Otin tuossa taanoin hiukan viiniä kun avopuoliso oli lomareissulla ja katselin vakokuva albumeita. Tulvi siinä muistot mieleen kun käänteli lehtiä...nainen oli nuori,, kiinteävartaloinen, hehkeä, iloinen, pirteä siis lähes kaikkea mitä voi mies toivoa ja nainen tykkäsi kovasti seksistä ja hellyydestä. Yhteenmuuton jälkeen kun tulin töistä oli ruoka valmiina lähes aina kun nainen oli kotona, kävipä kerran niinkin kun olin ruokatummilla käymässä niin ehdittiin jopa pikapanot siinä heittää, ai ai. Nyt sitten kun katsoo samaa naista niin mitä jäljellä...no sama nimi mutta ei muuta. Painoa lähes 30 kg enemmän ei ole iloinen ja pirteä vaan useasti äkäinen kuten itsekin on todennut En ole kyllä itsekkään kasvoista enää sama mutta ahkera treenaaminen näkyy kropassa. Tuosta juttelin avopuolisolle erilaisin sanakääntein ja oli aika yllättynyt kuulemastaan, ei olla nuoria teinejä enää kuului puolison kommentti. Siinä vielä kysyi että rakastatkos mua enää kun tuommoisia juttelet. Eihän ihminen samanlaisena pysy mutta itsestä huolehtiminen olisi kumppanillekin mukavampaa. Ja mitä tulee seksiin ja hellyyteen ei ole kumpaakaan ollut enää pitkään aikaan. Jos totta puhutaan en enää muista miltä se tussu näyttää tai tuntuu. On se kiva edes muistella ja parasta parisuhde antia on ollut terve lapsi ja suhteen ekat 10 vuotta sen jälkeen on ollut tasaista tai laskevaa viimeiset 15 vuotta, et siilleen. Ehkä muutettiin liian varhain yhteen, oltiin kyllä seurusteltu noin 8 kuukautta, tuntui vaan oikealta valinnalta.
Aika rassaa
jepjepvaan
15501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Aivan, on kiva muistella exää rakasta, mitä pikku lisäkiloistta
On jälleen kerran todettava että miehille seksi on paljon tärkeämpää kuin naisille. Siksi naiset pärjäävät paremmin yksin. Itse en enää rupea ketään miellyttämään sillä saralla jos halut eivät enää palaa.
...ja mina miehenä en rupee ketään miellyttämään tietyillä saroilla, jos asia ei kiinnosta minut. Tuppaa vaan olemaan niin, että naiset vaativat mieheltä sitä sun tätä "naisen vuoksi" mutta miehen vuoksi ei olla valmiita tekemään yhtään mitään!
Olen samaa mieltä...olen miellyttämiset lopettanut kun totesin niiden olevan turhaa jo vuosia sitten tai sanotaanko noin 15 vuotta sitten. On ihan sama mitä teet kun seksiä ei ole niin ei ole. Kuluttaa vaan omaa energiaa turhaan, jos ei enää naista kiinnosta antaa olla, ei se pillu ole niin hyvää että mitä vaan sen eteen tekee.
Jos ei naista kiinnosta seksi eikä hellyyskään, olette enempi vain asuikumppanit. Jos vielä vaimo on ns perusäkäinen niin joku on pahoin pielessä. Missä on arvostus, yhteen sitova hellyys ja ilo parisuhteessa? Ei tuo minusta "rakastamiselta" vaimonkaan puolelta kuulosta enää.
Siihen on vaikea sanoa miksi päästänyt itsensä ylipainoiseksi. Kumma kommentti tuo ettei olla teinejä enää, eihän se ikää katso että haluaa pitää itsensä edes kohtuullisessa kuosissa ja naisille varsinkin olen usein tärkeää näyttää viehättävältä. Tuskin tuntee itseään kovin haluttavaksikaan. Onko vaimo jotenkin kyllästynyt elämäänsä, sinuun? Miksi ei parisuhde kiinnosta, haluaa vain että olet kaverina, miehenä talossa?
