Helsinki-Vantaa

Lentoasema käynnistyi hitaasti. Aamua hinattiin ulkona hämärässä ikkunalasien takana pitkin kiitoratojen vierustoja kuin pihalla tyhjää pahvilaatikkoa ilman tarkoitusta. Ilmeet olivat unisia ja tunteettomia, poissaolevia. Lasiovia auottiin ja rintaliivejä kohenneltiin. Muumit olivat jo valmiiksi ojennuksessa ja tyytyivät katselemaan vaiti kaikkiin suuntiin. Eilisen tekoja. Ulkona tuuli kävelyvauhtia lähes lounaasta ja koneita meni ja tuli verkalleen. Taivaan meluavia valoja ja huonoja kuulokkeita liukui ja rullasi pitkin valtavia ikkunoita. Oli niin siistiä, että kouristi vatsasta.

Arabityttö istui yksin kahvilan ulkonurkassa ja kirjoitti tintemuksiaan ylös ruutuvihkoon kietoutuneena huiviinsa ja kuluneeseen nahkatakkiinsa. Hän oli täysin varma siitä, että joku tulisi kohta sanomaan hänelle tästä jotain, jokin taho tai instanssi, sillä hän ei itsekään tuntenut kuuluvansa joukkoon. Kahvilan myyjä oli hymyillyt nuorukaiselle kuin käärme kallionkolosta katseen kiiluessa kassakoneen vihreinä ledeinä. Kynnet koskettivat kämmentä, kun vaihtorahat palautettiin. Silmissä paloivat uteliaisuuden kysymysmerkit ja silkka pelko, kunnes luomet laskeutuivat ja näkökulma arabityttöön pimeni.

Tyttö otti kahvinsa ja luovi pöytäänsä. Hänellä ei ollut matkatavaroita. Hänellä oli kyllä kännykkä.


(Naurua)

😁✌
9166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toisinaan tulen pohdiskelleeksi, että ihminen riittää varsin hyvin itselleen monipuolistaakseen tätä silkassa yksioikoisuudessaan.

Kysymys siis kulkee jotenkin niin, että mitä ne muut ihmiset sitten ovat?

(Hirn)

😁

Äänestä
  • Puhtaaksikirjoitusvaiheessa poistin tytsyltä ruutuvihkon ja kynän. Kynästä oli terä poikki ja vihko oli kirjoitettu täyteen erilaisia havaintoja. Osin jopa merkityksettömiä.

    Annoin tilalle tabletin.


    Kansainvälinen tunnelma on intensiivinen.

    (Naurua)

    😁

    Äänestä

  • Kuvitteellinen päähenkilöni on saanut päähänsä ahmia raakaa naudan jauhelihaa suoraan pakkauksesta, ja vielä sormin.

    Mielenkiintoinen nainen sipulinkäryssä. Keittiö on tupaten täynnä sivuhenkilöitä.

    (Hihitystä)

    😁

    Äänestä

  • Heipä hei! Tulin metsästä nälkäisenä ja tein pikana sienimunarullan. Siitä tuli mykistävän hyvää. Epäilen kanadalaisessa vaahterasiirapissa karamellisoidun sipulin osallisuutta asiaan. 😅

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Kuvitteellinen päähenkilöni on saanut päähänsä ahmia raakaa naudan jauhelihaa suoraan pakkauksesta, ja vielä sormin.

    Mielenkiintoinen nainen sipulinkäryssä. Keittiö on tupaten täynnä sivuhenkilöitä.

    (Hihitystä)

    😁

    Itse en ole syönyt jauhelihaa moneen vuoteen. En oikeastaan edes ymmärrä, että mitä se loppujen lopuksi on, jauhettu liha.

    Tulee jokin yliajo mieleen moottoritiellä.

    (Naurua)

    😁

    Äänestä

  • fall_boy kirjoitti:

    Heipä hei! Tulin metsästä nälkäisenä ja tein pikana sienimunarullan. Siitä tuli mykistävän hyvää. Epäilen kanadalaisessa vaahterasiirapissa karamellisoidun sipulin osallisuutta asiaan. 😅

    Metsässä ei ole kivaa sateen jälkeen. Randomit vesipisarat oksilta pudonneena ovat vähintään ärsyttäviä.

