Ihmisten pakkopalautukset Suomesta Afganistaniin on keskeytettävä välittömästi.
"Viime torstaina Afganistanin pääkaupungista Kabulista Suomeen palannut Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki kuvaa maan tilannetta yksiselitteisesti: isossa kuvassa tilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan ja maa on sotatilassa."
"Viime torstaina Afganistanin pääkaupungista Kabulista Suomeen palannut Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki kuvaa maan tilannetta yksiselitteisesti: isossa kuvassa tilanne on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan ja maa on sotatilassa."
Vastaukset 75
Vanhimmat
Onko+Suomen+vika,+että+muslimit+tappavat+siellä+toisiaan+jatkuvasti+vuodesta+ja+vuosikymmenestä+toiseen.+Syitähän+ne+aina+siihen+keksivät.+Punainen+Ristikin+voisi+kohdistaa+apunsa+nyt+100%+Karibian+saarille.
Yksi afgaani polttomurhasi suomessa tytön
Hän oli kuitenkin yksittäistapaus. Eikä ole syytä vetää laajempia johtopäätöksiä.
Eikös tolla samalla analogialla vois väittää, et ei Afganistanissakaan mitään systemaattista soti ista ole, siel on vaan helvetisti noita harmittomia pikku yksittäistapauksia? :) Eli ihan turvallinen maa siis, josta ei tartte ottaa ainuttakaan turvapaikanhakijaa vastaan!
Mites tällai laajentumaton johtopäätös maistuis? Käyttäen aina niin oikeassa olevaa surullisenkuuluisaa suvakkilogiikkaa! :)
Suomenkin turvallisuustilanne on heikentynyt, ISIS-sotilaiden paluumuutto on estettävä.
juu suomessa tapetaan enemmän ihmisiä väkimääräänsä nähden kuin afganistanissa ei tänne kannata tulla?
Meinaaks?
https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_intentional_homicide_rate
Mut toisaalta! Jos tolla väittämällä saa YHDENKIN afgaanin vaihtamaan turvapaikkansa kohdemaaks jonkun MUUN maan kuin Suomen, niin: Joo tottahan toi on!
Samoin Ruotsissa. Siis Ruotsissa on paljon pahempi kuin vielä Suomessa.
Sieltä ruotsalaiset varoittelevat tekemästä samaa virhettä kuin he.
Sipilä/Orpo ei kuuntele, kun raha kiiltää silmissä.
Soini kuuluu samaan sakkiin ja moni , moni muukin.
Ovat huolissaan vihapuheesta, kun totuus on jossain muualla.
Ihmisiltä tukitaan suut.
http://beta.oikeamedia.com/o1-37800
Ruotsi on kohta kokonaan sotatilassa. Ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä.
Kohta ruotsalaiset itse lähtevät hakemaan turvaa muualta.
Täällä poliisi ei saa tehdä työtään. Vain kantasuomsalaisille löytyy laki, mutta nämä kunniavieraat saavat tehdä ja estää poliisia toimimasta.
Sitten iletään vielä valittaa oikeuskanslerille , kun poliisi monien kehoitusten jälkeen vähän suihkautti pippurilla, että menkää prk auton alta pois.
Afganistanin aasinnussijat valittavat että suomesta ei löydy kunnon pantavia aaseja, on tyydyttävä vanhoihin suvakki laardivalaisiin, käyväthän nekin aasista paremmanpuutteessa mutta kyllä kunnon potkuri aasi vie voiton suvakkiaasista.
Oletko sinä sama heppu joka kävi astuttavana pohjanmaalaisella sikatilalla? Ainakin valitusvirsi sopisi profiiliin, jos olet kerran noin eläinrakas mitä kirjoittelit.
Höpö höpö kuten tossa jo yksi totesi suomen turvallisuustilanne on huonontunut tosi paljon ja siksi palautuksia pitää nopeuttaa ja tehostaa.
Menkööt ukot sinne taistelemaan maansa turvallisuuden puolesta. Mitä helv. täällä makaillaan ja sorvaillaan.
Suomalaiset työttömät voisi tosiaan toimittaa miesten kouluun Afganistaniin.
Suomessahan afgaanimiehet painavat niska limassa duunia elättääkseen perheensä. Siitä huolimatta heidät yritetään toimittaa teuraaksi.
Perheellisten täytyy painaa niska limassa, miksei partalasten tarvitse?
Painaa vai?
Mainitse yksikin Suomessa niska limaileva afgaanimies nimeltä? :)
Kun tunnut tietävän kaikki?
Sota ei oikeuta turvapaikkaan kaukomailla. Turvaa on kaikkien sopimusten mukaan haettava lähimmästä turvallisesta maasta. Suomi ei ole kovin lähellä Afganistania.
Elintasopakoliset lähtevät Suomeen asti, koska meillä on höllät käytännöt ja hyvät tuet. Siksi he eivät jää esimerkiksi Portugaliin tai Baltian maihin.
Muslimien pitää jäädä muslimimaahan.
Ei ole olemassa mitään muslimimaita. On vain maita, joissa ihmisiä vainotaan uskonnon perusteella. Näille ihmisille tulee sivistysmaiden myöntää turvapaikka, jotta voivat jatkaa elämäänsä ilman pelkoa hengenlähdöstä.
Eikä tule myöntää koska tuloita olisi miljoonia eikä sekään riitä nekun lisäätyy siellä nopemmin kuin kerkeävät tulla tänne notkumaan ideasi vain tuhoaa rauhan europassa kuten se on jo mennytkin. https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE
Ai että sivistysmaiden tulee vastaanottaa kaikki sivistymättömien maiden asukkaat? Mutta eihän Suomen valtio ole olemassa maailmanparannusta, vaan omia kansalaisiaan varten. Emmekä me pysty huoltamaan kovin monia ylimääräisiä, kun emme kykene huolehtimaan edes kaikista omistamme. Eikö olisi kuitenkin parempi pitää Suomi kunnossa ja pystyä jatkossakin hoitamaan pakolaisongelmia - ensisijaisesti vain siellä mistä ne ovat kotoisinkin? Miksi meidän pitäisi juuri nyt äkkiä uhrata oma maamme ja kansamme muiden takia, ja sitä myöten pilata myös Suomi?
Euroopan rauhattomuus johtuu rikkaiden ja köyhien välisestä elintasokuilusta, jota nykypolitiikot entisestään lisäävät.
Muutama turvapaikanhakijaa ei vaikuta kokonaisuuteen millään tavalla. Jos rahaa ei aleta jakamaan tasaisemmin kansalaisten kesken, niin lopulta syntyy kapina, jossa tasapainotila toteutetaan väkivallan avulla.
Miljoona vuodessa euroopan ei ole enään vain muutama ja kun tuloeroista puhut niin tiedät että tuliat kasvattaa sitä tosipaljon lisää kun ovat jossain teltoissa italiassa niin ne vaan lisää sitä kuilua entisestään.
Kristittyjä siellä vainotaan ja tapetaan. Kohta jo täälläkin.
Nuorten miesten kuuluisi puolustaa maataan, eikä lähteä pakoon.
Asuisitko sinäkään vapaassa maassa jos suomalaiset miehet olisivat sodan aikaan karanneet täältä ja ja jättäneet perheensä toisen maan vallan alle ?
Myös Suomessa on turvallisuustilanne heikentynyt
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/557512-poliisilla-konepistooli-esilla-helsingin-keskustassa-naky-hammastytti
Mitä enemmän aseita näkyy katukuvassa, niin sitä turvattomammaksi ihmiset kokevat ympäristönsä. Nuo konepistoolit pitäisi viedä sulattamoon. Ja poliisien pikkupyssytkin tulisi pitää piilossa, eikä niillä saisi elvistellä John Waynen tapaan kuten nykyisin tapahtuu.
Afganistanissa asuu 34,5 miljoonaa turvatonta ihmistä joilla on tarve saada heti turvapaikka Euroopasta, eikö vain. Leikataan täällä eläkkeitä ja työttömyysturvaa lisää, kyllä niillä säästöillä taas muutama Afganistanista tänne veronmaksajien elätiksi saapuva turvapaikkaturisti elätetään. Sopiiko tämä teille ilman että alkaa se sama saatanan marina että "mutq me ollaan afgaaneille velkaa kun kerran suomalaisetkin niinq vastaanotettiin Karjalasta ja heitä autettiin täällä ............"?
Euroopan väkiluku on noin 750 miljoonaa. Ei tuo 35 miljoonaa tekisi kuin vajaat 5 prosenttia lisää. Ei siis mikään iso luku.
Lisääntynyt väkimäärä piristää myös taloutta, ja vähentää siten köyhyyttä.
Unelma höttöä parhaimmillaan nämä lähi-idän tuliat ei ole parantanut minkään maan taloutta päin vastoin sitä väkeä kun on monen erin tasosta maapalloa. Köyhyys loppuu eurooopasta kun otamme koko lähi-idän tänne helppoa kuin heinänteko ainakin unemoijilla.
Kyllähän jokainen tarvitsee asunnon, vaatteet ja ruokaa. Taloudellinen toimeliaisuus siirtyy tulijoiden mukana siis Afganistanista Eurooppaan.
NÄIDEN MAIDEN ELINOLOT PITÄÄ KEHITTÄÄ SIELLÄ.
EI SIIRTÄÄ KAIKKIA TÄNNE.
SE EI OLE KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ NOIDEN ALUEIDEN TULEVAISUUDEN KANNALTA!!!!
Suomi ei voi ottaa kaikkia maailman levottomissa oloissa olevia tänne täysihoitoon, vaikka osasta heistä hyötyä olisikin jossain vaiheessa.
Europpa vain ylikansoitetaan heillä ja afrikklaisilla ei siinä talous nousu tulee vain sotia enkä ukso etttä tuloita voidaan estää niitkun on kohta jo yli miljardi tulossa ja afrikan väkilu lisääntyy 60 miljoonalla joka vuosi ota siinä sitten heitä.
Ilmankos Afrikka on maailman rikkain manner, kun siellä toi väkimäärä kymmenkertaistuu joka kymmenes vuosi! :)
*hohhoijaa* :/
Mitäs jos menisit silläaikaa vaikka hiekkikselle leikkimään kun aikuiset puhuu aikuisten asioista, jookos? :)
PASKAPUHETTA ........ ENIN OSA ALUEESTA ON RAUHANOMAISTA !!
No voi, voi! Pitäisikö nyt laittaa pystyyn ilmasilta ja hakea tänne ensi hätiin miljoona afgaanimuslimia turvaan?
Mikä kumma siinä on, ettei näiden anneta ratkoa riitojaan rauhassa, islamistahan tuossa on kyse. Jos ne tuo tuon aavikkuskontonsa tänne meille, niin sama meininki jatkuu kohta täällä.
Eikö nyt voitaisi uskoa, että afgaanit kuuluvat Afganistaniin, ei Suomeen?
Ja mitä suomalaiset tekevät saamelaisten mailla? Painuisivat takaisin sinne Volgan mutkaan mistä ovat kotoisinkin.
Ei me olla saamelaisten maalla ei ne tällä etelässä ole tuollahan ne lapissa viihtyy mutta kyllä naurattaa tuo sinun itkupotkuraivarisi hahahaha.
Siinä tapauksessa afgaanitkin ovat Suomessa juuri oikeassa paikassa.
Missä tapauksessa? ei saamelaiset ole asuneet etelä suomessa kuten suomaiset on afgaanit on asunut afganistanissa eikä suomessa siksi eivät tänne kullu jäbän tapuset on kyllä ihan tuulesta temmattuja.
