Touko Aalto vastustaa suomalaista yhteiskunta- ja oikeusjärjestelmää(YLEn tukemana), mutta ei kerro mitä tilalle. Kalifaatti?
Eikä vastannut mihinkään muuhunkaan, muuta kun täytyy katsoa. Juuri tuollaista empimistä se oli koko edellisen hallituksen kausikin.
Miksi Aalto väitti, että Jyväskylässä mielenosoittajat olivat passiivisia, vaikka näin ei ollut. Unohti poliisien kidnappauksen, eikä Ylen toimittajakaan huomannut koko asiaa.
Nyt vihreät valittaa koulutusleikkauksista ja edellisessä hallituksessa koulutuksesta leikattiin 1200 miljoonaa euroa. Siitäkään Ylen toimittaja ei muistuttanut.
Alkaa toi vihreiden ja Ylen touhu vaikuttaa jo oksettavalta yhteistyöltä suomalaista yhteiskuntaa vastaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä se nyt vielä edes puhuu ei ne mitään vaaleja ole voittanut ja nehän harrastaa syrjintää kertomalla ettei halua tehdä yhteistyötä PS kanssa rajat auki politiikka johtaa Ruotsin kaltaiseen tilanteeseen missä rikolliset hallitsee maata:
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/09/touko-aalto-ainoa-puolue-jonka-kanssa-en-ole-valmis-menemaan-hallitukseen-halla-ahon-perussuomalaiset/
Eivät puhuneet mitään vankiloissa tapahtuvassa muslimien juhlinnasta aina kun terrori-isku tapahtuu. Juhlitaanko Ylessä ja vihreiden pääkallopaikassakin?
Ankara sensuuri ainakin on iskenyt Touko Aalto-ketjuihin, miksi?
Ykkösaamussa huvitti, kun Touko Aalto sanoi osallistuneen hyväntekeväisyys tapahtumaan polkemalla Jyväskylästä-Pariisiin. Polki syövänhoidon tueksi.
Toimittaja nolasi, kun kertoi että , Aalto keskeytti jo Sysmässä. Kaksi päivää ja n.50km per päivä oli Aallon panos pyöräilyssä.
Ilmoitti harrastuksekseen pyöräilyn. Just.
Hyvin alkanut poliittinen ura osaa jo valehdella vakavalla naamalla.
Sipilä osti Timo Soinin.
Sipilä tulee ostamaan myös Touhon.....Uudet 35.000 Ruotsin pakolaista riittänee.... millään muulla kun ei Touholle ole väliä.
Ja Suomi ja suomalaiset laitetaan taas maksamaan kokopaska.
Touko Aallosta pitää tehdä seuraava pääministeri! Alkaisi oikeuslaitoskin olemaan sen jälkeen oikeudenmukainen. Nyt vain rikkaita hyysää ja tavallista kansaa pamputtaa. Tällä hetkellä kokoomuksen peltipoliisit tekevät laitonta kiinteistösijoittelua ja muutenkin korruptio rehottaa! Suomi on saatava takaisin suomalaisille!