Vaimosi pitäisi katsoa peiliin ja varmaan sinunkin, teillä on pariskuntana isomman keskustelun ja varmaan riiteltynkin paikka. Älkää ainakaan jämähtäkö tuollaiseen puolikuolleeseen suhteeseen.
Miksi on päästänyt itsensä ylipainoiseksi, syömällä/ahmimalla sen saa aikaa...herkut ovat maistuneet vuosia eikä vähentymisestä merkkiä. Monet ovat jossain vaiheessa kyllästyneitä suhteeseensa, minäkin olen ollut siitä asti kun en enää saanut huomiota, olin ikään kuin paitsiossa. Nainen yleensä tarvitsi minua vain silloin kun oli jotain mihin itse ei kyennyt tai halunnut tehdä. Tuskin tuntee itseään kovin haluttavaksikaan, sanotaan suoraan että läskiä olisi vaikka muille jakaa, vatsa roikkuu selkeästi ja muuallakin kehoa on ylimääräistä, sanon suoraan että en minä ainakaan enää kiihotu, ennen oli toisin mutta ei ole tarvettakaan kun nainen ei mitään intiimiä halua. En ole koskaan suhteen aikana arvostellut tai haukkunut kumppania ei kuulu asiaan sellainen ja jos päivittäinen normaali kohtelu ei riitä silloin nainen voisi katsoa peiliin ja miettiä miksen halua miestäni sellaisena kuin on.
Veren paineet tapissa pää harmaana 30 vuotiaana,ei paljon kestä panna pitää ambulanssi soittaa valmiiks
Nainen47v: kirjoituksesi ärsytti, on pakko vastata.
Mistä se johtuu että nainen lihoo?
Jokainen meistä on yksilö, jokaisella on omat syynsä miksi ylipainoa kertyy.
Ei painon nousu ja väsymys aina johdu ylensyömisestä ja laiskuudesta. Suomessa on taatusti tuhansia samoista hormonitoiminnan häiriöistä kärsiviä naisia kuin minä, mutta he eivät tiedä sitä. On turha sanoa, että tressaa vähemmän, syö oikein, ja päläpälä, jos hormoonit ovat päin prinkkalaa.
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, en pysty syömään siihen lääkkeitä sivuvaikutusten vuoksi. Samaan syssyyn todettiin hormonitoiminnassa häiriöitä. Huom! Olin siinä vaiheessa normaalipainoinen, mutta hiukset lähti päästä tukkoina, väsymys oli jotain sanoinkuvaamatonta.
Lääkitty on, on tehty elämäntaparemppaa, mutta, hyvä Nainen47v: kumman sinä valitset
kuukautiset jotka kestävät 20 päivää putkeen , sitten 5-8 välipäivää ja taas 20 pv menkkoja, vatsa koko ajan turvoksissa ja mielialat välipäivien aikana vaihtelivat raivosta itkukohtauksiin. Mieluummin ilman hormonilääkkeitä kuin tuota! Seuraava lääkecoctail aiheutti nokkosihottumaa ja helvetinmoisen kutinan koko kroppaan, pumppu hakkasi tuhatta ja sataa adrenaliinipiikin tökkäsivät ambulanssissa kankkuun. Sitä seuraava lääkesetti löi naaman ja selän täyteen märkäpaiseita.
Kahden vuoden jälkeen heitin hanskat tiskiin ja kannoin lääkkeet takaisin apteekkiin.
Minun seksuaalisten halujen puuttuminen, fyysinen hyvinvointi, ei ole oikeasti kiinnostanut yhtään lääkäriä vaikka aika monen yleislääkärin ja gynegologin luona olen käynyt. Toteavat vain, että kokeillaan tätä lääkettä tai sellaista se vanheneminen on, elimistö muuttuu, pitää minimoida haittavaikutukset ja yrittää mennä eteenpäin niillä apukeinoilla = liukuvoiteella mitä on käytettävissä.
