Miten edetä hitaasti vai nopeasti

Pitkästäaikaa

Mukavan tytön olen tavannut ja molemmilla juttu kulkee hyvin. Ollaan aika alussa siis ja muutamia kertoja ollaan tavattu ja tutustuttu sekä viestitelty. Haussa jotakin pidempiaikaista tai ei sitten ollenkaan.

Kokemuksista halausin kuulla tai miten sinkkunaiset ajattelee. Kannattaako minun hönkiä nopeasti ja ehdotella tapaamisia ja olla jatkuvasti yhteyksissä, vai antaako homman mennä hitaammin.

Tätä sillä, että tiedän että tällä naisella voi olla myös muuta sutinaa muiden kanssa, mutta en usko, että ne on mitenkään vakavalla pohjalla.

4

337

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunpaseolisitsinä

      Jos haluat hänet, niin tuo se selkeästi esiin, muuten saattaa luulla, ettei sua kiinnosta. Sen takia sitten kattelee muita, vaikka hänkin oikeasti haluais olla sun kanssa mieluiten? Jos omista tunteistaan ei oo kumminkaan vielä ihan varma, niin sittenhän niitä tietenkin on turha alkaa toisessa herättelemään, mutta tapaamallahan sekin alkaa selkeytyä, onko tunteita ja minkälaisia. Rohkeasti vaan. Tuskin se tyttö kuitenkaan alkaa tapaamisia ehdottelemaan vaikka tasa-arvon aikaa eletäänkin. Ellei sitten piä kaverina vaan tai oo niin umpi-ihastunu, ettei jaksa odottaa sun alotetta.

    • kokenutjutun

      Juuri noin, kerro hänelle rehellisesti omat pitkän aikavälin tavoitteesi. Jos tilanne jatkuu samanlaisena niin voit myöhemmin palata asiaan ja kysyä miten hän näkee suhteenne silloin. Pitkää parisuhdetta rakennettassa kannattaa olla suora ja rehellinnen. Parempi, että epäonnistuve suhde katkeaa ennemmin kuin myöhemmin, sillä myöhemmin se on kivuliaampaa.

    • TotuudenTorvinen

      Ehdottomasti olet aktiivinen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin tapailukumppani josta ei ota selvää että onko se oikeisti kiinnostunut vai tapaileeko vain paremman puutteessa tai ajan kuluksi.

    • naisen_näkemys

      Samaa mieltä edellisen kanssa; jos olet kiinnostunut, niin osoita se selkeästi: laita viestiä, kysele kuulumisia kasvotusten ja soita hänelle. Mikä tuntuu luontevimmalta sinulle. Toki odota viestiin vastaus, jotta et vahingossa karkoita pois. Siitäpä sitten voit päätellä toisenkin kiinnostuksen tason, jos alkaa olla päivien viivettä, niin aika selkeä juttu.

      Ehdota uutta tapaamista ja kerro rehellisest oliko kiva nähdä vai ei. On raivostuttavaa, jos mies laittelee viestiä ja vähään aikaan ei kuulukaan mitään, sitten taas ottaa yhteyttä. Itse olen kyllä kysynyt ko. tilanteess, että missä mennään ja onko kiinnostusta vai ei. En jaksa mitään ihme pelejä. Selkeys ja rehellisyys kommunikoinnissa tärkeää. Välillä voi vääntää rautalangastakin, koska ihmiset ajattelevat eri tavalla ja väärinymmärryksiä sattuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe