https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229430-harvinainen-yhteinen-vetoomus-koko-eduskunnalta-syyttomia-ei-saa-syyllistaa
Miksi uneliaalta märehtijältä näyttävä lestadiolainen saa johtaa hallitusta?
Terrorismin ja vihapuheen erottaa siitä, että vihapuhujia metsästetään enemmän.
Miksi uneliaalta märehtijältä näyttävä lestadiolainen saa johtaa hallitusta?
Terrorismin ja vihapuheen erottaa siitä, että vihapuhujia metsästetään enemmän.
Vastaukset 160
Vanhimmat
Poliisikin jo pulassa turvapaikanhakijoiden kanssa, kuten Jyväskylän kauhea tapaus osoittaa. Kun nuo ei kunnioita virkavaltaa, tavallista kansaa halveksitaan ja mahdollisuus joutua noiden väkivallan kohteeksi on suuri.
Haluaisin kysyä sipulaiselta, että jos minä sanon vihaavani sinua ja toivon jonkun tappavan sinut, saanko saman tuomion jos tapan sinut
Sipilän kutsuvieraat. Jotka eivät kuitenkaan olleet tervetulleita. Niitä hätistellään nyt pois.
Sipilä on osaltaan itse aiheuttanut turhapaikanhakijoiden palautus ongelmat ja kalliin turvapaikkakäsittelyn kustannukset.
Kaiken lisäksi rajojen sisäpuolelle livahti terroristeja ym.
Ei ihme jos kansaa suututtaa.
Matu on puukottanut suomalaisia ja polttanut neitosen, raiskattuja vaikka kuinka paljon.
Vähävaraisten kansalaisten kukkarolla Sipilän hallitus käy kuluja peittämään.
Hirveä älämölö jostan sanasta.
Kun vertaa ikäviin asioihin joihin Sipilän hallitus on Suomalaiset altistanut.
Sipilä joutais erota ja häipyä sotkemasta ja tuhoamasta yhteiskuntaa.
mitä rauhoittavaa hallitus ottanu, varmaan enemmän kuin lääkäri määrää. kansa terroristien kynsissä, hallitus syyttää kansaa. ottaneet varmaan kilon rauhoittavia per lärvi. koko porukksa sekasin kuin käkikello ja pihalla kuin lumiukot. ei mee hallitusen hissi ylös asti.
otin jo yhen näkäräisen. ei tätä kestä selvinpäin.
en ole koskaan käyttänyt eikä mulla ole mittään tabuja.
On hoidettava syitä eikä seurauksia. Pakolaisvyöry ei ole syy!
Anteeks?
Mikä pakolaisvyöry?!
Jopa YK on todennu, et kyseessä EI OLE mikään pakolaisvyöry, vaan sosiaaliturvapaikanhakijavyöry!
Tsekin pääministeri: Emme halua maahamme enää lisää muslimeja
www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/sobotka-69661
"Bohuslav Sobotka sanoo nähneensä muissa maissa tarpeeksi, mitä laaja islamilainen väestö aiheuttaa.
Onko Sobotka vihapuhuja vai isänmaallinen?
Sipilä saisi korvata kulut koko omaisuudellaan. Lisäksi muijan omaisuus, koska se oli muijansa idea.
Tsekin pääministeri: Emme halua maahamme enää lisää muslimeja
www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/sobotka-69661
"Bohuslav Sobotka sanoo nähneensä muissa maissa tarpeeksi, mitä laaja islamilainen väestö aiheuttaa.
Bohuslav Sobotka.
(Wiki Commons David Sedlecky)
Tsekin tasavallan pääministeri Bohuslav Sobotka sanoo itävaltalaisen Die Pressen haastattelussa suoraan, että hänen maassaan ei haluta enää kasvavaa muslimiväestöä.
Sobotkan mukaan hänestä olisi arvostettavaa, jos Eurooppa suojelisi ulkorajaansa paremmin. Pakolaisten ottamisen tulisi hänen mielestään aina olla vastaavien kansallisuuksien valtioiden asia.
Terrorismista, rikoksista ja seksuaalisista hyökkäyksistä kysyttäessä Sobotka vastasi näin:
– Me näemme myös Euroopassa usein ongelmia eri kulttuurisesta tai uskonnollisesta ympäristöstä tulevien ihmisten integraatiossa.
Pääministeri huomautti maansa auttavan pakolaiskriisin torjuntaa tukemalla Libyan rannikkovartiostoa ja pakolaisleirejä. Tsekin tasavalta myös on lähettänyt poliiseja auttamaan Balkanille rajojen vartioinnissa".
-
Onko tämä muka vihapuhetta ja rasismia? Minusta se on realismia ja kotimaan suojelemista eli isänmaallisuutta. Suomessa Sipilän eduskuntapuolueiden johdolta vaatimass kannanotossa tällainenkin puhe olisi kiellettyä vihapiheena kuten Huhtasaaren puhekin.
Jos näin on, on raamatun ja koraanin sanomien saarnaaminen oitis lopetettava vihapuheena.
Oho ateistikin rääkäisi...
"Hallitus: vihapuhe ja terrorismi yhtä pahoja"
Hallitus- ja maahanmuuttokritiikki siis vihapuhe on paljon pahempaa kuin terrorismi ja jihadistien vihapuhe, joka perustuu hyväksyttyyn syyhyn eli uskontoon.
Nuo molemmat epäpyhät kirjat kehottavat miekkalähetykseen ja vääräuskoisten sekä syntisten tappamiseen. Vihapuhe ei tuosta kyllä vihaisemmaksi muutu.
Räjähtäviä pommeja koko sakki. Mikäli eivät saa haluamaansa, ottavat sen väkisin.
Ai vittu jo puhekin rinnastetaan terroritekoon! Vittu, tää ei voi olla totta!
Puhe ei ole kovin kaukana teosta, politiikassa ne ovat yksi ja sama. Selkeästi jo nyt on Suomi sillä tavalla vinksallaan, että osa väestöstä hyväksyy väkivallan, ainakin jos puheisiin on uskomista. Nämä ihmiset eivät ilmeisesti myöskään puuttuisi siihen.
Ja jos ajatusta ees yhtään aukaisee, niin terrorismihan tarkoittaa pelon lietsontaa, eikö? Ja mitä vihapuhe on, jos ei pelon lietsontaa? Ne ovat aivan samaa jatkumoa, vihapuhe edeltää aina terrorismia ja väkivaltaa.
Juudas Pöpilä on jopa paljon pahempi kuin Pol Pot.
Ahne Juha Sipilä tuhoaa koko Suomen ahneuksissaan, vain omaa etuaan ajaessaan.
Ahne Juha Sipilä tavoittelee vain keinottelu voittoja ja lahjuksia.
Suomi tuhoutuu kokonaan samalla tavalla kuin Talvivaara Sipilän toimesta.
Surkein poliitikko ikinä.
Tulee jäämään historiaan, Guinnessin ennätysten kirjaan.
Menee hullu omin päin lupaamaan jopa talonsa muka 35000 pakolaisen käyttöön... temppu jonka vertaista ei kukaan toinen, ei mielipuolikaan ole tehnyt
Pahempi kuin Pol Pot ?
Onko Juha Sipilä ennättänyt surmaamaan __miljoonia__ -- ja tämä on multa vaan jäänyt huomaamatta? Missä nää tapetut miljoonat on eläneet, kun ei tietääkseni ainakaan täältä Satakunnasta ketään oo viety keskitysleireille?
Älä viitsi.
Ota järki käteen ja mieti hetki!
Se Kambodsa toipui Pol Potin tempuista, MUTTA JUHA SIPILÄN, KEPU,
SUOMELLE AIHEUTETUT VAHINGOT OVAT PYSYVIÄ.
NIITÄ EI ENÄÄ KORJATA.
NIITÄ EI ENÄÄ VOIDA KORJATA IKINÄ.
Okei okei, sote-politiikkaa on todella vaikea peruuttaa, sitten kun järjestelmät on muutettu, ymmärrän sen. Melko toimiva terveydenhuolto kuitenkin Suomessa jo valmiiksi. Mutta miljoonien ihmisten surmaaminen, orjuuttaminen, väkivaltakoneiston rakentaminen, edelleen jatkuva köyhyys, .....
Et voi mitenkään verrata Pol Potia Juha Sipilään, et mitenkään. Ja vaikka oisitkin niin historiasta tietämätön että vertaisitkin, ei se tarkoita etteikö seuraava vasemmistolaishallitus korjais näitten keskusta-oikeistolaisten tunarointeja.
kohta täällä köyhät kuolee nälkään ja hoidon puutteeseen. rinnastan sipilän täysin kanbodsan punaisiin khemreihin. sipilä tuhoaa kaikkein puolustus kyvyttömimmät ja kahmii rahaa rikkaimmalle eliitille ja etenkin itselleen ja omille lähipiireilleen.
Se on järkyttävän typerä rinnastus ja kuka tahansa kellä on yhtään ymmärrystä historiasta, näkee että sä et ymmärrä mistä puhut. Onko helpompaa olla tarkoituksella tietämätön, välinpitämätön? En tiedä, enkä taida enää välittääkään. Tätä nykyä tämä on liian usein suomalaisen poliittisen keskustelun taso, ihmiset puhuvat paskaa pysyäkseen lämpiminä.
Mitenkäs Rosa saa virkata vittua ja mainostaa vitun haisevan vitun hyvälle.
Kuule. He jatkaa siitä mihin tämä hallitus jäi, ja vielä suuremmalla intensiteetillä. Vasureiden ja vihreiden tavoite on kymmenkertaistaa tulijakiintiöt, että revippäs siitä. Esimerkiksi ja muistaakseni Tytti Tuppurainen haluaa kymmenkertaiset kiintiöt. Vihreät eivät edes puhu kiintiöistä, vaan taivas on rajana matutukselle. Revi siitä.
Vasemmistoanargistit ovat väkivaltaista sakkia. He jos ketkä vihaavat. He vihaavat ja käyttävät välivaltaa, se nähtiin Hampurissa.
Vasemmistoanargistit tulevat rauhallisiin mielenilmauksiin haastamaan riitaa, jos se ei ole heidän mielestään samanlaista ajattelua kuin heilläkin on.
Vasaemmistoanargia on väkivaltaa tavallista ihmistä kohtaan.
Vaemmistoanargiaa on natsitella ihmisiä, vaikka eivät tiedä heidän taustoistaan mitään.
Tämä vasemmistoanargia pitäisi tuomita vihaliikkeenä ensisijaisesti.
Kirjoittaja tarkoittaa muslimien pääsyä lopulta enemmistöasemaan Suomessa. Tällöin on jantaväestö jäänyt vähemmistöasemaan. Muslimiväestön ja yleensäkin köyhistä maista tulevien syntyvyys on aivan eri luokkaa verrattuna kantasuomalaisiin. Tällaista Suomea ei kukaan täyspäinen halua jättää omille lapsilleen ja lastenlapsilleen. Tietysti tästä Witut välittää nykyiset tuhkamunat ja sinkut (ai että kuinka vihaankaan tuota sanaa).
Sipilä tekee Kataiset, eli loikkaa kesken kauden Brysseliin, ja hankkii sieltä suhteilla hyväpalkkaisen eläkeviran. Varojen siirto veroparatiisiin lienee jo aloitettu.
Sipilältä ja muiltakin poliitikoiltamme on todellisuus hukassa pahanpäiväisesti. Vihapuheesta ja somekeskustelun kiihtyvyydestä ollaan enemmän huolissaan, kuin omasta kansastamme. Olisivat tehneet ajoissa jotakin matuvyöryn suhteen. Mikään pakko ei ollut menetellä niin kuin Saksa ja mm. Ruotsi menettelivät. Suomi on täydessä kusessa palautusten ja täällä jo olevien muslimiradikaalien kanssa. Kelvottomat poliitikot ja muut päättäjät ovat sen sijaan huolissaan somekeskusteluista ja samalla puuhastelevat kotiin palaaville isisterroristeille premiumtason sosiaalipalveluita. Päättäjät ovat joko äärettömän tyhmiä, tai sitten rajattoman röyhkeitä.
Jo on kaiken huippu. Sipilän mielestä vihapuhe on yhtä vahingollista kuin terroristinen tappaminen. Kyllä pääministeri päästelee melkoisia aivopieruja.
Psykiatriseen hoitoon kuuluisi kuten myös koko hallitus.
Jatkossa tulee varmaan sama rangaistus molemmista. Jos jää kiinni kymmenestä vihapuheesta niin vastaako se kymmenta tappoa.
Käsittämätöntä rinnastaa raakalaismainen ihmisten tappaminen, ja isänmaallinen kirjoittaminen samaan kategoriaan.
Näinä viimeisinä aikoina ihmisten looginen ajattelukykyinen tuntuu heikkenevän. Siksikin heiltä (useilta) on turha odottaa enää järkevää ajattelua. Aivan kuin heille olisi annettu jotain kemikaalia, kun järki seisoo. Oksitosiinihan on tutkitusti suvakkiutta aiheuttavaa.
Kykykin piti sanoa.
Tarvitaan lisää Turun tapaisia tekoja, että hallituksen pää kääntyy.
EI TARVITA! :/
Mut periaatetasolla toki tarvittais, että KANSAN päät lopulta kääntyis, ja tällästä (tai paria aikasempaa) hallitusta ei valittais enää IKINÄ! /
Ei ole muuta ku terroristeja ja totuus puhujia.
Ihmishenki on siis hallituksen mukaan samanarvoinen kuin nämä kirjaimet. Puhetta ja kirjoitusta ei voi verrata suoraan toimintaan ja veritekoon. Hallituksen mahtipontiset julkilausumat ovat aivan absurdia touhua.
Tässä on komentamassa ylempi taho kuin nämä rikolliset eli Sipilä koplansa kanssa. Käsky tulee siionistiselta maailmanjohdolta, joka vaikuttaa mm. EU:ssa ja USA:ssa. Tavoite siionisteilla on vahvojen kansallisvaltioiden tuhoaminen sekasotkuksi, jolloin suurkapitalismi saa lisää sijaa. Rikkaat saavat halpatyövoimaa ja kansa ongelmia tarpeeksi ettei kapinaan jaksa alkamaan.
Nyt pitäisi tarttua kansamme kättä pidempään ja ottaa valta. Rikolliset poliitikkomme pitää saada pikaoikeuteen ja maamme on erottava EU:sta, kansainvälisistä turhapaikkaturistisopimuksista jne.
Kyllä, näin on. Tarkoitus on lopulta liittää Pohjois-amerikka ja Eurooppa käytännössä samaksi valtioksi jota suurpankkiirit hallitsevat. Siksi kansallisvaltiot yritetään tuhota muslimimaahanmuuttajilla jotka "yhdenmukaistavat" Euroopan. Kieleksi ollaan kaavailtu pökkelöenglantia.
Muistatteko ajan jolloin Suomea rakennettiin suomalaisille hyvinvointivaltioksi?
Veit jalat suustani. Ikänkuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin.
Pehmeillä keinoilla ei voida enää jatkaa. Varsinkin maahantunkeutujille ei mahdeta mitään, ellei oteta samoja otteita ja härskejä toimintamalleja, mitä hekin käyttävät täällä länsimaissa. Täytyy ns. panna ihan sikaa vastavuoroisesti takaisin. Lait olisi muutettava sellaisiksi kuinh ne olivat vielä joskus 30 vuotta sitten. Suomen kansalaisuuksia ei pitäisi jakaa helpolla. Ehtoja kiristettävä, ja kansalaisuus myönnettäisiin aikaisintaan 20 v kuluttua laillisesta maahanmuutosta. Ehtona olisi myös pitkä työura, suomenkielen taito sekä rikkeettömyys. Suomen historia tunnettava hyvin myös, sekä kulttuuria ja tapoja kunnioitettava.
mitäs jos laittais ne terroristit kotimatkalle? samalla loppuisi vihapuhekin. tuplavoitto!
asioista ei kannata tehdä vaikeampia kuin mitä ne on!
Kolmen kopla ei halua kenenkään muistavan seuraavien vaalien alla koplan tekemiä terokauppoja, mutta mehän muistutamme siitä moneen kertaan, eikös juu.
kolmen kopla, kelmien kerho ja valehtelijoiden klubi, eivät ole ehdolla seuraavissa vaaleissa. tekevät janukovitsit, eli häipyvät ryöstösaaliineen, kansan varat mukanaan veroparatiisiin nauttimaan. suomen kansa jätetään shakaalien raiskattavaksi ja tapettaviksi.
Suomea johtavat nössöt idiootit.
Näin on! Ehdoton enemmistö ei halua tänne kehitysmaamuslimeja eikä afrikkalaisia. Ja jos tämän ilmaisee, niin se on sitten terrorismiin verrattavaa vihapuhetta vai?
Katsotaanpa nyt kuinka Slovakian ja Unkarin ryhdikäs johto suhtautuu Eu-tuomioistuimen päätökseen, joka velvoittaa heidät ottamaan pakolla tätä väkeä maihinsa. Taitaa olla tulossa unxit ja slovxit?
"Politiikan ulkopuolelta" hankittu -valtavasti valhemediassa mainostettu- Sipilä-Berner KAKO-KEPU, ostettiin valehtelemaan vaalikeskusteluihin ja tekemään likainen matutus-työ kun kukaan muu KAKO-KEPULI ei uskaltanut.
Berser möläyttikin heti alkuun että hän on vain yhden kauden ministerinä (ja pakenee muka sitten ilman mitään vastuuta).
Sipilä-Berner heti helvettiin suomalaisten hallituksesta !
Suomelle myös. Ihmiset ovat niin tyhmiä, että millä hinnalla tahansa sitoudutaan ns. länteen, ei ole muka muita vaihtoehtoja sen jälkeen kuin itä. Putinin leiriin leimautumista pelätään. Jos yli puolet EU:sta lähtee kälppimään EU:sta, alkaisi tässä olla jo paikka uudelle, oikeudenmukaisemmalle kauppaliitolle. Täysi taloudellinen yhdentymisajatus on kuolleena syntynyt ajatus. Toisin sanoen, sille tulevat kantajat. Uusi liitto olisi myös nykyisen vapaan maahanmuuton vastainen. Pakolaissopimuksilla pyyhittävä peeersettää.
Ihan faktapohjaltahan rasistit ovat kirjoitelleet ja rauhallisesti sanoneet jo vuosia sitten, että näin käy.
Mutta kuinka hillitä metsäpaloa, jos puhe on kiihtynyttä niin ei sitä pakolla saa hiljennettyä. Jos ollaan kiihtyneitä niin ihan syystä.
Aina kun tapahtuu jotain, niin ensimmäisenä ollaan pelkäämässä sitä mitä kansa puhuu. Breivikinkin kanssa oli näin.
Nyt on suomalaisia ihmisiä tapettu. Ja meidän päättäjät vaatii meitä olemaan hiljaa, vaikka ovat itse syypäitä tähän.
Just niin itse ovat syyllisiä koko hommaan. Turha yrittää kääntää syytä vihastuneeseen kansaan. Että silleen.
Totuus on nykyään vihaa.
Sipilä/Orpo valehtelee päin naamaa, se on kivapuhetta.
Presidenttiehdokkaat kertovat satuja, mtä sikovat tehdä. On kivapuhetta.
Vasemmistovihreät eivät virkkaneet eilen mitään,kun pelkäsivät äänestäjiään.
