Voiko Jehovan todistaja olla jatkuvasti alakuloinen ja masentunut vaikka kuinka tutkisi vartiotornia ja kävisi kentällä ja kokouksissa?
Voiko vartiotornin lukeminen, kokouksissa käynti ja kenttäpalvelus parantaa masentuneisuuden?
Minulle ovat Jehovan todistajat näin vakuuttaneet ihan tosissaan.
Mitä miletä olette?
Voiko vartiotornin lukeminen, kokouksissa käynti ja kenttäpalvelus parantaa masentuneisuuden?
Minulle ovat Jehovan todistajat näin vakuuttaneet ihan tosissaan.
Mitä miletä olette?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Maailma on paha... Vain Jehovan järjestö on hyvä (vaikka JT ympärilleen katsoessaan tajuaa, etteivät järjestö tai ystävät aina niin hyviä ole)... Kokoukset vievät aikaa, kenttäily vie aikaa, koko ajan pitää olla "varpaillaan" maailmallisuuden, pakanallisuuden ja väärän uskonnon varalta... Jossain mielen sopukoissa kummittelee ajatus, että entä jos nämä asiat eivät sittenkään ole näin...
...ja epävarmuus väsyttää. Uskovaisenkaan elämä ei ole pelkkää hengellistä paratiisia tai euforiaa taivaaseen pääsystä. Päivissä on myös epäilyksiä, vastustusta, oman pesän puhtaanapitoa, läheisten luopumista, rahavaikeuksia ja öissä valvottuja tunteja unen odotushuoneessa. Miten uskovainen pärjää paremmin kuin jumalaton ihminen? Voiko esim. Vartiotornin lupaukset uskoa vaan ja olla sitten hiljaa tyytyväinen? Vaatiiko todistajuus erityisen luonteen?
Kyllä se alakuloiseksi vetää, kun maailman on luvattu menevän uusiin puihin ja aina vaan se päivä lykkäytyy. Vuodesta 1914 on jo 103 vuotta ja ihmisen elinikä vain 120 vuotta. Kohta pitää taas siirtää Harmagedonia tuonnemmaksi.
Lisäksi Jehovan todistajien julkaisut ja kokousten ohjelma on maailman pahuutta maalailevaa. Mitä tahansa ihmiskunta yrittääkin, se on aina "väärin sammutettu" ja vain Jehova tuo kunnollisen ratkaisun. Masentaahan se, etenkin kun Jehovan toimintaa ei näy eikä kuulu. Parin vuosikymmenen takaiseen erona on vielä sekin, että Jehovan todistajien maailmanlaajuinen toiminta ei ainakaan kasva, vaan monilla alueilla supistuu. Tämäkin osaltaan herättää epäilyksiä joissakin rivijäsenissä.
Ja vastustajakin on sitkeä. Täytyy harrastaa vaikka keskustelua itsensä kanssa, että voisi herättää epäilyksiä.
Mutta muistamme Habakukin sanat 2. luku jae 3: "Sillä näky on vielä määräaikaa varten, ja se rientää kiihkeästi kohti loppua, eikä se valehtele. Vaikka se viipyisikin, odota sitä, sillä se toteutumalla toteutuu. Se ei myöhästy.
Luku 3:18: "kuitenkin minä puolestani tahdon riemuita Jehovassa, tahdon iloita pelastukseni Jumalassa. "
Mikään ei voita sitä tunnetta.
Sen tietäminen myös, että tulee aika, jolloin ei enää ole ruumiillista eikä henkistä kipua, jota tämä stressaava aika tuo mukanaan kaikille.
Ilmestyskirja 21:4
Määräajasta ja myöhästymisestä puheenollen... Masentaako sinua, että 1975-odotus esitetään teidän vikananne (rivijäsenten), vaikka Vartiotorniseuran julkaisuissa puhuttiin "ylitsepursuavista todisteista"? Tai että "Luojan lupauksena" opetettu 1914-sukupolven katoamattomuus vedettiin takaisin?
Ei masenna, meillä on hengellisen ravinnon aarreaitta. Nuo ajat ovat olleet ja menneet ja olemme saaneet paljon uutta valoa. Sinun ylipursuava kirjoittelusi ei vaikuta tulevaisuudenodotteisiimme.
Luotamme Luojaamme, toisin kuin itse et näytä tekevän niin. Kirjallisuutemme käsittelee myös sitä, mikä auttaa masentuneisuuteen, joka on lähes kansantauti nykyään.
Yksi tärkeä neuvo annetaan Filippiläiskirjeen 4: 6,7 " Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä. " Rukous on arvokas varaus meille lähestyä taivaallista Isäämme ja pyytää voimaa kestää vaativissa tilanteissa, joita valitettavasti joudumme jokainen kokemaan.
Kesän konventissa Vartiotorniseura julkaisi videon, jolla 1975-odotus esitettiin väärin rivijäsenten päähänpistona, vaikka järjestö itse kannusti odottamaan tuota vuotta.