    Girl it!

    😁✌

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Metsässä ei ole kivaa sateen jälkeen. Randomit vesipisarat oksilta pudonneena ovat vähintään ärsyttäviä.

    Girl it!

    😁✌

    Pisarat voi ajatella pois. Tarkkailen mieluummin hirvikärpästen surinaa, koska koen lievää inhotusta noita lentäviä hämppiksiä kohtaan. 😅

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Itse en ole syönyt jauhelihaa moneen vuoteen. En oikeastaan edes ymmärrä, että mitä se loppujen lopuksi on, jauhettu liha.

    Tulee jokin yliajo mieleen moottoritiellä.

    (Naurua)

    😁

    Kokeile. Raaka naudan jauhenliha, siihen sekoitetaan pieneksi pikottuja suolakurkkuja, sipulia, raaka kananmuna, mustapippuria ja suolaa. Jokaista 100 grammaa kohden jauhelihaa nautitaan 100 ml jäähdytettyä vodkaa, myöskin raakana.
    Vodkan tehtävä on desinfioida ruoka siten ettei siitä saa salmonellaa. Siksi sen nauttiminen on oltava suhteessa lihaan. Kolmen annoksen jälkeen salmonella ei kyllä edes häiritse.

    Äänestä

Unohdin mainita että satoja kertoja Helsinki-Vantaalla odotelleena tuo aloituksen kuvaus on loistava. Vaikkei siinä sanota mitään yksityiskohtia, niin lukija voi helposti kuvitella kuvauksen perusteella mikä vuodenaika, mikä viikonpäivä ja mikä kellon-aika on kyseessä kun lento-asema näyttää tuolta. Mietin jopa mitkä kaupat ovat jo auki, ja mitkä vielä kiinni, ja ettei kahvilassa ole vielä 4:ää henkeäkään, ellei joku turisti lento ole juuri lähdössä.
Fiktiiviset kuvauksesi ovat olleet nautinnollista luettavaa. Poistun palstalta muutamaksi kuukaudeksi, sillä reaali-maailma vaatii runsaasti suorituksia. Toivon että olet vielä täällä kun palaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teknodonna kirjoitti:

Lentoasema käynnistyi hitaasti. Aamua hinattiin ulkona hämärässä ikkunalasien takana pitkin kiitoratojen vierustoja kuin pihalla tyhjää pahvilaatikkoa ilman tarkoitusta. Ilmeet olivat unisia ja tunteettomia, poissaolevia. Lasiovia auottiin ja rintaliivejä kohenneltiin. Muumit olivat jo valmiiksi ojennuksessa ja tyytyivät katselemaan vaiti kaikkiin suuntiin. Eilisen tekoja. Ulkona tuuli kävelyvauhtia lähes lounaasta ja koneita meni ja tuli verkalleen. Taivaan meluavia valoja ja huonoja kuulokkeita liukui ja rullasi pitkin valtavia ikkunoita. Oli niin siistiä, että kouristi vatsasta.

Arabityttö istui yksin kahvilan ulkonurkassa ja kirjoitti tintemuksiaan ylös ruutuvihkoon kietoutuneena huiviinsa ja kuluneeseen nahkatakkiinsa. Hän oli täysin varma siitä, että joku tulisi kohta sanomaan hänelle tästä jotain, jokin taho tai instanssi, sillä hän ei itsekään tuntenut kuuluvansa joukkoon. Kahvilan myyjä oli hymyillyt nuorukaiselle kuin käärme kallionkolosta katseen kiiluessa kassakoneen vihreinä ledeinä. Kynnet koskettivat kämmentä, kun vaihtorahat palautettiin. Silmissä paloivat uteliaisuuden kysymysmerkit ja silkka pelko, kunnes luomet laskeutuivat ja näkökulma arabityttöön pimeni.

Tyttö otti kahvinsa ja luovi pöytäänsä. Hänellä ei ollut matkatavaroita. Hänellä oli kyllä kännykkä.


(Naurua)

😁✌

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu