Nyt on löydetty uusia tieteellisiä todisteita sille että Raamattu onkin kirjoitetti alista loppuun asti vasta vajaat viisisataa vuotta sitten, eikä moista satukirjaa ole ollut olemassakaan sitä ennen.
Uudia todisteita Raamatun synnystä
RaamatunValeita
9147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tosi huono trolli.
Joo, uudia 😂😂😂
Eikö olekin mukavaa, että palstalla on muitakin lukihäiriöisiä huithapeleita kuin sinä? 😂
Uudia, uudia 😂😂😂
Et sentään tätä aloitusta minun piikkiini laittanut 😉
En tietenkään laittanut.
Kuolleenmeren kirjakääröt romuttavat kyllä tuon teorian. Niin kuin kaikki UT:n tuhannet käsikirjoituksetkin.
Ai niinkö? No kyllä me nyt jo viimeistään heitämme uskon kun kerran tutkimukset sanoo niin ja koko kristinusko on nyt sitten virallisesti kumottu!
Tee se, Ev lut ettei kenenkään tarvitse hävetä alatyylin tekstejäsi. Kristinuskolla ei ole mitään virkaa jos se vaikuttaa sinussa noin. Jos Jeesus olisi ollut olemassa, niin käytöksesi oli suurin syy hänen kuolemaansa.
Opettele finninaama ensin kirjoittamaan, " uudia, kirjoitetti, alista", ennenkuin tulet julistamaan.