Olen nuori naikkonen, joka tarvisi _kunnollisia_ ja _asiallisia_ neuvoja parisuhteeseen.
Olen lähes vuoden seurustellut nykyiseni kanssa, mutta ystäviä olemme olleet sitä ennen jo monta vuotta. Noina vuosina hän oli lähes täydellinen, mutta nyt parisuhteessa olen löytänyt hänestä huonoja ja haittaavia puolia. Ja kyllä, tiedän, huonoja puolia ilmenee kaikissa, mutta nämä koen haittaaviksi.
Hän nimittäin pakoilee omia virheitään, pieniäkin, eikä suostu myöntämään niitä, vaan aina kääntää kaiken minun syykseni, esimerkkitilanne: Sovimme, että hän tulee luokseni n. klo 11 (välimatkaa oli tuolloin noin 120km) ja herään 8 aikaan meikkaamaan ja laittautumaan. Yritän saada häntä pari kertaa kiinni, että onko kaikki sujunut hyvin, onko hän päässyt matkaan jne. Hän laittaa pari minuuttia ennen 11 viestin, ettei olekkaan tulossa tänään, koska nukkui niin huonosti. Olin tietysti hieman pettynyt, mutta ymmärsin tottakai tilanteen. Mutta se, mitä hän sen jälkeen sanoi, oli jotakuinkin tällaista: ei kannata ottaa noin nokkiinsa, ei sun ois tarvinut herätä niin aikaisin laittautumaan turhan takia.
Kuulostaa pieneltä, mutta en oikein saa muotoiltua näitä tilanteita ja ajatuksia oikeissa muodoissaan tänne. :D
Hän myös saa puhetavallaan ja teoillaan minut tuntemaan itseni alistetuksi, siltä etten osaa mitään, ja että kaikki on minun syyni. Tällaista myös hänen entisensä on kertonut. Asiat kuulostavat hyvin pieniltä, mutta jos seuraisitte sivusta, ymmärtäisitte.
Ystävieni suusta kuulee usein että hän kohtelee minua kuin roskaa.
Minulla on todella huono itsetunto, ja alan alatajuisesti aina automaattisesti syyttämään itseäni, vaikka kuitenkin tiedän, ettei tämä ole minun vikani. Olen myös liiiiiian kiltti, ja juurikaan sen takia en ikinä uskalla sanoa vastaan tai pitää puoliani.
Kaikesta huolimatta, tämä mies on ensimmäinen, jota oikeasti koen rakastavani.
JA NIIN, se kaikista häiritsevin asia - hän ei halua kertoa minusta kenellekkään, ei edes läheisimmille ystävilleen tai kaveriporukalle, jonka kesken vietämme aina aikaa. Tuntuu, kuin hän häpeäisi minua. Hän myös käski minun olla kertomatta kenellekkään, ja suutahti kun sanoin kertoneeni meistä parille luotettavalle ystävälleni.
Kun olemme kaksin, hän on, tottakai, erilainen kuin esim. kaveriporukkamme kesken. Silloin hän muuttuu täysin eri ihmiseksi, saattaa heittää minustakin jotain loukkaavaa ja esittää, kuin ei olisi edes ystäväni. Se sattuu.
Ja sitten tämä toinen. Olen ollut hänen hyvä ystävänsä jo kauan, ja lähikuukausina meistä on tullut vielä entistä läheisempiä, ehkä vähän liiankin - molemmilla on tunteita toista kohtaan. Ja ei, sänkyyn emme ole menneet, ei ihan niin pitkälle. Olemme siis suudelleet pari kertaa, ei muuta.
Tämä mies sen sijaan, että häpeäisi minua, saattaa kävellä kanssani käsi hartioillani tai jotain muuta vastaavaa julkisella paikalla. Hän on huomaavainen, ottaa tarpeeni huomioon, kohtelee minua samalla tavalla kaksin ollessa kuin kaveriporukassa (molemmat miehet kuuluvat siis samaan porukkaan, missä minäkin liikun). Hänen kanssaan olen nyt viettänyt enemmän aikaa, koska käymme samaa koulua, samanlaiset tunnit jne.
Ja ongelma tässä on se, että vaikka nämä miehet ovatkin ystäviä, kumpikaan ei tiedä toisen tunteista minuun mitään. Koska tämä nykyiseni ei halua kertoa kenellekkään, en minäkään ole uskaltanut tälle toiselle kertoa mitään. Paskastihan tässä olen tehnyt, sen tiedän itsekin. En vain ole uskaltanut kertoa kummallekkaan toisesta, vaikka olisin halunnut.
Ystävieni mielestä minun pitäisi jättää tämä nykyiseni, koska he huomaavat miten minuun sattuu nuo mitä hän tekee, ja ottaa tämä toinen, koska huomaavat, miten paljon paremmin hän kohtelee minua.
Toivon että saitte jotain tästä sekavasta viestistä irti, ja pyydän neuvoja, onko kellään ollut edes hieman samantapaista kokemusta?