Eihän siinä mitään jos Olli maksaa ja majoittaa afgaanit kotiinsa niin siitä vaan suomeen mutta centtiäkään ei sitten oteta veronmaksajilta afgaaneille! Mutta muuten kaikki takas nypläämään rukousnauhaa kotiinsa aavikolle!
Aloitteen tekijä voi lähtee rauhotteleen näitä elintasosurffaajia sinne Afganistaniin, nehän tappelee jo täälläkin ja joka puolella europpaa,,
Onko se Suomalaisten vika jos tappelevat,, antaa riehua vaan ihan rauhassa kun vaan pysyvät pois täältä,, niin Suomessakin pysys rauha, tosin pahalta näyttää tilanne täälläkin, ovat riehuneet ja vastustaneet virkavaltaa,, vittu mitä sakkia,,
Voihan hitsi!E uskonut että täältä palautettavat ovat niin vaarallisia että jopa afganistan kertoo tilanteen pahentuneen kun palautukset sinne alkoivat.
Ollaan nyt mielissään täällä että vaarallisia saatiin jo palautettua tukkageeleineen.
Onhan meilla Helsinkiäkin johtamassa Afganista kotoisin oleva, Suomesta turvapaikan saanut diplomaatin tytär.
Ihmettelen, miksi hän ei lähde Afganistaniin kouluttamaan kansalaisia sosiaalidemokraatisen yhteiskuntamallin rakentamiseen. Luulisi että siihen malliin sopeutuisivat pian, sillä ei se paljon Neuvostoliitto ajoista poikkea!
Suomalaisille viranomaisille pitää antaa papukaijamerkit ja sulat hattuihin, kun saivat palautettua vaarallisen 8 kk vauvan Afganistanin sota-alueelle.
Ei sitä vielä ole palautettu odottaa lentoa vasta eikä lapsi vaarallien ole hän ja hänen perheensä ei ole turvapikan tarpessa siksi ne lennätetään takasin ja se minne lento laskutuu ei ole sota aluetta. Ne tuli elintason perässä se ei oikeuta jäämään maahan vaikka olisi tusina vauvoja kainalossa.
Linkki väitteeseen että tulivat elintason perässä, muutoin mutua.
Ei ole mutua siksi tuli karkoitus jos olisi mutua ei tulisi karkoitusta aika pirun simeppeliä. Kaikki karkotettavat on elitasopakolsia eikä oikeita hädänalasia siksi ne karkoitetaankin.
Turvapaikanhakija tietää itse parhaiten onko hädässä. Eihän kukaan muuten lähtisi koko vaaralliselle pakomatkalle. Talibaanin pirulaisethan ne on pistäneet tuon porukan liikkeelle.
Millähän helkutin pätevyydellä tuo afgaanikommunistin tytär, konkkanokka sai apulaispormestarin paikan. Tietääkseni mitään virkaan pätevöittävää loppututkintoa ei ainakaan ole?
Keikkuisi varmasti siellä jollain torilla tolpassa päättömänä nilkoista roikkuen,ei taitaisi upota sama paska niihin kuin stadin päättjiin.
Kyllä lähtee ja moni lähtee juuri elintason perässä eikä se reissukaan niin vaarallinen ole monen turvallisen maan läpi jatkoivat matkaa paremille raha apajille suomeen ja kun surfaajat valehtee jo ikänsäkkin niin heidän hätätarinoitaan ei usko kukaan vaan selvitys tehdään oikeasti eikä mennä keksittyjen tarinoiden mukaan ja näilläkään ei ollut hätää siksi palautus eli kiitos käynnistä ja hyvää matkaa.
Eikös nuo pornmeisterien tehtävät jaeta puolueiden valtasuhteiden perusteella? Puolueet sitten itse päättävät kenet tehtävään valitsevat. Esimerkiksi Tampereella demarit on suurin, ja he pyysivät päätirehtöörin tehtävään sähkömies Lylyn.