Pikkasen Lii yritti ottaa esille suomalaisten asioita ,kun kenttä alkoi huudella , että vihervasemmisto ajaa muunmaalaisten asioita.
Vierasperäisen uskonnon toistuvat hyökkäykset Suomen laillista yhteiskuntajärjestystä ja kulttuuria vastaan ja Jyväskylässä jopa poliisien sulkeminen eristyksiin vastaaottokeskuksessa saa meidät levottomiksi.
Kysymykset:
Eikö poliisi hallitse tilannetta?
Saadaanko uskonto Suomessa koskaan vaarattomaksi?
Nyt on kansallinen vakava vaaratilanne edessä, jos tulee lisää vieraan uskonnon hyökkäyksiä, esimerkiksi raiskaus, on kansalaiset pakotettu puolustustoimintaan, koska esivalta ei meitä suojele. Tiedän, että kansa nousee yhtenä miehenä rikollista toimintaa vastaan. Ja samalla rikollisia Suomeen päästäneet tulevat olemaan vaarassa. Tälle ei sitten enää voi mitään.
saan puhua omassa kodissani mitä halua. kukaan ei ole kuolluyt sanon mitä haluan. terroristit tappaneet kymmeniä suomalaisia. eikö se ole vaarallista. hallitus vaarantaa suomalaisten turvallisuuden. koko jengi oikeuteen maanpetoksesta. koskaan ei ole tuollasta huijari sakkia ollut muka hallitus hullutus tuo irvikuva on.
Ei voi kuin hämmästellä!
Mojovaa saada erakkona asua irti kaikesta tuosta mitä se nyt olikaan kaupunkiluistuminen? Urpalisoituminen?
hallituksen pellet heti mielentila tutkimukseen. pikaisesti. milloin mikään puhe on ketään tappanut. tekis mieli sanoo ruma sana. ollaanko natsi saksassa tuleeko kiellettyjen sanojen lista. rangaistaanko väärin ajattelusta viedäänkö toisen ajattelijat leirille. muusut saa jatkaa terroritekojaan hallituksen luvalla.
Erään uskonnollispoliittisen systeemin temppeleissä niin on voinut käydäkin. Siellähän opetetaan vääräuskoisten tappamiseen. Tanskan dokkari todisti tästä asiasta, jonka valveutuneet jo tiesivät. Mutta isänmaastaan huolestuneiden suomalaisten pahat puheet eivät tiettävästi ole tappaneet ketään.
On tämä outoa touhua,haluaisin nyt määritelmän mikä on vihapuhetta ja mikä ei.Haluan sen oikein paperille että opettelen siitä puhumaan oikein.Voisiko meille vanhuksille järjestää jotain kursseja tästä.Onko se n-sana vihapuhetta?Mieluummin kurssi ruokailun kanssa kun eläke ei riitä ruokaan.Vai saisiko jostain suodattimia mitkä laitetaan suun eteen ettei vaan pullahda vihapuhetta ilmaan.Uskaltaako tässä kohta enää puhua mitään?
hallitus syyllistää viattomia suomalaisia ja vetää lokaan terroristien tappamat viattomat uhrit. miltä uhrien omaisista tuntuu. hallituksen kädet uhrien veressä.
Kaikki eduskuntapuolueet laativat yhteisen kannanoton terrorismia, vihapuheita ja syyttömien pakolaisten syyllistämistä vastaan.
Myös persujen Huhtasaari oli yksi allekirjoittaneista.
ollaanko pohjois-koreassa. omaa kansaa kohtaan saa olla rasisti. hallitus suojelee terroristeja.
"ollaanko pohjois-koreassa. omaa kansaa kohtaan saa olla rasisti."
Pohjois-korean johto on oman kansan ja rodun puolella.....meillä tilanne on jotenkin paljon synkempi ja pahempi, rahanahne joukko on pettänyt maansa ja kansansa ja edesauttaa sen tuhoutumista.
Näiltä kahdelta on jäänyt peruskoulukin väliin. Eivät ole vain syrjäytyneet vaan pudonneet - ja syvälle.
Tuossa kiteytyy suvakkien vajaaälyisyys täydellisesti. Tuhansista perheistä on matujen toimesta raiskattu, tai joukkoraiskattu tyttölapsi. Kun raiskattujen lasten läheiset haluavat oikeutta lapsille, ja haluavat hätää lastenraiskaaja-islamistit pois Suomesta, on tämä oman perheen ja koko maan lasten turvallisuuden vaaliminen Pöpilöiden mielestä yhtä paha rikos kuin lapsen raiskaaminen. Ja kun kurkunleikkaajaislamistit halutaan pois Suomesta, on se yhtä paha rikos kuin kenen tahansa tuntemattoman kurkun auki leikkaaminen.
Mitä Pöpilälle, Orvolle ja muille islamistiterroristien hyysääjille pitäisi tapahtua(=tehdä), että rehelliset suomalaiset saisivat oikeutta ja yhteiskunnan, missä raiskaajamatut ja kurkunleikkaajaterroristit eivä saisi vapaasti hillua päättäjiemme täydellä tuella?
Suomalaisilla poliitikoilla ei ole enää muuta keinoa tarjolla, kuin kansalaisten suiden tukkiminen. Vallitsevalle epäjärjestykselle matujen kanssa eivät voi mitään. Kohta 1600 suomessa rekisteröitynyttä, mutta sittemmin karannutta matua lennätetään yhteiskunnan piikkiin takaisin Suomeen. Isisterroristeja ollaan kohtelemassa kunnianarvoisina sotaveteraanipaluumuuttajina!!! Rikostilaston maahantulijoiden kohdalla ovat kasvaneet todella rajusti ja sama sen kun jatkuu. Ainoa mitä nämä politiikan turhakkeet keksivät, on kieltää voimakas keskustelu heidän omien töppäilyjensä syistä ja seurauksista, eli siitä, miten Suomalaiset joutuvat sietämään täysin turhia elätettäviä. Omalta kansalta kyllä ollaan ottamassa. Niin läpeensä idioottimaista ja sairasta toimintaa päättäjiltä, ettei kansalaisten vitutusta kykene mittaamaan enää millään.
Uusi Suomi on kokoomuslainen läpyskä joten NEVER MIND.
Yksi vaiva painaa miehen mieltä yöt ja päivät, vihapuhe ja vielä kerran vihapuhe.
