Adventtiliikkeellä tai/ja Adventtikirkolla ei ole mitään tekemistä lepopäivämuutoksen kanssa.
Yhtä ja samaa päivää on vietetty 1 Moos 2:1-4 alkaen ilman muutoksia.
Lepopäivämuutoksella on oma historiansa Raamatussa ja historiaan kirjotettuna; Dan 7:25.
Seitsemännen päivän vieton logiikan yhteenveto tiivistelmänä;
1 Moos 2:1-4, 2 Moos 20:8-11, 31:12-18, 5 Moos 5:12-15, Hes 20:20, Jes 58:13-14, Ilm 14:7; Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa; Matt 12:12-13, Luuk 4:31,13:10-16, Mark 2:23-28, Lain voimassa olosta; Room 3:20,31, Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Jaak 2:10-13, 1 Joh 2:1-6, Hebr 8:10, 10:12-18.
Nykyinen käsitys lepopäivästä syntyi kun ryhmä katolisia ja protestanttisia teologeja yhdessä ryhtyivät ajamaan ajatusta että muutos olisi tapahtunut jo apostolisena aikana. Syyksi mainittiin Kristuksen ylösnousemuksen muistelu apostolisena aikana. Raamattu ei kuitenkaan anna ajatukselle tukea. Jeesus ja opetuslapset pitivät sapatin; Luuk 4:16, Joh 15:10, Matt 24:20.
Opetuslapset viettivät sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen; Luuk 23:56, Apt 13:42-46, 16:13, 17:2, 18:4. Jeesus ei muuttanut sapattia; Luuk 16:17, Matt 5:17-20.
Kristityt ovat "velvollisia" vieläkin noudattamaan lepopäivää; 1 Joh 2:3-6, Joh 15:10, 1 Piet 2:21, Ilm 14:12, 12:17. Rakkauden päivää on vaikea kutsua velvollisuudeksi, sillä päivä on ihmisen vuoksi. Ihmisen hyvinvoinnin vuoksi.
Keisari Konstantinus suuri sääti 7.3.321 lain, jossa kansalle valtakunnassa määrättiin yksi lepopäivä sanday viikon ensimmäinen päivä. Keisarin työvoimapoliittinen ongelma-, kun kansa vietti kahta lepopäivää ja valtakunnassa oli kuusipäiväinen työviikko. Näin keisari lakkautti Herran säätämän päivän ja otti sandayn sen tilalle. Keskiaikainen kirkko julisti päivän oman valtansa merkiksi.
Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten. Ihmisen ja sapatin suhde on siis myönteinen; Mark 2:27-28. Jumala on rakkaudessaan huolehtinut ihmisen tarpeista lepoon, hengelliseen hyvinvointiin ja Jumalan palvelukseen. Lepopäivä palvelee ihmistä, on ihmiselle siunaukseksi.
Päivä on erotettu kokonaan Jumalalle. Niin että ihminen viettää päivän Jumalan yhteydessä läheistensä kanssa. Ihminen palautuu fyysisistä ja henkisistä rasituksista jaksaakseen arjessa, Jes 58:14-14. Hengellinen virkistys. Juhlaa kerran viikossa.
Adventtilikkeessä koetaan lepopäivä tällaisella tavalla, minun omilla sanoilla. (En kirjoita adventtilikkeen teologiaa koskaan. Adventtiliikkeen teologia on kirkon ylimmän toimielimen käsissä kokonaan. Yksikään teologi ei kirjoita yksin Adventtikirkon teologiaa. Minä en ole teologi, enkä jäsen hengellisissä tai uskonnollisissa liikkeissä, organisaatioissa, etujärjestöissä, tai näiden seurakunnissa. Olen keskustelija foorumilla, en mitään muuta. Teologian koulutusta ei minulla ole. Maallikoksi ja tavalliseksi tavis-puskajussiksi hyviä tietoja Raamatusta on kertynyt.
Vuosisatoja on ollut ihmisiä jotka ovat viettäneet lepopäivänsä hyvällä omalla tunnolla vilpittöminä Jumalan edessä. Näitä ei voi sanoa keisarin työvoimapolitiikkaan syylliseksi, koska vilpittömät "pyhäpäivänsä" (joka oli keisarin käsky 321) - viettäjät eivät edes tiedä mitään lepopäivämuutoksen historiasta. Ihminen viettää päivänsä jos tekee oikein käsi sydämellä Jumalan edessä, ja vastaa päivistään itse Jumalan edessä omalla henkilökohtaisella omalla tunnollaan. -Ei arvostele ja syytä muita ihmisiä olevaisten ihmisen omasta omastatunnosta, mikä toisella ja kolmannella persoonalla on Jumalan edessä.
t. jarinhotelli
Kurpan torpan sepän pojanpojanpojanpoika
ingen pappi
Yhtä ja samaa päivää on vietetty 1 Moos 2:1-4 alkaen ilman muutoksia.