Jos lähtisivät elintason perässä, niin valitsisivat silloin kohteeksi kyllä jonkun muun maan kuin Suomen. Suomen edellähän on esimerkiksi asukaskohtaisella bruttokansantuotteella mitattuna melkein 20 maata, mm. kaikki muut Pohjoismaat.
Ei suomen edellä ole yhtään maata euroopassa joka antaisia ilmaiseksi enenmän tukia eihän ne nyt töhin ole tulleet vaan ilmasille lihapadoille siksihän ne tänne vaelsi eikä jääneet ensimäiseen turvalliseen maahan.
Vaikea uskoa tuota väitettä, koska jopa Euroopan neuvosto on moittinut Suomea liian huonosta sosiaaliturvasta, ollaan jouduttu jopa tarkkailuluokalle. Muissa Pohjoismaissa saa takuulla paremman toimeentulon.
https://yle.fi/uutiset/3-7797709
"Suomi joutuu Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Suomen pitää antaa säännöllisesti raportti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.
Suomi on toistaiseksi ainoa Pohjoismaa, joka on saanut valituksen johdosta päätöksen sosiaaliturvan vähimmäissäännösten rikkomisesta."
Tämä raportti koskee suomaisten saamia tukia ei 2015 vuonna tulleita elintason perssä tulleita raportti on tehty enenkuin tulioiden aalto alkoi ei siinä niiden tuista valiteta. Mikään pohjoismaa ei anna enemmän tukia tulioille kuin suomi näin se on ei muissa maissa anneta samoja tukia tuloille ja omille kansalaisille.
Mistä nuo eri maiden tukisummat saa selville? Kuinka afgaanit tietävät tulla nimenomaan Suomeen? Onko antaa linkkiä tp-hakijoiden saamiin euromääriin eri valtioissa?
Maailmassa on yli 60 miljoonaa pakolaista. Väitän, että niistä se vähintään 60 miljoonaa on suuremmassa hädässä kuin "alaikäiset" geelitukat älykännyköineen ja merkkivaatteineen. Eikä ole todellakaan Suomen asia puuttua eri uskontoheimojen ikuiseen välien selvittelyyn.
Tuon lisäki on yli miljrdi ihmistä mitä haluaa parempaa elintasoa vaikkapa euroopasta ja tuo luku kasvaa joka vuosi siksi paine rajoja aukipitävään euroopan on tosi kova.
Kukapa ei valmiin pöydän ympärille pyrkisi.
Pitääkö Suomikin pilata?
Juu niin se saattaa Kabulissa ollakin, koska Kabul sijaitsee niin lähellä Afganistanin ja Pakistanin rajaa, jonka vuoristoissa talebanit lymyilee!
Mut Kabul EI OLE koko Afganistan! :)
Ja siks toisekseen: Eikös jenkit luvannu just lähettää Afganistaniin parituhatta uutta solttua kuolemaan, joten: Ehkä se turvallisuustilanne ton johdosta sit piakkoin paranis jopa nykysestään?
Ja virkamiehethän noitten maitten uhka-arviot tekee, eikä suu vaahdossa maailman foorumeilla älämölöävät suvakit, joten: Jospa odotettais kuitenkin HEIDÄN arviotaan Afganistanin turvallisuustilanteesta, koska sen perusteella Migri kuitenkin päätöksensä tekee!
Vaikka siitä kuinka täällä, tuolla ja sunmuualla itkisitte.
Aika kallista touhua tuo palauttelu. Suomesta on tehty 4 palautuslentoa Afganistaniin, joissa on saatu lennätetyksi yhteensä 34 ihmistä.
Onkohan nuo tehty Puolustusvoimien Learjeteillä? Tuskin mitään Airbussia kannattaa noin pientä porukkaa varten vuokrata.