Murehtisi yhtä paljon islamistisesta terrorin vaarasta joka on todellinen suomessakin jossa n 350 paperitonta hilluu jossain päin suomea ja terrosolujen lonkerot ovat levittäytyneet suomeen. Turun
tapahtumien jälkeiset tutkimukset ovat sen paljastaneet. Mutta ei tämä mies saa suutansa auki näistä todellisista uhkista. Kun ei uskalla kun pelkää juuri sitä vihapuhetta.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709062200376687_pi.shtml
keput ja kokkareet tienaa fanstuu käteistä matu pisniksillä. pisnikset vaarassa jos matut luikkii ruotsiin.
Älkää ottako hyvät ihmiset kokoomuslaisen läpyskän reportterin aivopieruja todesta. LEPO.
Heh! Hallitus on saattanut maan tähän jamaan ja nyt syyttävät kantasuomalaisia?? Haistakaa nyt ihan saatanan iso ja paksu paska pöpilä, urpo ja hillotolppa 🤡
ok.
Uusi Suomi on kokoomuslainen lehti.
mitä huumetta sipilä ottanu ja hallituksen pöljät nehän on sekasin kuin käkikello ja pihalla kuin lumiukkolauma.
Vihapuheen kirjoittaja on suurempi pahan tekijä kuin terroristi. Suomessa elinkautinen 12v, ekakerta niin istut 6v, ja kun osoittaa hyvää käytöstä istuu 3-4 vuotta. Vihapuheen kirjoittaja kun vielä uhkailee voi saada 2-4 vuotta vankeutta ja sakot päälle. Hienoa tämä demokratia.
millä vihapuhe määritellään. mitkä on kriteerit. pitäskö taputtaa käsiä terroriteoille.
ei tätä paskaa kestä selvinpäin pakko ottaa näkäräiset. mie sanon mitä haluan. koittakee hiljentee miut sanon mitä sanon omassa kodissani. sipilät orpot ja hillotolppa ei minuu komentele.
Mistä tietää, kuka heistä on syytön, odotetaanko 30 vuotta? Hallitusko on se selvänäkijä?
Muutoin olen luonnollisesti samaa mieltä syyttömien syyllistämisestä.
Sitäpaitsi: ei haukku haavaa tee.
Pöpilän huolestuminen somekirjoittelusta kun Pöpilän suojatti teurasti naisia kaduille on todella törkeä ja uhreja kohtaan loukkaavaa.
Kuvitteleeko tuo helvetin idiootti että kansalaiset kiittelevät netissä terrorimin tuomisesta Suomeen.
Kaikki terrorismi on alkanut vihapuheesta. Vihapuhe yllyttää väkivaltaan. Siksi vihapuhe pitää lopettaa niin kovin viranomaisten ottein kuin on tarpeen.
Ei taida luetun ymmärtäminen olla vahvoja puoliasi?
Sano tuo erään uskonnollispoliittisen systeemin opettajille, jotka opettavat vihapuheen säestyksellä vääräuskoisten tappamista ohjekirjansa oppien mukaan.
Ja kyseessä on siis tuossa tapauksessa ilmeisesti erään rauhan uskonnon vihapuhe, eikö?
Ja noi rauhanukontolaiset vihapuhuu mun tietääkseni arabiaa, farsia, kurdia, ja mitälie ulkomaankieltä, vai mitä?
No minäpäs kysynkin sit seuraavana, et mitä käytännön toimenpiteitä poliisi on Suomessa tehny lopettaakseen juurikin tuon kaikkein vaarallisimman vihapuheen?! Kuinka moni niistä vihapuhetta nettikyttäävístä uusista nettipoliiseista osaa kyseisiä kieliä? Vai eikö tolle vihapuheelle ole sit tehty yhtään mitään? Ja miksei?
Kyllä se on alkanut jossain muualla kuin Suomessa. Musulmaaneja on kiihotettu jo lähtömaissaan, ja lisää sitä tekee nettisivut ja Suomessa oleskelevat imaaaamit kiihotuskeskuksissaa, joissa opetetaan I:n uskontoa. Sitten jotkut idiootit haluaisivat vielä suurmoskeijan Suomeen, jossa olisi myös muuta "harraste"- ja kulttuuritoimintaa musssulllmaaneille.
saako suomen kansa sariinikaasua päälleen, kun ei osata puhua oikeista asioista. mehän maksetaan hallituksen ökyliksat ja ilmais turistien loikoilu. tekis miel sanoo ruma sana.
Arvasin, mädillä kananmunilla heiteltävä Lestakyrpä halusi julistaa omaa kansaa kohtaan rasistista agendaa jälleen kerran.
Mielenkiintoista nähdä, että missä vaiheessa Juhaa sattuu leukaan ja pahasti...
Vihapuhetta.
totuus on kaikkein vaarallisin ase. siksi jeesuskin ristiinaulittiin. totuus pelottaa, raukkamaisia päättäjiä. omatunto ei kestä totuutta. siksi totuus vaiennetaan.
Ensin sipilä ja nykyhallitus aiheutti tänän tilanteen holtittomalla maahanpääsyllä ja nyt syytetään suomalaisia... voi helvetin helvetti...
Tämä on täysin järkyttävää. Millä ihmeellä Juha Sipilä on uhannut näitä muita poliitikkoja vaiko lupasiko tarpeeksi paljon lahjuksia.
Sipilähän lahjoi ja osti jo Timo Soinin!
Tällaista asiaa ei ole koskaan haluttu eikä uskallettu ottaa esille vaaleissa mutta nyt otetaan.
Heti uudet vaalit, ja valinta on suomalaiset vaiko terroristit
Siinä on vaihtoehdot... Sipilä terroristit vaiko suomalaiset.
Tajutkaa nyt että asiaa "uutisoi" kokoomuslainen Uusi Suomi lehti/läpyskä eli tätä "uutisointia" ei pidä ottaa vakavasti koska se kokoomusväritteistä koska kokoomus on hallituksessa kepun kanssa.
Hyvä että vakavaan vihapuhe ongelmaan otetaan viimein kovemmat lääkkeet käyttöön. Vihanlietsoja MV-lehti tulisi myös lopettaa ensi tilassa.
Mene TÖIHIN kokoomusVÄTYS.
Että mä vihaan tollasia lässyjä kun toi jeesustelijavätys!
Eikö polla kestä? Voi voi. Mene lääkäriin.
Sitä lehteä ei tarvittaisi jos valtamedia kertoisi totuuden esimerkiksi matuista. Valtamedia pimittää agendansa mukaan asioita. Mv:lle on siis tilaus. Oikealle medialle on myös tilaus tämän syyn takia. Kansa halua tietää totuuden, ei valhetta. Se etsii totuuden sieltä mistä saa. Paina tämä mieleen. Antakaa suvakit meille totuudenmukainen media, niin emme tarvitse mv:tä.
Ja antakaa meille puolueeton media, ilman jotain agendaa, ilman sensuuria, ilman poliittista mielipiteen ohjausta oleva media, niin emme tarvitse näitä julkaisuja. Mv:llä on myös agenda, ja se on isänmaan puolustaminen. Sitähän ei valtamedia tee, eikä tietenkään hallitukset. Sekin (mv) on puolueellinen, mutta koska kaikki muut lähes ovat puolueellisia yhteen suuntaan eli globalismiin ja mokutukseen, niin on kohtuullista että on myös toista näkemystä omaava media. Pitäisikö kaikki olla samaa mieltä näistä? Eihän ihminen ole mikään tahdoton robotti, eikä sellainen kuulu ihmisyyteen. Vai pitäisikö teidän suvakkien mielestä olla? Näköjään.
Tule sitten näyttäytymään paikan päälle miehille jotka eivät usko ideologiaasi.
Tulisiko vaikka Olavi M. hieman taputtelemaan sinulle järkeä päähän, mies voisi olla hyvä opettaja, koska on ihan täyspäinen kantaväestön puolustaja ja Turun kunnallispoliitikko.
Sinuun eii tepsi kuin kunnon nöyryytyys kehässä tai "pakolaisten" yllätyshyökkäys.
"Tulisi voida keskustella näistä asioista toisiamme kunnioittavalla tavalla" - sipisee Sipilä.
Ei näistä voi keskustella. Ei kansalta kysytty halutaanko tänne moista roskasakkia. Pakolaisleireiltä oltaisiin voitu hakea aivan kunnon oikeita pakolaisiakin.
Ei tässä mitään keskusteltavaa ole, ulos maasta moinen roskajoukko.
Luulen, että kansan vaihtaisi ryssien tukemat natsit milloin vain pakolaisiin.
Mene hoitoon kokkareHULLU jos nyt enää edes ottavat tuollaista piripäätä vaivoikseen.
Esbo tsodiak.
Minä taas luulen, että jos tämä "pakolaisten" hyysääminen jatkuu tällaisena, kohta kansa huutaa apua V. Putiiiinilta. Suomessa on suuri salaliitto menossa, ei epäilystäkään. Epäilyksenalainen on mm. Soros, joka rahoittaa Eurooppaan muuttoa Afffrrikasta ja Lääähi-idästttä. EU:n Merkel on myös ihan sekaisin, ei kadu kuulemma mitään. - No, ennen maa repeä kuin huorrra häpppeää, vanha suomalainen sanalaskkuuu.
Sipilä ja Orpo ovat Kataisen lahjottuja ja ostettuja sätkynukkeja.
Katala Katalainen on lyönyt niin paljon EUlahjusrahaa pöytään että nuo tollot tottelevat nöyrästi kaikessa mitä EU-Katalainen määrää. Katalainen yrittää nyt rahdata väkisin ne 1.8 miljoonaa matua Suomeen.
Ja laadulla ei niin mitään väliä, vain se matumäärä ratkaisee.
Paljonko oli Juudas Sipilän hinta?
Älysikö Urpo Orpo edes pyytää yhtä paljon?
Entä Soini reppana? Saiko vain pekonipaketin?
Jo on ryssällä jutut!
Tarkennus: Olen ex. siis EX kokoomuslainen!!!
Ja tuleva PerusSUOMALAINEN!
.
Ja Soini saa varmaan uuden pekonipaketin ihan joka päivä.
Ja saa mussuttaa hilloa niin paljon kuin mahaan - ja suuhun mahtuu - hillotolpallaan.
Eiköhän tuossa voisi perää olla. Kyseessä on oltava suuri salaliitto. Kansa yritetään vaientaa kovilla rangaistuksilla. Maa yritetään kaikin keinoin saada sekasortoon tuottamalla maahan "pakolaisia" kaikkein epämieluisimmista kansoista ja ussskkonnoisssta.
Hyvä ulostulo eduskunnalta. Kaikki puolueet on mukana niin viesti vihanlietsojille on selvä. Vihapuhetta ei enää siedetä.
TUUBAA.
... joo mut terrorismia kyllä siedetään, ihan kybällä! :)
Kuten kaikissa Keski-Euroopankin maissa, joissa on tapahtunu jo useita islamisti-terroristien iskuja, eikä niitten ehkäsemiseks o tehty oikein mitään, eikä tehdä, koska niitä on lähes mahdoton estää, vaikka joka maan poliitikot kyllä lämpimikseen paskanlässyttävät että voi, kunhan blaa-blaa ja liiba-laaba!? :/ Pääasia ettei anneta pelolle valtaa, meidän elämäämme ei terrorismilla muuteta, ja muistakaa määkiä kuin lampaat kun terroristi räjäyttää teidät tuusannuuskaks, senkin mitätön vaalikarja! Mulla on pomminkestävä limusiini!
Vihapuhe on vihapuhetta, mutta Sipilä ei sidä , totuus tulee julki. Sitähän Sippula pelkää , totuutta.
Onhan sectäälläkin nähty. Haistatella sun muuta saa, mutta kun joku kertoo totuuden vaikkapa maahanmuutosta, se poitetaan.
Nämä ovat Sipilän mielestä vihapuhetta.
Terrorimukin oli totta, sekin meni hyssyttelyksi ja villalla yritettiin painaa.
Totuus, nimenomaan totuus. Sitä ei saa puhua.
http://beta.oikeamedia.com/o1-37805
Erittäin hyvä kirjoitus.
Eikös se ole melkoista vihapuhetta, että tullaan kadulle huutamaan , natsit hiljaa ja muuta vastaavaa.
Poliisi ei reagoi. Mutta jos rauhallisessa mielenilmauksessa , joku kuvaa, niin poliisi käyttää voimaa pidätyksessä.
Eli vasemmisto saa räyhätä miten haluaa ja terrorismin vastustajat ei.
Sipilä on sairas.
Sipilä on mielisairas.
Sipilä on pohjattoman ahne ja mielisairas
Se on lesta eli se kertoo jo paljon sen päänsisällöstä.
Ottakaa ketju talteen. Tämä sensuroidaan pian. Varmaan lähtee taas koko ketju räsismifäsisminä.
Ei ole vielä lähtenyt bittiavaruuteen, tässä tämäkin viesti on. Jotain positiivista on vielä S24:ssa.
Ja sitten me ihmetellään jotain Pohjoiskoreaa kun siellä kaikki samaa mieltä kuin johtaja.No samaa tietä meitä ohjataan,omista mielipiteistä on oltava hiljaa.Seuraava vaihe on että meidän pitää hymyillä kuin aasit sekä nyökytellä kaikkeen älyttömään vouhotukseen lehtiö ja kynä kädessä ja iloisesti hyväksyä kaulankatkaisut ja raiskaukset.Onhan meillä Suuri Johtaja!Olen pettynyt ja surullinen.
Loppu vihapuheeseen on tärkeä saada, vihpuhe yllyttää terroristeja tekoihin.
Kokkomustrolli taas täpinöissään.
Älä trollaa PÖKIÖ.
Sipilä pelkää.
Minä äänestän huhtasaarta pressanvaaleissa.
Kuka se Huhtassari on?
"Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:" Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen."
Juuri tuon takia vastustan islamia, koska se nimenomaan pohjaa suvaitsemattomuuteen.
"Vääräuskoiset koirat", halveksivat silmäykset, kävellään päin koko kadun leveydeltä, kohdellaan kuin palvelijoita, kielletään suvivirsi jne.
Länsimaat ovat meille velkaa!?? Heidän johtajansa ovat heidän maansa ja kansansa myyneet ja pistäneet rahat pohjattomiin taskuihinsa.
Me suomalaiset olemme öljymme ja taatelimme rahalla ostaneet, kuten rehelliset ihmiset. Rikolliset löytyvät heidän kotimaistaan.
Ja ristiretkien osalta uskon, että olemme tasoissa, niin paljon on kristittyjä vainottu heidän kotimaissaan. Ja paavi järjesti ristiretkiä tänne pohjoiseenkin.
Kuinka hallitus pystyy kieltämään vihapuheen ihmisiltä, joiden puhettakaan se ei ymmärrä?
Ja ennen pitkää, kun heitä on enemmän, he haluavat oman sharia -lakinsa meidän lakimme rinnalle.
Ja valehtelusta: http://ajattelemista.blogspot.fi/2011/09/taqijja-ja-kitman-miksi-uskovainen.html
Ja lopuksi: en minä ketään yksilönä vihaa, minä vihaan vihapuhetta!
Onko vihapuhetta todeta, että islamilaista terrorismia esiintyy vain muslimipopulaatioissa? Ja että meilläkin on nyt kasvava sellainen?
Jos menen torille huutamaan 6 kertaa PUUKOTUS ja kahdesti MURHA, niin onko tekoni yhtä paha kuinTurun terrorisrimurhajan?
Siinä niitä uusia tulokkaita:
https://mvlehti.net/2017/09/06/omer-khalid-abbas-al-gawwam-tuomittiin-lapsen-torkeasta-raiskauksesta-kemijarvella/
Joopa joo:
https://mvlehti.net/2017/09/07/helsingin-merilahden-ala-asteen-somalinegrideissa-on-veitsiterroristeja/
Ja ikään kuin tämäkään ei riittäisi, on suomen hallitus alistanut kansalaisensa myös ulkomaalaisten ihmisten tekemille mökkimurroille, asuntomurroille, taskuvarkauksille ja mitä mielikuvituksellisimmille maksuvälinerötöksille ja petoksille.
Suomesta on tullut globaalien rikollisten temmellyskenttä. Suomalaisten omaisuus ja suomalaisten verorahat kuuluvat koko maailmalle.
Mutta muistakaa puhua kauniisti.
Ne tekevät kaikkensa, että suomi kurjistuisi. Kaikki haiseva töhnä tulee suomen rajojen ulkopuolelta. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709072200377301_u0.shtml
Jopa muut valtiot tekevät ryöstöretkiään suomeen.
"Tervetuloa kotiini asumaan turvapaikanhakijat" on suomen historiassa kallein poliitikon lausuma lause.
Siitä alkoi turvapaikkainvaasio suomeen toden teolla. Sipilä maksakoon omista miljoonistaan kulut, mitä nyt työttömien ja eläkeläisten selkänahasta revitään.
Uskomaton oksettava lantaläjä.
JuudasSipiläviha kasvaa.
Tavallinen suomen kansa on aina puhunut aika ronskia kieltä ja osannut ilmaista ilmeikkäästi sekä puheessa että kirjoituksissa omia mielipiteitään. Tietenkään ns. hienommat piirit eivät ole sitä kuulleet, kun ovat eläneet omissa lasikuplissaan ja ankkalammikoissaan. Nyt kun tämä rahvaan kieli ja ajatuksenjuoksu on tullut netin kautta myös ylhäisön tietoon, ollaan niin pöyristyneitä ja hämillään. Hienostofrouville nyt äkkiä hajusuolaan nenuun, etteivät vaan pyörry.
Vihapuhe on huomattavasti pahempi asia kuin terrorismi. Terrorismi oikeastaan on suurelta osalta lähtöisin rasismista ja vihapuheesta, koska muslimit joutuvat näin äärimmäisiä toimia käyttämään länsimaisten suvaitsemattomuuden ja jatkuvien pilapiirrosten yms. muslimien pyhien asioiden loukkaamisen takia. Länsimaalaiset oikeastaan ovat itse tilanneet terrorismin ylimielisellä ja vihamielisellä asenteellaan hädänalaisia pakolaisia ja muita muslimeja kohtaan. Kun rasismi kitketään, kitkeytyy automaattisesti myös terrorismi. Siksi vihapuheeen vastaiseen työhön tulee panostaa eniten siinä missä terrorismin ehkäisemiseen riittää kevyt yksilötason valvontatyö.
Entä Koraanin opetukset vääräuskoisiin suhtautumisessa?
Miksi ei voisi saman tien karkoittaa kaikki kantasuomalaiset reservaatteihin jonnekin korpiin. He ja heidän puheensa ovat se ongelma tässä maahanmuuttoasiassa. Muu maa reservaattien ulkopuolella pitää antaa maahanmuuttajille ja terroristeille ikuisiksi ajoiksi.
Voi viitun käkikello..sprpummi haarat kuusessa.blablablaa ja tampax.
Ei naurata. Segregaatio on luonnollinen seuraus kun kaksi eri rotua ja kulttuuria asuvat samassa tilassa; luottamus häviää mikäli arvomaailmat eivät kohtaa.
Tietyissä kulttuureissa nuo ääriajatukset sitten sikiävät - eikä tarvita muslimimaissakaan mitään "rasismia" ja silti siellä pommit paukkuvat tiuhaan - kuten paukkuvat jo euroopassakin.
Annetaan Helsinki suosiolla teroille ja muille vieraille, korkea aita, sehän on nyt muotia. Viisumipakko ja monikertainen rajakontrolli, jos aikoo pois stadista.
