3. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4. joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. (2. Tim. 2:4)
3. Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. (psalmi 115:3)
6. Kaiken, mitä Herra tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa, merissä ja kaikissa syvyyksissä;
(psalmi 135:6)
10. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
11. Tätä käske ja opeta. (1. Tim 4:10,11)
11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiitus 2:11)
18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; (Room. 5:18)
32. Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. (Room. 11:32)
20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa. (Kol 1:20)
47. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä usko, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. (Joh. 12:47 , käännösvirhe korjattuna. Alkukielessä pisteus, uskoa)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tässä kohti on käännösvirhe:
"10. Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien."
Oikein kuuluu (voidaan kääntää myös näin):
"...olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, ei pelkästään uskovien."
11. Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12. ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, (Tiitus 2:11)
On siis olemassa myös taivallisia himoja. Mitä nekin sitten mahtavat olla?
Onko esim. himo lukea Raamattua syntiä?
kyllä Raamatunkohdat on totta,mutta niiden tulkinta on otettu tuossa omiin hoteisiin,eli omanopin kyytipojaksi.
VAROKAA,HARHAOPPISTA111
Varo siis itesäsi...taikauskon kuningas
"Paljon porua, vähän villoja".
vointeja.
terv.janos
Sitä se teidän taikauskoisten hommailu on, juuri sitä.