Onko tämä mielestäsi hyvä malli toisillekin, kuinka menneitä virheitä tulee käsitellä: peitellä virheitä ja vierittää ne toisten syyksi?
Sananl. 28:13 Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Ja ketut. Meinaatko, että jos pelottaa, se pelko häviää, kun joku käskee olla pelkäämättä? Tai poistuuko huolestuneisuus jankkaamalla jatkuvasti tuota tuttuakin tutumpaa raamatunkohtaa ain kun huolestuttaa? Miksi yleensä edes pitää raamattua avata ollenkaan niistä kohdista auki, kun kuitenkin muistaa ne sanasta sanaan ulkoa? Näitä samoja kohtia jauhetaan kokouksissa kyllästymiseen asti, mutta kuka on se joka avaa täysin niiden merkityksen? Siis sellaisella tavalla, että se tuntuukin jossain. Ei raamatun lukeminen itsessään autuaaksi tee, vaan YMMÄRTÄMÄLLÄ MERKITYS. Siinä on se juju. Ja tuo ase huolestuneisuutta vastaan onkin aivan eri raamatunkohta kuin tämä äsken lainattu.
Kuinka usein olet esim nuokkunut unissasi esitelmän aikana? Kuinka monen olet nähnyt tekevän niin? Tai konventissa, onko tämä puheenaiheena yleisesti väliajalla tai muuten ohjelman ulkopuolella. Sielä on kuule paljon niitä jotka pilkkii unen rajamailla, kovimmat kaverit kuorsaa. Tämä ei ole merkki arvostuksen puutteesta, paremminkin ohjelmasta, josta ei saa mitn irti. Mitäänsanomatonta jaarittelua ja valmiiden jäsennyksien lukemista kuin nauhurista kuuntelisi. Niin monet haastattelutkin luetaan paperista, seuraappa. Jo siinä alkaa väsyttää vaikka olis pirteimmästä päästä. Minua haastateltiin kerran ja sain maistiaisen, miten se rakennetaan. Ohjelmaa vetävä vanhin alkoi ohjestaa, mitä minun piti sanoa. Teki lisäyksiä ja poistoja ajatuksiin, joita oli mielessäni. Oli aivan viittä vaille, etten sanonut: Miksi et kuule haastattelisi itseäsi minun sijastani.
Sitten on näitä kavereita, jotka pystyvät puhumaan sydämestään hyviä asioita. Ohjelman piristyminen tapahtuu heti siinä kun puhuja laskee paperin pois käsistään. Elokuvat ja näytelmät on konventtien kohokohtia. Miksiköhän? Hmm...
Tarkoitus ei kai ollut puhua vuodesta 1975 vaan alakuloisuudesta. Miksi et pysty hellittämään noista vuosiluvuista. Jatkettu on eteenpäin uskollisina noista vuosista. Asia ei ole ongelma meille, miksi se on sinulle, koska et ole varmaankaan todistaja.
Psalmista 94: 18, 19 kertoo hienosti Jumalan lohdutuksesta: "Kun sanoin:"Jalkani liikkuu todella horjuen", niin sinun rakkaudellinen huomaavaisuutesi, oi Jehova, tuki minua jatkuvasti. Kun levottomuutta herättävät ajatukseni lisääntyivät minussa, sinun lohdutuksesi alkoivat hyväillä sieluani." Psalmien lukeminen on hyvin mieltä nostattavaa ja rauhoittavaa.
"Tarkoitus ei kai ollut puhua vuodesta 1975 vaan alakuloisuudesta."
Tarkoitus on puhua siitä, mistä keskustelijat haluavat puhua. Vuoden 1975 odotuksesta voidaan toki avata erillinenkin ketju, mutta tuletko osallistumaan? Et ole ensimmäinen, joka vetoaa ketjun aiheesta poikkeamiseen, kun olo käy tukalaksi.
"Miksi et pysty hellittämään noista vuosiluvuista."
Siksi, koska ne ovat oleellinen osa Jehovan todistajien historiaa, ja ENNEN KAIKKEA siksi, että Vartiotorniseura käsittelee tätä historiaansa epärehellisesti. Olisiko mielestäsi järkevää luottaa hengelliseen opettajaan, joka peittelee virheitään ja syyttää niistä muita?
"Jatkettu on eteenpäin uskollisina noista vuosista. Asia ei ole ongelma meille"
Kokeilepa kertoa seurakunnassa, miten vuoden 1975 odotus oikeasti meni ja katso sitten, onko teillä ongelma.
Voiko vartiotornin lukeminen, kokouksissa käynti ja kenttäpalvelus parantaa masentuneisuuden?
Luterilaisessa seurakunnassa uskotaan, että seurakunta on myös paikka, jossa ihminen saa levähtää, se ei ole pelkkää tekemistä varten. Jt lahko on perustettu pelkästään suorittamista varten. Kaikki mitataan numeroissa, ja jäsenen arvo on siinä, paljonko suorittaa. Jos lahkossa levähtää, on laiska, toimeton, huonoa seuraa tms. Suorittamisesta on myös tehty lääke joka vaivaan. Kaikki hoituu, myös masennus ja uupumus, vain tekemällä enemmän.
Jt lehdet kirjoittavat "liikaa tekemisestä" ja asioista jotka vievät "liikaa aikaa". Kaikkea voi tehdä liikaa ja monet asiat voivat viedä liikaa aikaa. Säännöstä on kuitenkin yksi poikkeus: lahkotyötä ei voi koskaan tehdä liikaa, edes ylärajaa ei ole. Aina voi ja pitää suorittaa enemmän.
Minusta tämä on ihan hirveetä. En ole nyt masentunut, mutta palaisin hetkessä loppuun tässä liikkeessä, kun on raskas kolmivuorotyökin, joka vaatii reilusti palautumista. En yksinkertaisesti jaksaisi. Nuorempana olin aika pahasti masentunut jonkun aikaa. Olin niin uupunut, että jaksoin joten kuten tehdä vain kaikkein pakollisemmat asiat, ja senkin jälkeen meni aikaa pitkästi palautumiseen. Kaikkina päivinä ei vaan päässyt välttämättä sängystä ollenkaan ylös, koska oli niin kova fyysinen väsymys. Jonkun lahkoliikkeen touhut ja kokoukset eivät todellakaan ole lääke tähän.Kotiin ei kannata eristäytyä kokonaan, mutta omia rajojaan on ehdottomasti kuunneltava ja toimittava sen mukaan, silloin kun ei ole kunnossa.
Voiko vartiotornin lukeminen, kokouksissa käynti ja kenttäpalvelus parantaa masentuneisuuden?
Vartiotornin lukeminen ei paranna masennusta sen enempää, kuin minkään muunkaan kirjan lukeminen. Kokouksissa käynti ei paranna sen enempää, kuin millekään muullekaan luennolle tms osallistuminen. Kärryjen luona seisominen parantaa vähemmän, kuin reipas fyysinen liikunta raittiissa ilmassa. Harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat voivat olla hyväksi, mutta vain silloin, kun sinulla on vapaus tehdä niitä omien voimien mukaisesti. Jos niistä tehdään lääke johonkin, ja osallistuttava on osallistumisen vuoksi, niin vaikutus on päinvastainen. Se kuormittaa.
Jos kuulun tähän uskontoon, niin onko minulla oikeus sanoa rehellisesti ilman syyllisyyttä "nyt en jaksa, olen väsynyt" tai "haluan tänään jäädä kotiin, koska tarvitsen aikaa itselleni". Onko minulla oikeus olla mukana sen verran kuin aidosti haluan, tunteja laskematta? Vai onko väsymyksestä tehty jonkinlainen heikkous tai pahe, jota ei saisi tuntea tai näyttää tai joka ei ainakaan saisi johtaa uskonnollisen suorittamisen vähenemiseen?
påminnelse 8.9.2017 0:28
"Tarkoitus ei kai ollut puhua vuodesta 1975 vaan alakuloisuudesta. Miksi et pysty hellittämään noista vuosiluvuista"
-Niinhän se on lahkon kannalta, mutta lahko vetoaa toisinaan Raamattuunkin.
Ja Raamattu määrää ottamaan vuosiluvun huomioon.
5 Moos 18:20-22 kieltää (vuosiluvunkin) povaamistoimen, ja kiellon rikkojan rangaistus
on Ilm. 20:10 -jakeessa. Sen vuoksi on asia esiintuotava. Kuka haluaisi ottaa vastuun Jumalan rangaistuksesta, ikuisuudesta tulijärvessä ?
" Psalmista 94: 18, 19 kertoo hienosti Jumalan lohdutuksesta: "Kun sanoin:"Jalkani liikkuu todella horjuen", niin sinun rakkaudellinen huomaavaisuutesi, oi Jehova, tuki minua jatkuvasti. Kun levottomuutta herättävät ajatukseni lisääntyivät minussa, sinun lohdutuksesi alkoivat hyväillä sieluani." Psalmien lukeminen on hyvin mieltä nostattavaa ja rauhoittavaa."
-Tämä koskee sinuakin kun ensin rupeat Jumalan lapseksi.
On se vaan kumma, kun olin jt, niin olin huolissani.
Olin huolissani jo siitä, että voiko sellainen uskonto olla Jehovan ohjaama joka ennustelee väärin?
Ei auttanut vartiotornin luku, ei kokouksissa käyminen eikä rukous.
Jotain oli pahasti vialla.
Tuon Filippiläiskirjeen kohdan hokeminenkaan ei auttanut mitään.
Mutta kun lähdin kälppimään lahkosta, tilanne muuttui.
Jopa rukouksiinikin alkoi tulla vastauksia.
Ahdistuneisuus poistui,
Tuli uusia ystäviä jotka TODELLA elivät raamatun ohjeiden mukaan. Rakastivat ilman ehtoja, minua juuri sellaisena kun olen, eikä ehdolla; ole sellainen kun määräämme niin rakastamme sinua.
Jehovantodistajuudessa on jotain PAHASTI vialla.