EU-komissionin päätöksella pitäisi Ruotsin, Tanskan, Itävallan, Saksan ja Norjan lopettaa EU;n väliaikaisella suostumuksella käyttöön otetut rajavalvonnat. Kyseiset maat ottivat rajatarkastukset käyttöön jo kaksi vuotta sitten ja EU joutui hiukan pakon edessä myöntämään ne laillisiksi.
Komission päätöksen julkisti EU:n maahanmuutto-komissaari, kreikkalainen Dimitris Avramopoulos ja se tulee voimaan syyskuun 15 päivä.
Tankan hallituksen kannan ilmoitti maahanmuutto-ministeri Inger Stöiberg joka kertoi että Tanska tulee valvomaan rajojaan täysin oman päätöksen nojalla, EU ei voi sitä määräillä.
-Niin kauan kuin EU ei pysty riittävän tehokkaasti valvomaan ulkorajojaan Tanska tulee huolehtimaan omien rajojensa valvonnasta.
Tanska on siis ilmoittanut jyrkän kantansa. Ruotsin hallitus ei ole vielä ilmaissut kantaansa ja maahanmuutto-ministeri Morgan Johansson sanoo että mikäli EU-komissio ei peru kantaansa, Ruotsilla on mahdollisuus jatkaa rajavalvontaa sisäisiin terrori-uhkiin vedoten samaan tapaan kuin Ranska.
Passin tai ID-kortin näyttäminen rajalla on pieni vaiva siitä että terroristien ja rikollisten vapaa kulku EU-maasta toiseen saadaan pysähtymään.
Kuinka kauan Sippilä aikoo pitää rikollisille ja terroristeille avoimia ovia?
Turun terroristi oli Ruotsissa määrätty poistettavaksi maasta mutta kun Suomen rajalla kukaan ei kysy papereita tämä rikollinen tuli asustelemaan Suomeen.
Kuinka kauan tätä vatulointia pitää kestää?

Vastaukset 7
Vanhimmat
No suurimmalta osin onneksemme Tanska ja muutama muu maa hoitaa rajavalvontamme. Sipilä, orpo ja uuvatit voivat siis jatkaa jeesustelevaa vatulointiaan ihmisarvoista, vaikka samalla rajat on lähes suljettu verrattuna vuoteen 2015.
Lähes kaikki pakolaiset ovat tulleet Suomeen Ruotsista. Miksi?
Siksi, että Ruotsista pääsee tänne aivan vapaasti ja vielä Sipilän kutsumana arvovieraaksi. Onpa kyseessä tavallinen maturikollinen tai terroristi, Sipilä, Aalto ja Li Anderson haluavat sen tänne.
itävalta myöskään ei tule alistumaan EUn määräykseen....
Ranska sen sijaan käännyttää italiasta tulevat asylum vonkaajat joka tapauksessa takaisin
Puola ei tule ottamaan jihadisteja maaperälleen ollenkaan.Vahva kansa ja vahvat johtajat.Kateeksi käy !Ennen jotenkin säälin esim.Viroa,Unkaria,Puolaa...totuus on että heillä on asiat nykyisin ihan valtavan paljon paremmin kuin meillä.Viisaat päättäjät ovat suuri siunaus koko kansalle.
Krakova on kuuluisa makkarastaan, Tanska voileivistä. Suomi on kuuluisa ällistyttävän tyhmistä junttipelleistään, joille naurismaan aidat ja hevosetkin nauravat kontallaan ulvoen.
Ne junttipellet on suvakkeja, joille nauraa peilikuvansakin.