Lepopäivämuutoksella on oma historiansa Raamatussa ja historiaan kirjotettuna; Dan 7:25.
Seitsemännen päivän vieton logiikan yhteenveto tiivistelmänä;
1 Moos 2:1-4, 2 Moos 20:8-11, 31:12-18, 5 Moos 5:12-15, Hes 20:20, Jes 58:13-14, Ilm 14:7; Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa; Matt 12:12-13, Luuk 4:31,13:10-16, Mark 2:23-28, Lain voimassa olosta; Room 3:20,31, Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Jaak 2:10-13, 1 Joh 2:1-6, Hebr 8:10, 10:12-18.
Nykyinen käsitys lepopäivästä syntyi kun ryhmä katolisia ja protestanttisia teologeja yhdessä ryhtyivät ajamaan ajatusta että muutos olisi tapahtunut jo apostolisena aikana. Syyksi mainittiin Kristuksen ylösnousemuksen muistelu apostolisena aikana. Raamattu ei kuitenkaan anna ajatukselle tukea. Jeesus ja opetuslapset pitivät sapatin; Luuk 4:16, Joh 15:10, Matt 24:20.
Opetuslapset viettivät sapattia Jeesuksen kuoleman jälkeen; Luuk 23:56, Apt 13:42-46, 16:13, 17:2, 18:4. Jeesus ei muuttanut sapattia; Luuk 16:17, Matt 5:17-20.
Kristityt ovat "velvollisia" vieläkin noudattamaan lepopäivää; 1 Joh 2:3-6, Joh 15:10, 1 Piet 2:21, Ilm 14:12, 12:17. Rakkauden päivää on vaikea kutsua velvollisuudeksi, sillä päivä on ihmisen vuoksi. Ihmisen hyvinvoinnin vuoksi.
Keisari Konstantinus suuri sääti 7.3.321 lain, jossa kansalle valtakunnassa määrättiin yksi lepopäivä sanday viikon ensimmäinen päivä. Keisarin työvoimapoliittinen ongelma-, kun kansa vietti kahta lepopäivää ja valtakunnassa oli kuusipäiväinen työviikko. Näin keisari lakkautti Herran säätämän päivän ja otti sandayn sen tilalle. Keskiaikainen kirkko julisti päivän oman valtansa merkiksi.
Jeesus opetti että sapatti on ihmistä varten. Ihmisen ja sapatin suhde on siis myönteinen; Mark 2:27-28. Jumala on rakkaudessaan huolehtinut ihmisen tarpeista lepoon, hengelliseen hyvinvointiin ja Jumalan palvelukseen. Lepopäivä palvelee ihmistä, on ihmiselle siunaukseksi.
Päivä on erotettu kokonaan Jumalalle. Niin että ihminen viettää päivän Jumalan yhteydessä läheistensä kanssa. Ihminen palautuu fyysisistä ja henkisistä rasituksista jaksaakseen arjessa, Jes 58:14-14. Hengellinen virkistys. Juhlaa kerran viikossa.
Adventtilikkeessä koetaan lepopäivä tällaisella tavalla, minun omilla sanoilla. (En kirjoita adventtilikkeen teologiaa koskaan. Adventtiliikkeen teologia on kirkon ylimmän toimielimen käsissä kokonaan. Yksikään teologi ei kirjoita yksin Adventtikirkon teologiaa. Minä en ole teologi, enkä jäsen hengellisissä tai uskonnollisissa liikkeissä, organisaatioissa, etujärjestöissä, tai näiden seurakunnissa. Olen keskustelija foorumilla, en mitään muuta. Teologian koulutusta ei minulla ole. Maallikoksi ja tavalliseksi tavis-puskajussiksi hyviä tietoja Raamatusta on kertynyt.