Isoa konetta näköjään käyttävät. Miksihän eivät vie kerralla useampaa?
https://yle.fi/uutiset/3-9820010
"Kaakkois-Suomen poliisi varautui yöllä pakkopalautusta vastustavaan mielenosoitukseen, mutta palautus sujui ilman häiriöitä. Afganistaniin aamulla laskeutuneessa koneessa oli yhdeksän nuorta miestä.
Lappeenrannan lentoasemalla oli yöllä silminnäkijöiden mukaan tilannetta turvaamassa kymmenkunta poliisipartiota ja kymmeniä poliiseja.
Poliisi käytti palautuslentoon noin 180-paikkaista tilauslentokonetta, joka lensi Suomeen Tukholmasta. Ennen Lappeenrantaan tuloa kone teki nopean välilaskun Helsinki-Vantaalle, jossa koneeseen nousi lennon sujumista turvaavia poliiseja. "
ööö!?
Jos se oli 180-paikkanen kone, niin miksei sillä palautettu 180 afgaani-turvisturistia?!
Miksei voi ulkoistaa pakkopalautukset Venäjälle.
Antonov koneella kuskaisivat roskasakin kertaheitolla.
Naapurimaa Tadžikistaniin voisi viedä myös 1 520 mm raideleveyden vaunuissa. Sieltä sitten vaikka bussilla loppumatka.
Lappeenrantaan tilattiin 6.9.2017 Tukholmasta 180 paikkainen tilauslento. Kyytiin tuli poliiseja ja YHDEKSÄN AFGAANIJANNUA". Lento vei heidät Kabuliin ja todennäköisesti toi poliisit takaisin Suomeen. SIIS 9 JANNUA JA 180 PAIKKAINEN TILAUSLENTO. Lienevätkö jannut maksaneen kustannukset - vai maksoiko suomalainen veronmaksaja?
Vähän faktaa:
https://pt-media.org/2017/08/04/onko-afganistan-todella-niin-vaarallinen-maa-kuin-annetaan-ymmartaa/
Talibaanit tappaneet tänään yli 40 afgaania. Palautukset Afganistaniin on keskeytettävä heti.
Ja USAssa liikenneonnettomuuksissa kuollu tänään 40 ihmistä tunnissa.
USA ei voi ottaa vastaan pakolaisia ollenkaan, kun se on niin vaarallinen maa!
(Kas ku Trump ei o tota muuten keksiny käyttää?)
Usaan nyt ei pitäisi kenenkään mennä edes vapaaehtoisesti. Siellä on käytössä kuolemantuomio. Se tarkoittaa että keneltä tahansa voidaan riistää siellä henki.
Tiedoksi: afganistanissa ei ole koskaan ollut rauhallista eikä sinne tule
niin kauan kun siellä hallitsee ja vallitsee ne arvot.
SE MENO EI TULE KOSKAAN MUUTTUMAAN
EI KOSKAAN
MUTTA ASIA EI RATKEA SILLÄ, ETTÄ SEN ASUKKAAT LÄHTEE PAKOON
VAAN SE TILANNE PITÄÄ RATKAISTA SIELLÄ!!
Kuka sen tilanteen rauhoittaa ELLEI SEN ASUKKAAT ITSE?!?!?!??!?
sä syyllistät nyt suomea ja suomalaisia siitä niiden tilanteesta.
suomenkin turvallisuustilanne on heikentynyt mutta sen sanominen on vihapuhetta?
https://areena.yle.fi/1-4229101
Yllättävää kyllä?
Suomeen otetaan populaa maista, joiden *TaDaa!* OMAT kansalaiset tappaa toisiaan (ja joka tuppaa suvakeilta yleensä unohtumaan? :) ) ja sit kehdataan vielä ihmetellään, jos Suomikin muuttuu turvattomammaks? :)
Ei o montaa Sherlockia tän maan johdossa, ei! :/