Olen samanikäinen nyt kuin sinä nainen47v, mutta tässä sitä on takuttu jo 7 vuotta tämän ongelman kanssa. Nyt viimeksi viime vuonna yritin, sain uusia lääkkeitä, sama painiminen haittavaikutusten kanssa jatkui, pakko oli keskeyttää nekin puolen vuoden jälkene.
Miehille on kehitelty vaikka ja kuinka potenssilääkkeitä, miesten tarve seksuaaliseen tyydytyksen saamisen tärkeyteen kyllä myönnetään ja siitä puhutaan suvaitsevaisesti, mutta missä viipyy naisten vastaavat lääkkeet. Who cares, ei ketään kiinnosta.
Kyllähän se turhauttaa tällaista 15 kg ylipainoista naistakin, haluaisin olla hoikka, mutta kun ei mikään kuntoilu sulata läskejä kun elimistö elää nykyään säästöliekillä. Tutkittu on kattavasti. Nukkuessa kulutan vain 6 kcal tunnissa. Vuorokaudessa max. 900 kcal ja siinä pitää jo käydä 8h työpäivä läpi koiran kanssa 2x 6 kilsan reippaalla kävelylenkillä.
Mielellään sitä haluaisi tuntea myös edes pienen fyysisen värähdyksen ja kiihotuksen tunteen sellaisen mitä nuorena koki, mutta kun ei niin ei. Eikä se johdu miehestä, eikä myöskään minun aivoista, vaan minun kropasta, kilpparista, hormooneista.
Onneksi meillä on rakkautta ja toisesta välittämistä, eikä mieheni moiti eikä hauku minua sairauteni takia.
Nykylääkäreille ja näköjään muille miehille ja naisillekin, on ykshailee, saako joku toinen nainen seksuaalista tyydytystä vai ei, pääasia tuntuu kaikilla olevan, että avioliitossa miehellä on oikeus hoikkaan vaimoon ja seksiin. Naisen pitää olla valmis kuin lukkari sotaan kaikkiin fyysisiin suorituksiin kumppanin kanssa vaikka pimpsan limakalvot verta vuotaisivat aktin jälkeen.
Tuo teksti pitäisi kopsata ja syöttää jokaiselle itsekeskeiselle pintaliitäjälle.
Itselläni on kilpirauhasen totaalinen toimimattomuus, mutta lääke ei aiheuta noin pahoja oireita. Hormooni häiriötä on kyllä, ylipainoa ja hiusten lähtöä myös. Kalorit palaa minimisti, vaikka kuntoilisi kuinka ja paljon.
Lääkäri ehdottaa psykiatrilla käyntiä, kun kysyin lähetettä sisätauti lääkärille, hormooni ongelman vuoksi.
En ole vaatinut tai toivonut hoikkaa naista en tosin ylipainoistakaan mutta sellainen on naisestani tullut ei sairauden vaan oman syöpettelyn takia ja ylipaino soi kyllä seksihalut naisestani ei sille mitään voi on osittain itsekin myöntänyt sen ettei huvita tai haluta ja minä sitten kärsin siitä viriilinä miehenä.
Kylläpä sinä ”veetuttaanaistenhaukut” pistit päreiksi. Ikävää, että sinä olet joutunut kuvaamistasi vaivoista kärsimään. Jos tarkoitukseksi oli ihan vain valistaa minua siitä, että painonnousu ja haluttomuus voi johtua myös hormonalisista syistä, meni aivan väärään osoitteeseen. Minä tiedän sen kyllä, kuten tiedän myös että monet krooniset sairaudet aiheuttavat esim. sekundaarisesti anemiaa, väsymystä, tahatonta laihtumista tai lihomista, turvotusta, mielialaongelmia ja montaa muuta asiaa. Tämän ketjun aiheena ei kuitenkaan ole sinun sairauksiesi hoito tai epätoivottu lääkereaktio, tai sekään tulisiko lääketeollisuuden olla kiinnostuneempi naisten endrokrinologista sairauksista kuin nykyään ovat. Koeta katsoa asiaa ihan pelkästään AP:n kantilta niin ehkä sinullakin on jotain sanottavaa hänelle.