Vuosisatoja on ollut ihmisiä jotka ovat viettäneet lepopäivänsä hyvällä omalla tunnolla vilpittöminä Jumalan edessä. Näitä ei voi sanoa keisarin työvoimapolitiikkaan syylliseksi, koska vilpittömät "pyhäpäivänsä" (joka oli keisarin käsky 321) - viettäjät eivät edes tiedä mitään lepopäivämuutoksen historiasta. Ihminen viettää päivänsä jos tekee oikein käsi sydämellä Jumalan edessä, ja vastaa päivistään itse Jumalan edessä omalla henkilökohtaisella omalla tunnollaan. -Ei arvostele ja syytä muita ihmisiä olevaisten ihmisen omasta omastatunnosta, mikä toisella ja kolmannella persoonalla on Jumalan edessä.
t. jarinhotelli
Kurpan torpan sepän pojanpojanpojanpoika
ingen pappi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos, Jari, todella rautaisen raamatullisesta esityksestäsi. Jos tästä ei sapatti kirkastu totuutta etsivälle, niin mistä sitten.
Laitetaan vielä Bacchiocchia päälle. Lainaus kirjasta Sapatti ja sunnuntai.
"Evankeliumien laajan sapattiaineiston tarkastelu on osoittanut ennen kaikkea, miten korkeassa arvossa sapatti oli sekä juutalaisissa piireissä että alkukristillisen seurakunnan keskuudessa. Evankeliumit todistavat, että varhaisimpien kristittyjen näkökulmasta katsottuna Kristus ei suinkaan, kuten jotkut väittävät, ”työntänyt sapattikäskyä taka-alalle” tai yksinkertaisesti kumonnut” sitä antaakseen tietä uudelle jumalanpalveluspäivälle, vaan hän rikastutti sen merkitystä ja tehtävää täyttämällä sen messiaanisen typologian. Tätä Jeesus ei tehnyt ainoastaan julistamalla, että hänen pelastustyössään täyttyvät sapattiin liittyvät lupaukset vapautuksesta (Luuk. 4:18-21), vaan myös sapattia koskevan uudistusohjelmansa kautta. Havaitsimme, että Herra tarkoituksellisesti toimi sapattina vastoin vallitsevia rabbiinisia rajoituksia ilmaistakseen sapatin todellisen merkityksen lunastustyönsä valossa ja osoittaakseen, että se oli päivä, jolloin oli juhlittava jumalallisia pelastuksen siunauksia erityisesti ilmaisemalla ystävällisyyttä ja armeliaisuutta muita ihmisiä kohtaan.
Kristus halusi tehdä sapatista lunastustyönsä aikaansaamien siunausten pysyvän symbolin. Tämän vuoksi Kristus samasti sapattitoimintansa niiden pappien työhön, jotka temppelissä sapattina saivat lain mukaan toimia, koska heidän työnsä oli luonteeltaan lunastustyötä. Todellisena temppelinä ja pappina Kristus samoin sapattina tehosti pelastavaa toimintaansa (Mark. 3:4,5; Matt. 12:1-14; Joh. 5:17; 7:23; 9:4), niin että syntiset, jotka saatana oli sitonut (Luuk. 13:16), saattoivat kokea ja muistaa sapatin lunastuksensa muistomerkkinä. Apostolinen yhteisö ymmärsi tämän sapatin laajemman merkityksen ja tehtävän, Tämä ilmeni paitsi evankeliumien kertomuksissa Kristuksen parannustoiminnasta sapattina samoin kuin sapattia koskevista lausunnoista, myös Hebrealaiskirjeen 4. luvusta, jossa sapatti esitetään jatkuvana vertauskuvana niistä pelastuksen siunauksista, jotka ovat tarjolla kaikille uskovaisille uskon kautta.
Tutkiessamme Jerusalemin alkukristillistä yhteisöä koskevaa raamatullista ja historiallista aineistoa löytääksemme esimerkkejä sunnuntain vietosta havaitsimme kiistattomia todisteita siitä, että kristikunnan äitiseurakunnan jäsenet ja johto olivat pääasiassa juutalaisia käännynnäisiä, jotka olivat syvästi kiinnittyneitä juutalaisiin uskonnollisiin menoihin, kuten sapatin pitämiseen. Vakuuttavan todisteen tästä tarjoaa Nazareenien lahko, ryhmä, joka on peräisin suoraan Jerusalemin alkuseurakunnasta. He viettivät sapattia vuoden 70 jälkeen ja näin osoittivat, ettei mitään muutosta sapatista sunnuntaihin tapahtunut Palestiinan alkuperäisten juutalaiskristittyjen keskuudessa.