Olen lähes vuoden seurustellut nykyiseni kanssa, mutta ystäviä olemme olleet sitä ennen jo monta vuotta. Noina vuosina hän oli lähes täydellinen, mutta nyt parisuhteessa olen löytänyt hänestä huonoja ja haittaavia puolia. Ja kyllä, tiedän, huonoja puolia ilmenee kaikissa, mutta nämä koen haittaaviksi.
Hän nimittäin pakoilee omia virheitään, pieniäkin, eikä suostu myöntämään niitä, vaan aina kääntää kaiken minun syykseni, esimerkkitilanne: Sovimme, että hän tulee luokseni n. klo 11 (välimatkaa oli tuolloin noin 120km) ja herään 8 aikaan meikkaamaan ja laittautumaan. Yritän saada häntä pari kertaa kiinni, että onko kaikki sujunut hyvin, onko hän päässyt matkaan jne. Hän laittaa pari minuuttia ennen 11 viestin, ettei olekkaan tulossa tänään, koska nukkui niin huonosti. Olin tietysti hieman pettynyt, mutta ymmärsin tottakai tilanteen. Mutta se, mitä hän sen jälkeen sanoi, oli jotakuinkin tällaista: ei kannata ottaa noin nokkiinsa, ei sun ois tarvinut herätä niin aikaisin laittautumaan turhan takia.
Kuulostaa pieneltä, mutta en oikein saa muotoiltua näitä tilanteita ja ajatuksia oikeissa muodoissaan tänne. :D
Hän myös saa puhetavallaan ja teoillaan minut tuntemaan itseni alistetuksi, siltä etten osaa mitään, ja että kaikki on minun syyni. Tällaista myös hänen entisensä on kertonut. Asiat kuulostavat hyvin pieniltä, mutta jos seuraisitte sivusta, ymmärtäisitte.
Ystävieni suusta kuulee usein että hän kohtelee minua kuin roskaa.
Minulla on todella huono itsetunto, ja alan alatajuisesti aina automaattisesti syyttämään itseäni, vaikka kuitenkin tiedän, ettei tämä ole minun vikani. Olen myös liiiiiian kiltti, ja juurikaan sen takia en ikinä uskalla sanoa vastaan tai pitää puoliani.
Kaikesta huolimatta, tämä mies on ensimmäinen, jota oikeasti koen rakastavani.
JA NIIN, se kaikista häiritsevin asia - hän ei halua kertoa minusta kenellekkään, ei edes läheisimmille ystävilleen tai kaveriporukalle, jonka kesken vietämme aina aikaa. Tuntuu, kuin hän häpeäisi minua. Hän myös käski minun olla kertomatta kenellekkään, ja suutahti kun sanoin kertoneeni meistä parille luotettavalle ystävälleni.
Kun olemme kaksin, hän on, tottakai, erilainen kuin esim. kaveriporukkamme kesken. Silloin hän muuttuu täysin eri ihmiseksi, saattaa heittää minustakin jotain loukkaavaa ja esittää, kuin ei olisi edes ystäväni. Se sattuu.
Ja sitten tämä toinen. Olen ollut hänen hyvä ystävänsä jo kauan, ja lähikuukausina meistä on tullut vielä entistä läheisempiä, ehkä vähän liiankin - molemmilla on tunteita toista kohtaan. Ja ei, sänkyyn emme ole menneet, ei ihan niin pitkälle. Olemme siis suudelleet pari kertaa, ei muuta.
Tämä mies sen sijaan, että häpeäisi minua, saattaa kävellä kanssani käsi hartioillani tai jotain muuta vastaavaa julkisella paikalla. Hän on huomaavainen, ottaa tarpeeni huomioon, kohtelee minua samalla tavalla kaksin ollessa kuin kaveriporukassa (molemmat miehet kuuluvat siis samaan porukkaan, missä minäkin liikun). Hänen kanssaan olen nyt viettänyt enemmän aikaa, koska käymme samaa koulua, samanlaiset tunnit jne.
Ja ongelma tässä on se, että vaikka nämä miehet ovatkin ystäviä, kumpikaan ei tiedä toisen tunteista minuun mitään. Koska tämä nykyiseni ei halua kertoa kenellekkään, en minäkään ole uskaltanut tälle toiselle kertoa mitään. Paskastihan tässä olen tehnyt, sen tiedän itsekin. En vain ole uskaltanut kertoa kummallekkaan toisesta, vaikka olisin halunnut.
Ystävieni mielestä minun pitäisi jättää tämä nykyiseni, koska he huomaavat miten minuun sattuu nuo mitä hän tekee, ja ottaa tämä toinen, koska huomaavat, miten paljon paremmin hän kohtelee minua.
Toivon että saitte jotain tästä sekavasta viestistä irti, ja pyydän neuvoja, onko kellään ollut edes hieman samantapaista kokemusta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
upp