotka osaa/haluaa rakastaa, joutuu olemaan sellases paikas jossa se rakkaus on yksipuolista... Onks sellasia äjjiä jotka ei oo mitään lahnoja oikeesti niin helvetin harvassa, että ihminen ei tässä maailmassa löydä toista samanlaista? Siinä tapaukses jos tietysti tää tyytyvä ihminen on rakastunu, ni mä ymmärrän tilanteen, koska rakkaushan pistää ihmisen kestämään mitä vaan paskaa kuinka paljon vaan. Eikä siitäkään pysty luopumaan niin vaan, tai ollenkaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000006618323
Tätä mä nimenomaa tarkotan, ku mä sanon et ne tyytyy... MÄ en SIEDÄ tollasta... Siis hän on käytännössä vankilassa, vaik joku joka vois arvostaa sitä ihmistä vois haluta olla senkans ja rakastaa sitä. Mä en näe sitä silleen, et ihminen menis parisuhteeseen valoistamaan ainoastaan omaa elämäänsä, vaan myös sen toisen elämää. Se on just sitä antamisen ja kymmenkertasen saamisen meininkiä mitä sen pitäs olla.
-Faith
Sulla on vielä niin idealistinen kuva parisuhteesta, koska olet niin nuori etkä ole ollut pitkässä parisuhteessa.
Google-haulla "Asuuko teilläkin pirttihirmu" löytyy mielenkiintoinen naisen kirjoittama artikkeli, josta löydät vastauksen moneen kysymykseesi. Itse löysin tämän lukiessani YLE:n keskustelusivuja. Naisena tunnustan sortuneeni moneen virheeseen parisuhteessani.
jossa kumppanit takertuvat toisiinsa. Moni tollasta haluaa, harva sellasen saa. Sorry vaan mun mielipiteestä, mutta mun elämäntyyli ei todellakaan sovi tollaseen suhteesee! Vaikka ajatus tuntuu kuinka hienolta, meikä ei kestäis tollasta kauaa.
Niin, ties kuinka monta kertaa sain pettyä edellisissä suhteissa. Se "vastapuoli" suhtautui kovin erilaisesti sanaan 'suhde'. Tässä 'suhteessa' tuntui kuin olisimme jatkuvaa sotaa toisiamme vastaan. Koko ajan piti miettiä, miten pääsisi niskan päälle ja miten osoittaa oma paremmuutensa. Piti koko ajan varoa ettei sano mitään hölmöä, jos se vaikka menee haukkumaan tyhmyyttäni kavereilleen. Minkäänlaista avointa keskustelua ei voinut käydä heidän kanssaan, sehän olisi ollut oman heikkouden tunnustamista. Siis omia tunteita tai ristiriitoja ei voinut selvittää aikuismaisesti kasvotusten! Ja taas mentiin haukkumaan tyttöystävä kavereilleen. Vaikeaa arvata, että mikään näistä säädöistä ei kestänyt kauaa. Jäi vain katkera olo ja mietin, olenko hullu kun haluan puhua asiat halki.
HALOO, ei parisuhde ole sota. Siinä ollaan yhdessä, toistemme tukena ja avoimesti selvitämme ongelmat. Vasta nyt olen suhteessa toisen kanssa, joka ajattelee parisuhteesta samoin. Oikeen säälittää nuo entiset, tuleekohan heille koskaan kunnon suhdetta elämässään. :(
Päivee..
---
Vasta nyt olen suhteessa toisen kanssa, joka ajattelee parisuhteesta samoin.
---
Onnea sulle, suunnaton tuuri sulla.
Mähän korostin tossa ihme puheessani, kuinka tärkeetä puhuminen parisuhteessa on. Vaik jotkut nyt sanooki et sellasen ihmisen löytäminen joka osais puhua kaikista asioista, on vaikeeta, ni ainaki todennäkösyydet on mun puolellani, sillä noin 110% tällä foorumillä sanotuista viesteistä missä todetaan "Puhuminen on kaiken a ja o" on naisten sanomia. Yleensähän sanoessani tuollaista
sitä tulee kutsutuksi homoksi, naistenkin taholta. Mut ihan sama mitä ajattelee, mä ainaki aijon taplata tyylilläni, kunnes se joka ajattelee samoin osuu kohdalle. Vaikka tällä menolla sitä varmaan tosiaan vois ryhtyä ties miksi trinitronpauksaalikonnektiviteettiparilaattiseksuaaliksi... =)