Sunnuntain liturgia ja lepo sai muotonsa vain asteittain juutalaisen sapatin mukaan. Itse asiassa sapattikäskyn täydellinen soveltamien sunnuntailepoon toteutui vasta viidennellä ja kuudennella vuosisadalla. Tämä vahvistaa käsitystämme, jonka mukaan sunnuntai ei tullut lepopäiväksi eikä jumalanpalveluspäiväksi apostolien käskyn perusteella, vaan siihen vaikutti erityisesti Rooman seurakunnan harjoittama kirkollinen arvovalta. Aikaisemmin katoliset teologit ja historioitsijat ovatkin pitäneet tätä käytännöllisesti katsoen vahvistettuna tosiasiana. Niinpä esimerkiksi Tuomas Akvinolainen toteaa selkeästi:
”Uudessa laissa Herran päivän vietto astui sapatin vieton tilalle; ei minkään periaatteen tähden vaan kirkon asetuksena ja kristillisen kirkon tapana.”
Vincent J. Kelly päätyy samankaltaiseen tulokseen Amerikan katoliselle yliopistolle (Catholic University of America) esittämässään väitöskirjassa:
”Jotkut teologit ovat esittäneet sellaisen käsityksen, että Jumala samoin suoranaisesti määräsi sunnuntain jumalanpalveluspäiväksi uudessa laissa, että hän itse on nimenomaisesti asettanut sunnuntain sapatin tilalle. Mutta tämä teoria on nykyisin kokonaan hylätty. Nyt ollaan yleisesti sitä mieltä, että Jumala yksinkertaisesti antoi kirkolleen vallan asettaa minkä tahansa päivän tai päivät, jotka se katsoi sopiviksi pyhäpäiviksi. Kirkko valitsi sunnuntain, viikon ensimmäisen päivän ja ajan kuluessa lisäsi muitakin päiviä pyhäpäiviksi.”."
Sunnuntain vieton alkuperä vie Roomaan. Tosin tuolloin alkuun sunnuntaita vietettiin valon luomisen päivänä ensimmäisen luomispäivän kunniaksi ja vanhurskauden auringon ylösnousemuspäivänä. Sunnuntain valintaan taas vaikutti pakanallinen auringonpalvonta ja sunnuntain palvominen auringonpäivänä samoin kuin joulu auringon syntymäpäivänä. Kirjoitan Bacchiocchin kirjasta sapatti ja sunnuntai:
"Kristillisen sunnuntain ja pakananallisen aurigonpäivän palvonnan välinen yhteys ei ole selvästi havaittavissa ennen Eusebiuksen aikaa (n. 260-340). Vaikka varhaiset kirkkoisät usein viittaavat Kristukseen "tosi Valkeutena" ja "vanhurskauden aurinkona", ennen Eusebiuksen aikaa ei pyritä sunnuntain viettoa perustelemaan auringon päivän symboliikalla. Toisaalta Eusebius useita kertoja viittaa nimenomaan valon, auringon ja auringon päivän motiiveihin selittääkseen juutalaisen sapatin korvaamisen kristillisellä sunnuntailla. Esimerkiksi kommentaarissaan Psalmi 91 hän kirjoittaa:
"Logos on uuden liiton kautta muuttanut sapatin viettämisen valon nousemiseen. Hän on antanut meille esikuvan oikeasta levosta Herran pelastavana päivänä, valon ensimmäisenä päivänä. -- Tänä valkeuden päivänä, ensimmäisenä päivänä ja auringon todellisena päivänä, jolloin me kokoonnumme kuuden päivän jälkeen, me vietämme pyhiä ja hengellisiä sapatteja. - - Mitä tahansa olikin säädetty sapatiksi, me olemme muuttaneet ne Herran päivälle, joka on arvovaltaisempi ja korkeammalle asetettu ja kunnioitettavampi kuin juutalainen sapatti. Itse asiassa juuri tänä maailman luomisenpäivänä Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli." Myös tänä päivänä vanhurskauden aurinko on noussut meidän sielullemme.".
Niin, onhan muuallakin tieto "oikeasta" lepopäivästä ja tarkoitan tällä raamatullista lepopäivää. Helluntaissa on eri maissa Apostolinen seitsemännen päivän srk. nimikkeellä, joille sapatti on in.
Baptisteissa on ja onhan maassammekin yhteisöjä, adventistien ulkopuolella, joille sapatti on in. Keijo Lindeman - kirjoittanut kirjoja ja tuskin on ollut adventistien kanssa tekemisissä, niin sapatti on selvä ja tuo sunnuntain viitekehyksestä kertoo sen lähtökohdat Baabeliin, siitä äiti/lapsikultin kautta katolisiin aurinkopäivän merkeissä.