Tälle hallitukselle on yksi hailea kun nuorelta äidiltä keittiöveitsellä avataan kaula. Niille on se tärkeintä että saavat selitellen jatkaa hyväpalkkaisissa viroissaan.
On se uskomaton sika tuo Sipilä.
Sipiläviha kasvaa, kasvaa.
Jihadistien vihapuheet ja muslimi terroristien veriset iskut ovat yhtä pahoja, hallitus oikeassa.
Eli jos vihapuhun niin saan vantaalta asunnon, rahaa ja työpaikan? Selvä, kiitti Sipi ja Petturi Orpo.
Sipilä on vitsi, kaikki nauraa tuolle unikeolle.
vihapuhetta+ei+ole.++rasismia+ei+ole.+on+vain+kansalaisten+todella+järjellisiä+tapoja+kertoa+totuus+asioista,jota+ei+suvaita,koska+maita+ja+maailmaa+hallitsee+sotien+ja+tuhojen+todelliset+ylläpitäjät..siis+vallan-+ja+varallisuuksien+omistajat--himoitsija+johtajat+ja+päättäjät+kaikkialla+kulttuureista+ja+uskonnoista+riippumatta.+
vain+nuo+ovat+100%+syyllisiä+kaikkeen+pahaan.
terrorismi+on+aivan+täysin+em.+pöljyyttään+itse+tietoisesti+luotua+ja+siitä+saadaan+nauttia+ikuisesti,se+ei+lopu+koskaan+enää.
Sipilä ollut pääministerinä täysi floppi. Hän ei ole pelkästään huono ja omia asioita ajava, vaan hän on koko kansakunnalle äärimmäisen vaarallinen toimija. Sipilä on pohjattoman ahne ja hänet on pienellä rahalla ostettu jihadistiksi. Kepu ei tule ikinä saamaan sitä anteeksi. Sipilän toimien vuoksi Suomi on todella pahassa jamassa. Koko maamme on nyt tuhoutumisen partaaalla. Sen takana on kierosti islamisaatiota ajavat pahuuden voimat. Suomen kansa kärsii jo todella pahasti ja sen sietokyky on Sipilän valheilla vedätetty äärimmilleen.
Mitäköhän näille vihapuhujille on kaavailtu? Antakaas kun kerron: ei mitään.
"Suomen vankiloissa lähes sata henkilöä on osoittanut kiinnostusta väkivaltaiseen ääriliikehdintään ja radikalisoitumiseen."
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709082200380521_u0.shtml
Osa noista yhteiskuntaamme rikastuttavista, mocciksista on jo vapautettu. Osa jopa hääräilee yhä edelleen Suomessa vapaana. Ei taida karkoitukset toimia? Noillehan ei tunnetusti ole sääntöjä vihapuheen johdosta, Suomalaisia vastaan. Hallituksemme taannoinen julkilausuma, oli lähinnä Sipilän ja muiden pelokkaiden suvakkiministereiden, ja kansanedustajien avutonta räpellystä...täyden pelon vallassa. Tunkiolle kuuluisi koko sakki.
Uusi tiedustelulaki tullee lähinnä kantasuomalaisten vihan hillintään.
Pääsevätkö uuden lain myötä Tor-verkkoon käsiksi? Ainakin jenkkien NSA:lla on ollut vaikeuksia murtaa salausta.
Kannattaa käyttää Tor verkkoa ja ohjelmia,jotka muuttavat sijainnin ja ip-osoitteen. Aika kynnys lähteä metsästämään kantasuomalaista, joka toteaa Sipilän olleen suomen historian kallein poliitikko "welcome my home refugees" aivopierun myötä.
Vihapuhe suunataan oikeasti aina suomen kansalaisille. Yle, Sipilä, Orpo ja muut hörhöt toistavat samaan mantraa. Sitten tuli Laura Huhtasaari ja kohdisti asian oikeaan kohteeseen. Media ja Pöpilän sakki PÖYRISTYIVÄT kuin Jani Toivola parhaimmillaan.
laittoi yli 50 poliisia vahtimaan keskustelupalstoja että kukaan ei sanoisi mitään pahaa Kokoomuksen lemmikeistä maahanmuuttajista. https://yle.fi/uutiset/3-9184521
Vihapuhe on paljon pahempaa, se kiduttaa ja kiusaa suvakkia vuosikausia mutta terroristi tappaa suvakinkin kertavedolla.
Entä tämä totuus:
https://www.jihadwatch.org/2016/01/female-al-azhar-prof-allah-allows-muslims-to-rape-non-muslim-women
Päättäjät, jatkakaa samaan malliin, niin Suomi tuhoutuu. On aihetta olettaa, että tähän hulluuteen syy on se, että päättäjiä on lahjottu. Tälle rikokselle pitää hakea oikeat lakipykälät, koska tarkoituksena on saattaa maa sekasortoon sekä lopulta saattaa kantaväestö vähemmistöasemaan omassa maassaan.
Yle valjastettu tuon uneliaan märehtijän sanansaattajaksi.
Tervetuloa urkintalaki, olen valmis.
Matti Röngän vihapuhe on pahinta
Kansalaisethan poliiseille palkan maksaa. Maahanmuuttajien vuoksi poliisit ei jouda muuta tekemään, kuin tutkia matujen rikoksia.
Jyväskylässäkin kaikki poliisit töissä ja jäivät vielä alakynteen.
Kyllä tämä suomi on mennyt ihan hulluksi. Lähi-Idän asukkaat alkaa olla valloittanut suomen.
Ja jo isännöivätkin suomessa.
Halutaanko terrorismia yhä enempi, kun maahamme tulee jos jonkin sortin rikollista, jotka ei tänne kuulu. Kukaan ei tiedä edes keitä ne on. Ainakin ovat valehtelijoita.
Me emme tarvitse vierasta kansaa tänne loisimaan ja elätyttämään itseään.
Suomen kansa on kokenut toisarvoiseksi itsensä. Koska maahanmuuttaja on nykyään parempi, kuin kanta suomalainen.
YLE tuottaa ihmisissä enemmän vihantunnetta kuin mikään muu.
Itse pidän ainakin pahimpana vihapuheita, enkä pidä äärioikeistosta koska he ovat vihapuhujien aatelia
Tosi on!
Suomen nykyhallitus kaatuu siis jo viimeistään ensi kesänä kun lesta-pappi vaihdetaan aito-kepulaiseen perinteen mieheen tai naiseen!
Ja sen ei pidä oleman missään tapauksessa pien-eikä suurrikollinen kanki Kaikkonen senhän nyt tajuaa perssilmälläkin jopa kepu-kansa kautta maan!
Vihaan puhua