AP, kysy vaimoltasi, että miten hän kokee asian, että teillä ei ole enää hellyyttä ja seksiä. Onko hänestä ok että sinä kärsit asiasta?
Kirjoitit tuolla että apn vaimo tuskin tuntee itsensä haluttavaksi...
Ja että naiselle on tärkeää tuntea itsensä viehättävksi.
Joo kyllä kai mutta kyllä parisuhteessa olevien naisten elämään kuuluu muutakin kuin olla ''haluttava'', tai ''viehättävä''.
Miksi ihmeessä ''vaimon velvollisuuksiin'' kuuluisi provosoida ulkonäöllään äijän seksuaalista halua?! Onko vaimo miehensä yksityiskäytössä oleva huora jonka täytyy pitää itsensä ''haluttavana''?
Huomattava ylipaino on ainoastaan sillä tavalla haitallista että se on terveyshaitta. Ehdottomasti pitäisi jo luopua siitä typerästä asenteesta että naisen ylipainon ensisijainen ''haitta'' on se että miehen mulkku ei enää nouse pystyyn!
Minä nyt en voi käsittää, että miten pihalla sinä olet naisen sielunmaisemasta... Sinä et arvosta naistasi, koska hänelle on tullut lisää kiloja. Eli, toisin sanoen et myöskään saa häntä tuntemaan ja kokemaan, että hän olisi sinun silmissäsi haluttavin nainen mitä löytyy, ja että rakastat ja ihailet, sekä himoitset juuri häntä.
Ja sitten ihmettelet kun ei ole aikoihin ollut seksiä?
Jos et tiennyt, niin naisen himot ja halut kasvavat ja pysyvät yllä sillä, että he kokevat olevansa objekteja, halun kohteita. Naisen halu siis kasvaa siitä, että puoliso haluaa naista. Jos puoliso ei enää osoita, kuinka upean haluttava nainen on, niin naisen halut hiipuvat. (Kirjoittakoot joku poikkeuksista, mutta tämä on kuitenkin faktaa tietellisesti.) Nainen siis haluaa haluta, mutta ei ole sellaisen miehen kanssa fiilistä, joka ei osoita himojaan naista kohtaan.
Sinun vaimosi tunnelma on niin huono, että hän jopa joutuu kysymään, rakastatko häntä enää... Ymmärrätkö että puolisosi joutuu elämään paljon suurempien surujen kanssa kuin sinä? Sinä ajattelet että seksiä on vähän, ja että nainen on rupsahtanut. Pinnalliseen asiaan; mitä sitten??? Mihin se oikeasti elämässä ja onnellisuudessa vaikuttaa? Mitä sellaista ette voi enää tehdä, mitä pystyisitte tekemään, jos nainen olisi timmimpi?? Luultavasti pystyisitte nyt olemaan yhtä onnellisia, jos sinä olisit hyväksyvä elämää kohtaan.
Ja seksiasiaan... Se on ihan omissa käsissäsi.
Se että olette joskus ikuisuus sitten muuttaneet 8kk yhteen yms, ei millään tavalla liity mihinkään tämän vuosikymmenen asiaan. Teillähän on ollut jopa 10 yhteistä onnellista vuotta. Ja nyt teidän molempien onnellisuus on ohi, koska SINÄ olet pinnallinen.
On aivan eri asia huolestua kumppaninsa painosta, koska siitä on terveydelle haittaa tms. Sinä huolestut, koska et pidä häntä enää haluttavana? Ja sitten ihmettelet, kun ei puoliso halua...
Oletko normaalia yksinkertaisempi?
ps. Sekin on eri asia terveyden kannalta, että onko vaimosi painanut nuorena 50kg ja 80kg, vai ennen painanut 70kg ja nyt 100kg. Eli jos paino on nyt huomattava, vaikkapa 100, niin terveyden takia hänen kannattaa tehdä jotakin. Mutta EI SINUN takiasi.
Naiset laihtuvat usein, jos löytävät uuden rakkaan. Se johtuu siitä, että jos he löytävät ihmisen, joka ihailee ja arvostaa heitä sellaisina kuin he ovat, naiset alkavat arvostamaan myös itse itseään enemmän. Silloin tulee tipitettua painokin takaisin 70 kiloon. :)
Hyviä ajatuksia. Ihmetyttää vain se, miksi tällä palstalla ja sinunkin kirjoituksessasi esiintyy se, että nainen on sitä ja mies tätä. Aivan kuin opetettaisi tyhmempää sukupuolta.
Nimittäin myös mies haluaa tuntea suhteessa olevansa haluttu ja maskuliinisesti vetovoimainen. Myös mies toivoo, että vaikka ikää on tullut ja mahakin usein kasvanut, vaimo arvostaisi ihan sellaisenaan kuin on. Mieheltäkin loppuvat seksihalut, jos nainen ei halua häntä vaan makaa kuin lahna velvollisuudesta, tai nainen lakkaa suostumasta seksiin ollenkaan tai nainen vaatii mutta ei paljoa anna itse seksissäkään. Ja etenkin jos miehestä tuntuu ettei tule arvostusta kotona oikein missään suhteessa, aina lähinnä arvostelua ja nälvimistä.
Kun eronnut mies löytää uuden hyvän kumppanin, he saavat usein elämänsä ihan uutta virtaa, laihtuvat, kuntoilevat, saattavat vaihtaa työpaikkaakin ja ovat onnellisempia kaikinpuolin kun jaksavat keskittyä muuhunkin kuin stressaavan arjen elämiseen huonossa parisuhteessa.
Ja edelleen molemmat sukupuolet usein haluavat, että kumppani olisi iän karttuessa yhä aktiivinen, iloinen ja mukava kumppani, ei sohvalla makaava, tylsistynyt ja fyysisesti kovin huonossa kunnossa ja lihonnut kovasti huonojen elämäntapojen vuoksi. Sairauksille ei mitään voi, mutta kehostaan ja mielestään voi pitää huolta omaksi ja kumppanin hyväksi, silloin pelaa parisuhde ja seksikin hyvin.
Sinulle minä sanoisin lkjdheoijw , että vaikka ajatuksesi ovat hyviä niin nöyrry vähän. Oma tapasi keskustella on aika itseriittoinen ja välillä toista alentava.
Ja jottei tule väärinkäsityksiä, en ole mies vaan eronnut viisikymmpinen nainen, neljä lasta ja uusioperhe.
Miksi väsäilet aina uudestaan näitä aloituksia? Näitä on ollut jo useampia.
Taidat olla trolli.
Jos olet ''oikeasti olemassa'', ota ero. Typerää vinkumista, kuinka kauan aiot jatkaa?
Vai tarvitsetko vaimoasi vierellesi lihavana että voit peilata omaa komeuttasi ja hoikkuuttasi hänestä tyyliin akka lihava sika mä komea ja atleettinen?
Jotkut nimittäin ovat sellaisia vähän patologisia tapauksia että tarvitsevat vierelleen jonkun jota moittia ja solvata.
Siten voi tuntea itsensä ylemmällä tasolla olevaksi. Se alemmalla tasolla olevaksi määritelty on kuin alusta jonka päällä kumppani kävelee jotta voisi tuntea itsensä erinomaiseksi ja paremmaksi.
Sitten jos se ''surkimus'' ottaa ja lähtee, se toinen menettää ''peilinsä'' eikä enää olekaan mistä peilata ylemmyyttä ja sitten ollaankin kusessa...