Ja jos miettii sitä, miksi meille tuo epäraamatullinen hapate on rantautunut, on juuri luterilaisuus. Martti oli katolisen kirkon kasvatti ja kun aikansa oppii hyväntiedonpuun hedelmänä yhdistämään auringonpäivälle, eli sunnuntaille nimikkeen ylösnousemuspäivä, joka tosin kuuluu pääsiäissanomaan, niin homma on valmis.
Se hapattaa koko taikinan. Siksi meidän pitäisi palata Apostoliseen aikaan, perata hapate ja syödä sitten pääsiäisateria - olemme näin Sapatin Herran keskuudessa.
Sen ulkopuolella on muotouskonnollisuus - jossa palvotaan perinnäisoppeja, isien perinnäissääntöjä jne. joka tekee tyhjäksi Jumalan Sanan ja opin, sekä opetuksen.
Meillä tuo sunnuntaioppi tekee tyhjäksi Luoja- opin, eli sapatin merkityksen, että kaikki on Jumalan työtä, täydellistä ja puhdasta. Jumala palvelee omiaan juuri Oman työnsä kautta, ei perinnäisopin ja isiensääntöjen kautta.
Siksi myös vanhanliiton aika - eli varjolain aika on tullut tarkoitushakuisesti [näin ymmärrän] tähän aikaan, että sen kautta peilaamme hapatteen olemassaolon.
Siitähän Uusitestamentti kirjoittaa, että Israelilaisten eksymykset, epäjumalanpalvonta, ympärillä olevien muotouskonnollisten elämänmuotojen ottaminen sisälle oppiin, on varoittava esimerkki meille! Siis sanoo kirjoitukset, että meille, jotka elämme lopun aikaa.
Uskovaisuus ei ole kirkkokuntien jäsenrekisteri juttua ollenkaan, vaan se on henkilökohtaista uskoa, sekä matkaa seurata Jeesusta, nähdä sijainen, joka kuoli syntien tähden, eli ihminen tappoi sen, joka oli tuomassa elämän. Siis elämänsä.
Jos esimerkkinä tuosta, hylkää Vapahtajan, se on elämästä luopumista. Omasta elämästä.
Täällä olemme oppimassa ja näkemässä mitä ihminen on lihallisuudessa.
Kun ristiä katsellaan, siellä on Elämäntuoja. No, mitä ihminen teki?
Kuulusteli siitä, että kun Hän ei elänyt meidän käsitysten mukaisesti. Siksi kuolema
Ihminen on rakentanut aikaan sen Golgatan kummun, johon ristiinnaulitsemin teot tuli näkyviin. Ihminen otti Elämänherran sanoman ja ruoski hänet- ettei tarvitse ottaa häntä vastaan ja kun vielä saadaan tapettua, niin eiköhän se siitä selkiä.
Ruoskittiin, syljettiin, väännettiin orjantappurakruunu, heitettiin hynttyistä arpaakin, kuka saa sen hikisen vaatteen. Pistettiin ristin poikkipuu harteille ja pantiin matkaan sinne Golgatalle. .... ja tätä Pyhä Henki meille esittää, että ME- sinä ja minä katsellessa tuota opettavaa läksypaikkaa, mitä ME teemme. Me pyritään tappamaan se hyvä ja rakkaus elämästä ja pistetään risti pystyyn ja vielä varmuudenvuoksi naulataan siihen KUOLEMAAN.
Tämä on läksymme ristille katseluun, ja riippuu, opimmeko läksyn ja ymmärrämmekö sanoman. Sanoman meistä ja Hänestä, että uhrikaritsa alistui tuohon, siksi, että tänäänkin sitä katsellen saisimme ymmärrystä - meidän minuuteen, sytyttääkö se rakkauden tuohon ELÄMÄN-antajaan. Tuleeko Hänestä Ylkä meille ja rakastummeko hänen rakkauteensa, että hän uhrautui silmävoiteeksemme.
Niin, Hän on Jumalan uhrikaritsa - pääsiäissanoma- Sapatin Herra - josta se vapaus, sekä lepo tulee, kun sydämemme, no kenen sydämen saa muuttaa, muuttuu uudeksi - Uuden Adamin kautta. Tämä on Jumalan työ, jossa Hän palvelee meitä.
Se on pahalle ja sen töille näköalapaikka. Meidän töille, siis risti ja uhraus- elämälle, sijais-uhri, jota katsellen hän voi tuoda elämän, jos valinta ottaa voiman ja siemen kylvääntyy hyvään maahan.
KM